Jo polttelee!!

Huh, vielä 10 tuntia ja olen jo menossa! Junaliput on laukussa, samoin Pariisin kartta, lompakkokin.. Kai ajokortti kelpaa henkkareista ulkomaillakin? Ja kävin äsken lähikaupassa ostamassa evästä, nyt on omenoita, nektariini (ostin aamulla torilta kahdeksan, joista jäljellä on enää se yksi...), kana-ja-muna-kolmioleipä, jogurttia ja niitä herkullisia kanelikeksejä. Nyt pitää teipata paketti kiinni että huomiseksikin niitä vielä riittää! Ei se matka kestä kuin kuusi ja puoli tuntia, mutta matkalla parasta on eväät ja maisemat.

Ja eilen illalla, niinkuin arvelinkin, en saanut unta, ja luin sitten aikani kuluksi jotain Outi Pakkasen naispappi-jännäriä tai jotakin, tuommoiset mysteerinratkomiset ei kyllä koskaan jaksa kiinnostaa mua. Mutta Tervon Pyhiesi yhteyteen saa lähteä matkaseurakseni. Mp3-soitin on ladattu, puhelimen ja kameran laturit voisi vielä heittää rinkan taskuun. Ja kaikki mahdolliset lääkkeet!! Makuupussi ja pyyhe löytyvät myös, Hetan kämppä ei ole kovin varusteltu mutta välttää mulle hyvin! Suihkussa pitäisi vielä käydä koska aamulla en tosiaankaan nouse yhtään aikaisemmin kuin on pakko! Herätyskello soi varmaan jo ennen kuutta, ööääfghh---- Onneksi saan nukkua junassa! Mutta eka vartti pitää pysyä hereillä, koska vaihdan junaa Montaubanissa klo 7.13, sen jälkeen saankin nukkua vaikka Austerlitzin asemalle asti.

Ja siinä kun rinkkaani pakkailin, järjestelin samalla muitakin kamoja ja siivoilin, huone näyttää pitkästä aikaa siistiltä! On päässyt vähän repsahtamaan ja pölypallerot juoksentelee nurkissa.. Mutta turha imuroida, maanantaihin mennessä pöly leijailisi taas! :D Mutta nyt on varmaankin mentävä suihkuun ennen kuin menee liian myöhäiseksi. Lapset kävivät äsken pussaamassa iltapusut (otan nykyään vastaan vain poskipusuja täällä basillien riivaamassa tautien talossa), ja toivottivat hyvää matkaa. Minä puolestani pyysin lapsia olemaan kiltisti sillä aikaa, ja vastaus nyt oli tavallaan ihan tyydyttävä: "Joo, me ollaan tosi kiltisti kun sinä olet pois!!!" Mitenköhän ne ymmärtäis olla kiltisti myös silloin kun minä olen paikalla? No joo, ehkä se on vaan turha lupaus, niitä kuulee Ainon suusta aika usein.

Aijuu, tauti on muuten jo aika hyvin selätetty! Kuurit tietysti napsin loppuun asti, mutta tänään oli huomattavasti parempi olo, ei kuumetta eikä väsyttänyt, olin suorastaan virkeä. Paracetamoliakaan en syönyt kuin aamulla. Mutta nyt suihkuun, sitten katon telkkaa koko yön (tänään alkaa Muodin huipulle ja mulla on BB-jaksoja pari rästissä..) kunnes alkaa nukuttaa. Viimeistään maanantaina palaan blogiin, ja silloin tulee paljon kuvia ja kertomuksia!

Otsakipuja

Kyllä se kesä on väistämättä ohi täälläkin. Sataa, tuulee ja ei ole enää niin lämmintä. Tänään oli lapsilla ensimmäistä kertaa sukkahousut jalassa pitkien housujen alla. Eliakselle puettiin myös sukkahousut, tässä perheessä isä ei puutu lasten pukeutumiseen, joten poika lähti kerhoon ihan tyytyväisenä punaisissa kukkasukkahousuissa!! Villasukkia ja -paitojakin olen käyttänyt ihan uhallakin jo jonkun aikaa, vauhdittaakseni syksyn tuloa. Ja nytkin istun viltti niskassa ja olen ihan uupunut, sormiakin särkee! En ymmärrä mistä se voi johtua, näppäimistöllä näpyttelystäkö? Insuliinia pistäessä sen aina huomaan, kun joutuu vähän venyttelemään.. Mutta samanlaista kummallista lihaskipua on kyllä vähän jokapuolella kehoa nyt, huomenna lähden aamusella tohtori Stephanin luo pyytämään antibiootteja onteloihin. Tällä kertaa yritän pärjätä ilman mitään selittäviä kirjeitä ja yritän saada muutakin sanottua kuin "oui" ja pakolliset kohteliaisuudet. En kyllä muista mikä se poskiontelontulehdus on ranskaksi, minun luotettava nettisanakirjani ei sitä sanaa tuntenut.

Ja tuo otsikko tosiaan, tänään on suurin osa ruokakuntamme jäsenistä potenut erilaisia vaivoja. Milkalla on Istanbulin tuliaisina maha kovasti sekaisin, minulla tämä ontelotauti, ja Eliaksella hyvän kokoinen kuhmu otsassa, pari naarmuakin tuomassa katu-uskottavuutta. Tosiaan, raskaat ja huonosti kulkevat kärryt, pieni alamäki, huono jalkakäytävä ja varsinkin sen reuna yhdistettynä kaksivuotiseen kyytiläiseen eivät olekaan ihan paras yhdistelmä. Ilmalento näytti aika hurjalta, mutta kaikki taisivat onneksi säikähtää eniten, eikä mitään kuhmua suurempaa siis käynyt. Ei Eliasta juurikaan tarvitse enää rattaissa työnnellä, kerhoonkin mennään sujuvasti jalan, mutta tänään vein 7 kg painavaa pakettia postiin, ja kärräsin sitä. Ja kappas, kun kärryt on mukana niin kyllä silloin jalat tuppaavat menemään solmuun ja pian kyllästyin siihen Eltsun kompasteluun niin, että nostin hänet kyytiin ja paketin sinne alakoppaan. Postin jälkeen käytiin vielä hakemassa Pariisin junaliput asemalta (siitäkin saisi melkein oman postauksen kirjoitettua, junalippujen osto ja niiden noutaminen..) ja siinä välissä tämä äksidentti sitten sattuikin.

Yritin noutaa ne junaliput ennen sitä Turkin matkaa, koska junalippujen hankkiminen ei täällä olekaan ihan yksinkertaista. Ensinnäkin, hinnat vaihtelevat. Junalipuissa pätee samanlainen tekniikka kuin lennoissa: jos ostat aiemmin, saat halvemmalla. On tarjouksia ja tietysti monenlaisia alennuksia, mm. nuorisoalennus jatkuu kunnes täyttää 27 vuotta. Se ei tosin ole -50% niin kuin Suomessa mutta vähän halvempi silti. Ja no, kun olet saanut liput valittua ranskankielisiltä nettisivuilta, täytyy rekisteröityä käyttäjäksi sinne sivustolle, salasanat ja kaikki. Ja kun sen olet tehnyt, voit valita maksutavaksi vaikkapa luottokortin. No, sellaistahan minulla ei ole, tavallinen Visa Electron vain, joten jouduin lainaamaan Milkan korttia. Sen jälkeen kun liput on maksettu, täytyy vielä valita millä lailla ne haluaa itselleen, pelkkä tietojen tulostaminen kun ei riitä. Ne voi noutaa asemalla olevasta automaatista, jollaista kaikilla asemilla ei suinkaan ole, täältä Castellin pysäkiltä se esimerkiksi puuttuu. Noh, toinen vaihtoehto on noutaa ne aseman lipunmyyntitiskiltä, mutta silloinkin täytyy olla mukana kortti, jolla maksu on suoritettu. Tavattoman hankalaa, sanon minä. Tietty liput voi ostaa myös suoraan itse asemalta, mutta oletteko koskaan nähneet tällaisia aukioloaikoja:

maanantai: 6.25 - 13.55

tiistai-perjantai: 8.55 - 11.30, 12.30 - 17.40

lauantai: 8.55 - 15.25

sunnuntai: 8.55 - 14.25

Luulen, että niillä on jotain tekemistä aikataulujen kanssa, koska täällä pitää paljon muutakin sählätä junalippujen kanssa. Mutta jokatapauksessa, minulla on nyt liput varmassa tallessa vapaa-aikapöytäni laatikossa ja sieltä ne otan mukaani perjantaiaamuna joskus tosi aikaisin. Varmaankin laitan ne jo edellisenä iltana laukkuun, muuten ne unohtuu kuitenkin.

Tänään lähdin illalla vielä vähän käveleskelemään, kun pitkästä aikaa paistoi vähän aurinkokin. Tosin silloin kun lähdin, se oli jo laskemassa, ja pääsin haukkaamaan happea upeissa maisemissa! Löysin uuden reitinkin, pienen hiekkatien joka kulkee omenatarhan vierestä.... No maasta otin yhden omenan! Herkkua oli. Punainen ja kaikkea, ei yhtään lommoinen, ja kyllä sinne niitä vielä paljon jäi. Nyt olen kuitenkin aika naatti ja joka paikkaa kolottaa, otsa alkaa taas tuntua epämiellyttävältä, joten on varmaan aika heittää kaikki napit naamaan ja mennä peiton alle. Miten olisi, e-pilleri (AKNEEN, ei postimiestä varten!!), allergialääke, Duact, astmapiipusta hönkäys ja piikki reiteen? Kyllä kiitos.

La morve verte

Opin tänään uuden sanan, kun katsoin sanakirjasta: La morve - räkä. Eilen illalla oli taas lämpö vähän ylhäällä, ja tänään pääkipu on vaan koventunut iltaa kohti. Nappasin pari duactia, sen pitäisi jotenkin laajentaa noita onteloita että räkä pääsee sieltä paremmin pois, mutta en tiedä auttaako se enää jos tulehdus on jo jylläämässä? Tuntuu niin kuin joku näkymätön kiusankappale puristaisi päätäni koko ajan tiukasti, toinen käsi otsalla ja toinen niskassa. Huomenna pitää varmaan kysyä Milkalta lääkäriä, en haluaisi olla kipeänä Pariisissa! Ja tuo pieni kuumeilukin on vain ärsyttävää.

Milka ja Chrisu tulivat sitten Istanbulista. Aino sai lahjaksi superhienon keijuprinsessan vaaleanpunaisen juhlapuvun, siipineen ja taikasauvoineen! Eliakselle sitten oli sulttaanipojan puku, punaiset pussihousut, liivit ja semmoinen hatuntötsäke. Huomenna napsin kuvia jos pääni ei räjähdä ennen sitä. Barbeja ei Turkista löytynyt, niin kuin vähän arvelinkin. Iskä oli luvannut ostaa Ainolle nimittäin barbeja tuliaisiksi, mutta Turkki ei ole ehkä se ensimmäinen maa, josta minä lähtisin Mattelin nukkeja etsimään. Mutta luulenpa, että Aino oli silti ihan tyytyväinen prinsessahepeniinsä, nyt hän saa olla barbi itse!

Huh, ei tästä kirjoittamisesta tule kyllä yhtään mitään tänään, päätä pakottaa. Eipä minulla enempää asiaakaan taida olla. Paitsi ai niin! Kiitos korteista, tänään kolahti luukusta pussaavat venäläiset sotilaat ja kuonojaan toisiaan vasten hankaavat koirat. :)

Istanbul-perjantai

Oho, viikkohan on jo melkein ohi! Elias on kerhossa, ja Aino nukkuu päiväunia, Evelynin pitäisi kai kohta tulla ultraäänestä, ja siihenpä se työviikko taitaa sitten tällä kertaa päättyä. Aino kävi taas aamulla lääkärissä kun tuo nuha ei jaksanut hellittää, ja nyt on haettu taas pussillinen samoja lääkkeitä, joita kaapissa on jo muutama vajaa pullollinen. Täällä on tapana ostaa aina uudella reseptillä uusi pullo, vaikka vanhaakin olisi jäljellä. No mutta, lääkärin ohjeistus oli aika tyly: Aino on ensiviikonkin kotihoidossa, koko viikon! Taitavat vähän pelätä sitä sikainfluenssaa. Kun vietiin Elias kerhoon, niin tuttu hoitotäti siellä ihmetteli että taasko Aino on kotona, ja vakavoitui heti kun kerroin että tyttö on vähän kipeä ja kuumeinen. Ja ohjeistusta tuli: jos kuume tarttuu Eliakseen niin kerhoon ei ole asiaa. Ranskassa possuflunssa tunnetaan nimellä Grippe A.

Minullakin on ollut vähän hömelö olo koko viikon, aina sen pyöräretken jälkeen. Kuumetta ei ole ollut, ehkä ihan vähän sunnuntai-iltana. Nuha minulla nyt on edelleenkin aina, mutta lima nenässä ja keuhkoissa on muuttunut sitkeämmäksi, eikä se tunnu irtoavan millään. Onneksi kuitenkin löysin nenäsuihketta pussukoistani, ja se pitää röörit yöllä auki. Päätäkin on särkenyt, en tiedä johtuuko se niskoistani vai tästä nuhaisuudesta, mutta yleensä kun aamulla herään niin päätä särkee jo valmiiksi. Eikä sillä voi olla edes mitään tekemistä krapulaoireiden kanssa, koska en ole juonut viinintippaakaan muutamaan viikkoon.

Saan olla viikonlopun ihan yksinäni, koska David ja Evelyn vievät lapset mukanaan Davidin isovanhemmille. Siellä on kuulemma serkun serkkujakin paikalla, vähän leikkitovereita. Kysyin pienenä äidiltäni, että onko serkun serkku mitään sukua, ja hän vastasi että eipä ole. Esimerkkikin löytyi omasta suvusta: "Katsos, serkullasi P on serkku L, eikä hän ole sinulle mitään sukua." Noh, tämä esimerkki ei aivan toiminut koska serkut P ja L ovat keskenään sekä serkkuja, että pikkuserkkuja, ja myös minun serkkujani! :D Kuinka tämä voi olla mahdollista, miettikääpä sitä. Sukuni ja sen monet mutkat hämmästyttävät muita usein; tänään tulleessa kirjeessä luki "P.S. En pysynyt kärryillä siinä mummojutussa." Olin kertonut, kuinka minun mummostani tulee iso-isomummo ja siis isoisän isoäiti, kun sukuumme syntyy uusi, viides polvi! Yhtä kaikki, hienoa se minusta on, iso suku. :) (Varsinkin kun se on näin laadukas!)

Hmm, taisin eksyä aiheesta. Piti siis pohtia sitä, että mitä tekisin viikonloppuna, kun saan olla rauhassa ja yksin täällä! Huvittaisi tehdä jotain ihan uutta, mitä en ole ennen tehnyt. Olen saanut seuraavanlaisia ehdotuksia: Lähde paikalliseen kaljalle, kutsu postimies kylään. Tänään tuli kyllä kirje ihan luukusta sisään, eikä enää suoraan käteen, voi nyyh. Mutta ehkä kuitenkin virkistän itseäni muilla keinoin, käyn valokuvausretkillä ja katselen leffoja! Voisin katsoa vaikka sen Amélien taas kun tässä kerta Pariisiin ollaan menossa. Ja Les poupées russes, olisipa vielä siihen se ykkösosa, en ole nähnyt sitä liian pitkään aikaan!! Ja kaikkia muitakin hyviä ranskalaisia leffoja... Voisinkin pitää oikean ranskalaisen elokuva-illan, mutta en vain tiedä missä täällä on vuokraamo. Ehkä kotona sitten vaikka. Viiniä ja juustopiirakkaa, elokuvia, mhhhh...

Jaaha, mutta nyt taidan lähteä keittämään itselleni vähän teetä, ja uivahdan ehkä sänkyyn hetkiseksi, ne onkin hyvin ansaitut päiväunet!

Istanbul-keskiviikko

Evelyn toi heränneen Eliaksen aamulla seurakseni lähtiessään puoli kahdeksalta töihin, mutta pian laitoin Eltsun leikkimään viereiseen huoneeseen, kun ei se halunnut viereeni enää rauhoittua. Hiljaa ja nätisti se osasi siellä olla, ja minäkin sain torkkua vielä yhdeksään asti, mutta sitten alkoi ylhäältä kuulua kolinaa ja lähdimme katsomaan onko Aino-sisko herännyt jo. Sängystä löytyi itkevä ja kuumeinen tyttö, joten oli aika selvää, ettei tanssimaan tänään lähdetä. Syötiin aamupalaksi teetä ja ruispuuroa, ja vähän vaaleanpunaista lääkettä ja takaisin petiin. Aino oli kuitenkin reipas, ja pääsin piipahtamaan Eliaksen kanssa tanssisalille, viemään kaikki liput ja laput ja kertomaan että Aino ei tänään pääse. 

Vini tuli iltapäiväksi pitämään seuraa lapsille, ja kaikki olivat iloisia jälleennäkemisestä. Viniä ei olekaan täällä näkynyt vähään aikaan. Näin hänen tytärtään Emmauksessa viikonloppuna ja silloin Diana sanoi Vinin olenvan kipeä, mutta kylläpä tuo tänään jaksoi desinfioida keittiön, niin että siellä haisee taas uimahallille. Minä uivahdin petiin samalla kun lapset olivat päiväunilla, ja heräsinkin vasta kun Evelyn tuli ja Vini lähti.

Oih, mutta pitääpä kertoa vielä päivän kohokohta! Meillä on uusi postimies, nuori ja komea! :D Eilen olimme juuri tulossa kotiin Ainon kanssa (veimme Eltsun kerhoon), ja näin postimiehen naapurin ovella, joten jäin sitten ovelle odottelemaan Ainon kanssa. Se kannattikin, sillä sain 2 kirjettä ja kortin, ja hymyn kaupan päälle. Ja tänään, kuulin postin läsähtävän luukusta alas, ja kun menin hakemaan ne, kello soi. Sama polkeva postinkantaja (siis PYÖRÄÄ polkeva!) oli oven takana kädessään minulle osoitettu kortti. Ihmetellen sitä katseli ja kysyi tuleeko se minulle, mutta tietysti se oli vain tekosyy, koska eilenhän sillä samalla osoitteella tuli kolme kirjettä. Harmi vain, että näytin vähän rämehirviöltä kun en aamulla jaksanut käydä suihkussa, niin se kostautuu. Onneksi tämä uusi postimies tuo postin vasta iltapäivällä, jolloin olen ehtinyt jo kunnolla herätä. Sitäpaitsi Evelyn sanoo aina "les petits yeux" kun näkee minut aamulla, kun silmäni ovat vielä ihan turpeina ja suurinpiirtein kiinni vielä.

Facebookissa yllytinkin kaverini lähettämään minulle paljon postia, jossa lukee isolla kuoressa että tämä on sille kivalle ja nätille punatukkaiselle au pairille, joka on sinkku! Alankin odottamaan postia ihan uudenlaisella innolla, varsinkin jos joka kerta saan mennä kirjeeni ovelta asti hakemaan. Voisin vaikka tukkia tuon postiluukun, hmm....

No juu, huomenna Aino menee kuitenkin kouluun jos näyttää tarpeeksi terveeltä. Jos ei, niin soitan aamulla opettajalle ja sitten ollaan kotona. Oikeastaan tämä Istanbulin viikko ei ole yhtään sen pahempi kuin tavallisesti, vaikka etukäteen pelkäsin. Oikeastaan vähän tavallista helpompi ja kivempi! (Eikä postimies liity siihen kivuuteen juurikaan.) Evelyn ja David ovat mukavia, ja lapsetkin tykkäävät, mutta tädillä on kuitenkin sen verran auktoriteettia, ettei pystyyn nosteta samanlaisia raivareita ja kiukutteluja kuin omille vanhemmille uskalletaan. Ja se taas säästää kaikkien hermoja, varsinkin ruokaillessa ja nukkumaanmennessä.

Chrisu ei vieläkään oikein usko, että Elias osaisi syödä ruokansa loppuun, ja yleensä sitten antaa periksi kun monsieur E vähääkään kiukuttelee. Mutta kyllä poika syö, kun sen annetaan rauhassa syödä! Tänäänkin Vini tuli juuri kun aloin keittämään makaroonia, ja kaivoi 4 valtavaa XXL-tikkaria laukustaan. Huuto alkoi tietysti kun sanoin, että vasta ruoan jälkeen, mutta noinpa vain söi Eliaskin lautasensa lopulta tyhjäksi. Silloin tuntuu olo aina voittajalta. :) Oikeastaan olen huomannut, että ei nuo lapset täällä se vaikein asia ole, vaan vanhemmat. Jos päivisin mennään minun säännöilläni, niin on vaikea unohtaa illallisella se käskeminen ja kieltäminen, ja sitten katson miten vanhemmat eivät saa lapsiaan syömään. Mutta noh, minähän olen vain töissä täällä, ja tiedän että Milka haluaa kasvattaa lapset omalla tavallaan, eikä pidä siitä jos joku neuvoo tai kertoo oman mielipiteensä asioista. Tai sama se pitääkö vai ei, mutta ei sillä ole mitään vaikutusta mihinkään, Milka jatkaa omalla parhaaksi näkemällään tavalla. Mutta tällä viikolla vietetäänkin VVV:tä (Bertin päiväkirjoista lukijoille tuttu käsite) eli Vanhemmista Vapaata Viikkoa. Ja sekin on jo voiton puolella, huomenna on jo torstai!

Istanbul-viikko alkoi

Eipä selvitty ilman raivaria, kun Milka ja Chrisu aamulla lähtivät kohti lentokenttää ja Turkkia. Aino on vähän flunssainen ja viettää tänään kotipäivää, mutta Elias lähtee iltapäiväksi kerhoon. Videoita on pyöritetty. Nyt on menossa Viirun ja Pesosen seikkailuja, enpä ole koskaan ennen nähnyt niitä muualla kuin kirjoissa.

Sunnuntaina pyöräilin taas Moissacin torille, ostin äidille sienikorin. Olin vähän pettynyt, kun siellä ei ollut sellaisia tummia koreja, jollaisia täällä kotona on yksi. Mutta kotona huomasinkin, että ei sekään ollut alunperin yhtään sen tummempi, likainen vain! :D Olipa hyvä, että juuri tänä viikonloppuna lähdin naapurikaupunkiin, koska yhtäkkiä huomasin olevani keskellä antiikkimyyntiä! Joka puolella monenlaista tavaraa avaimenperistä suuriin kaappeihin! Kaappien hinnat olivat vähän eri luokkaa kuin Emmauksessa, ja peltipurkitkin maksoivat kymmeniä euroja, eikä enää senttejä. Joten mitään antiikkista en ostanut, mutta näinpä paljon kaikenlaista!

Sivistynyt villisika

Pyöräreissun jälkeen kävi samoin kuin viimeksi, vilustuin. Olo on kuumeinen, mutta kuumetta ei juurikaan ole, eli kaikkein ärsyttävintä. Kurkku oli kyllä kipeä jo edellisenä iltana, ja taitaa olla täälläkin flunssakausi meneillään. No, onneksi ei tänä aamuna tarvinnut lähteä aamulla lasten kanssa mihinkään vaan säästän hermojani ja oloani. Ainolta löydettiin myös pari täitä päästä viikonloppuna, mutta perusteellinen öljyhoito, pesu ja kampaus taisivat tepsiä, eikä kukaan ole ainakaan rapsutellut päänahkaa. Taisin minäkin säästyä, huh!

Evelyn-täti tuli jo eilen illalla tänne, ja Davidkin liittyy seuraan tänään, joten sijaisäiti- ja isi ovat viikon verran ohjaksissa. Saavatpa harjoitella perhe-elämää, ennen kuin esikoinen syntyy marraskuussa. Evelynin puheenaiheet liittyvät nykyään hyvin usein tulevan lapsen nimeen. Sukupuolikaan ei ole vielä tiedossa, mutta silti erimielisyyttä nimestä on paljon. Ne, joista Evelyn tykkää, eivät käy Davidille ja toisinpäin. David pitää nimestä Éthan, mutta vaimon mielestä siitä tulee mieleen etanoli. :D Saapa nähdä saako lapsiraukka ollenkaan nimeä! Jos Aino saisi päättää, vauva olisi tyttö ja sen nimi olisi Blanche-Neige (Lumikki). Eliaksen ehdotus olisi varmaan Marcel. Se on joku sisäpiirin vitsi, kaikki ovat välillä Marceleita. C'est qui Marcel?

Mutta nyt lounaalle, katsotaas mitä kaikkea pakastimesta löytyy.

Löytöjä Ëmmäüksëstä!

Tänään oli varsin mukava lauantai. Heräsin kyllä epämiellyttävällä tavalla lasten mekkalointiin, niin kuin joka viikonloppu, mutta minunpa ei tarvinnut kestää sitä koko päivää, niin kuin Milkan piti. Lapset olivat tänään edelleen väsyneitä. Ainolle tuo koulun alku ja siirtyminen isompien luokalle on ollut todella voimia vievää, kun enää ei nukuta päiväunia koulussa. Saisi kyllä jos haluaisi, mutta jos kukaan muu ei lepää niin ei varmasti Ainokaan. Ja kitinäkin pitää säästää kotiin.

Aamulla söin kaksi kulhollista kaurapuuroa kaikilla mausteilla, (suola, sokeri, voi ja maito, tätä herkkua minulle syötettiin aikoinaan omassa hoitopaikassani ja se on edelleen paras ja ainoa oikea tapa syödä puuroa) ripustin pyykit narulle kuivumaan, luin Supernaiivin loppuun ja nukuin päälle pienet aamupäiväunet. Sen jälkeen olin valmis lähtemään Emmaukseen! Enpä ole tosiaan käynyt aarreaitassa varmasti heinäkuun jälkeen, mutta olipa hauskaa taas käydä siellä. Tein paljon hyviä löydöksiä, joista paras on ehkä uusi syystakki! Ystävälleni eilen jo kerroin, miten elämässäni on "taas yksi iso ongelma", nimittäin takin hankinta. Hän ehti tietysti jo säikähtää, mutta voi sekin olla aika vakava paikka. Minulla kun oli aika paljon kriteereitä takille: ei pitkää, ei trenssimallista, ei kahta nappiriviä, ei ruudullista koska talvitakkini on... Eikä sellaista metsätakin näköistä vihreää, niitäkin näkyy nyt paljon. Nettisivuja selaillessani päädyin jo miettimään nahkatakkeja, sellaista lyhyttä, mutta en välttämättä haluaisi mustaa, koska se voisi olla jotenkin leimaava kuitenkin. Torillakin niitä näkyi halvalla, mutta ne niiden laatu myös huusi 15 euron hintaa, joten ei kiitos. Halusin siis neutraalin, en liian naisellista, minuntyyliseni takin. Ja ah, silloin kun sitä ei etsi, se löytyy. Emmaus tarjosi minulle lämpöä kylmeneviin (??) syyspäiviin kolmella eurolla!

Ensimmäisessä kuvassa näkyy myös toinen huippu löytö, nimittäin sienikuvioitu huivi! :D Siinä on ainakin kärpässieniä ja jotain ruskeita sieniä ja sitten joku violettihattuinen itiöemä. Ja päässäni on se Marseillesta ostettu päähine. En ehtinyt asetella sitä kovin hyvin päähäni, kun itselaukaisimen valo jo vilkkui. Muita tämän päivän hyviä löytöjä olivat snapsilasit, vaikka olin jo melkein luvannut itselleni, etten osta enää lasitavaraa... Mutta ainakin jätin kaikki kannut ja kulhot ja isommat asiat sinne hyllylle, oi joi. Ranskalaisilla tuntuu olevan nimettyjä rasioita, purkkeja tai astioita kaikelle tavaralle, tavallisista sokereista ja jauhoista aina "sekalaiseen roinaan." Tänään näin purkin jossa luki poubelles de table, eli pöytäroskat. Hituvati, risteilijä, millä nimellä teidän pöydässä tunnetaan kippo, johon perunankuoret ja kalanruodot ja oliivinsiemenet laitetaan? Hmm.. Oikeastaan se olisi mainio tuliainen erääseen siniseen ruokapöytään, mutta sinne se nyt jäi.

