Rasvainen tiistai

Tänään tapahtui mm. seuraavaa:

Posti ei tuonut  mitään, vaikka Helsingistä olisi pitänyt tulla hylkäyskirje. Netin mukaan en kuitenkaan päässyt lukemaan pohjoismaisiakaan kieliä, joten ovet ovat avoinna kohti uusia pettymyksiä! Oulu, täältä tullaan! Ja tämähän tarkoittaa myös sitten sitä, että lopetan pestini täällä Ranskassa juuri sopivasti ennen joulua (itseasiassa tasan 5 kuukauden päästä lennän taas), jotta voin rauhassa ja kunnolla keskittyä pääsykoelukemiseen. Tällä hetkellä odotan sitä aika innoissani. (En ehkä lukemista, mutta kotiin palaamista :P) Alkuhurma on jo laantunut, ja on helpompi nähdä mikä kaikki täällä on kurjaa, kun ei enää jaksa innostua siitä, mikä alkuun tuntui uudelta ja hienolta. Sitä paitsi olen jo aika kypsä näihin kuumiin keleihin, en ole koskaan ollut mikään hellekelien ystävä, ja täällä näitä Suomen kesälämpötiloja on jatkunut jo ainakin 3 kuukautta. Pohjois-Euroopan ilmastoon tottunut elimistöni alkaa jo vaatia kylmempää, nyt riittää!

Iltapäivällä ajeltiin mamman kanssa Emmaukseen. Emme löytäneet sieltä yhtään mitään, mikä on aika hyvä saavutus siihen tavaramäärään nähden. Sovittelimme muutamia villapaitoja, mutta jotenkin ei tehnyt mieli viedä niitä kotiin asti tällä kertaa. Ehkä ulkona vallinnut säätila (reilusti yli 30 eikä tuulenvirettä missään) vaikutti ostohaluihimme. Oli siellä kyllä yksi sellainen ruskea lasipurkki, joita vähän niin kuin keräilen. En kuitenkaan ostanut sitä, koska en muistanut minkä kokoisia minulla niitä jo on, mutta kotona huomasin, että keskikokoinen ruskea vielä puuttuu. Ruskeita minulla on vain pieni, ja tosi pieni. Nooh, jos se on siellä vielä ensi kerralla, niin ostan sen pois. Nuo purkit maksavat yleensä 60 senttiä kappale, ja ehkä sen takia minulle on niitä kertynyt jo kymmenen. Yhden tosin ostin Suomesta kirpparilta, sen kaikkein pikkuisimman ruskean, ja se maksoi 2.50 €. Se on aika selkeä hintatason erojen mittari Suomen ja Ranskan kirpparitavaralle.

Innoissani odottelen myös sitä, että saisin taas joskus oman (vuokra)keittiön, jonka hyllyt saan täyttää kauniilla ranskalaisilla lasipurkeillani. 8) Sitten on vain vielä keksittävä, mitä noihin kaikkiin purkkeihin säilön! Tällä hetkellä niissä on kolikoita, neuloja (joilla pistetään sormenpäähän reikä, että saadaan verensokeri mitattua) sekä kuitteja, junalippuja ja muita lappuja. Niin ja, onhan tässä vielä sekin haastava osuus, kuinka saadaan noin monta lasipurkkia ehjänä Suomeen! Ehkä laitan ne vain siihen samaan lastiin, joka vie kaikki mun huonekaluostoksetkin.. Krhöm.

Ruokakaupan kautta kotiin, syötiin lohta ja herkullisia oliiveja, jälkiruoaksi katsoin Frendien viimeiset jaksot, ja sitten ekstroja, gag reeli eli pieleen menneet kohtaukset naurattivat varmasti enemmän kuin sarja, vaikka on sekin älyttömän hyvä!! Ja miten paljon työtä ja organisointia yhden jakson purkittaminen vaatii! Olisi siistiä värkätä telkkaria tai oma elokuva, mutta mulla ei koskaan voisi pysyä niin monet langat käsissä yhtäaikaa. Paitsi jos otetaan juttu ihan kirjaimellisesti, ja kutoisin vaikkapa villapaitaa kirjoneuleella, niin se kyllä onnistuisi.

Illalla lähdin vielä lenkille, kun oli vielä valoisaa. Halusin kiertää tuolta maaseudun kautta, kaupungin ulkopuolelta, eikä siellä ole katuvaloja. Siinä tepsutellessani huomasin, että taivaanrannassa salamoi aika vilkkaasti, mutta jyrinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ajattelin ukkosen olevan vielä kaukana. Eilen illalla se meni tästä ohi, eikä kunnolla edes alkanut, joten arvelin nytkin käyvän niin. Taivas kuitenkin tummeni jatkuvasti, ja välkehti yhä tiheämmin, ja pian alkoi se jyrinäkin. Olin jo kotiin johtavan suoran päässä, (valitettavasti se on ainakin kilometrin mittainen) kun taivas aukeni ja noin kolmessa sekunnissa kastuin läpimäräksi. Se oli aika hauskaa, yhtään ihmistä ei ollut missään, paitsi se yksi poika, joka juoksi juuri sisälle. Vettä oli kaikkialla, ja koko ajan tuli lisää. Tuntui ihan tyhmältä yrittää väistellä lätäköitä ja lammikoita, kun jalat oli jo ihan märät. Ja kun pääsin vihdoin kotiin, piti ensin pyyhkiä enimmät vedet pois, ennen kuin pääsin suihkuun. Mutta nyt olen kuitenkin jo enimmäkseen kuiva, ja voin kai kääriytyä peiton alle hyttysiä pakoon. Mulle tulee niistä IHAN kamalat paukamat ja niitä on joka aamu ilmestynyt lisää. Eikä allergialääke ja hydrokortisoonikaan auta, pöhh.

Lomarytmi

Lomarytmi on sellainen, että aamulla nukutaan siihen asti, kun posti kolahtaa luukusta alas. Se on välillä aika vaikeaa, nukkua jopa puoli kymmeneenkin asti. Tänään posti toi yhden synttäripaketin ja kirjeen. Mulla on nyt niin paljon salmiakkia varastossa, että saan varmasti jonkun yliannostuksen jos saan ne kaikki syötyä ennen joulua.. Hyh. Mutta! Lomarytmi jatkuu aamupäivätouhuilla. Niitä voivat olla esimerkiksi ankkojen syöttäminen kanaalilla (tänään), tai käynti naapurikaupungin torilla ja nähtävyyksissä (eilen). Sitten kello lähestyykin jo puoltapäivää, ja on pakko paeta sisään, ellei halua päästä hengestään. Tämän tyhjän ajan ennen ruokailua täyttää Frendit.  Minulla on tosin enää vain pari levyllistä katsomatta kymppikautta, mutta sen jälkeen voinkin katsoa vaikka Rimakauhua ja Rakkautta, joita minulla on mukana muutama jakso.

Iltapäivällä syödään, ja sen jälkeen katsotaan lisää telkkaria, kunnes sammutaan tv:n ääreen. Herätä kannattaa vielä yöksi, että saa taas aamulla nukuttua pitkään. Ja muutenkin, yöllä on viileämpää ja mukavampaa... istua koneella? Kunto-ohjelmassakin on vain kolme lenkkiä viikossa, ja ne täytyy yleensä suorittaa myös ilta-aikaan, koska päivällä on yksinkertaisesti vain liian kuuma. Nytkin, kun kello lähenee yhtätoista, ulkona on 26 astetta lämmintä. Mutta näin iltaisin se ei tunnu niin kamalalta, koska aurinko ei sentään paista ja kärvennä valkoista nahkaani.

Nyt vähän kuvia eiliseltä Moissacin kulttuuriretkeltä, ja tämän aamun ankkakokemukselta.

Moissacissa on  1400-luvulta peräisin oleva luostari, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, sillä se on yksi Santiage de Compostelan pyhiinvaellusreitin etapeista.

Luostarin kirkossa on mm. tämä Maria Magdaleenaa esittävä veistos, joka kieltämättä muistuttaa jotain toista sinisiin pukeutuvaa lettipäätä.

And who might that be?! Moissacin torilla  myydään perinteisiä ranskalaisia tuotteita, kuten intiaanien  unisieppareita ja eteläamerikkalaista panhuilumusiikkia.

Moissac on  paljon sievempi kaupunki, kuin meidän oma Castel. Eräässäkin talossa oli oma pieni torni!!  Viehättävää!

Tämä on pyhän Jaakobin tai Jacquesin tai jonkun kirkko, kun taas se luostari on pyhitetty Pietarille. Meidän kaupungissa on vain yksi haiseva kirkko, johon en ole viitsinyt mennä vielä edes sisälle, ja sitten se toinen kivimöhkäle.

Tässä kuvassa tapahtuu paljon! Tuo ankka juuri hyppäsi tuohon, ja äiti yrittää piilotella lyhtypylvään takana.

Huomenna (no, oikeastaan tänään) pitäisi tulla Helsingin yliopiston valintatulokset.. Tässä jo odottelen, jos joku automaattipäivitys näyttäisi ne jo yöaikaan, mutta joudun varmaan odottelemaan ihan aamuun asti, joten paras kai mennä nukkumaan. Lisää vieraita tänne saapuu perjantaina, jolloin serkkuni kavereineen piipahtaa kylään! Jeeeee ja jippii! Ranska kuittaa!

