Me käytiin tänään uimassa! Vihdoin!! Aino sanoo kaikkia uimapaikkoja pelkästään "uimiksi", ja onhan se aika loogista. Koulu -> kouluun, uima -> uimaan. Hän ei vielä tajua että uida on verbi ja sitä voi tehdä esim. uima-altaassa, tai joessa tai järvessä.
Garonne-joki ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, pyörälläkin sinne pääsisi, mutta virtaavan veden virkistävä vaikutus saattaisi huuhtoutua hien mukana pois kotimatkalla. Kuoppainen ja töyssyinen hiekkatie olisi vienyt perille asti, mutta tien yli oli katkennut aika monta isoa puuta, joten kävelimme viimeiset sadat metrit rantaan pusikkoisen metsän läpi. Milkan ja lasten lisäksi siis myös Veera-täti oli mukana.
Vesi oli vihreää ja virta oli aika luja, eräänlainen juoksumaton vastine uimiselle. Pohja oli täynnä ikävänkokoisia kiviä, jotka olivat liukkaita ja limaisia, mutta uiminen onnistui silti hyvin. Ainokin uskalsi pulahtaa veteen, samoin me isot tytöt, mutta Milka värjötteli Eliaksen kanssa rannalla ja he tyytyivät kahlailemaan rantavedessä. Saimme olla rauhassa rannalla ja kekkaloinkin siksi aika vähässä uimavaatetuksessa, kun paikalle lipui banaanivene. Se oli siis kaksipaikkainen kanootti, mutta se oli maalattu hauskasti banaaniksi! (En saanut kuvaa koska olin juuri vedessä.)
Kuten kuvasta ehkä huomaa, rusketus ei ole vieläkään tarttunut hipiääni... Ja tuskin tarttuukaan. Punerrun vain, ja se on ikävännäköistä. Eväänä meillä oli omenanpalasia ja kaksi Venin tuomaa valtavaa tikkaria, mutta melko pian lähdimme takaisin kotiin syömään ja päiväunille. Matkalla rannalta takaisin autolle kohtasimme valtavan etanan!! Se oli aika ällö ja näytti vähän käristetyltä makkaralta. Yäk.
Kohta lähdemme Evelynin ja Davidin luo illastamaan, ja huomenaamuna Veera-täti lähtee takaisin Barcelonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti