Toulouse encore

Mietin tänä aamuna, että onkohan Toulousen kaupungilla suomennettu nimi. Niinkuin on Paris muotoutunut Pariisiksi, Berlin Berliiniksi, miksei Toulouse voi olla Tuluusi. On vaikea tietää miten nimiä pitäisi taivuttaa, onko "Toulousessa" oikea muoto? No, kuitenkin. Minulla oli siellä eilen hauska päivä, tosin pitkä ja uuvuttava. Lähdin aamulla klo 9.22 junalla, hipsin kotoa ennen kuin muut olivat hereillä, mukanani kamera, rahaa, aurinkolasit, vesipullo ja muita ostosretkellä tarvittavia asioita. Murphyn lain mukaan silloin kun ei ole junalippua, sitä kysytään, ja niinpä jouduin maksamaan 12.70 euroa, kun internationaali opiskelijakorttini ei kelvannut ja unohdin että pitikin kysyä sitä nuorisolippua, mutta eipä se ollut kuin 2 euroa kalliimpi. Sen huomasin kotimatkalla, kun taas jouduin maksunaiseksi, mutta oli nuori ja komea konnari, niin etten viitsinyt edes lähteä junan vessaan piiloon tai jotain muuta. Ostin kyllä lipun vain Montaubaniin asti, joka on iso asema ennen Castellia, ja säästiin ehkä... euron? Kiusa se on pienikin kiusa.

Tuluusissa tuuli aamulla aika kovaa, joten kipitin pikavauhtia varjoisia katuja pitkin seuraten Centre Ville-kylttejä, kun en halunnut ottaa metroa. Pian huomasin kuitenkin olevani Wilsonin aukiolla, ja sieltä löysin itseni keskusaukio Capitolille. Äidin kanssa kävimme siellä silloin aiemmin, ja tänään lähdin päinvastaiseen suuntaan kuin viimeksi. Pyörin kirja-paperitarvike-levy-dvd-oheistavarakaupassa ainakin tunnin, ja löysin mahtavan uuden päiväkirjan itselleni! Ostan uuden aina vaikka edellinen on vielä kesken, koska silloin jaksan kirjoitella ahkerammin, kun haluan päästä jo uuden tyhjän kirjan sivuille.

It was wrong to be bad, but she couldn't be good!

A brand new journal! Never before published!

Levykaupan jälkeen piipahdin sisään kivalta  näyttävään isoon vaatekauppaan ja siellä teinkin suurimman osan löydöistäni: musta minihame, jollaista olen jo vähän aikaa kaivannut vaatekaappiini, vihreä villatakki, leggingsit ja sukkahousut talvea varten (joka joskus ehkä tulee tännekin?), sekä uudet "tissihenkarit", niin kuin eräs kaveri joskus kutsui rintaliivejä. Piipahdin kaikenlaisissa liikkeissä ja putiikeissa, ja yksi oli todellinen helmi kaikkien krääsäkauppojen virrassa. En oikein tiedä miksi kutsuisin sitä.. paperitarvikeliike? Siellä oli erilaisia muistikirjoja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin; oli kalentereita, viikkosuunnitelmia, muistioita luetuille kirjoille ja omille resepteille, sekä nuottiviivastollisia pikkukirjoja Nuuskamuikkusen sukulaissieluille, joille pienet sävelmät tulevat mieleen kulkiessa siellä ja täällä. Oli viivoitettuja, ruudullisia ja tyhjiä sivuja, kansia kaikkeen makuun mustista riemunkirjaviin, söpöihin kuvitettuihin. Sieltä sai kaikenvärisiä kirjekuoria ja ihania papereita erikoistarkoituksiin. Liikkeen perällä oli vielä jotain, joka lopulta lumosi minut. Sieltä sai jonkinlaista johtoa, jossa oli pikkuisia lamppuja, ja niihin sai kiinnitettyä onttoja palloja, jotka oli pyöritelty jostain paperinarun ja liiman näköisestä jutusta. Palloja oli kaikenvärisiä!

Hiirimattokin voi olla tyylikäs! Nuo itämaiseen tyyliin sopivat matot maksoivat muistaakseni 22 euroa, joten jätin sinne kauppaan, koska minulla ei ole edes hiirtä. Olen ymmärtänyt että ihan kaikkea ei tarvitse omistaa, mutta tuoltakin kaupasta olisin halunnut vaikka mitä! Tyydyin kuitenkin vain kirjekuoriin, sillä uusi päiväkirjahan minulla jo oli. Olisin voinut vietää aikaa vaikka tuntikausia tässä kauniiden asioiden kaupassa, mutta siesta sotki suunnitelmani, ja kellon tullessa 13 minun oli lähdettävä pois.

Sen jälkeen olinkin jo aika väsynyt ja kiertelin vain vähän siellä ja täällä. Kävin katsomassa olisivatko viime kerralla näkemäni vintage-kauppa ja se sirkustavaroiden puoti auki, mutta ei, siestalla kaikki! Se on ihan typerä systeemi, parhaaseen aikaan suurin osa liikkeistä sulkee ovensa, ja mitä silloin voi tehdä? Kaikki ranskalaiset syövät kahdeltatoista ja silloin ruokapaikat täyttyvät, mutta olin syönyt kanapaniinin (makuna poulet roustique) jo aikaisemmin. Niinpä tyydyin kiertelemään ja kaartelemaan, etsin metroa ja olin taas Capitolilla. Lopulta luovutin ja metroilin takaisin Marengolle, juna-asemalle. Jouduin odottamaan siellä yli kaksi tuntia, mutta en jaksanut enää lähteä mihinkään, nukuinkin vähän hyvin epämukavassa asennossa. Olin kotona vasta kuudelta illalla, joten päivä oli tosiaankin pitkä! Mutta minulla oli kivaa, sain vähän yksin tuuletella päätäni ja keikistellä sovituskopeissa, ja nyt istun kirjoittamassa tätä uusissa vaatteissani, hihii! :) Enkä ostanut edes mitään turhaa! Yleensä minulle käy niin, että ostan muistoksi jotain, mitä en välttämättä tarvitsisi ollenkaan. 

Kaverini on päässyt perille Pariisiin ja kohta voinkin ruveta jo suunnittelemaan junailua sinne! Kuusi tuntia junassa tuntuu nyt aika hyvältä ajatukselta, sillä junan penkit on tehty istumista varten, ja minun tietokonetuoliani ei. Peppuni on kipeä ja jumissa, jouset painaa ikävästi eikä tyynytkään auta! Valivalivali. Lopuksi vielä kuva sen sirkuspellen kengistä, ne oli näyteikkunassa!

Ihan tavallinen työpäivä

Kello on vartin yli viisi, ja siksi olenkin hieman yllättynyt, kun Chrisu on jo kotona. Koko viime viikon kun tein tunnin tai pari tai kolme tavallista pidempiä iltoja, niin jotenkin totuin siihen jo. Mutta, on tässäkin koira haudattuna: Chrisulla on illalla vielä kokous kaupungilla, mutta ei siinä pitäisi kauaa mennä..

Yksi villasukka on jo valmis, tänään voisin aloitella toista. Päivä oli taas lämmin, nyt +31. Käytiin aamulla tuossa lähikaupassa etsimässä vaippoja, mutta ei siellä ollut kuin niitä samoja vähän liian pieniä vaippoja joita kotonakin on jo paketillinen, joten samapa käyttää ne pois.

Ja ihan huvikseni haluaisin myös tietää, ketkä tätä blogiani käyvät lukemassa, joten jättäkää kommenttilaariin joku kiljahdus taikka tervehdys, ja vaikka nimi tai joku muu tieto, josta teidät tunnistan :)

Mistä tunnistaa hyvän työntekijän?

Hyvä työntekijä sairastaa vain lomilla ja viikonloppuisin. Tänään on mun viimeinen vapaapäivä tästä siirretystä ja pidennetystä viikonlopusta, ja heräsin aamulla kuumeisena. Kävin eilen kävelemässä ulkona, mutta olin ihan normaaleissa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa ja lämmintä oli silti 20 astetta vaikka ranskalaisella mittapuulla olikin viileä päivä. Toivottavasti nyt ei vain olisi sitä possuflunssaa, koska kuulun muiden tautieni takia pariin riskiryhmään. Ja onhan täällä myös nuo pienet lapset, joille se olisi vakavampaa.

Viime viikko oli tosiaan aika rankka ja nämä vapaapäivät tulivat ihan tarpeeseen, mutta tauti olisi kyllä saanut tulla jo maanantaina jos oli kerta tullakseen. Kuumeisena olen tietysti väsynyt ja varmasti kiukkuunnun lapsille vieläkin herkemmin kuin tavallisesti. Oi voi.. Mutta onneksi on vaan kaksi päivää ennen seuraavaa viikonloppua, ja seuraavalla viikolla alkaakin jo koulut ja kerhot.

Eilen kävelyretkelläni huomasin ilmassa (ja maassa) paljon syksyn merkkejä. Harmitti ettei kamera ollut mukana, mutta kukapa sitä lenkille kameran kanssa lähtee? Auringonkukkapellot oli puitu, ja kyyhkysparvi lensi sen yläpuolella etsimässä varmaankin ruokaa, matoja tai siemeniä. Maassa oli paljon pudonneita lehtiä ja tuoksui märälle (koko päivän oli satanut muutenkin vettä), sekä loppukesän niittykukille. Sellaisille, mitä Suomessakin kasvaa: siankärsämöä, sitä violettia ohdaketta ja sitten sitä keltaista jotain... (Ahkeran googlaamisen jälkeen luulen sen olevan syysmaitiainen.)

Välillä nokkaani eksyi jopa sienien limainen tuoksu! Kaksi miestä, luultavasti isä ja poika, keräsivät jotain marjoja tien varrella olevasta pusikosta, sammakot loikkivat tieltäni vihreään ojaan. Yhtään en nähnyt, mutta molskahdukset kuulin. Kävelin myös paikallisen siirtolapuutarha-alueen ohi, siellä pikku palstoilla kypsyivät kurpitsat, tomaatit ja ne violetit... munakoisojako ne nyt on. Ja yhdellä mäellä, ison puun alla kolme pientä poikaa leikki sotaa, tai ainakin siltä se kauempaa näytti. Ihan kuin niillä olisi ollut pienet kypärät ja maastopuvut, sekä jotain leikki-aseita. Ihan kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Tänään olisin lähtenyt kameran kanssa samalle lenkille ja kuvannut sen kaiken, mutta tässä kuumeessani en kyllä lähde uhmaamaan ketään enkä mitään. Sitä paitsi siellä paistaa taas aurinko, ja eilen oli mukava sateenjälkeinen raikas ilma.

Aion viettää tämän päivän sängyssä, kutoen syksyn ensimmäistä villasukkaa ja kuunnellen tietokoneen musiikkia aakkosjärjestyksessä läpi. Nyt ollaan vasta kohdassa A: Asfaltti polttaa - Tehosekoitin.

Pitkä perjantai

Perjantai tuntuu nyt vielä tavallistakin pidemmältä, koska työviikkoni ei pääty siihen. Lauantai ja sunnuntai vielä, ja sitten kolme kokonaista päivää ansaittua vapaata! Huh! Sitten ollaankin jo voiton puolella, sillä Milka tulee ensi viikon sunnuntaina takaisin kotiin.

Eilen ja toissapäivänä ollaan pärjätty ihan hyvin lasten kanssa. Eilen helle uuvutti molemmat pitkille päiväunille, ja ruokakin maistui päivällä. Kun Chrisu tuli kotiin puoli kahdeksan aikoihin, Ainolle iski joku eroahdistus, hän vain roikkui minussa eikä meinannut ollenkaan jäädä isänsä kanssa keittiöön. Sitten oli vain sanottava tiukasti, että sori vaan, mutta nyt tartten vähän rauhaa pitkän pitkän työpäivän jälkeen. Lasten on varmaan vähän vaikeaa tajuta, että  minä olen täällä töissä. Tai eihän ne varmasti sitä edes tiedä... Että kun äiti ja iskä käy töissä, niin minä teen sitä työkseni mitä vanhemmat tekevät töiden jälkeen. Vähän absurdiahan se on.

Vaikka välillä (esimerkiksi juuri tänään) vähän uuvuttaakin tämä homma, niin on kiva kuitenkin huomata, että saan pidettyä nuo lapset aisoissa, aika helpostikin. Ne alkuaikojen mielettömät raivarit on Eliaksen puolelta kulutettu jo loppuun, Aino kiukuttelee joskus väsyneenä, ja molemmat kun kiellän jotain kivaa (kuten tulitikkuleikit) tai komennan, mutta olen mielestäni aika hyvä "huijaamaan" lapsia. Siis vaikka nukkumaanmennessä tai syödessä saan heidät unohtamaan sen vänkäämisen ja huomaamattaan he sitten syövätkin tai jäävät tyytyväisinä nukkumaan. Ainon kanssa se on vielä helpompaa, koska hän on jo vähän isompi ja ymmärtää paremmin mitä sanon.

Suomi-loman jälkeen A ja E ovat muutenkin vähän kasvaneet. He leikkivät nyt selvästi yhdessä enemmän, eikä niin että on samat lelut mutta molemmilla oma leikki meneillään. Tällä hetkellä suosikkileikit ovat "iskä ja äiskä", jonkinlainen ravintola/ruokaleikki johon kuuluu paljon posliiniastioita ja leikkikahvia, sekä Brion puujuna. Milka halusi aikoinaan lapsilleen laadukkaita puuleluja, eikä mitään elektronisia härveleitä, mutta kappas! Puulelujenkin joukosta oli pakko löytyä yksi hirveää rätinää pitävä pattereilla kulkeva veturi. Ja se mennä puksuttaa pitkin pihamaata ja vetää perässään magneettivaunuja, lapset kiljuu ja siirtää tunnelia aina sopivasti sen eteen. Välillä tietysti syntyy riitatilanteita, mutta supernanny Maija Poppanen on tilanteen tasalla ja laittaa lapset sopuun, kuriin ja järjestykseen. Aakkos-,  pituus- ja kronologiseen järjestykseen.

Hohhoi, Elias kilkattaa sänkynsä kaltereita niin että taidan hakea sen sieltä pois. Nukkuihan se jo 2,5 tuntia.

Pissa + potta = totta!

Jehuuuu!!! Nähtävästi koko perheelle tosiaan teki Suomen loma oikein hyvää, ja kaikki ovat oppineet jotain. Ainon ranskalainen aksentti on lieventynyt aika paljon, ässä alkaa suhisemaan yleensä vain jos joukossa on useampia ranskankielisiä mukana. Elias taas (!!!) on edistynyt pottakoulussa aika huimasti! (Kiitos Marja-mummo tai kuka siellä nyt onkaan ollut astialla!!) Huomasin jo eilen, että kun Elias oli ilman housuja ja oltiin hiekkiksellä, niin hän osasi kertoa että pissa tulee. Ja tänään olen myös kahdesti todistanut, kuinka pissa ihan oikeasti ja harkitulla asenteella osui pottaan! Eli tästä kuvasta ollaan selvästi edistytty.

29.5.2009

Elias myös juoksenteli vähän väliä istumaan sinne potalle, kun odotteli pissaa tulevaksi tänään. Milkan kanssa jo sovittiinkin, että sitten lopullisesti paneudutaan tuohon pottailuun, kunhan Milka palaa meditaatioleiriltään, eli kuun lopussa. Kotona ei pitäisi kuulemma olla mitään poikkeustilanteita päällä pottatreenin aikana.

Luulenpa myös, että perheen äiti on saanut levättyä ja koottua ajatuksiaan lomalla (metsäisen Suomen rauhassa). Olen saanut jo monta selkeää ohjetta, miten lasten kanssa toimitaan tietyissä tilanteissa. Ennen lomaahan pohdin aika kiivaasti au pairin vastuuta lasten kasvattamisesta, ja olin itse sitä mieltä että säännöt ja ohjeet tulevat vanhemmilta, eivätkä vuosittain vaihtuvilta hoitajilta. Silloin olivat voimassa sekä minun säännöt että vanhempien säännöt. Päätin myös ottaa erimielisyydet puheeksi nyt jos näyttää siltä, mutta jos tämä meno jatkuu niin sille ei olekaan ehkä tarvetta.

Keskiviikosta yliseuraavaan (?) viikonloppuun asti Milka on siis Barcelonassa meditoimassa, ja minä lasten kanssa kotona päivät (pitkät). Chrisun kanssa sovittiin tänään, että jos teen sunnuntaihin asti n. 7-19 -päiviä, niin saan seuraavan viikon maanantaista keskiviikkoon asti vapaaksi. Ihan reilulta kuulostaa, koska ylityötunneista tulee yksi kokonainen vapaapäivä. Viikonloppuni siis vain siirtyy vähän eteenpäin. En ole vielä varma, että teenkö sitten myös sen elokuun viimeisen viikonlopun töitä, vai onko Chrisu silloin lasten kanssa.. Hemm.. kaipa se selviää, viimeistään lauantai-aamuna jos ketään ei näy kotona.

Nyt lähden kuitenkin jo sänkyyn. Luen tällä hetkellä aika koukuttavaa kirjaa; Ruiz Zafón Carlosin kirjoittamaa Tuulen varjoa (La sombra del viento). Serkkuni jätti sen tänne, kun ei päässyt alkua pitemmälle. Minullekin usein käy niin, mutta onneksi jaksoin pinnistellä tämän kanssa. Se sijoittuu Barcelonaan, 1900-luvun puoliväliin ja siinä ratkotaan erääseen kirjailijaan liittyvää mysteeriä. Suosittelen, hyvää ja kuumaa kesälukemista! Vaikka suurin osa blogini lukijoista taitaakin olla jo töissä ja koulussa... Mutta laittakaas ensi kesäksi listalle jo :) Riippumatossa helteellä pääsee hyvin Barcelonan tunnelmiin! Kävin tänään postissa puoli viiden aikaan iltapäivällä, ja postin iso digitaalinen mittari näytti 45 astetta. Se tuntuu kammottavan korkealta, mutta se saattaa olla jopa tottakin. Huh. Mitenkäs ne Suomen kelit?

Kotona jälleen!

Eilen illalla, kahdeksan maissa, saapui väsynyt mutta onnellinen perhe hirvittävän tavaramäärän saattelemana takaisin kotiin. Mukana oli paljon suomalaisia tuotteita; Chrisulle 40-vuotislahjaksi Pentikin kulho ja kapusta, ja vielä yksi piirakkavuoka oli myös ostettu. Aino ja Elias saivat uudet Nipsu- ja Poliisimestariaiheiset muumikulhot ja mukit. Oli Marimekon mekkoa ja paitaa, Naantalin muumikarkkeja, videoita, suklaata, salmiakkia, ruisleipää, puolukkahilloa ja.... POROA! Eilen syötiin poronkäristystä isolla joukolla, sillä Evelyn (kasvavan masunsa kanssa), David ja Jean-Pol olivat mukana kotiuttamassa matkalaisia. Chrisu kysyi aterian jälkeen, että oliko hyvää, samanlaista kuin Suomessa, ja vastasin totuudenmukaisesti että ei. Ehkä vähän liian innokkaasti. :D Oli se silti ihan hyvää, mutta hei.. poronkäristystä ei tarjota pussimuusin kanssa?! Ja se ei ole pikaruokaa, oikeaa käristystä haudutetaan tuntikausia, eikä siinä saisi juurikaan olla ylimääräistä nestettä. Se on käristys, ei kastike.

Etsin huvikseni, mitä netissä sanotaan poronkäristyksestä, ja ensimmäinen sivusto antoi seuraavan määritteen: "Yleensä käristys on niin hyvää, että ihminen syö sitä helposti liikaa." Se ainakin kävi myös eilen toteen, vaikka se nyt ei tavallisen (eli lähes taivaallisen) hyvää ollutkaan, mutta silti heräsin aamulla siihen kun mahassani kipristeli pahemman kerran.

Huomenna, kunhan selviän ensimmäisestä työpäivästä, voin kertoilla enemmän mitä kaikkea uutta lapset ovat lomallaan oppineet. :D Aika tiukkasanaisia lapsia sieltä kotiin kuitenkin tuotiin. Ja ihania vahakangas-pöytäliinoja! Tekisi itellekin mieli hankkia joku nätti ja helposti puhtaaksi pyyhkäistävä riepu keittiöön!

Yritän pysyä hereillä iltaan asti, jotta unirytmini vierähtäisi oikeille raiteilleen. Äsken puhalleltiin saippuakuplia pihalla (pätsissä). Yritin olla monitoiminen ja puhaltaa saippuakuplia samalla kun otan kirmaavista lapsista kuvia :D Jotenkinhan se onnistui!

Back on track

Enpä tiedä onko se sitä pahaa karmaa vai mitä, mutta juuri kun eniten urputin tylsyydestäni ja etteiolemitääntekemistä, tapahtui yllättävä käänne huonompaan. Netti on ollut poikki 5 päivää, sunnuntai-aamusta torstai-iltapäivään, jolloin viimein soitin Milkalle. Hänen neuvonsa oli irroittaa johdot seinästä ja tuosta laitteesta, jota luulin puhelinvastaajaksi, mutta joka onkin neufbox, eli tollainen nettilaatikko, miksi niitä nyt sitten sanotaankaan. Ja kappas! Netti toimii heti :D Joten, minulla on tavallaan mennyt hukkaan viisi hyvää nettipäivää, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Oli aika kivaa olla ihan kokonaan tavoittamattomissa, vaikka eipä minua kukaan tainnut edes kaivata. Äiti tietysti huolestui, ja lähetti eilen illalla ihan tekstiviestinkin, ja kuulemma myös yksi ystäväni, johon olen melkein päivittäin yhteydessä oli huolissaan kun minusta ei kuulunut. Äiti onneksi ilmoitti hänellekin, että elossa ollaan.

Oikeastaan minulla oli tylsempää ja pitkäveteisempää ennen kuin tämä katkos ulkomaailmaan tapahtui. Luulin siis ukkosen särkeneen jotain laitteita, koska kun sunnuntaina heräsin, ulkona näytti sataneen vettä koko aamun. Ja myöhemmin päivällä Evelyn ja David kävivät kylässä korjaamassa jotain pärisevää härveliä, ja Evelin veikkasi myrskyä syylliseksi. Niinpä odottelin maanantaihin, koska eihän nyt Ranskassa kukaan viikonloppuna mitään korjaa. (Paitsi David pärisevää härveliä.) Mutta päivät kuluivat, eikä minulle tullut mieleenkään sorkkia muita johtoja kuin sitä nettipiuhan toista päätä, jonka tökkäsin koneeseeni kiinni, mutta eipä sekään auttanut kun se vika oli tavallaan siellä langan toisessa päässä.

Ajankulukseni katselin leffoja ja sarjoja dvd:ltä, ja tutkin kirjahyllyjä, joista löysinkin kaikkea mielenkiintoista. Kiroilua käsittelevä paksu kirja, sekä Cewis Levisin.... Noniin, nyt sekoitin ne todella pahasti.. Luulen aina C.S.Lewisia ja Lewis Carrollia samaksi henkilöksi, ja nyt kun muistan kaksi eri nimeä, niin yhdistän ne! Niin, siis Lewis Carrollin parhaat, paksun englanninkielisen kirjan, jossa on mm. Liisan seikkailut siellä ihmemaassa. Lewisin Narnia-sarjaakin olen täällä lukenut, mutta kolmannessa osassa putosin hevosen selästä enkä enää jaksanut kiivetä takaisin satulaan. Olen myös lukenut serkun tänne jättämää Tuulen varjoa, se on kirja kirjasta, ja tapahtuma sijoittuvat Barcelonaan, mikä on aika kivaa, vaikka en vielä paikkaa tunnekaan, mutta koska katsoin taas yhden uuden barcelonalaisen elokuvan (Tapas), joten sehän on melkein kuin olisin käynyt siellä! Etsiessäni katseltavaa, löysin cd:n vanhoja kuvia tammikuulta 2006 kun Aïno oli vauva, Veera-täti au pairina ja Marja-mummo ja Timo täällä käymässä. Digifilmille oli ikuistettu jotain harvinaista, lunta!

Sen leffan kyllä katsoin telkkarista. Tilasin itselleni kolmeksi kuukaudeksi tv-kaistaan katseluaikaa, ja voin taas katsoa tekstitettyjä laatuohjelmia, kuten 4D-dokumentteja ja erilaisia kokkaus- ja remontointiohjelmia! Se on oikeasti niin mainio tapa katsoa telkkaria, etten ehkä koskaan hanki oikeaa telkkaa! Kahden vuoden tilaus tv-kaistaa maksaa 180 euroa, mikä on paljon vähemmän kuin tvlupamaksu, itse televisio ja kaikki sen lisälaitteet, eikö? Ja kaikkien kanavien ohjelmat tallentuvat kahden viikon ajaksi, joten jos luet eilisen lehdestä kiinnostavan artikkelin elokuvasta tai ajankohtaisohjelmasta, voit vain klikata sen ruudullesi. Kuinka näppärää!! (Siksi minäkään en oikeasti menettänyt mitään vaikka netti ei toiminut.) Kaikki mainoskatkot ja tylsät pätkät voi hypätä ohi... Mahtavaa. Tietysti siitä puuttuu kanavasurffailun riemu, mutta luulenpa, että hyvät puolet voittavat huonot. Ah, ainoa kehnompi puoli on se, että ohjelmia ei voi katsoa suorana, vaan ne tallentuvat vasta sen jälkeen, kun ne on lähetetty kokonaan telkkarista ulos. Mutta tätäkin ollaan luullakseni kehittämässä, ja ainakin tärkeimmät (eli esim. MM-jääkiekko) lähetetään myös suorana! Mutta nyt riittää mainonta!

Pari päivää sitten kävin ruokakaupassa ostamassa porkkanoita, ja törmäsin siellä Lucieen. (Lausu: "Lusiin") Näin hänet viimeksi huhtikuussa, kun olin kipeä, enkä saanut suustani sanaakaan, joten nyt hän oli aika yllättynyt kun hölötin ranskaksi jo vaikka mitä! Lucie on supermukava, yhä edelleen, ja puheliaskin; hän ehti kutsua minut kylään tarkistamaan sähköpostit, ja myös Edinburghiin, missä hän nyt asuu ja opiskelee! Ja se on mahtavaa, koska Skotlanti, esi-isieni maa, kiinnostaa minua aika paljon, ja olen harmitellut kun en tunne sieltä ketään, jonka luona voisin vähänniinku loisia. Kävin kolkuttelemassa heidän oletetun ovensa takana, joka varmistui oikeaksi, kun löysin Lucien sukunimineen facebookista, mutta ketään ei ollut kotona silloin. Lucien äiti pitää sitä kivaa tilpehöörikauppaa, jossa myydään niitä herkullisia valkoviinisuklaarusinoita, joita äiti vei kotiin tuliaisiksi, joita iskä rapisteli Skypen webbikamerassa yksi päivä, niin että melkein lähdin itsekin ostamaan niitä, mutta en voinut, koska puoti oli jo kiinni.