Kylmä päivä ja kurja sää

Säätilaa koskeva toiveeni toteutui!! Tänään oli kylmää ja tihkutti välillä vettä ja tuuli kovaa! Oli ihanan viileää! Täydellinen keli kaupungilla ja kaupoilla pyörimiseen. Montaubanissa siis käytiin, ensin Decathlonissa, joka on kuin urheilutarvikkeiden Ikea. Löysimme sieltä äidin kanssa tiimilenkkarit, (mustat vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla), molemmille juoksuhousut ja urheiluliivit, sekä minulle vielä sukat ja olkavarren ympärille kääräistävä mp3-soittimen pidike. Mahtavaa!! Kävin tietysti illalla jo kokeilemassa uusia varusteitani ja lenkki sujui melko hyvin, vaikka tällä viikolla olenkin laiskuuksissani ja hyviä tekosyitä keksien jättänyt kaksi lenkkiä väliin. :/ Olen siis aloittanut tämän juoksuharrastuksen, ja kaverini (jolta sitä pyysinkin, kiitos Heidi!! :D) teki minulle oman kuuden viikon treeniohjelman, joka sisältää 3 hölkkälenkkiä ja venyttelyt alle ja päälle viikossa. Olen kyllä tykännyt siitä, vaikka tähän mennessä minulla ei kunnon varusteita ollutkaan. Ainakin ne kengät ja mp3-pussi ovat hyvin tärkeitä.. Vielä tarvitsisin sopivammat kuulokkeet, koska näissä, joita nyt käytän, on varmaan 3 metriä pitkä johto, ja uskon että matka kyynärpäästä korvilleni ei ole aivan niin pitkä. Oikean jalan yhteistyö uuden lenkkarin kanssa ei ollut ihan täydellistä, mutta pitää kokeilla, josko se siihen vähän tottuisi. Lonkkakaan, joka vielä ekojen juoksujen jälkeen ilmoitti itsestään, ei ainakaan nyt vaivaa. Saa nähdä sitten, miten huomenaamulla.

Iltapäivällä kävimme siis myös Montaubanin keskustan liikkeissä pyörimässä, mutta mukaan tarttui tällä kertaa vain postikortteja. Emmaukseen menimme tietysti, sillä Montaubanin myymälässä on parhaat vaatteet!! Ja sieltä myös yleensä löydän niitä ihania lasipurkkeja... tänään mukaan tarttui neljä, jouduin ehkä vähän ostoshysterian kynsiin. Mulla on niitä täällä nyt siis 7 ja kotona jo 3... katsotaan milloin alkaa riittää! Otan huomenna kuvan, kun on taas valoisaa. Voin vaikka lavastaa ne keittiön hyllyyn! Sillä kotona aion säilyttää niissä varmaankin keittiön ruokatarvikkeita, siemeniä ja makarooneja, mitä näitä nyt on.

Huomenna Jean-Pol heittää neljä matkalaista kimpsuineen ja kampsuineen, nalleineen ja kissoineen, lentoasemalle Toulouseen iltapäivällä ja siitä alkaa tämän talon loma ja rauha! Olen NIIIIIIN odottanut sitä, että saan olla jatkuvassa hiljaisuudessa. Aino on odottanut tulevaa Suomenmatkaa aivan hirveästi, eilen aamulla hän oli tullut aamukahdeksalta herättämään Milkan, ja oli pakannut kaksi pientä matkalaukkua jo täyteen leluja ja muita ehdottoman tärkeitä tavaroita. Mitenhän mahtaa huomenna päivä kulua sinne yhteen-kahteen asti, ennen kuin vihdoin matka oikeasti alkaa! Äsken olin skype-yhteydessä Utsjoelle, ja siinä jutellessamme äidin kanssa isälle, tuli Aino toivottamaan meille hyvää yötä. Kerroin hänelle, kuka se partamies ruudulla oikein on, ja Aino sanoi että "Joo mä thiedän kuka se on! Ja huomenna, me mennään sinne Suomeen."

Isä: "Niin, minä olenkin siellä Suomessa jo."

Aino: "Mutta ei mene kauaa niin me nähdään! Hyvää yötä!"

Ainolle ei ole ehkä kerrottu, että heidän perheensä matka rajoittuu luultavasti kehä kolmosen eteläpuolelle, ja että Utsjoki on oikeastaan jo niin kaukana etteivät kaikki laske sitä edes Suomeen kuuluvaksi. Hmm, pohjoisesta puheen ollen, olen tosi innoissani uudesta suunnitelmastani! Joka siis kuuluu näin: ensi keväänä haen ihan tosissani sinne Ouluun opiskelemaan saamelaista kulttuuria. Sieltä pystyn vaihtamaan joko Tromssaan tai Kautokeinoon, maailman ainoaan saamelaisyliopistoon! Personal trainerini sanoi, ettei voisi kuvitella kenenkään muun tuntemansa opiskelevan saamelaisyliopistossa. Mutta luulen, että se voisi olla se Minun Juttuni. En tiedä miksi sieltä valmistuu, ehkä ei miksikään, mutta varmasti saamen (ja norjan?) kieltä ja kulttuuria taitavalle löytyy töitä, ainakin pohjoisesta. Ja kunhan valmistun, voin toteuttaa toisen haaveeni, eli tatuoinnin. Sekin liittyy saamelaisuuteen, mutta en kehtaa ottaa sitä ennen kuin minulla on sille tarpeeksi perusteita, muuten se tuntuisi tekopyhältä ja liian helpolta. Tietysti olen paneutunut tähän haaveilupuoleen ihan kunnolla, ja olen selaillut Oulun kaupungin sivuja, etsinyt alueelta vuokra-asuntoja ja tutkinut Ikean kirjahyllyvalikoimaa! Mietin myös, mitä kissani tykkää 10-tuntisista junamatkoista.

Muutamalle kaverille olen jo ehtinyt hehkuttaa tätä erinomaisen hienoa tulevaisuudennäkymääni, ja tietysti joukossa täytyy olla myös yksi tällainen kommentti: Mutta sittenhän sun pitäis olla lapissa!? Sehän on niin kaukana!! Mutta ei se minulle ole sen kauempana kuin Helsinkikään, minulla on sukulaisia Suomen jokaisella rajalla, ja kaikissa suurissa kaupungeissa, joten se on oikeastaan ihan sama missä olen. Sitäpaitsi sen jälkeen kun olen ollut aikani ulkomailla, ja ainoa yhteys muihin ihmisiin on tietokone ja kirjeet, niin kyllä joku Oulu tuntuu ihan keskeiseltä paikalta, kaikkihan on vain puhelinsoiton tai junamatkan päässä! :) Hmm, minulla onkin yksi kirje odottamassa vastaamista.. Sen pariin! Huomenna--- LOMA!

Lomaa odotellessa

Ensin vähän torstaina kirjoitettua tekstiä:

Vielä huominen ja perjantai ja... SITTEN! Eipä tarvitse nousta neljään viikkoon siihen, kun joku lähtee aamuavarhaisella töihin ja narisuttaa ulko-ovea, kahdestakin syystä; a) ovi ei enää narise, koska äiti kyllästyi siihen yhden yön jälkeen ja öljysi sen, ja b) kukaan ei lähde töihin aamuvarhaisella neljään viikkoon!! (Paitsi ehkä Veni, mutta eipä tarvitse silti herätä, kun ovi ei kerta narise enää.

Äiti tuli tänne siis eilen, matka oli sujunut hyvin, mutta laukku halusi nähdä vähän enemmän maailmaa ja jäi luultavasti Pariisiin. Mutta nyt sekin löysi itsensä tänne kotiovelle, yksi kulma oli vähän revennyt reissussa, mutta näppärä mamma paikkasi sen hammaslangalla. Laukku oli täynnä suklaata, salmiakkia, kaurahiutaleita ja poron kuivalihaa. Saan mussuttaa niitä aikataulun kanssa, että saan kaiken varmasti syötyä enne joulua! :D Myös nenäliinat ja silmätipat ilahduttivat minua kovasti. Pitäisi varmaan ruveta jäljittämään tätä allergian alkulähdettä, mutta täällä on niin paljon puskaa ja erilaisia kasveja, että saan jo sen ajattelemisesta lisää näppylöitä. Huoneessani taitaa asua se kuuluisa yksi hyttynen, joka pureskelee minuun suuria punaisia paukamia joka yö lisää. Lapissa, hyttysistään kuululla alueella syntyneenä, Suomen inisijät eivät minua juurikaan häiritse, toki linttaan niitä seiniin minkä ehdin ja jaksan, mutta jos joku minuun yöllä kärsänsä työntää, niin en välttämättä edes huomaa sitä aamulla. 

Sitten jatkamme tämän päivän kuulumisista. Täällä on KUUMA. "TTSSHHIIIIII", sanoi Desperados, tequilalla maustettu kalja kun sihautin sen auki. Vaikka kalja on kylmää, miksi vaahto on lämmintä? Aamupäivällä (kauan kaivatun kaurapuuroaamiaisen jälkeen) käytiin torilla kiertelemässä. Äiti osti uuden lompakon, johon mahtuu se vanhempaa mallia oleva iso ajokorttikin näppärästi läpinäkyvään taskuun. Mukaan tarttui myös pari patonkia ja melonia. Kuumuus oli minulle vähän liikaa, joten kotiin päästyämme kävin kylmässä suihkussa ja sammuin sen jälkeen muutamaksi tunniksi uudestaan unten maille. Päivä meni siis aika nopeasti.

Juuri tällä hetkellä sekunnit alkoivat kuitenkin pyöriä hidastettuna, sillä lapset tulivat kotiin superväsyneinä, nälkäisinä ja kiukkuisina. He olivat koko päivän papilla ja mamilla, Chrisun vanhempien luona ja kolmen tunnin ajomatka edestakaisin on näköjään ollut aika voimia kuluttava kokemus. Onneks ehdin avata kaljan äsken. Äkäistä huutoa on odotettavissa ruokailun ajan, ja luulenpa että sen jälkeen kaksi pientä ihmistä laitetaan sängyn pohjalle.