Eksyn aiheesta! Ruokapöydistä silti kun puhe tuli, niin sanonpa vielä että siellä oli myös unelmieni ruokapöytä. Kaunis ja vankka puinen pöytä, ei ihan pieni muttei liian suurikaan. Vain 60 euroa, mutta... Snapsilasit silti sain itselleni! Noita kuplalaseja on 2, ja vähän pienempiä laseja 4 kappaletta. Kyllä nyt kelpaa kilistellä! Bibelot-osastolta (sanakirjan määritelmä: pieni koristeellinen esine, hely) mukaani tarttui aito italialainen pastapurkki, suorastaan kaappasin sen itselleni sen enempiä miettimättä. Se on aika iso, (30 x 10 x 10cm) joten sinne mahtuu varmaan kuukauden makaroonit. Eilen tajusin, että minulla on ikävä niinkin arkista ruokaa kuin tonnikala. Joskus alkuaikoina täällä pari kertaa tein lapsille tonnikalakastiketta, mutta Aino nyt ei tykkää mistään lihasta kovin paljon, ja Elias oli silloin siinä pahimmassa uhmavaiheessaan, joten en ole sitä sen jälkeen edes muistanut tarjota enää. Mutta tonnikala! Pastakastikkeena, lämpimien voileipien päällä tai salaatissa, aijai, nam nam! Opiskelijalle se maistui! Kokeiltiinpa kerran kämppiksen kanssa tonnikalapihvejäkin, mutta niiden koostumuksessa oli vähän parantamisen varaa vielä.

Yhdellä pastapurkin sivulla on kuva aidosta italialaisesta muorista pastakattilan äärellä, hhe. Näiden kaikkien herkkujen lisäksi vielä parit tuliaiset tarttui mukaan, ja ostoksistani maksoin peräti 6,20 € tällä kertaa. Kotiin päästyäni ihastelin uusia juttujani ja mallailin takkia eri huivien ja housujen kanssa, hyvältä näyttää ja tuntuu! Kangas on villasekoitetta, mutta siinä ei ole vuorta kuin vähän yläselässä, eli varmaan juuri sopiva välikausitakiksi. Ei liian kuumakaan varmaan. Sitten syötiin vähän ilmaista ruokaa (me saadaan nykyään valtavat määrät ruokaa ilmaiseksi, kun joku marketti antaa Emmaukseen kolhiintuneita vihanneksia ja tuotteita, joiden päiväys lähenee umpenemista), ja katsoin ranskalaisen elokuvan neloselta. Jeux d'enfants, suomeksi Rakasta, jos uskallat. Se olikin todella hauska, ja mainostin sitä jo kavereille vähän etukäteen kun arvelin sen olevan hyvä, mutta eipä kukaan tainnut kuunnella minua. Paljon menettivät! Neloselta (ja telkkarista muutenkaan) harvoin tulee oikeasti hyviä ja valtavirrasta poikkeavia elokuvia, aina vaan jotain amerikkalaisia romcomeja ja actionia ja ties mitä kaikkea. No, olihan tämäkin romanttinen komedia, mutta sen huumori olikin vähän mustaa, eli juuri minun makuuni.

Selvisi myös, että Evelyn ja David asuvat täällä ensi viikon, eli viikkoni ei olekaan niin mahdoton kuin aluksi pelkäsin. Ja viikonlopuksi Aino ja Elias lähtevät mukaan Davidin vanhempien luokse, joten saan olla aivan rauhassa taas! Mutta nyt taidan lähteä lukemaan taas Muumilaakson marraskuuta. Se oli tauolla vähän aikaa, kun luin Supernaiivia, mutta nyt on taas hyvä jatkaa.

Viikonloppu!!

Hei jee, taas mennä hulahti yksi viikko! Viikonlopun menovinkkejä voisivat olla tällä kertaa Emmaus (pitkästä aikaa, en ole käynyt siellä heinäkuun jälkeen!) ja Moissacin tori, josta äiti toivoi tuliaisiksi näppärää sieni- ym. koria. Meillä on jo aika paljon koreja kotona, mutta täällä tehdään sellaisia pehmeitä koreja, joihin ei jää villalangat kiinni ja mene huonoksi sitten. Juu juu, äitille minä sellaista ostan, en itselleni! Ja sitten pikkuvispilän tarvetta olisi kuulemma Suomessa myös, mutta eipä ollut meidän omalla torilla torstaina, isoja (ja vääntyneitä huonokuntoisia) vain! Ehkä Moissacin ihmetorilla on niitäkin.

Eilen unohdin urputuslistasta hyttyset, ja sen ettei lattialla ole mattoja. Tällä hetkellä minua vaanii iso verenimijäparvi! Ne odottavat, että nukahdan (nälkäisimmät jo näykkivät!) ja hyökkäävät sitten kimppuuni. Jos jokin sopukka jää peittämättä tai kurkistaa peiton alta, niin siinä on aamulla punainen ja kutiava paukama, johon eivät mitkään voiteet ja lotioinit auta! Meillä oli ulko-ovi auki illalla kun syötiin keittiössä isolla lössillä (E, D ja J-P olivat käymässä, Evelynin massu on kovasti taas kasvanut) ja nyt minulla on valo päällä ja ovi auki muualle kämppään, joten ne viheliäiset kiusankappaleet (onpa korrektia kieltä) ovat varmasti tulleet valon perässä.

Aijoo, ja työpisteeni! Siis oikeastaan vapaa-aikapisteeni, työpöytä ja -tuoli, ne ärsyttävät myös. Pöytä on liian korkea ja tuolista tuntuu jouset läpi kun istuu, ja olkapääni on ihan jumissa kun joudun kirjoittamaan huonossa asennossa. Samoin olen huomannut niskassani ihmeellisen pahkuran, jolle pitäisi tehdä jotakin ennen kuin minut palkataan Notre Dameen kellonsoittajaksi. Ryhtini ei varmasti ole mikään maailman suorin ja parhain, mutta en nyt ihan vielä haluaisi sitä kokonaan menettää. :/ Tarvitsisin hierontaa.

Tänään näin kyllä jotain sellaista, mitä en varmasti Suomessa tule näkemään. Todistin omin silmin miten 4-vuotias, hyvin väsynyt ja erittäin kiukkuinen tyttö söi 3 osteria!!! Niin että lotina vain kuului! Yhhhh.. Minulla on edelleen epäilykseni eläviä nilviäisiä (onko simpukka nilviäinen?) kohtaan, ja säästän ne mielelläni muille, jotka niistä oikeasti pitävät. Tykkään enemmän kuolleen karitsan aivoista. Yhtenä päivänä söin myös vähän pupun päätä, ennen kuin huomasin lihapalassani rivin poskihampaita ja vaihdoin johonkin toiseen möhkäleeseen. En ollut silloin hyvällä päällä.

Oikeastaan voisin vielä kertoa miten paljon samaistun BB-talon asukkaisiin! Olen katsonut kaikki jaksot, kiitos netti-tv:ni, enkä käsitä miten ne voivat urputtaa sellaisista asioista. Sehän menee tänä vuonna niin, että ensimmäisen viikon jälkeen porukka jaettiin kahtia; toiset asuvat slummissa ja toiset paratiisissa. Slummin puolella suihkuna on kylmää vettä letkussa ja vessana jonkinlainen hökkelihuussi, ruokana on näkkileipää ja tonnikalaa, ja nukkuminen tapahtuu lattialla makuualustoilla, ilman tyynyjä. Tehtävien kautta he sitten saavat palkinnoksi lisää mukavuuksia. Paratiisin puolella taas on yllin kyllin ruokaa ja kaikki on muutenkin mukavasti, vaan onpa sielläkin hermo rakoillut, kun melkein kaikilta on tupakka loppu. Vielä kukaan ei ole vaihtanut puolia, mutta huomenna kai sekin nähdään. Mutta niin! Samaistun: Asun oudossa talossa ihmisten kanssa, jotka välillä vaihtuvat, uusia tulee ja vanhoja lähtee. En voi itse vaikuttaa mihinkään,  esim. siihen, mitä ruokaa taloon tuodaan. Kaikki omat ihmiset ja kaverit ovat "ulkopuolella", vielä toki saan kontaktia heihin netin ja kännykän kautta, mutta kaipaan oikeaa puhumista ja näkemistä. Välillä tuntuu, että omat ajatuksetkin on pannassa täällä talon sisäpuolella, kun ainoa juttukumppani on Milka, eikä sekään aina tunnu ymmärtävän tai antavan minulle suunvuoroa. Ja minut tuntevien on varmaan vaikea kuvitella, etten saisi sanaa suustani, mutta täällä sekin on erilaista! Kyse ei ole siitä, että Milka itse puhuisi paljon, mutta hän vain jotenkin torjuu kaikki mielipiteeni ja teilaa ne alas. Ei mitenkään pahantahtoisesti, varmasti hän tekee sen ihan huomaamattaan, mutta eipä silti tee mieli enää edes yrittää aloittaa keskustelua kun ensimmäiseltä lauseelta vedetään jo pohja pois alta.

Mutta no, kahden viikon päästä näen taas yhden "oman ihmisen" ja pääsen juttelemaan ja puhumaan Suomea! Lasken tunteja Pariisiin! No, päiviä ja öitä ja töitä ainakin. Tsuku-tsuku lähtee perjantai-aamuna kello seitsemän, siis 25.päivä, ja tulen takaisin vasta maanantaina puoli kahdeksan maissa illalla, aah! Yritin tänään miettiä mitä kaikkea pakkaan mukaan sinne, ja huomasin näyttäväni kaikissa vaatteissa ihan pökkelöltä, joten eipä sillä kai sitten ole mitään väliä. Uuden huivini ainakin, käyttäisin sitä koko ajan jossei vaan olisi niin kuuma! Mainitsinko sen eilen listassani?? Liian kuuma. Päivällä yhä lämpö nousee hellelukemiin, jos ei nyt ihan kolmeenkymmeneen asteeseen joka päivä niin lähelle kuitekin. Olen tottunut lyhyisiin kesiin, 2 kuukautta ehdoton maksimi, eikä silloinkaan joukossa ole kuin kourallinen oikeasti kuumia päiviä. Niistä vielä jaksaa jotenkuten nauttiakin, mutta tämä tämmöinen on jo melkein rääkkäystä. Kuka hullu oikeasti haluaa aina kulkea kesävaatteissa ja kärvistellä ihoaan?

Urputi-urputi-vali-vali-vali, laitan tulpat korviin, luukut kiinni ja nukun pitkään huomenaamulla!

Ärsytyksen aiheita

Enpä ole vielä ihan virallista valivali-tekstiä kirjoittanut, mutta tässä nyt tulee.

- Huono näkyvyys. Olen huomannut viime viikkoina, että minua ahdistaa se, kun en näe ympärilleni. Täällä näkee kerrallaan vain kadun verran eteenpäin, ja seuraavassa mutkassa maisema taas vaihtuu. Tuntuu niin kuin labyrintissa seikkailisi, eikä saa sellaista kokonaiskuvaa siitä missä oikein ollaan. Avariin maisemiin tottuneelle se on näköjään vaikeaa. Olen asunut aina maalla, paitsi viimeisen puoli vuotta ennen Ranskaa, mutta Savonlinnakin on niin aukea paikka, ja siellä on paljon vettä!

- Liikenne. Olen jonkin verran ajellut täälläkin autolla, mutta myös jalankulkijana minua ärsyttävät monet asiat liikennekäyttäytymisessä. Ensinnäkään, ajovaloja ei Ranskassa päiväsaikaan käytetä. Ne laitetaan päälle, kun alkaa hämärtää, tai joskus sateella. Suomessahan ajovalot on lakisääteinen juttu, ja täysin syystä! On todella vaikea erottaa monien autojen joukosta esimerkiksi parkkipaikalla liikkuvia autoja, kun ajovalot eivät niitä paljasta. Vilkku on myös jonkinlainen tarpeeton lisälaite autossa, sitä käytetään hyvin harvoin. Ja kolmas liikenneurputukseni on ehkä sellainen, jota monet voivat ihmetellä, koska Suomessa se on ihan päinvastoin. Täällä autoilijat nimittäin päästävät jalankulkijat tien yli lähes joka kerta, mutta minä voisin ihan mielelläni odottaa sopivaa tyhjää rakoa. Se pysähteleminenhän vaan kuluttaa enemmän polttoainetta!

- Pakkausmateriaalit. Ennenkin olen tainnut kertoa ranskalaisesta kierrätyssysteemistä, joka on vielä ihan "lapsen kengissä." Kaikki kierrätettävä jäte, pullot, tölkit, pahvit ja lehdet laitetaan samaan pussiin ja roskamies vie ne keskiviikkoisin jonnekin eteenpäin. Mutta sellainen järkevä pakkausmateriaalien käyttö on vielä hukuksissa kokonaan! Suurin osa maitotuotteista pakataan muoviin, ja moneen kertaan. Jogurtit myydään pienissä pakkauksissa, aina. Sellaisia litran törppöjä ei ole täällä keksitty. Vain rahkaa ja ehkä maustamatonta jogurttia saa isommissa muoviämpäreissä, mutta kaikki maustetut jogurtit myydän sellaisissa irtinaksautettavissa pikkupurkeissa, eivätkä ne mene yleensä edes sisäkkäin, jolloin ne veisivät vähemmän tilaa roskiksessa. Pahvipakkauksia ei siis juurikaan ole, semmoisia niin kuin Suomen maito- ja mehupurkit, mutta kaikkien muovijogurttien ympärillä pitää olla pahvinen kääre pitämässä purkkeja yhdessä. Piihhh..... Maidot niputetaan muovilla sikspäkeiksi, kinkkuleikkeitä myydään muutaman kappaleen pakkauksissa. Suurin kappalemäärä sellaisia isoja kinkkuviipaleita yhdessä paketissa taitaa olla 8. Äidin ollessa täällä ostimme varmaan joka päivä lisää kinkkua, ja mistään ei saa edes mitään perhepakkausta. Paljon epäjärkeviä ja hirveästi roskaavia pakkauksia täällä siis on.

- Huonot unet. Nukun huonosti! Alkuun oli liian kylmä ja kostea, nyt liian kuuma. Tyyny on huono ja peitto liian iso ja paksu (ne olen kyllä saanut vaihdettua, mutta silti). Ja koska täällä on paljon asukkaita ja usein vieraita, ja huoneeni sattuu olemaan ulko-oven vieressä, herään usein aikaisin aamulla kun joku lähtee töihin ennen kukonlaulua. Sen jälkeen en koskaan saa enää kunnolla unenpäästä kiinni kun alan vahtaamaan koska kello soi. Tänäkin aamuna heräsin ensimmäisen kerran jo puoli seitsemältä kun joku meni suihkuun.. Aivan, alakerran suihku on myös seinän takana, ja putkiston lotina kuuluu todella hyvin seinän läpi. Kolmannen seinän takana onkin sitten vilkas autotie, noin kolmen metrin päässä tyynystäni kulkee rekkoja ja henkilöautoja, iltaisin bassojytinä-peugeotteja ja moposuhareita. En voi pitää ikkunaa auki, koska kadulla kulkijat näkisivät suoraan huoneeseeni, ja ne kaikki äänet kuuluisivat vielä kovemmin. Eilen sain nukuttua ne parin tunnin yöunet, ja se oli kyllä yhtä namia!

Nääh. En jaksa edes valittaa tämän enempää. Yksi hyvä asia tänään kuitenkin sattui: aamulla vein Ainon kouluun ja tarjosin vielä niitä ruokala-tickettejä, ja varmaan muutkin vanhemmat ovat sekoilleet lappujensa kanssa, koska Müriel-täti oli varautunut ottamaan niitä vielä vastaan. Se siis tarkoittaa SUURTA helpotusta ensi viikkooni: Aino on 3 kokonaista päivää koulussa, aamusta iltaan, ja minun tarvitsee päivällä vain ruokkia Elias ja saada se ajoissa kerhoon. Keskiviikkona lapset ovat kotona, ja torstaina Aino syö kotona kun Eliaksella ei ole kerhoa, mutta muuten vaikuttaa ihan siedettävältä, jopa helpo(hko)lta. Kunhan Aino vain lopettaisi kiukuttelun. Se ei nuku enää päiväunia koulussa, koska ei ole pakko, mutta se tarkoittaa sitten väsynyttä lasta iltaisin. Ja jostain syystä Aino eilen illalla leikki myöhään illalla vaikka käsky käydä petiin oli kajahtanut jo puoli yhdeksän jälkeen, ja aamulla minua odottikin aikamoinen kiukkupussi.

Mutta joo, Eiffelin kuvat silmissä! Täältä tullaan Pariisi, enää 15 päivää ja juna jyskyttää.

Lyhyt keskiviikko

Jos perjantai oli joskus pitkä, niin keskiviikot ovat nykyään kovin lyhyitä. Mulla on uudet työajat, ja ne näyttää tältä: (samalla opitte vähän viikonpäiviä ranskaksi)

Lundi: 8 - 13, 16.30 - 18

Mardi: 8 - 13, 16.30 - 19

Mercredi: 8 - 12.30

Jeudi: 8 - 19

Vendredi: 8 - 13, 16.30 - 17.30

Tauot tuossa iltapäivisin johtuvat siitä, että Aino on koulussa ja Elias kerhossa, joten talo olisi muutenkin aika lailla tyhjä. Tietysti voisin tehdä kodinhoitohommia rauhassa silloin: madaltaa pyykki- ja tiskivuoria, mutta yleensä siinä ei mene kauaa, joten hyvä kai näin. Keskiviikko loppuu puoleenpäivään, koska molemmat vanhemmat ovat silloin kotona, mutta sitä en tiedä miksi torstai on noin pitkä. Ehkä sillä on jotain tekemistä ensiviikon aikataulun kanssa.. Ja se jo vähän hirvittääkin, koska en vielä oikein tiedä kuka täällä milloinkin on, ja joudunko esim. laittamaan lapset yksin yöunille vai onko talossa joku muukin silloin.. Evelyn ja David ovat kuitenkin luvanneet auttaa, ja he tulevat tänne lauantaina niin silloin me sovitaan onneksi kaikki. Mulla on muutenkin vähän tapana olla epätietoinen talossa tapahtuvista asioista, ja otaan ne vastaan sitten kun ne tulee. Se tuntuu vähän hölmöltä, koska kuitenkin olen niin paljon mukana perheen arjessa. Vaan nytpä tiedän ainakin miltä veljestäni tuntuu, hän kun väittää ettei hänelle koskaan kerrota mitään!