Täällä tomaatit kypsyy, ja yritän pakastaa ja syödä niitä sitä mukaa, kun muistan käydä poimimassa. Vini huvittaa itseään iltaisin ja aamuisin siivoamalla ja järjestelemällä kaikenlaisia asioita täällä, hän pesee juustohöylän ja leikkuulaudan kolmesti päivässä, ja aina haen ne uudestaan esille, kun tarvitsen. Keittiö haisi pitkään uimahallille, koska Vini toi omat siivousmyrkkynsä sinne, ja jynssäsi kaakeleita perusteellisesti. Jääkaappi on pullollaan jogurtteja, ja varmaan kymmenen purkkia on heitetty jo pois, koska ne menivät vanhaksi.. En tiedä mikä järki oli ostaa kahdelle hengelle 26 purkillista erilaisia jogurtteja ja vanukkaita, jos pilaantumispäivä on jo niin lähellä. Purkkeja tulee myös jatkuvasti lisää. Absurdia. Ja kun minä toin kaupasta pitsan, kilon porkkanoita, pullon limppaa ja pätkän inkivääriä, niin Vini ihmetteli miten paljon minä ostankaan ruokaa :D

Mutta NYT (än-yy-tee) painun petiin, eihän näin pitkiä juttuja jaksa kukaan edes lukea. Edessäni on vielä yksi kokonainen ja toinen loppupäästä hieman vajaa lomapäivä, ja syvään huokaisen, kun kuulen auton kaartavan pihaan lauantai-iltana. Hyvästi hiljaisuus, hyvästi rauha ja siisteys, lähes askeettisuus, joka täällä on vallinnut muutaman viikon ajan. Hyvästi loma, nähdään jouluna!

Tylsä päivä

Melkein jo toivoisin, että loma olisi jo ohi. Olisipa ainakin jotain tekemistä taas! Äiti lähti aamulla kohti kotimaata, joten enää ei ole edes ketään, jolle valitella tylsyyttä. Voisinhan esim. reippailla tai tehdä tutkimusmatkoja kaupungille, mutta 35 asteen lämmössä se ei tosiaankaan houkuttele.

Aamulla juna-asemalla tapasin kuitenkin hauskan brittipariskunnan, hekin olivat matkalla Toulouseen. Heillä on täällä jossain lähikylässä remontoitu kesähuusholli, jonne toivovat joskus jäävänsä ihan pysyvästikin. Aloitin keskustelun sanomalla, että onpa mukavaa kuulla kieltä, jota oikeasti ymmärtääkin! :D En ole ennen ehkä tainnut puhuakaan englantia syntyperäisten kanssa, mutta kivaa ja varsin ymmärrettävää se oli, molemmin puolin. Suosittelin heillekin Montaubanin Ingres-näyttelyä ja junailua ilman lippua. Hyvä kiertoon!

Lähetin äidin siis aamulla matkaan, ja voisin oikeastaan kohta kysyä, onko hän päässyt jo perille Suomeen. Ikäviä lentouutisia kun kuulee joka päivä, tänäänkin Helsinki-Vantaan lentoasemalla joku oli kuollut, kun ambulanssi ei osannut tulla oikeaan paikkaan ajoissa, ja Pariisin Orlyssä kone syttyi palamaan ja ihmisiä loukkaantui. Asemalta palasin takaisin tyhjään kotiin, mutta onneksi jääkaappi ei ollut tyhjä. Join paljon kylmää vettä (siellä kun ei ollutkaan kylmä päivä, vaikka varauduin kahdella pitkähihaisella) ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudestaan ennen neljää, ja sen jälkeen olen kieriskellyt ja pyöriskellyt, lähinnä vertauskuvallisesti, ja miettinyt mitä tekisin! Olen katsonut puoli jaksoa C.S.I:tä, mutta sitten sekin keskeytyi kun jumahdin tietokoneelle. Pakkasin myös hyvin perusteellisesti yhtä synttärilahjaa, ja nyt se odottaa tuossa nurkassa ilman postimaksua vielä viikon tai kaksi, kunnes voin lähettää sen.

Jaaha, äitiltä tuli vastaus, hän on päässyt perille, samoin matkalaukku. Viimeksihän meillä oli hieman ongelmia sen laukun kanssa, ja se tuli vasta seuraavana päivänä.

Vini (se bulgarialainen vara-mummo), joka ystävystyi kovin äitini kanssa, kutsui meidät ensi kesänä Bulgariaan! Hänellä on asunto etelä-Bulgariassa, lähellä Kreikan rajaa, ja kieltämättä houkutteleva ehdotus on ilmaan heitetty. Ehdin jo tsekata lentolippujen hintoja, ja kaksi aikuista lentelisi Bulgariaan yhteensä reilulla kolmella sadalla, ei paha! Lontooseenkin pääsisi yksien ylinopeussakkojen summalla, aijai noita kotipuolen poikia!

Loppuun vielä kuva jättiläishämähäkistä, jonka tuhosimme keittiön takana olevasta "hämähäkkivessasta." Veitsenterän pidempi syrjä oli mitaltaan n. 7,5 cm pitkä, joten kyse ei ollutkaan ihan pikkuisesta hämä-hämähäkistä! Hyi.