Tiistai oli Ranskan kansallispäivä, ja kävimme äidin kanssa illalla kanaalin rannassa katsomassa kaupungin järjestämiä ilotulituksia. Pauke ja musiikki oli aika kova, mutta esitys oli hieno. Otin paljon kuvia ja harkitsen jalustan hankkimista kameraan, muutaman sekunnin valotusaika on tutiseville käsilleni vähän liikaa. Mutta jotain sain kuitenkin näpsättyä, tässä muutama kuvanen:

Huomenna ohjelmassa on vierailu Montaubanin kaupungissa, siellä urheilukaupassa ja Emmauksessa, sekä keskustassa pyörimistä. Milka ja lapset lähtevät paikallisiksi oppaiksi mukaan. Kylmää vettä pulloon ja jäitä hattuun, toivottavasti olisi kylmä päivä ja kurja sää.

Kakskyt(jotain)

Hyvää syntymäpäivää MINULLE!!! Tältä näytin noin 19 vuotta sitten. Kulmat on edelleen ainakin yhtä kurtussa. Tukkaa on tullut vähän lisää, enkä pukeudu enää vaaleanpunaisiin haalareihin vaan uusiin vihreisiin. Alla on hyvä aiheeseen sopiva biisi, jota olen kuunnellut  siitä asti, kun sain koko levyn synttärilahjaksi  kun täytin vasta 15.. tai 14? Klikkaa otsikkoa, jos haluat kuulla sen.

Jamie Cullum - Twentysomething

After years of expensive education A car full of books and anticipation I'm an expert on Shakespeare and that's a hell of a lot But the world don't need scholars as much as I thought

Maybe I'll go traveling for a year Finding myself, or start a career Could work the poor, though I'm hungry for fame We all seem so different but we're just the same
Maybe I'll go to the gym, so I don't get fat Aren't things more easy, with a tight six pack Who knows the answers, who do you trust I can't even separate love from lust

Maybe I'll move back home and pay off my loans Working nine to five, answering phones But don't make me live for Friday nights Drinking eight pints and getting in fights

Maybe I'll just fall in love That could solve it all Philosophers say that that's enough There surely must be more

Love ain't the answer, nor is work The truth eludes me so much it hurts But I'm still having fun and I guess that's the key I'm a twentysomething and I'll keep being me

P.S. En päässyt lukemaan englantia Tampereelle! Hakijoita oli 443 ja 20 otettiin sisään, mutta minä en kuulunut siihen pieneen joukkoon (sanoinhan!) Aloin jo vähän tutkiskella seuraavia hakutoiveita ja lähetän varmaan taas (nyt kolmatta kertaa) paperit sinne Ouluun ja Saamelaiseen kulttuuriin, aina se vain vaikuttaa mielenkiintoiselta. Nyt aion käydä myös pääsykokeissa, koska olen ihan jouten koko kevään, enkä voi keksiä yhtään tekosyytä olla menemättä Ouluun. Suomessa on lähes 3000 humanistisen alan aloituspaikkaa yliopistoihin, kai nyt yksi liikenisi minullekin?  No, ensi keväänä varmasti. Pitää vain haluta tarpeeksi kovasti, niin kuin sukulaiset tapaa sanoa. Onhan mulla onneksi koko elämä aikaa.

Teini-iän viime hetket

Eilinen päivä meni hukkaan. Tai no ei oikeastaan, mutta mitään en tehnyt. Ensin voivottelin iltapäivään asti että mitä tekemistä keksin ja onpa tylsää ja plääh ja plaah. Sitten aloin katsoa frendejä dvd:ltä, ja katsoinkin 18 jaksoa putkeen :D Sen jälkeen olikin vähän hutera olo ja elehdin kuin kaikki Frendit asuisivat sisälläni...

Tänään on siis viimeinen päiväni teini-ikäisenä! Sen jälkeen en tiedä mikä olen, ehkä "nuori aikuinen" on paljon käytetty termi yli 20-vuotiaista. Mutta ainakin saan ostaa väkeviä alkoholijuomia ja pääsen laivaristeilylle ilman kolmekymppistä huoltajaa, mutta vain arkisin. Viikonloppuristeilyjä pitää odottaa vielä kolme vuotta. Mikähän ero siinäkin on, onko 20- vai 23-vuotiaana sopiva matkustamaan yksin tai yhdessä muiden samanikäisten kanssa viikonloppuna laivalla. Kas kun ei ole junissa ja linja-autoissa ikärajoja!

Nojaa. Tänään aamulla käytiin kuitenkin Moissacin torilla ostamassa vihanneksia ensi viikkoa varten. Torstaina muut lähtevät  käymään Chrisun vanhempien luona ennen Suomen reissua, mutta äiti on silloin jo täällä, joten me jäädään varmaan kotiin. Niin, mutta sen takia siis piti käydä Moissacissa, koska torstai on täällä toripäivä ja jos silloin kaikki ovat muualla.. hmm, mutta mehän ollaan kotona? No, jokatapauksessa käytiin :D Ei sinne ole kuin 7 km:n matka, mutta Moissacin tori on vähän isompi ja paremmin organisoitu kuin tämä meidän oma tien varsille levitetty versio. Minä kiertelin vaate- ja krääsäpuolella sillä aikaa kun Milka ja Chrisu hankkivat paprikoita ja muuta tarpeellista. Lapset olivat Venin kanssa katsomassa ankkoja kanaalin varrella, eivätkä he lähteneen ollenkaan mukaan, mikä helpotti ja nopeutti asioita suunnattomasti.

Löysin ihanat housut!!! Intialaista puuvillaa, ihanan pehmeää, kevyttä ja vilpoisaa materiaalia. Superleveät pussihousut! Melkein kuin housuversio "Maijamekosta", jonka tuunasin koulussa siitä Marimekon Iloisesta takista. Sivutaskut housuista puuttuu, ja se on harmittava puute, mutta ehkä ompelen ne joskus itse.

Torin toisella puolella kohtasin miehen, joka myi omia runojaan tulosteena. Ostin kolme kahdella eurolla, koska hän oli aika sympaattinen. "Naisen rakkaus", "Nuoruuden peili" ja mikähän se kolmas oli nimeltään.. Joku jossa pohdittiin onko elämä unta. Ja housumyyjä veikkasi minua belgialaiseksi, ja puhui jotain suomalaisista hevosista, ja vasta myöhemmin tajusin että ehkä hän tarkoitti suomenhevosia!

Mutta nyt mulla on kamala nälkä!! Meen ettii ruokaa, ja sen jälkeen yritän siivota tätä läävää, jonka joku on käynyt sotkemassa. (Katso housukuva!) Että on sitten siistiä huomenna, eikä tartte juhlakaluna siivota. :)

Vapaailta

En sitten jaksanutkaan eilen illalla lähteä Evelynille ja Davidille muiden mukana. Mulle tuli ikävä päänsärky, ja muutenkin halusin vähän rentoutua, kun tajusin että voin jäädä ypöyksin kotiin chillailemaan. Sain vähän sitä paljon kaivattua irrottautumista töistä.

Niinpä sitten vakuutin Ainolle, että kyllä minä täällä pärjään ja jos tulee paha mieli niin Ainon kirahvi-pehmolelu sitten hoitaa mua. Mutta sitä ei onneksi tarvittu. Ainon huoneesta hain kyllä lisää lukemista, Marikin seikkailut päättyivät ja Mio-pojan alkoivat. Hyllyssä oli myös hauska laulukirja, jossa oli paljon tuttuja lauluja. Lauleskelin niitä hetken itsekseni, ja tänään Ainolle päiväunilauluiksi vaikka kuinka monta. Yksi lemppareistani on suomalainen kansanlaulu, jossa "hevonen se heiniä rouskuttaa..." Muutenkin tykkään noista vanhoista kansanlauluista, pajupilleistä ja tupakkarullista ja niistä sellaisista. Eliaksen tehoaa aika hyvin Haitula-laulu. Se on Kirsi Kunnaksen runo, ja joku (googlasin ja voin kertoa että Pekka Jalkanen) on säveltänyt sen kauniiksi lauluksi. Elias ei ole tainnut koskaan parkua, jos olen sen luikauttanut tuutulauluksi. Hmm, tuo kuulosti väärältä, olen ihan hyvä laulaja. Elias ei ole koskaan kapinoinut nukkumista vastaan parkumalla, jos olen laulanut Haitulan tuutulauluksi.

Sain olla yksin kotona aika monta tuntia, kyläilijät palasivat reissultaan vasta puoli 11 jälkeen illalla. Arvelin että lapset olisivat aamulla tahtoneet nukkua pitkään, mutta klo 8.45 Aino tuli kertomaan minulle, että Elias on nyt herännyt ja haluaisi ehkä pois sängystä. Ketään muuta ei ollut kotona, koska Milka oli heittämässä Veeraa Toulouseen ja Chrisu oli jo töissä. Valvoin eilen vahingossa myöhään kun ensin höpöttelin netissä kavereiden kanssa syvällisiä (diippii shittii) ja sitten purin ajatuksiani vielä ihan oikealle paperillekin. Kello oli varmaan yksi, kun vihdoin sammutin valot. Alkuillalla vaivannut päänsärkyni katosi kun sain olla hiljaisuudessa yksin, mutta se tuli takaisin yöllä ja oli pakko ottaa iltapalaksi särkylääke. Tänään koko päivän olinkin sitten aika jumissa, varsinkin kun toissapäiväinen juoksulenkki tuntui lihaksissani vasta nyt. Heidi, tee mulle treeniohjelma!! Tai muuten en toista kertaa saa lähdetyksi.