Ensi viikon olen nimennyt Istanbul-viikoksi, kun C ja M ovat tiistaista seuraavaan maanantaihin siis Turkissa. Siitä jos selviän, ja lapsetkin selviävät, (hengissä) niin voin kyllä täysin hyvillä mielin ottaa kaksi vapaapäivää seuraavan viikonlopun ympärille ja lähteä Pariisiin! Noh, junaliput on kuitenkin jo varattu että lähtisin vaikken ihan selviäisikään. Vaikka pää kainalossa sitten. Pyysin äitiä lähettämään minulle Pariisin kartan, jonka ostin viimeksi siellä käydessäni. Miten ei tullut kotoa lähtiessä mieleen ottaa sitä mukaan? Se on kuitenkin hyvä kartta, enkä viitsi toista ostaa kun kerta omistan jo yhden. Ja tänään löysin romuistanu ikivanhan Eiffel-avaimenperän, josta tosin on jäljellä pelkästään se torni eikä mitään ketjuja tai rinkuloita. Sain sen silloin, kun ensimmäisen kerran kävin Pariisissa, ehkä 4-vuotiaana. Laitoin sen kaulaan ollakseni ihan hc-turisti, mutta mitään J'aime Paris-paitoja ette tule päälläni näkemään. Viimeksi lukion Pariisiretkellä taisin ostaa muistokrääsäksi vain pelikortit.. Uuuh! Ja mun tennarit! Harmi, että ne on kotona eivätkä pääse takaisin kotiin :) Taisin muuten... nähdä Marseillessa toiset sinapinkeltaiset tennarit. Se on paras väri, enkä ehkä huoli mitään muuta. Mutta yritän nyt vähän hillitä kaikkia ostoshimojani!! Toisaalta sopivankokoiset tennarit ois ihan kivat, ne edelliset oli aina vähän liian pienet ja sain kestorakot nimettömiin varpaisiini.

No joo, ennen kaikkia Pariisin ihanuuksia on kuitenkin vielä tsempattava! Huuuuhh. Ja ai niin, vaikka on syyskuu niin ne helteet eivät ole hellittäneet mihinkään. 30 astetta heiluu vieläkin mittarissa, vaikka aamulla on vain 10 astetta lämmintä. Ja minähän en osaa pukeutua lämpömittarin vaan kalenterin mukaisesti, ja lähden aina ulos pitkähihaisessa paidassa ja villahuivi kaulassa... Hikeä otsaltani roiskien sitten katselen, kuinka muut edelleen liikkuvat sandaaleissa ja kesämekoissa. Milka sanoi tänään, että jonakin vuonna he söivät jouluaterian pihalla teepaidoissa, kun sattui olemaan kaunis sää. -_- Ei mun elimistö tykkää tällaisesta!

Syyskuu!!

Syyskuun ensimmäinen aamu alkoi sopivan syksyisellä tavalla; ukkosmyrskyllä ja rankkasateella. Eilen illalla ennen nukahtamista luin Muumilaakson marraskuusta juuri sen kohdan, jossa ukkonen jyrmysi jossain kaukana ja alkoi lähestyä Muumilaaksoa.

Eliaksella alkoi tänään kerho. Saapa nähdä alkaako ranskalaisetkin sanat muistua mieleen siellä muiden kanssa leikkiessä, nyt se on vähän hukuksissa tuo isänkieli. Ainolla alkaa koulu vasta torstaina, hän menee jo sinne keskikokoisten luokalle, ei vielä isojen, mutta ei enää ihan pientenkään ryhmään.

Saloua tuli eilen myös kotiin, hän oli ollut myös meditoimassa, mutta Ranskan yksikössä jossain Pariisin lähellä. Milka ja lapset hakivat hänet Montaubanin juna-asemalta, ja meditointi on muutenkin jatkunut täällä kurssien jälkeen. Välillä Milka ja Saloua sulkeutuvat tyhjään, pimeään huoneeseen ja ovat siellä tunnin. Outoa hommaa, kyllä mulle riittää päiväunet tai telkkari tyhjentämään mielen. Ei pidä laittaa sitä liian täyteen muutenkaan!

Viikonloppuna pääsen Marseilleen! Se on sentään Ranskan toiseksi suurin kaupunki, joten nähtävää varmasti riittää. Milkan ja Chrisun joku tuttu asuu siellä ja muuttaa nyt asunnosta toiseen, joten lähdemme isolla autolla muuttoavuksi. Niin, tai siis minähän leikin vain turistia. Elias ja Jean-Pol tulevat myös mukaan, mutta Aïno jää Salouan kanssa kotiin ja menee Tao-kaverin syntymäpäiville, ja se onkin hyvä, koska muuten en olisi mahtunut kyytiin! :) Hirveästi en ole vielä ehtinyt tutkia, mitä Marseillessa on, mutta tiedän että se on iso satamakaupunki ja kartan mukaan siellä on myös metro. Tykkään metro-kaupungeista, koska niissä voi rauhassa eksyä. Ei tarvitse pysyä kartalla ollenkaan, kunhan vain pitää metrokyltin aina näköpiirissä. Marseillen lähellä merellä on pari saarta, joista toisella on Ifin linna, châteu d'If. Se on 1500-luvulla rakennettu vankila, joka tuli kuuluisaksi kun Edmond Dantès karkasi sieltä. Edmondhan on romaanihenkilö, se Monte-Criston kreivi, eikä kukaan oikeasti ole onnistunut karkaamaan Ifin vankilasta, mutta kaipa joku on sentään yrittänyt. Minulla on vain lauantai aikaa kierrellä kaupunkia, koska täältä Marseilleen on ainakin 5 tunnin ajomatka. Perjantaina kuuden maissa lähdemme täältä sinne, ja sunnuntaina päivällä takaisin, sellainen on suunniteltu ajoaikataulumme.

Tänään aioin lähteä vihdoin kameran kanssa sinne tutulle lenkilleni, mutta minua alkoi yhtäkkiä väsyttää niin, että jospa kellahtaisinkin sänkyyni? Sitäpaitsi siellä on vieläkin aika märkää, vaikka ei enää sadakaan. Olen vältellyt lähtemistä viime viikolla, koska on ollut liian lämmintä, mutta eihän tämäkään nyt ole hyvä! Toivottavasti viikonloppuna on kuitenkin hyvä sää, että voin rauhassa liikkua kaupungilla.

Mistä tunnistaa hyvän työntekijän?

Hyvä työntekijä sairastaa vain lomilla ja viikonloppuisin. Tänään on mun viimeinen vapaapäivä tästä siirretystä ja pidennetystä viikonlopusta, ja heräsin aamulla kuumeisena. Kävin eilen kävelemässä ulkona, mutta olin ihan normaaleissa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa ja lämmintä oli silti 20 astetta vaikka ranskalaisella mittapuulla olikin viileä päivä. Toivottavasti nyt ei vain olisi sitä possuflunssaa, koska kuulun muiden tautieni takia pariin riskiryhmään. Ja onhan täällä myös nuo pienet lapset, joille se olisi vakavampaa.

Viime viikko oli tosiaan aika rankka ja nämä vapaapäivät tulivat ihan tarpeeseen, mutta tauti olisi kyllä saanut tulla jo maanantaina jos oli kerta tullakseen. Kuumeisena olen tietysti väsynyt ja varmasti kiukkuunnun lapsille vieläkin herkemmin kuin tavallisesti. Oi voi.. Mutta onneksi on vaan kaksi päivää ennen seuraavaa viikonloppua, ja seuraavalla viikolla alkaakin jo koulut ja kerhot.

Eilen kävelyretkelläni huomasin ilmassa (ja maassa) paljon syksyn merkkejä. Harmitti ettei kamera ollut mukana, mutta kukapa sitä lenkille kameran kanssa lähtee? Auringonkukkapellot oli puitu, ja kyyhkysparvi lensi sen yläpuolella etsimässä varmaankin ruokaa, matoja tai siemeniä. Maassa oli paljon pudonneita lehtiä ja tuoksui märälle (koko päivän oli satanut muutenkin vettä), sekä loppukesän niittykukille. Sellaisille, mitä Suomessakin kasvaa: siankärsämöä, sitä violettia ohdaketta ja sitten sitä keltaista jotain... (Ahkeran googlaamisen jälkeen luulen sen olevan syysmaitiainen.)