Toulouse vs. Montauban

Montaubanin asemalla, aamutorilta ostetussa mekossa. Dix euros, pas mal!!

Mun läppäristä on irronnut t-kirjaimen napikka. Jäljellä on vain se tappi siellä läpän alla, ja ärsyttää kirjoittaa sillä, koska pitää aina tarkalleen osua juuri siihen keskelle, eikä vain sinne päin. Mulla on mennyt tänään myös hermot imurin kanssa, hakkasin sitä lattiaan koska se pitkä putki ei irronnut siitä. Sitten luovutin, ja tietysti se heti silloin suorastaan hujahti irti!!

Päästiin kuitenkin Tuluusiin silloin torstaina, kaikken lippusotkujen ja muiden jälkeen. Ranskassa on näköjään älyttömän helppoa kulkea pummilla junassa, meiltä ei ole vielä kukaan tarkastanut lippuja, vaikka olemme kulkeneet jo 3 kertaa junalla täällä. Aion siis pummia jatkossakin mahdollisimman usein, ihan vain periaatteesta niin typerän systeemin takia. Lippuja saa siis ostettua netistä tai asemalta. Jos ne ostaa netistä, täytyy ensin rekisteröityä, ja omistaa oikeanlainen luottokortti, tavallinen Visa Electron ei esimerkiksi kelpaa. Sitten kun liput on saatu elektronisesti maksettua, ne pitäisi kai vielä saada tulostettua koneelta, tai ehkä tiedot voi kirjoittaa paperille ylös, ja liput saisi noudettua aseman lipunmyynnistä tai asemalla olevasta automaatista. Castellin asemalla ei vain ole tällaista "junamaattia." Toulousessa yritimme saada sellaista toimimaan, mutta vaikka yritimme englanniksi ostaa lippuja, ei se onnistunut, ja menimme kärttyisinä jonottamaan tiskille.

Antikvariaatti, jossa ei olisi saanutkaan ottaa kuvia.

Samanlaisia ongelmia oli myös bussiasemalla, kun yritimme lähettää serkkuni seuralaisineen matkaan kohti Barcelonaa. Virkailija tiskin takana halusi välttämättä liput tulostettuna paperille, ja vaikka näimme siellä infotiskin takana monta tulostinta, kukaan ei halunnut auttaa meitä. Niinpä piti äkkiä juosta lähimpään hotelliin etsimään ystävällisempää henkilökuntaa, ja sieltä apu onneksi löytyi ja porukka pääsi jatkamaan matkaa. Barcelonassakin on kuulemma kuuma.

Minä ja äiti kiertelimme torstaipäivän siis Toulousessa, kun saatoimme ensin Barcelonanbussin matkaan. Kävimme parissa näyttelyssä, joista Centre de l'Affichen vanhojen mainosjulisteiden näyttely oli oikein mukava ja vaivaton. Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, mutta muistoksi kaikki saivat pääsylipun, jossa oli joku vanhoista mainoksista. Yhden huoneen seinillä oli isoja ja pienempiäkin julisteita, ja huoneen perällä pyöri 35 minuutin esitys, josta kaikki näkyivät selkeästi ja aikakausittain järjestyksessä. Siellä oli myynnissä myös monenhintaista ja -kokoista lipuskaa ja läpyskää, mutta tällä kertaa en sitten ostanutkaan mitään. Yhden Toulouse-Lautrecin ilmaiskortit kyllä nappasin mukaani!

Metrolla pääsi helposti kaupungin laidasta laitaan, ja niinpä päätimme vielä lähteä Châteu d'Eaun, eli vanhan vesitornin valokuvamuseoon. Näimme jossain mainoksen, joka minua kiinnosti, ja niinpä ihmettelimme hieman, kun pyöreän rakennuksen seinät olivat täynnä tissejä, pyllyjä ja vähän muutakin. Eivätkä ne edes olleet mitenkään hienoja kuvia, aivan kuin jonkun "hauskat intiimit" lomakuvat olisi laitettu kehyksiin ja seinälle. Kysyimme lipunmyyjältä että tässäkö nämä kaikki nyt sitten olivat, ja hän sanoi juu. (Tai oui.) Niinpä häivyimme, mutta näimme taas sen saman mainosjulisteen jossain kadunvarrella, ja päätimme lähteä takaisin etsimään sitä toista näyttelyä vielä puutarhasta, ja sieltä pihan perältä piilostahan se löytyi, toinen galleria. Ei sekään loppujen lopuksi kovin mahtava ollut, vain se mainokseen valittu kuva miellytti silmääni jonkun verran.

Le chat de Châteu d'Eau, vesitornin kissa. (Se oli ihan kesy ja rupesi ystäväkseni.)

Kävimme päivän aikana myös syömässä. Äidin pihvi oli kylmä ja minun karitsani muistutti kyllä aika paljon tavallista makkaraa, mutta oli niin nälkä, ettemme viitsineet valittaa. Paikka oli kivan näköinen kuitenkin! Kiertelimme putiikkeja ja vanhoja kirkkoja, mitä aina eteen sattuikin. Löysimme myös sen riippumaton! Emme juuri sitä liikettä, jota aiemmin netistä katselin, mutta toisen ja halvemman etnoputiikiin.