Uima!

Me käytiin tänään uimassa! Vihdoin!! Aino sanoo kaikkia uimapaikkoja pelkästään "uimiksi", ja onhan se aika loogista. Koulu -> kouluun, uima -> uimaan. Hän ei vielä tajua että uida on verbi ja sitä voi tehdä esim. uima-altaassa, tai joessa tai järvessä.

Garonne-joki ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, pyörälläkin sinne pääsisi, mutta virtaavan veden virkistävä vaikutus saattaisi huuhtoutua hien mukana pois kotimatkalla. Kuoppainen ja töyssyinen hiekkatie olisi vienyt perille asti, mutta tien yli oli katkennut aika monta isoa puuta, joten kävelimme viimeiset sadat metrit rantaan pusikkoisen metsän läpi. Milkan ja lasten lisäksi siis myös Veera-täti oli mukana.

Vesi oli vihreää ja virta oli aika luja, eräänlainen juoksumaton vastine uimiselle. Pohja oli täynnä ikävänkokoisia kiviä, jotka olivat liukkaita ja limaisia, mutta uiminen onnistui silti hyvin. Ainokin uskalsi pulahtaa veteen, samoin me isot tytöt, mutta Milka värjötteli Eliaksen kanssa rannalla ja he tyytyivät kahlailemaan rantavedessä. Saimme olla rauhassa rannalla ja kekkaloinkin siksi aika vähässä uimavaatetuksessa, kun paikalle lipui banaanivene. Se oli siis kaksipaikkainen kanootti, mutta se oli maalattu hauskasti banaaniksi! (En saanut kuvaa koska olin juuri vedessä.)

Kuten kuvasta ehkä huomaa, rusketus ei ole vieläkään tarttunut hipiääni... Ja tuskin tarttuukaan. Punerrun vain, ja se on ikävännäköistä. Eväänä meillä oli omenanpalasia ja kaksi Venin tuomaa valtavaa tikkaria, mutta melko pian lähdimme takaisin kotiin syömään ja päiväunille. Matkalla rannalta takaisin autolle kohtasimme valtavan etanan!! Se oli aika ällö ja näytti vähän käristetyltä makkaralta. Yäk.

Kohta lähdemme Evelynin ja Davidin luo illastamaan, ja huomenaamuna Veera-täti lähtee takaisin Barcelonaan. 

Juoksuaskelia

Huuh, tänä yönä aion nukkua hyvin. Kävin äsken "vähän kävelemässä", haukkaamassa happea, mutta tyhjä tie näytti niin houkuttelevalta että oli pakko vähän rääkätä kehoakin ainaisen mielen sijaan; pistin juoksuksi! Mikään liikunnallinen lahjakkuushan minä en ole. Tykkään pyöräillä, koska siinä saa huilia alamäet, ja ylämäissä jätän kyllä jälkeeni säännöllisesti (jalkaisin) lenkkeilevät kaverini, mutta juostessa loppuu kunto aika äkkiä. Olen kai kuitenkin saanut täällä sen verran jatkuvaa perusliikuntaa lapsia kouluun ja kotiin kärräämällä että juoksin varmaan puoli kilometriä ensihujauksessa! Huomenna en varmaan pääse sängystä ylös. Lonkka.. tuntuu. Minullakin on varmaan sukuni naisten perintölonkka.

Mutta juokseminen olisi aika kivaa, monestakin syystä. Ensinnäkin, pääsisin pois täältä talosta. Vaikka ihan okei täällä viihdynkin, niin olo on kuin asuisin työpaikallani. Ja niinhän minä teenkin. On vaikea yhtäkkiä vain lopettaa työt, jos on yhä samassa ympäristössä. Kello viisi, kun arjen ja vapaa-ajan pitäisi alkaa, lapset silti kiljuvat ja juoksevat huoneeseeni ja unohdun välillä hoitamaan kesken jääneitä askareita.. Edelliset au pairit ovat ehkä hyväksyneet itselleen ns. "palkallisen isosiskon", tai kummitädin tms. roolin, jossa he auttelevat pitkin päivää ja ovat enemmän perheen arjessa mukana, mutta minä en osaa ottaa asiaa niin.

Töissä ollaan töissä ja vapaalla vapaalla, mutta täällä ne sekoittuvat, eikä sitten koskaan ole kunnolla vapaalla. Siksi siis pitäisi useammin lähteä ulos, mutta tähän asti olen ollut siihen liian väsynyt. Nyt kun Milkakin on ihan oikeasti lomalla, (ja Veera-tätikin on käymässä parhaillaan) on lapsilla enemmän vahtivia ja hoivaavia silmäpareja ympärillään, ja muutenkin minulla on paljon vähemmän hommia hoidettavana. Joten töiden jälkeen en sitten kaadukaan suoraan sänkyyni tuhisemaan, vaan minulla olisi energiaa tehdä jotain, mutta viime päivinä olen vain pyöriskellyt sinne tänne enkä ole osannut tehdä mitään järkevää. Kun ei tarvitse edes lukea pääsykokeisiin (vielä) tai tehdä koulun rästitehtäviä (enää).

Jaaha. Ja muita hyviä syitä juoksemiseen olisivat tietysti kunnonkohotus ja lisääntynyt hapenottokyky. Astma varmaan tykkäisi isommista keuhkoista ja sitä rataa. Osteoporoosin ehkäisyä ja kaikki muut terveydelliset syyt siihen päälle.

Tänään on ollut kai muuallakin Euroopassa Huono Päivä. Silloin yllättävän paljon asioita menee päin petäjää ja muita pöliseviä havupuita. Allergiaoireeni jatkuvat ihan kamalina, vaikka syön nyt säännöllisesti allergialääkettä. Niistän varsinkin aamuisin (ja aamuyöllä!) järkyttävät määrät inhottavaa limaa ja liisteriä, ja vaikka kuin tyristän ja tyristän, niin loppua ei tule koskaan. Niin kuin jostain inhottavasta sadusta.. "ja niin ilkeän Maijan nenä vuoti koko hänen loppuelämänsä ajan, eikä hän koskaan saanut niistettyä sitä tyhjäksi. Sen pituinen se!"

Myös silmät oireilevat aika pahasti. Aamulla, jos satun vahingossa hieraisemaan silmiäni (mikä on aika todennäköistä koska ne rähmii aavistuksen ja vuotaa), niin kamala kutina alkaa välittömästi. Sitten yleensä yllyn hinkkaamaan silmiäni oikein toden teolla, mutta sen jälkeen olo onkin vielä kamalampi. (Kamalampi.. sellainen lampi joka on täynnä kamaa! :D) Silmäluomeni ovat jo ihan punaiset ja arat kaikesta kaivelemisesta. Onneksi äitillä on matkalaukussaan supertehokkaita, vielä allergisemman ystäväni suosittelemia silmätippoja, ja 3 isoa pakettia nenäliinoja. Täältä kun ei saa edes ekologista vessapaperia ilman hoitavia ja vahvasti tuoksuvia lotioneja..

Urputuksen aiheita riittäisi vielä vaikka kuinka. Ohitetaan nyt pikaisesti vielä se, että Helsingin yliopiston pääsykoetuloksien pitäisi tulla ensi maanantaina, samana päivänä kun täytän 20 vuotta (yksin täällä kaukana, ilman yhtään ystävää). Enkä kuitenkaan voi olla käymättä katsomassa niitä netistä, jos posti ei ehdi perille. Silloin tietysti saan karvaan syntymäpäivälahjan, koska tuskin edes pääsen sinne opiskelemaan, Tampereen lottoarvonnalla suoritettuun opiskelijavalintaan vielä pienemmällä todennäköisyydellä. Samaan aikaan naamakirja eli facebook eli lärvikirja eli fasebuuk on täynnä JEE PÄÄSIN KOULUUN-statuksia enkä jaksa olla enää iloinen kaikkien puolesta vaan haluaisin itsekin olla jo huoleton ja suunnitella varmempaa tulevaisuutta. Mutta ainakin ensi viikon jälkeen saan taas ruveta pläräämään koulutushakua ja etsimään uusia mielenkiintoisia kouluja, jonne haen ensi keväänä. Miten olisi joku journalistiikka-ala? Urputuksen koulutusohjelma?

Ainiin. Eikä me päästy edes uimaan tänään vaikka koko päivän sitä odotin (minä varmaan innokkaimmin), koska iltapäivällä lasten herättyä mustat pilvet peittivät yhtäkkiä taivaan ja sää viileni. Eihän 23 lämpöasteessa kukaan tarkene uimaan! :D Mutta koetamme huomenna aamupäivällä uudestaan. Tie sinne joelle saattaa olla myös aika pusikkoinen ja huonossa kunnossa, joten Milka ei olisi halunnut ajaa sinne, mutta Crhisu on töissä, minkäs teet.

No se siitä taas. Oli tässä päivässä ainakin yksi hyvä asia kaikkien huonojen seassa, ja se on Astrid Lindgrenin Marikki-kirjat! Olen nauranut monet kerrat ekaluokkalaiselle Marikille ja hänen tempauksilleen, mutta liikuttunut myös siitä, miten ystävällinen hän osaa olla ihan itse ja kenenkään patistamatta. Aika omatoiminen ja empaattinen tyttö näihin "meidän lapsiin" verrattuna. Sitäpaitsi kirja hauskuuttaa myös aikuista lukijaa, joka ymmärtää viittaukset isän aiheuttamaan äidin huonoon oloon (joka purkautuu joulukuussa pikkusiskon muodossa äidin vatsasta) ja Nilssonin sedän "järkeilemiseen" rentona riippukeinussa. Paljon opettavaisempi kirja kuin Pilluparvi, feministinen teini-iässä vääryyksiä kokeneiden katkerien nuorten naisten itsetunnon kohotuspokkari.