Välillä nokkaani eksyi jopa sienien limainen tuoksu! Kaksi miestä, luultavasti isä ja poika, keräsivät jotain marjoja tien varrella olevasta pusikosta, sammakot loikkivat tieltäni vihreään ojaan. Yhtään en nähnyt, mutta molskahdukset kuulin. Kävelin myös paikallisen siirtolapuutarha-alueen ohi, siellä pikku palstoilla kypsyivät kurpitsat, tomaatit ja ne violetit... munakoisojako ne nyt on. Ja yhdellä mäellä, ison puun alla kolme pientä poikaa leikki sotaa, tai ainakin siltä se kauempaa näytti. Ihan kuin niillä olisi ollut pienet kypärät ja maastopuvut, sekä jotain leikki-aseita. Ihan kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Tänään olisin lähtenyt kameran kanssa samalle lenkille ja kuvannut sen kaiken, mutta tässä kuumeessani en kyllä lähde uhmaamaan ketään enkä mitään. Sitä paitsi siellä paistaa taas aurinko, ja eilen oli mukava sateenjälkeinen raikas ilma.

Aion viettää tämän päivän sängyssä, kutoen syksyn ensimmäistä villasukkaa ja kuunnellen tietokoneen musiikkia aakkosjärjestyksessä läpi. Nyt ollaan vasta kohdassa A: Asfaltti polttaa - Tehosekoitin.

Pitkä perjantai

Perjantai tuntuu nyt vielä tavallistakin pidemmältä, koska työviikkoni ei pääty siihen. Lauantai ja sunnuntai vielä, ja sitten kolme kokonaista päivää ansaittua vapaata! Huh! Sitten ollaankin jo voiton puolella, sillä Milka tulee ensi viikon sunnuntaina takaisin kotiin.

Eilen ja toissapäivänä ollaan pärjätty ihan hyvin lasten kanssa. Eilen helle uuvutti molemmat pitkille päiväunille, ja ruokakin maistui päivällä. Kun Chrisu tuli kotiin puoli kahdeksan aikoihin, Ainolle iski joku eroahdistus, hän vain roikkui minussa eikä meinannut ollenkaan jäädä isänsä kanssa keittiöön. Sitten oli vain sanottava tiukasti, että sori vaan, mutta nyt tartten vähän rauhaa pitkän pitkän työpäivän jälkeen. Lasten on varmaan vähän vaikeaa tajuta, että  minä olen täällä töissä. Tai eihän ne varmasti sitä edes tiedä... Että kun äiti ja iskä käy töissä, niin minä teen sitä työkseni mitä vanhemmat tekevät töiden jälkeen. Vähän absurdiahan se on.

Vaikka välillä (esimerkiksi juuri tänään) vähän uuvuttaakin tämä homma, niin on kiva kuitenkin huomata, että saan pidettyä nuo lapset aisoissa, aika helpostikin. Ne alkuaikojen mielettömät raivarit on Eliaksen puolelta kulutettu jo loppuun, Aino kiukuttelee joskus väsyneenä, ja molemmat kun kiellän jotain kivaa (kuten tulitikkuleikit) tai komennan, mutta olen mielestäni aika hyvä "huijaamaan" lapsia. Siis vaikka nukkumaanmennessä tai syödessä saan heidät unohtamaan sen vänkäämisen ja huomaamattaan he sitten syövätkin tai jäävät tyytyväisinä nukkumaan. Ainon kanssa se on vielä helpompaa, koska hän on jo vähän isompi ja ymmärtää paremmin mitä sanon.

Suomi-loman jälkeen A ja E ovat muutenkin vähän kasvaneet. He leikkivät nyt selvästi yhdessä enemmän, eikä niin että on samat lelut mutta molemmilla oma leikki meneillään. Tällä hetkellä suosikkileikit ovat "iskä ja äiskä", jonkinlainen ravintola/ruokaleikki johon kuuluu paljon posliiniastioita ja leikkikahvia, sekä Brion puujuna. Milka halusi aikoinaan lapsilleen laadukkaita puuleluja, eikä mitään elektronisia härveleitä, mutta kappas! Puulelujenkin joukosta oli pakko löytyä yksi hirveää rätinää pitävä pattereilla kulkeva veturi. Ja se mennä puksuttaa pitkin pihamaata ja vetää perässään magneettivaunuja, lapset kiljuu ja siirtää tunnelia aina sopivasti sen eteen. Välillä tietysti syntyy riitatilanteita, mutta supernanny Maija Poppanen on tilanteen tasalla ja laittaa lapset sopuun, kuriin ja järjestykseen. Aakkos-,  pituus- ja kronologiseen järjestykseen.

Hohhoi, Elias kilkattaa sänkynsä kaltereita niin että taidan hakea sen sieltä pois. Nukkuihan se jo 2,5 tuntia.

Pissa + potta = totta!

Jehuuuu!!! Nähtävästi koko perheelle tosiaan teki Suomen loma oikein hyvää, ja kaikki ovat oppineet jotain. Ainon ranskalainen aksentti on lieventynyt aika paljon, ässä alkaa suhisemaan yleensä vain jos joukossa on useampia ranskankielisiä mukana. Elias taas (!!!) on edistynyt pottakoulussa aika huimasti! (Kiitos Marja-mummo tai kuka siellä nyt onkaan ollut astialla!!) Huomasin jo eilen, että kun Elias oli ilman housuja ja oltiin hiekkiksellä, niin hän osasi kertoa että pissa tulee. Ja tänään olen myös kahdesti todistanut, kuinka pissa ihan oikeasti ja harkitulla asenteella osui pottaan! Eli tästä kuvasta ollaan selvästi edistytty.

29.5.2009

Elias myös juoksenteli vähän väliä istumaan sinne potalle, kun odotteli pissaa tulevaksi tänään. Milkan kanssa jo sovittiinkin, että sitten lopullisesti paneudutaan tuohon pottailuun, kunhan Milka palaa meditaatioleiriltään, eli kuun lopussa. Kotona ei pitäisi kuulemma olla mitään poikkeustilanteita päällä pottatreenin aikana.

Luulenpa myös, että perheen äiti on saanut levättyä ja koottua ajatuksiaan lomalla (metsäisen Suomen rauhassa). Olen saanut jo monta selkeää ohjetta, miten lasten kanssa toimitaan tietyissä tilanteissa. Ennen lomaahan pohdin aika kiivaasti au pairin vastuuta lasten kasvattamisesta, ja olin itse sitä mieltä että säännöt ja ohjeet tulevat vanhemmilta, eivätkä vuosittain vaihtuvilta hoitajilta. Silloin olivat voimassa sekä minun säännöt että vanhempien säännöt. Päätin myös ottaa erimielisyydet puheeksi nyt jos näyttää siltä, mutta jos tämä meno jatkuu niin sille ei olekaan ehkä tarvetta.

Keskiviikosta yliseuraavaan (?) viikonloppuun asti Milka on siis Barcelonassa meditoimassa, ja minä lasten kanssa kotona päivät (pitkät). Chrisun kanssa sovittiin tänään, että jos teen sunnuntaihin asti n. 7-19 -päiviä, niin saan seuraavan viikon maanantaista keskiviikkoon asti vapaaksi. Ihan reilulta kuulostaa, koska ylityötunneista tulee yksi kokonainen vapaapäivä. Viikonloppuni siis vain siirtyy vähän eteenpäin. En ole vielä varma, että teenkö sitten myös sen elokuun viimeisen viikonlopun töitä, vai onko Chrisu silloin lasten kanssa.. Hemm.. kaipa se selviää, viimeistään lauantai-aamuna jos ketään ei näy kotona.

Nyt lähden kuitenkin jo sänkyyn. Luen tällä hetkellä aika koukuttavaa kirjaa; Ruiz Zafón Carlosin kirjoittamaa Tuulen varjoa (La sombra del viento). Serkkuni jätti sen tänne, kun ei päässyt alkua pitemmälle. Minullekin usein käy niin, mutta onneksi jaksoin pinnistellä tämän kanssa. Se sijoittuu Barcelonaan, 1900-luvun puoliväliin ja siinä ratkotaan erääseen kirjailijaan liittyvää mysteeriä. Suosittelen, hyvää ja kuumaa kesälukemista! Vaikka suurin osa blogini lukijoista taitaakin olla jo töissä ja koulussa... Mutta laittakaas ensi kesäksi listalle jo :) Riippumatossa helteellä pääsee hyvin Barcelonan tunnelmiin! Kävin tänään postissa puoli viiden aikaan iltapäivällä, ja postin iso digitaalinen mittari näytti 45 astetta. Se tuntuu kammottavan korkealta, mutta se saattaa olla jopa tottakin. Huh. Mitenkäs ne Suomen kelit?

Kotona jälleen!

Eilen illalla, kahdeksan maissa, saapui väsynyt mutta onnellinen perhe hirvittävän tavaramäärän saattelemana takaisin kotiin. Mukana oli paljon suomalaisia tuotteita; Chrisulle 40-vuotislahjaksi Pentikin kulho ja kapusta, ja vielä yksi piirakkavuoka oli myös ostettu. Aino ja Elias saivat uudet Nipsu- ja Poliisimestariaiheiset muumikulhot ja mukit. Oli Marimekon mekkoa ja paitaa, Naantalin muumikarkkeja, videoita, suklaata, salmiakkia, ruisleipää, puolukkahilloa ja.... POROA! Eilen syötiin poronkäristystä isolla joukolla, sillä Evelyn (kasvavan masunsa kanssa), David ja Jean-Pol olivat mukana kotiuttamassa matkalaisia. Chrisu kysyi aterian jälkeen, että oliko hyvää, samanlaista kuin Suomessa, ja vastasin totuudenmukaisesti että ei. Ehkä vähän liian innokkaasti. :D Oli se silti ihan hyvää, mutta hei.. poronkäristystä ei tarjota pussimuusin kanssa?! Ja se ei ole pikaruokaa, oikeaa käristystä haudutetaan tuntikausia, eikä siinä saisi juurikaan olla ylimääräistä nestettä. Se on käristys, ei kastike.