Päivä ei ollut onneksi ihan niin kuuma, muuten olisin väsynyt varmasti paljon aikaisemmin. Juna-asemalle päästyämme olin jo nimittäin melko kiukkuinen ja hyvin väsynyt. Yritin kirjoittaa postikortteja, mutta se oli kovin vaikeaa tyhjillä aivoilla. Juna kohti Bordeauxia ("pordoota") lähti kai 10-20 minuuttia myöhässä, mutta minä nukuin jo siinä vaiheessa. Olin nukkunut edellisenä yönä vain 3 tuntia, koska lähdimme Castellista jo seitsemän junalla aamulla.

Kuva ruokapaikastamme, kun odottelimme vielä ruokaa.

Eilen sitten lähdimme ex tempore retkelle Montaubaniin. Eeva ja Fred naapurista tulivat hakemaan polkupyöriään ja kypsiä vihanneksia. He olivat lähdössä Montaubaniin anoppilaan, ja Eeva ehdotti, että pääsemme kyydissä sinne jos haluamme. Ja kyllä aina päivä kaupungissa voittaa kotona köllimisen! (Sain myös siirrettyä huoneeni siivoamista taas yhdellä päivällä eteenpäin.) Montaubanissahan olimme käyneet jo aiemmin Milkan ja lasten kanssa, mutta silloin kiersimme käytännössä vain kaupungin keskimmäisen aukion ja vähän sen ympäristöä, sen mitä reilussa tunnissa ehdimme. Joten nyt kahdestaan meillä oli enemmän aikaa kierrellä ristiin rastiin. Osuimme Ingresin museolle, jota Eevakin oli suositellut, ja menimme tietysti sisään. Iloinen yllätys oli se, että pääsin opiskelijana ilmaiseksi, ja äiti puoleen hintaan (3,5 e) vilauttamalla opettaja-korttiaan. Ja mitä kaikkea me sillä hinnalla saimmekaan nähdä!! Ingresin museo on ensinnäkin vanha linna, siellä on 5 kerrosta. Katutasossa oli veistoksia, mm. yksi Auguste Rodinin muovaama pää, ja pimeässä takahuoneessa kaksi installaatiota, joista toisessa oli videopätkiä ihmisistä makaamassa alasti sängyillään selkä kameraan päin, kaikki samassa asennossa. Heitä kuvattiin muutaman minuutin ajan, ja jokainen käänsi hitaasti päänsä kohti kameraa, ja sitten takaisin. Jollain oli koira sängyllään, toisella hyppäsi kissa seuraksi.

Luulimme ensin, että näyttely loppui siihen, mutta päätimme kavuta portaita alas. Ihan alhaalta, -2-tasolta, löysimme gallialaisia esineitä, kidutuspenkin, ("banc de question") tykkejä, kivisiä pylväänpäitä ja paljon kaikenlaista vanhaa. Myös ympäristö oli hieno! Vanhat tulisijat ja suurensuuri halli olivat luontainen ympäristö Asterixin aikaisille esineille. Kerrosta ylempänä oli maalauksia ja piirroksia, varmaankin kiinalaisia posliiniastioita kaksi huoneellista, sekä perällä vielä mm. Delftin kaakelien kopioita. Seuraavaksi päätimme kiivetä ihan ylös, ja siellä meitä odotti Ingres et les modernes-näyttely!! Montaubanissa 1780 syntyny kuvataiteilija Jean-Auguste-Dominique Ingres on vaikuttanut moniin myöhempiin taiteilijoihin, ja hänen teoksiaan oli versioitu koko yläkerta täyteen. Oli teema ja sen variaatiot; maalauksia, valokuvia, Picassoa, rubikinkuutiota, palapelejä, videoita, veistoksia ja jonkinlainen kokoelma muovisia pikkulelujakin, ja ne kaikki esittivät jotain Ingresin teosta! Ne alakerran nakuvideot liittyivät kaikki tauluun Suuri Odaliski. Näyttely oli oikeasti hauska, naurahtelin ääneen useamman taideteoksen edessä! Muistoksi ostin Kylpijä-magneetin jääkaapin oveen. Minulla on jo kolmesta museosta taidemagneetteja!

Kylpijä, Ingres

Kylpijä, Stephane Lallemand

Monsieur Bertin,  Ingres, 1832

Monsieur Bertin, Gaël Davrinche, 2005

Näyttelystä saimme paljon energiaa, ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa keskustasta. Melkoisen kävelymatkan jälkeen osuimme paikkaan, josta sai kalaa, ja söimme siinä. Ruoka oli kuumaa, mutta melko hyvää. Ainakin se maistui paremmalta kuin miltä näytti. Vatsat kylläisinä haimme vielä kartat viereisestä office de tourismesta ja sen avulla löysimme tiemme juna-asemalle. Saimme odotella asemalla melkein tunnin ennen junan lähtöä, mutta minä ainakin olin taas ihan läkähtynyt. Eeva sanoi aamulla, että päivälle oli luvattu huonoa säätä, mutta minä käytin sateenvarjoa vain auringonpaahteen lieventämiseen. Junailimme ilman lippua 12 minuutin matkan kotiin, eikä kukaan tälläkään kertaa kysynyt mitään. Montaubanissa on asukkaita n. 53 000, ja sen juna-asemakin on aika iso, joten sieltä pääsisi vaikka Pariisiin! Saatan sittenkin junailla itseni sinne syyskuussa. Jos hyvin valitsee lippunsa, saattaa juna olla jopa halvempi. Ainakin se on ympäristöystävällisempi ja onhan junassa aina enemmän tunnelmaa kuin lentokenttien ruuhkissa ja turvatarkastuksissa. 

Ingres-kuvat täältä ja täältä.