Nyt pitäisi päästä uudestaan juoksemaan mieli ja keho tyhjäksi, mutta enpäs viitsi enää keskiyöllä.

P.S. Sain myös yhden postikortin tänään, ja sekin oli hyvä asia

Luokittelua

Huh! Rupesin tutkimaan blogiasetuksia taas ja ymmärsin vihdoin miten saan luokiteltua tekstit eri ryhmiin. Joskus on kiva selata vaikka vain kuvia, tai lapsista kiinnostuneille on enimmäkseen lapsia käsitteleviä kirjoituksia. Alkupään tekstejä en jaksanut kovin tarkasti lueskella läpi ja luokitella, mutta tästä eteenpäin osaan senkin homman sitten. Joku kouluhommat-luokka voisi vielä olla mahdollinen tai joku muita höpinöitä, mutta lasken kaiken muun kuin kuvat, matkustelun, tapahtumat ja lapset siihen muuhun höpinään sitten. Jos lukijoille tulee mieleen joku tarpeellinen luokka niin saatanpa sen ehdotusten perusteella askarrella! :) (Ehkä joku Emmaus-löydöt olisi hauska :D)

Ok, kello on aika paljon.. Luulen että Chrisukin on tullut kotiin, tai sitten se oli vain Milka joka äsken kolisteli ja kiipesi yläkertaan. Marikin seikkailut kutsuvat taas!

COPYFEST (Sinkku liikkuu lomalla yksin)

Enpä ole paljon kotiväkeä tänään ehtinyt nähdä, vuorokausirytmimme ovat menneet vähän eri tahtiin :D Heräsin (nousin ylös aamupalalle) klo 12 kun Milka ja lapset söivät lounasta. Sitten pakenin omaan huoneeseeni kommunikoimaan virtuaalisesti, ja kohta talo hiljeni iltapäiväsiestalle. Sillä aikaa päätin lähteä itsekseni festaroimaan, sillä tänä viikonloppuna on yhteisö-Emmauksessa järjestetty pienet festarit. Hesarin taannoinen artikkeli "Sinkku liikkuu lomalla yksin" ja sen käynnistämä keskustelu kommenttipalstalla ehkä innosti minua lähtemään yksinkin. Olisihan täällä varmasti vaikka mitä nähtävää ja koettavaa enemmänkin kuin minne saan eksytyksi, mutta on aina vähän tylsää lähteä yksin liikkeelle. Emmaukseen kuitenkin jo uskalsin lähteä, koska siellä on jo muutama tuttu. Evelyn-täti olikin jo porteilla odottamassa ja myymässä lippuja.

Muuten festarit olivat aika hiljaiset. Enemmän väkeä Emmauksessa tavallisina päivinä yleensä pyörii, mutta sainpa katsotuksi hauskan teatteriesityksen. En tiedä olisiko se ollut vielä hauskempi jos olisin ymmärtänyt kaiken puheenkin, mutta ainakin vieressäni välillä hysterian partaalla kikattava ja räkättävä mieslauma nautti esityksestä suunnattomasti. Ehkä välillä vähän liikaakin. Alkoholilla oli osuutta asiaan. Alueella oli myös oma graffitiseinä ja sisääntuloporttien luota ostettiin festarirahaa, jonkinlaisia tikettejä, joilla lunastettiin virvokkeita ja ruokaa kojuista. Myymäläpuoli oli normaaliin tapaan auki, ja kävin katselemassa tarjonnan, mutta ihme ja kumma: tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan!

Pienemmän lavan eteen oli tuotu myynnissä olevia nojatuoleja ja sohvia yleisön istumapaikaksi. Varmasti mukavin katsomo, jossa olen istunut.

Lähdin kotiin jo viideltä, pari tuntia jaksoin alueella olla. Siellä oli kuitenkin vielä aika tyhjää ja tylsää, ehkä nyt illalla sielläkin olisi ollut parempi meno ja olisin päässyt tanssimaan. Minulle tuli myös nälkä ja väsymys. Aurinko paistoi, mutta oli mukavan viileää, koska tuuli koko ajan. Ulkoilutin kuitenkin itseäni ja eilen hankittua uutta kesämekkoani!! Se onkin täydellinen festarivaate, varsinkin nyt kun kiinnitin hakaneuloilla olkaimet ristiin selkämykseen, eikä niitä tarvitse solmia enää niskan taa. Inhoan sitä kun pitää olla koko ajan nykimässä hankaavia olkaimia.

En tykkää ottaa kuvia salaman kanssa, mutta se näyttää värit suunnilleen oikein. Kesäisessä mekossani on siis syksyn värit :)

 

Kotona söin ja "luin vähän" eli sammuin pariksi tunniksi sänkyyni. Milka oli herännyt puoli tuntia ennen kuin ehdin kotiin, ja kun heräsin (kiljuntaan) huomasin kellon olevan yhdeksän. Lapset siellä protestoivat nukkumaanmenoa vastaan. Ja nyt valvon taas, kun he nukkuvat. Talo on kuin pommin jäljiltä, koska Milka aloitti aamulla keittiön kaappien järjestelemisen, mutta se homma jäi vähän kesken vielä. (No niin, äiti, en ole siis ainoa!!) Onneksi ei ole minun työpäiväni, muuten potisin ehkä huonoa omatuntoa epäjärjestyksellisyydestä, ja pelkäisin potkuja. Saas nähdä mitä tekemistä huomenna keksin itselleni. Päiväni teini-ikäisenä lähenevät loppuaan!

Marché nocturne & barbe à papa

Jaaha, se on yksi työviikko taas takana. Tänään oli aika rento päivä, kesäloman ensimmäinen (kaikilla muilla paitsi työnarkkis-Chrisulla, ja tietysti minulla), ja koska Milka on nyt kotona niin lapset tietysti roikkuvat aika paljon hänen kimpussaan. Kuuma on edelleen, se kiristää varsinkin lasten hermoja, ja sitä kautta isompienkin. Siitä todisteena kuva, jossa muksut näyttävät ihan sarjamurhaajilta. Uskallankohan mennä edes nukkumaan kun tiedän niiden vaanivan samassa talossa??

Tänään illalla oli yötori eli marché nocturne. Toriaukiolla ja kaduilla oli myyjiä siis ilta-aikaan klo 19-24, kun tavallisesti tori on auki vain torstaina aamulla. Tosin myytävät tuotteetkin olivat erilaisia, tänään sieltä ei saanut kesäkurpitsaa ja porkkanoita vaan enemmän koruja, vaatteita ja koriste-esineitä. Väkeä oli liikkellä taas paljon. On mukavaa nähdä, että tällainen pikkukaupunkikin herää henkiin tapahtumien aikaan.

Kierreltiin, syötiin jätskit ja ostettiin lapsille VALTAVA vaaleanpunainen hattara, josta olisi kyllä saanut puolenkymmentä suuta ihan riittävän makeaksi. Iso vaaleanpunainen sokeripilvi on varmasti jokaisen sokeritautisen pahin painajainen.. ilmanko en olekaan koskaan pitänyt Barbapapasta, vaan olen aina pitänyt sitä jotenkin omituisen vastenmielisenä. Hattarahan on ranskaksi siis Barbe à papa. (Kirjaimellinen käännös olisi "iskän parta", mutta ehkä nimi on annettu silloin kuin hattaroita sai vain valkoisina tahmaavina höttöinä.) Milka kärräsi lapset kotiin ennen pahinta noususokerihumalaa ja minä jäin vielä vähän kiertelemään kamerani kanssa kulmille vielä hetkiseksi. Löysin itselleni sen kesämekon, jota olen etsiskellyt vaivihkaa koko alkukesän (!) ja vähän tuliaisia.

Unelias setä makkaroineen, joiden ohi kulkiessani aina tulee koti välittömästi mieleen. Ne haisevat koiran hengitykselle ja isän märille villasukille.

Eteläamerikkalaisia (?) pikkuruisia villapaitoja yksi jos toinenkin. Kojussa soi okariinomusiikki ja siellä myytiin myös unisieppareita.

Katuja kierteli myös tämä hauska kuuluisuuksista koottu yhtye. Muut soittoniekat tunnistin mutta kuka lienee tämä Obelixin vieressä oleva mandoliinisti?

Tytöt kotimatkalla.

Normipäivä

No ei ihan normi. Chrisu vei Ainon aamulla kouluun ja yritti selvittää että miksei se halua syödä enää koulun ruokalassa, vaikka ennen siinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Nooh, kerhotädit siellä kertoi että Aino saa aamuisin kamalia kriisejä ja huutaa ja itkee äidin perään, ja Milka tuli sitten multa kyselemään että onko se totta.. Aino menee kyllä aina hyvällä tuulella kouluun, ja hyvällä päällä se on myös silloin kun haen sen sieltä pois. Pauliina vei sen kerran kouluun täällä ollessaan ja silloin se kuulemma vähän itkeskeli.. Että ei tässä nyt sitten tiedä ketä pitäisi uskoa. (Milka tosin sanoi että Ainon opettaja ei ole mikään järjen jättiläinen.)

Maanantai ja tiistai ovat tavallisesti Ainon ruokalapäiviä, koska Eliaksen kerho alkaa klo 13 ja Ainon koulu jatkuu 13.30, ja vajaassa tunnissa jos pitäisi saada kaksi lasta syötettyä ja laitettua valmiiksi iltapäivää varten, niin siihen tarvittaisiin useampi käsi- ja silmäpari (sekä käskevä suu). Mutta oikkuilunsa takia Aino syö nyt aina kotona, mutta onneksi Milka on nyt taas töissä kotona niin ei tarvitse yksin revetä joka paikkaan. Ja tämä viikko onkin viimeinen ennen kahden kuukauden kesälomaa. Pari viikkoa saan ensin olla lasten (ja Milkan) kanssa kotosalla, mutta sitten (!) on ensinnäkin minun syntymäpäiväni, sitä seuraavana päivänä ja Ranskan kansallispäivänä äiti lennähtää luokseni toivottavasti laukku täynnä suklaata ja muita tuliaisia ja unohtuneita tavaroita, ja samalla viikolla Ranskan perhe lentää Suomeen lomailemaan neljäksi viikoksi. Saan siis toisen loman! Jos ensimmäinen Suomessa oli vähän kiireinen eikä niin rentouttava, niin tällä toisella pätkällä aion vain relata ja pitää hauskaa äipän kanssa. Käydään ainakin Toulousessa! En ole ehtinyt käymään siellä vieläkään kunnolla pyörimässä!

Allergialääkkeiden voimalla nukkuminen on saanut mun unirytmin vähän sekaisin, enkä oikein saa öisin kunnolla nukuttua. Herään pyörimään aina milloin mistäkin tuntemattomasta syystä. Mutta jos silti lähtisin taas kokeilemaan! Kutiavat silmät saavat ainakin olla rauhassa kun ne on kiinni.

Coucou!

Eipä mulla oikeastaan mitään kummempaa asiaa tänään ole, mutta tulinpa kertomaan.

Pauliina lähti eilen aamupäivällä kohti Suomea ja sen jälkeen olen yrittänyt palauttaa itseni tavalliseen työtahtiin. Kahdestaan lasten hoitaminen ja muu elo oli aika helppoa, kun toinen pystyi laittamaan vaikka tiskejä tai käymään suihkussa samalla kun toinen katsoi lasten perään. Mutta ne ajat ovat nyt taas ohi, joksikin aikaa. Milka lähti aamulla jonnekin töihin Solinen kanssa, ja menee sieltä vielä Orleansiin, ja tulee vasta huomenna takaisin kotiin. Chrisu tuli tänään melkein viideksi kotiin, mutta huomenna silläkin saattaa venähtää päivä pitkäksi, joten Veni (Vini?) tulee jeesaa mua lasten kanssa. Vini on myyjänä Emmauksen vaatehallissa, jota Aino kutsuu "Vinin kaupaksi."

Huomisen jälkeen on kuitenkin edessä taas viikonloppu ja saan nukkua pitkään (aah!) ja olla tekemättä mitään (aah!!!!). Viime viikko Pauliinan kanssa oli melkeinpä riehakas, niin paljon käytiin siellä ja täällä. Aamuherätykset ovat olleet aika kamalia nyt parina päivänä, ihan heti en ole saanut koneistoa käyntiin. Tänään yritän saada itseni kuitenkin ajoissa off-asentoon, jotta aamulla akut ovat täynnä. Onpas kertakaikkisen huonoja vertauskuvia!! :D Suihkun kautta sänkyyn, siis. Moro!

Fête de la musique

No niin! Juhlitaan sitä kesän valoisinta yötä täällä Ranskassakin. (Vaikka ei se kyllä valoisa ole.. no kesäpäivänseisaus oli joka tapauksessa!) Eilen oli kansallinen juhlapäivä, Fête de la musique, vuosittainen musiikin juhla. Joka puolella Ranskaa järjestetään ulkoilmakonsertteja ja kaupungin toreilla soitetaan elävää musiikkia. Täällä meidän kyläpahasessakin päästiin kuuntelemaan kivaa orkesterimusiikkia, joka kuului ihan hyvin vaikka mikit välillä lakkasivatkin toimimasta. Käytiin Pauliinan ja lasten kanssa siellä vähän kuuntelemassa ja tanssimassa. Yleisön taputtaessa soittajille meidän pikku tanssijat kumarsivat ja kiittivät myös yleisöä suosionosoituksista. Pitempäänkin olisin voinut torvibändejä kuunnella, mutta lapset piti saada petiin aika äkkiä, Ainolla alkoi jo kuuppa kiehua siihen malliin, sillä alla oli pitkä päivä ilman päiväunia.

Milka ja Chrisu olivat illalla ravintolassa syömässä ja Moissacissa oli kuulemma myös kivoja esityksiä, mutta heidän kotiuduttuaan läksimme äkkiä takaisin torille! Emme antaneet tulevan työpäivän ja aikaisen aamun häiritä menoamme, ja tanssimmekin ihanan funkia soittavan porukan säestyksellä keskiyölle asti. Sen jälkeen musiikista vastasi dj ja meno vaihtui yläasteen diskomeininkiä liikaa muistuttavaksi. Toki mukana jammaili myös ahdistavia vanhempia setiä, jotka tanssivat aivan liian lähellä maassa olevaa laukkuani, jossa oli tallessa kallein aarteeni: kamera. Mitään ei sattunut kuitenkaan, mutta inhotti vain kun yksityisalueelleni tunkeuduttiin. Joka tapauksessa meillä oli kivaa, ja taisi olla muillakin: yleensä hiljainen ja autio tori oli täynnä väkeä. Kaupungintalo oli koristeltu hauskoilla valoilla, ja sääkin yllättäen suosi juhlijoita.

Baloo (lue: Paluu)

Oho! Onpa viikko vierähtänyt nopsaan tänne kirjoittamatta. Olin siis Tampereella, englannin käännöksen pääsykoe meni kirjatestin osalta hyvin mutta enkunkielisen monivalintanivaskan osalta huonosti, joten mitenkään suuret luulot ei ole koulupaikan saamisen suhteen.

Helsingissä ehdin olla yhden yön ja nähdä kivasti ihmisiä, vaikka parit oharitkin oli pakko tehdä (anteeksi!) etten olisi näännyttänyt itseäni ihan loppuun. Ja keräsin julkkispisteitäkin, sillä istuin Sakari Majantien (Huippumalli haussa-tuomari) takapuolenjälkeen! Raparperipiirakalla ja jäätelöllä tankattuna pääsin vihdoin matkaan ja lensin takaisin Toulouseen, Frankfurtin kautta taas tällä kertaa. Pauliina, eli Milkan ja Chrisun entinen au pair (edellistä edellinen) oli kentällä minua vastassa, sillä Milkalla oli aikainen aamu tiedossa, ja Chrisulla kaikki aamut ovat aikaisia. Pauliina on täällä nyt käymässä, ja sen takia en ole ehtinytkään koneella juuri piipahtaakaan! Olemme käyneet vaikka missä.. Torstaina menimme kaikki porukalla (paitsi Milka joka oli myöhään töissä) juhlimaan Muniria, hän sai lupapaperit ja saa jäädä Ranskaan asumaan. Tarjolla oli paljon supermakeita marokkolaisia herkkuja ja varmaan 20 erilaista sorttia muita herkkuja! Sää oli todella helteinen, varmasti varjossakin yli 30 astetta! Ensimmäinen yö oli myös melko hikinen ja inhottavan kostea, ilmä oli ns. seisova. Tukala ja tunkkainen, ei tuulenvirettä missään, huuh. Eli ihan toista kuin se Suomen kesä.

Milkaa näin vasta perjantai-aamuna, sillä hän oli jo nukkumassa kun me tultiin kotiin Pauliinan kanssa. Chrisu oli lähtenyt lasten kanssa aikaisemmin kotiin, mutta meillä oli toinen auto käytössä, ja onneksi polttoainetta riitti kotiin asti vilkkuvasta bensavalosta huolimatta. Perjantaina Ainolla oli tavallinen koulupäivä, ja iltapäivällä Eliaksen nukkuessa taas mammuttiunia minä ja Pauliina kävimme La Hallessa ja ruokakaupassa. La Halle on paikallinen vaatekauppaketju, ja siellä tosiaan oli vaikka mitä!! Löysin ihanat farkut ja kivan paitamekon. Sellaisia farkkuja Suomestakin metsästin, kapeita, halpoja ja kivoja, mutta löysin vain kalliit ja aika rumat, mutta tuli silti ne ostettua. Nyt harmittaa, kun en ole ennen tajunnut käydä tuolta etsimässäkään. Tekisi mieli palauttaa ne toiset mutta en taida enää ehtiä. Siellä oli myös ale-päivät, yhden tuotteen ostajalle -10%, kahden -20%, aina viiteenkymppiin asti. (Logiikka olisi saanut jatkua, olisin mennyt kymmenen tuotteen kanssa kassalle!) Vieressä on myös Hallen oma kenkäkauppa, sielläkin oli kaikkea kivaa, mutta ostin vain sormuksen, kun unohdin omani kotiin, ja välillä on kiva pitää sormusta. En tiedä onko se oikeasti muovia vai puuta, mutta puulta se kovasti näyttää. Kiva, eikö?

Illalla pukeuduimme uusiin vaatteisiimme ja valmistauduimme lähtemään Toulouseen! Siellä on vuosittain Rio Loco-festarit, etnomusiikin festivaali Garonne-joen varrella. Kimppakyyteihin haimme vauhtia Montaubanista asti ja köröttelimme sitten suomirapin saastuttamina perille. Mukanamme oli paljon Emmaus-porukkaa, tuttuja edelliseltä illalta Munirin juhlista. Ennestään tunsin vain Faridin, joka oli Milkan synttäreillä huhtikuussa. Myös Ulrich, Andreas, Jean-Claude, David ja pari muuta tyyppiä joiden nimiä en vielä muista olivat mukana. Parkkipaikan etsiminen Toulousesta ison tapahtuman aikaan on lähes mahdotonta, ja siihen meillä vierähtikin hetkinen ennen kuin löysimme sopivan rakosen jonkun pihalta suhteellisen läheltä festivaalialuetta.

Sisäänpääsy festarialueelle 5 euroa, sisällä halpaa kaljaa, etnisiä myyntikojuja ja hyvää musiikkia. Kamerat oli kielletty alueella, mikä oli toisaalta harmi, koska siellä oli tosi kaunista kaikkine valoineen, mutta kamerani on iso ja painava ja se huomattiin aika helposti porteilla. Mutta Pauliinan pikkuruinen näpsykamera livahti mukanamme sisään ja saimme jotain ikuistettua (digitaalisesti ainakin).

Sirkustelttaa muistuttava koju, josta ostimme ruokaa illan päätteeksi.

Meillä oli kiva ilta, kiva juhannus! Ihan muutaman tippasen sateli myös vettä, mutta se muistutti vain Suomen kesästä, eikä haitannut menoa ollenkaan. Pimeää oli, Rio Loco ei juhli yötöntä yötä. Ajoimme kotiin kahdelta yöllä ja silloin taivas oli täynnä tähtiä. 

Entäs tänään sitten? Vapaapäivä juu, mutta Emmauksen suurmyynnit saivat meidät aamulla liikkeelle, ja kävimme Montaubanissa sekä yhteisö-Emmauksessa tekemässä niitä löytöjä. Huomasin keräileväni purkkeja. En kuitenkaan ole vielä aivan niin harjaantunut Emmaus-ostoksissa kuin Pauliina ja Milka, jotka kantoivat valtavat säkit täynnä tavaraa ja vaatteita mukanaan. Auton takaluukku oli aivan täynnä! Löysin minäkin kuitenkin kaiuttimet tietokoneeseen (4€) ja pari hauskaa teepaitaa, joista toinen menee kaverille tuliaisiksi. Olisihan siellä ollut vaikka mitä "ihan kivaa", mutta yritän välttää turhia ostoksia, vaikka raha menisikin hyvään tarkoitukseen niin kuin Emmauksessa. 

Lisää lasipurkkeja, sekä sympaattiset kynttiläkamelit, yhteensä 1,65 euroa.

Joo, ja tosiaan, teen kohta niin että ostan vain niitä ihania ja sikahalpoja huonekaluja sieltä itselleni ja sitten jonkun on pakko tulla hakemaan ne täältä, koska alkaa olla jo liikaa sietokyvylleni, että siellä myydään hauskoja, siistejä ja hyväkuntoisia, kauniita huonekaluja niin halvalla!!!! Tänään kallein näkemäni tuote Emmauksessa oli suuri kaappi, hinta 320 euroa. Mutta se olikin tämmöinen aarre (kaappi kuvan oikeassa reunassa):

Pienempi ja tummempi kaappi toisessa reunassa maksoi 150 euroa. Ne kalusteet jotka minä haluaisin, maksavat kaikki alle 50 euroa. Viidellä ja kymmenellä eurollakin saa ihania herkkupaloja! Paljonko rekan ja kuskin vuokraaminen maksaisi??

Huomenna me nukutaan pitkään ja pyöräillään sitten Moissaciin Pauliinan kanssa. Sielläkin on jossain Emmauksen myyntitila, mutta jos emme löydä sitä, niin kiertelemme muuten vain sievää naapurikaupunkia.

Nyt aion painua nukkumaan, mutta jos joku osaa kertoa miten saan blogissani tyhjät rivit pysymään kappaleiden välissä niin olisin aika kiitollinen, mua jo vähän ärsyttää se että julkaistessa sivu on erilainen kuin kirjoittaessani! Hyvää juhannusta kaikille, taisi minulta jäädä tänä vuonna taiat tekemättä!

Juna jyskyttää-ää vanhaa ystäväää

Jaaha. Taas sitä olis lähdön paikka edessä. Huomenna klo 9.53 (tai toivottavasti ainakin varttia aikaisemmin) jätän kotini taas taakseni ja vietän kier(t)olaisen elämää keskiviikkoon asti, jolloin lennähdän taas Euruupan halki ja takaisin Ranskan tukikohtaani.

Olisin tarvinnu vielä ainakin saman verran lomaa lisää. En tainnut olla yhtään kokonaista päivää kotona, pelkästään kotona. Aina piti kiikuttaa itsensä lääkäriin tai apteekkiin tai sovittuihin tapaamisiin. Mutta kaikki  hommat on hoidettu (paitsi astmalääkettä pitää vielä ostaa, koska sen korvausaika menee vasta huomenna umpeen, eikä tarvitse juosta kelalle hakemaan takautuvaa korvausta..) ja melkein kaikkia ihmisiäkin ehdin nähdä.

Mustan Aukon pakkaaminen on vielä aika pahasti kesken, mutta niin se on aina. Olen edellisen illan pakkaaja. Nyt pitäisi vielä pakata oikeastaan kahta laukkua; äidin uuteen punaiseen laukkuun voin laittaa niitä tavaroita, jotka pitää saada Ranskaan, mutta joilla ei ole kiire (ts. joita ilman voin elää kuukauden). Äidillä on tosiaan heinäkuulle varattu lennot ja silloin saamme kolmisen viikkoa hengailla etelän helteissä, ja ehkä käväisemme jo siellä Toulousessa asti! Hmm.. Olisiko ihan turhuutta ottaa mukaan tietokoneen kaiuttimet? Ehdin jo tottua niiden mukavuuteen, kun ei tarvinnut sählätä kuulokkeiden kanssa.. Mutta ehkä se on vain ylimääräistä luksusta, ja kuka tietää josko Emmauksesta saisi toimivat pömpelit puoli-ilmaiseksi.

Minulla taitaa olla lievää taipumusta ylipakkaamiseen, sen huomasin ainakin silloin kun muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa ja mukaani otin ainakin kolmet vaihtoverhot ja suuret määrät pöytäliinoja, sekä kirjahyllyyn paljon kirjoja, joita en koskaan vilkaissutkaan, paitsi pakatessani niitä uudestaan muuttolaatikkoon. Mutta nyt minulla onkin varasuunnitelma, kun voin laittaa turhaa tavaraa äidin mukana takaisin Suomeen. Vaan ei kai sinnekään mahdottomia mahdu..

Hmm. No ehkä nyt yritän lopettaa kaiken sijaistoiminnan ja ryhdyn oikeasti pakkaamaan, että pääsen joskus nukkumaankin. Huomenna junailen siis kuitenkin Tampereelle. Siellä on maanantaina se toinen pääsykoe, johon minun kannattaisi ehkä kerrata viiden tunnin junamatkan ajan, koska en juurikaan enää muista mitä siinä kirjassa sanottiin, vaikka se oli selkeää suomenkieltä! Suomen meininki on muuten kohta niin kuin Ranskassa: viimeksi lakkoilivat postimiehet ja -naiset (ja pakettini on edelleen hukassa sen jäljiltä :/ ) ja nyt on VR menossa lakkoon. Sitten muutan kyllä Ruotsiin, jos täältä ei saa enää ruisleipää ja piimää. No piimästä en edes tykkää, mutta jos kermaviili häviää kaupoista!

Maisemia

Kerkesinpä vihdoin istahtaa vähän alas ja ladata kuvat koneelle! Meinasin odotella loman loppuun ja tehdä sitten kuvakertomuksen lomastani, mutta taidanpa purkaa niitä nyt jo vähän. 

Kummipoikani Nooa tykkää sämpylöistä

Syksyllä koulun aloittava isosisko-Saana piirtää vaarin kuvaa

Sanja

Joona, lentoon lähdössä

Hilppa toi mulle lahjan, ja suuttui kun en päästänyt sitä sisälle ikkunasta sen kanssa. Nyt tämän satunnaisen jyrsijän suolisto koristaa mun ikkunalautaa :<

Huomenna ohjelmassa on lääkärin kontrollikäyntiä ja Suomen taidehissan tentti Savonlinnassa. En oo vielä harjotellu siihen tenttiin, ja pää on niin tukossa ettei yhtään tekisi edes mieli. Mutta on pakko saada se läpi, koska en todellakaan halua jättää mitään sinne roikkumaan. Mutta onneks mun unirytmi on sopivasti sekaisin, voin valvoa koko valoisan (!!!!) yön ja pelata taidehistoria-muistipeliä. Yäk. Oloni on yäk, pää täynnä räkää ja sitä tulee säännöllisin (ja lyhyin!) väliajoin aika tyrskeellä myös ulos. Keuhkotkin on vähän kohmeessa ja tukossa, yäk yäk yäk.

Mansikkakannu

Lomailu se vaan on virkistävää.

Junassa perjantaina sain paikan lasten leikkivaunuun, voihan jee. Siellä oli ainakin 10 pellavapäistä huliviliä jotka ramppasivat ees ja taas ja loikkivat kädensijoja pitkin. Mutta pääsin silti kotiin ihan aikataulun mukaisesti. Olin kotona ainakin 5 tuntia ja lähdin sitten tapaamaan kavereita Savonlinnan yöelämään! Kaverini on rippileirillä töissä ja kertoi nukkuneensa varttia vaille yhdestä puoli kuuteen, mutta minä tein toisinpäin ja nukuin puoli kuudesta melkein sinne yhteen. Ilta oli... ainakin hauska. Lempibaarini ja olohuoneeni Häppäri oli äänestetty Trendi-lehdessä Suomen symppiksien paikkojen listalla aika korkealle! Top 5 se ainakin oli, ehkä jopa ykkösenä. En ole ehtinyt vielä itse tsekkaamaan uusinta Trendiä, vaikka hipelsinkin sitä Seppälän kassalla (tietämättä koko symppisjutusta vielä mitään), kun ostin kukkamekkoani. Eilen oli ihan kamalan kylmä, joten en millään voinut pukeutua siihen. Laitoin lämpimästi päälle, mutta taisin silti vilustua, koska kurkkuni on kipeä ja olo on muutenkin pöpperöinen. Äiti kokeili otsaani kun haukuin Suomea jalkapallomaana.. Hei haloo, mikä saavutus on voittaa joku Liechtenstein?!?!?!! Eihän se oikeasti ole edes maa! Siellä on alle 40 000 asukasta, ja niin pienestä poppoosta on varmasti vaikea löytää tarpeeksi hyviä jalkapallonpelaajia, kun ei viiden miljoonan populaatiokaan tahdo riittää mihinkään. Silti, Liechtenstein on hauska sana ääntää ja voisin nimetä kissani Liechtensteinin herttuattareksi.

Kissani Hilppa muuten rakastaa minua. Olin jo huolissani kun se kierteli ja kaarteli kaukaa eikä tullut puskemaan minua, vaikka hainkin sen heti kotiin tultuani ulkoa sateesta pois sylissäni. (Se ei halunnut kastella tassujaan vaan itki tyhjässä koirankopissa.) Mutta aamuyöllä kömpiessäni nukkumaan se kuitenkin ilmestyi viereeni. En tiedä oliko se odottanut minua huoneessani koko yön vai kuuliko se kun hipsin hipihiljaa kotiin ja tuli perässäni. Ja aamulla kun heräsin, se nukkui jaloissani ja tuli myös peiton alle lämpimään. Illalla katsoimme ruotsalaista romanttista komediaa yhdessä sohvalla ja äiti oli katkera, kun kaikki hellä huolenpito ja vaivannäkö palkittiin nyt nukkumalla minun sylissäni. Nytkin se nuolee tassujaan sängylläni ja odottaa minua sinne. <3

Kävin tänään rippileirillä vähän kertomassa Ranskan kokemuksistani. Juttuhan ei sinänsä liittynyt mitenkään rippileirin Jeesus-meininkiin, mutta kai siinä piti olla kyse kasvamisesta ja lähtemisestä ja itsenäistymisestä ja sen sellaisesta.. Hyvin nuoret jaksoivat kuunnella, ja jotkut keskittyivät jopa niin paljon kuuntelemiseen että pitivät silmänsä kiinni ja painoivat päänsä käsiinsä. Lopuksi näytin kuvia ja irtosi niiltä muutama kysymyskin ja naurunremakka kun kerroin mitä suomalaisia sanoja Elias on oppinut. (-Fiksu poika. -Vittuuuhhhhh! -Eijeijeijeijei, sanoin fiksu! -Vittuuhhhh!!) Ruokapalkalla kelpasi hyvin käydä, sillä Eevan ruoat on legendaarinen juttu täälläpäin. Omasta riparista on melkeinpä jäänyt paha maku suuhun, koska silloin joku toinen teki meille viikon ruoat. Kävin itse riparin kahdesti, ensin vilkkaana ja liian puheliaana rippikoululaisena, ja sitten vilkkaana ja liian puheliaana isosena. :D Isos-leiriin liittyy myös hauska sattumus, josta vieläkin kerron innokkaasti, jos vain tulee hyvä tilaisuus leuhkia saavutuksillaan. Tarinan pääteemoja ovat alastomuus, henkilökohtainen lyhyen matkan juoksuennätykseni sekä 5 euron seteli. Leiriohjaaja Päivin mukaan en ole muuttunut mihinkään! :D Tiedä sitten, pitäisikö se ottaa kohteliaisuutena vai ei.. 

Huomenna lupasin joka tapauksessa mennä kirkkoonkin asti laulamaan virsiä urkuparvelle, ja sen jälkeen takaisin Hellikseen, eli Hellaniemen leirikeskukseen viettämään vierailupäivää Heidi-ystäväni luokse. Molempien kiireiset aikataulut pakottavat meidät tapaamaan riparilaisten ja heidän vanhempiensa vilinässä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. :)

Nils sanoi jag älskar dig

Olen lomani kunniaksi kannattanut suomalaista ja vähän ruotsalaistakin musiikkikulttuuria. Riihimäen Prisma jakoi Iiro Rantala New Trioa lähes ilmaiseksi (eurolla!!) ja pakollisten suomalaisten lempiyhtyeiden (Scandinavian Music Group ja PMMP) uuden tuotannon lisäksi mukaan tarttui myös Bo Kasperin orkesteria halvalla. Eilen illalla testasin levyjä kaverin luona Lahdessa, ja ne ovat juuri sopivaa myöhäisen illan musiikkia rauhalliseen jutusteluun. Sen enempää en ole vielä ehtinyt niihin perehtyä, koska olen reissannut taas yhtäälle ja toisaalle.

Eilen lähdin siis iltapäivällä Lahteen, (junamatkalla kuuntelin Värttinää ja katselin maalaismaisemaa mökkeineen ja peltoineen ja viihdyin hyvin) siellä tapasin ensin yövyttäjäni ja vanhan naapurini vuosikymmenen takaa (kuulostanpa ikälopulta!), hän on myös pikku-pikku-pikku-pikkuserkkuni. Sen jälkeen treffasin vanhaa luokkakaveria myöskin vuosien takaa, olimme eka- ja tokaluokalla samaan aikaan, mutta sen jälkeen muutin muualle, emmekä ole nähneet sen jälkeen toisiamme! Mutta onneksi on netti ja sen moninaiset yhteisöt, ja löysimme toisemme uudelleen ja päätimme tavata kun kerta pyörimme samalla suunnalla. Kahden hengen luokkakokous päättyi hyvästeihin juna-asemalla (kuinka romantillista! Juna on aina juna, niin kuin eräs humalainen kanssamatkustaja tänään totesi noin kuudesti) ja seuraavaksi tapasin Savonlinnan-kämppikseni teekupin ja light-limpparin äärellä. Huh huh. Eikä tässä vielä kaikki! Sen jälkeen kipitimme vielä kauppaan ja (keräsin matkan varrelta yhden tölkin, koska en raaski jättää rahaa kadulle) videovuokraamoon ja takaisin Nean luo eli sinne pikkupikkujnejne-henkilön luo, läskeilimme pitsan, cashew-pähkinöiden ja muiden herkkujen kanssa ja katsoimme  kehutun Once-leffan. Se olikin aika jännä, erilainen kuin mitä odotin, mutta silti ihan hyvä elokuva. Olisin odottanut jotain vielä enemmän sydäntäraastavan kohtalokasta rakkaustarinaa ja ehkä parempaa musiikkiakin, vaikka Oscar-patsas parhaasta biisistä myönnettiin juuri tälle leffalle.

Aamulla heräiltiin rauhassa ja vein vihdoin rahani pankkiin talteen. Käytiin kirpparilla, jossa kauhistelin korkeita hintoja Ranskan Emmaukseen verrattuna, mutta ostin kuitenkin muutaman kivan jutun. Sitten olikin kello jo niin paljon, että päätin kavuta rinkkani kanssa (miksi tarvitsen yhden yön kyläilyreissulle NIIN paljon tavaraa????) suuren mäen taakse juna-asemalle.

Seuraavana Riihimäki. Nästa Riihimäki. Next Riihimäki.

Matka oli varsin rattoisa erään tyypin ansiosta. Hän oli matkalla Tampereelle kattomaan "Brusee", oli aika humalassa ja aika univelkainen. Muistuttelin häntä jatkuvasti että raide neljä on sitten se, jolta Tampereen juna lähtee, mutta kun pääsimme Riksussa asemalaiturille niin hän hävisikin ihan eri suuntaan, joten epäilen vahvasti ettei hän ehtinyt jatkoyhteyteen. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin huvittaa itseään juttelemalla jonkun tuntemattoman kanssa junassa. Asemalla minua odotti Riihimäen Nuorisoteatterin kantava voima (näin uskon) ja sain turistikierroksen Suomen vanhimmassa yhä toiminnassa olevassa elokuvateatterissa! James Bond ja neliapilat vaihtoivat omistajaa ja minä sain mahani täyteen herkkusalaattia paikallisessa kahvilassa. Sitten olikin taas aika loikata paikallisjunaan. Minua kiehtoi vähän säästää rahaa (2,30 onkin iso raha budjetissani), joten ajattelin esittää ulkomaalaista jos joku kysyisi lippua, ja sitten selittäisin with bad english että voin jäädä seuraavalla asemalla pois ja ostaa lipun sieltä kun en tunne Suomen junasysteemejä, ja koska seuraava asema olisi ollut Hyvinkää, olisin kieroillut itseni ilmaiseksi kotiin. Mutta, koska olen perusluonteeltani rehellinen ihminen, aloin katua (ja pelätä 80 euron tarkastusmaksua) ja menin kuitenkin lipunostovaunuun istumaan. Vaan konduktööri tulikin ja meni niin kiireesti ohi etten ehtinyt vilauttaa lompakkoani lehden alta, joten istuin pitkät 9 minuuttia ihan hiljaa paikoillani ja pummin perille!!

Huomenna ohjelmassa on vielä vähän kummipojan leikittämistä ja vielä pitäisi saada kaksikielisyyden perusperiaatteet selviksi, klara på svenska, torstaista pääsykoetta varten. Huuh ja plääh. Perjantai-aamuna joka tapauksessa pääsen vihdoin omaan kotiin!!! Saan hengähtää ehkä ihan pienen hetken ja pestä pyykkiä.