Etsin huvikseni, mitä netissä sanotaan poronkäristyksestä, ja ensimmäinen sivusto antoi seuraavan määritteen: "Yleensä käristys on niin hyvää, että ihminen syö sitä helposti liikaa." Se ainakin kävi myös eilen toteen, vaikka se nyt ei tavallisen (eli lähes taivaallisen) hyvää ollutkaan, mutta silti heräsin aamulla siihen kun mahassani kipristeli pahemman kerran.

Huomenna, kunhan selviän ensimmäisestä työpäivästä, voin kertoilla enemmän mitä kaikkea uutta lapset ovat lomallaan oppineet. :D Aika tiukkasanaisia lapsia sieltä kotiin kuitenkin tuotiin. Ja ihania vahakangas-pöytäliinoja! Tekisi itellekin mieli hankkia joku nätti ja helposti puhtaaksi pyyhkäistävä riepu keittiöön!

Yritän pysyä hereillä iltaan asti, jotta unirytmini vierähtäisi oikeille raiteilleen. Äsken puhalleltiin saippuakuplia pihalla (pätsissä). Yritin olla monitoiminen ja puhaltaa saippuakuplia samalla kun otan kirmaavista lapsista kuvia :D Jotenkinhan se onnistui!

Vapaailta

En sitten jaksanutkaan eilen illalla lähteä Evelynille ja Davidille muiden mukana. Mulle tuli ikävä päänsärky, ja muutenkin halusin vähän rentoutua, kun tajusin että voin jäädä ypöyksin kotiin chillailemaan. Sain vähän sitä paljon kaivattua irrottautumista töistä.

Niinpä sitten vakuutin Ainolle, että kyllä minä täällä pärjään ja jos tulee paha mieli niin Ainon kirahvi-pehmolelu sitten hoitaa mua. Mutta sitä ei onneksi tarvittu. Ainon huoneesta hain kyllä lisää lukemista, Marikin seikkailut päättyivät ja Mio-pojan alkoivat. Hyllyssä oli myös hauska laulukirja, jossa oli paljon tuttuja lauluja. Lauleskelin niitä hetken itsekseni, ja tänään Ainolle päiväunilauluiksi vaikka kuinka monta. Yksi lemppareistani on suomalainen kansanlaulu, jossa "hevonen se heiniä rouskuttaa..." Muutenkin tykkään noista vanhoista kansanlauluista, pajupilleistä ja tupakkarullista ja niistä sellaisista. Eliaksen tehoaa aika hyvin Haitula-laulu. Se on Kirsi Kunnaksen runo, ja joku (googlasin ja voin kertoa että Pekka Jalkanen) on säveltänyt sen kauniiksi lauluksi. Elias ei ole tainnut koskaan parkua, jos olen sen luikauttanut tuutulauluksi. Hmm, tuo kuulosti väärältä, olen ihan hyvä laulaja. Elias ei ole koskaan kapinoinut nukkumista vastaan parkumalla, jos olen laulanut Haitulan tuutulauluksi.

Sain olla yksin kotona aika monta tuntia, kyläilijät palasivat reissultaan vasta puoli 11 jälkeen illalla. Arvelin että lapset olisivat aamulla tahtoneet nukkua pitkään, mutta klo 8.45 Aino tuli kertomaan minulle, että Elias on nyt herännyt ja haluaisi ehkä pois sängystä. Ketään muuta ei ollut kotona, koska Milka oli heittämässä Veeraa Toulouseen ja Chrisu oli jo töissä. Valvoin eilen vahingossa myöhään kun ensin höpöttelin netissä kavereiden kanssa syvällisiä (diippii shittii) ja sitten purin ajatuksiani vielä ihan oikealle paperillekin. Kello oli varmaan yksi, kun vihdoin sammutin valot. Alkuillalla vaivannut päänsärkyni katosi kun sain olla hiljaisuudessa yksin, mutta se tuli takaisin yöllä ja oli pakko ottaa iltapalaksi särkylääke. Tänään koko päivän olinkin sitten aika jumissa, varsinkin kun toissapäiväinen juoksulenkki tuntui lihaksissani vasta nyt. Heidi, tee mulle treeniohjelma!! Tai muuten en toista kertaa saa lähdetyksi.

Marché nocturne & barbe à papa

Jaaha, se on yksi työviikko taas takana. Tänään oli aika rento päivä, kesäloman ensimmäinen (kaikilla muilla paitsi työnarkkis-Chrisulla, ja tietysti minulla), ja koska Milka on nyt kotona niin lapset tietysti roikkuvat aika paljon hänen kimpussaan. Kuuma on edelleen, se kiristää varsinkin lasten hermoja, ja sitä kautta isompienkin. Siitä todisteena kuva, jossa muksut näyttävät ihan sarjamurhaajilta. Uskallankohan mennä edes nukkumaan kun tiedän niiden vaanivan samassa talossa??

Tänään illalla oli yötori eli marché nocturne. Toriaukiolla ja kaduilla oli myyjiä siis ilta-aikaan klo 19-24, kun tavallisesti tori on auki vain torstaina aamulla. Tosin myytävät tuotteetkin olivat erilaisia, tänään sieltä ei saanut kesäkurpitsaa ja porkkanoita vaan enemmän koruja, vaatteita ja koriste-esineitä. Väkeä oli liikkellä taas paljon. On mukavaa nähdä, että tällainen pikkukaupunkikin herää henkiin tapahtumien aikaan.

Kierreltiin, syötiin jätskit ja ostettiin lapsille VALTAVA vaaleanpunainen hattara, josta olisi kyllä saanut puolenkymmentä suuta ihan riittävän makeaksi. Iso vaaleanpunainen sokeripilvi on varmasti jokaisen sokeritautisen pahin painajainen.. ilmanko en olekaan koskaan pitänyt Barbapapasta, vaan olen aina pitänyt sitä jotenkin omituisen vastenmielisenä. Hattarahan on ranskaksi siis Barbe à papa. (Kirjaimellinen käännös olisi "iskän parta", mutta ehkä nimi on annettu silloin kuin hattaroita sai vain valkoisina tahmaavina höttöinä.) Milka kärräsi lapset kotiin ennen pahinta noususokerihumalaa ja minä jäin vielä vähän kiertelemään kamerani kanssa kulmille vielä hetkiseksi. Löysin itselleni sen kesämekon, jota olen etsiskellyt vaivihkaa koko alkukesän (!) ja vähän tuliaisia.

Unelias setä makkaroineen, joiden ohi kulkiessani aina tulee koti välittömästi mieleen. Ne haisevat koiran hengitykselle ja isän märille villasukille.

Eteläamerikkalaisia (?) pikkuruisia villapaitoja yksi jos toinenkin. Kojussa soi okariinomusiikki ja siellä myytiin myös unisieppareita.

Katuja kierteli myös tämä hauska kuuluisuuksista koottu yhtye. Muut soittoniekat tunnistin mutta kuka lienee tämä Obelixin vieressä oleva mandoliinisti?

Tytöt kotimatkalla.

Normipäivä

No ei ihan normi. Chrisu vei Ainon aamulla kouluun ja yritti selvittää että miksei se halua syödä enää koulun ruokalassa, vaikka ennen siinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Nooh, kerhotädit siellä kertoi että Aino saa aamuisin kamalia kriisejä ja huutaa ja itkee äidin perään, ja Milka tuli sitten multa kyselemään että onko se totta.. Aino menee kyllä aina hyvällä tuulella kouluun, ja hyvällä päällä se on myös silloin kun haen sen sieltä pois. Pauliina vei sen kerran kouluun täällä ollessaan ja silloin se kuulemma vähän itkeskeli.. Että ei tässä nyt sitten tiedä ketä pitäisi uskoa. (Milka tosin sanoi että Ainon opettaja ei ole mikään järjen jättiläinen.)

Maanantai ja tiistai ovat tavallisesti Ainon ruokalapäiviä, koska Eliaksen kerho alkaa klo 13 ja Ainon koulu jatkuu 13.30, ja vajaassa tunnissa jos pitäisi saada kaksi lasta syötettyä ja laitettua valmiiksi iltapäivää varten, niin siihen tarvittaisiin useampi käsi- ja silmäpari (sekä käskevä suu). Mutta oikkuilunsa takia Aino syö nyt aina kotona, mutta onneksi Milka on nyt taas töissä kotona niin ei tarvitse yksin revetä joka paikkaan. Ja tämä viikko onkin viimeinen ennen kahden kuukauden kesälomaa. Pari viikkoa saan ensin olla lasten (ja Milkan) kanssa kotosalla, mutta sitten (!) on ensinnäkin minun syntymäpäiväni, sitä seuraavana päivänä ja Ranskan kansallispäivänä äiti lennähtää luokseni toivottavasti laukku täynnä suklaata ja muita tuliaisia ja unohtuneita tavaroita, ja samalla viikolla Ranskan perhe lentää Suomeen lomailemaan neljäksi viikoksi. Saan siis toisen loman! Jos ensimmäinen Suomessa oli vähän kiireinen eikä niin rentouttava, niin tällä toisella pätkällä aion vain relata ja pitää hauskaa äipän kanssa. Käydään ainakin Toulousessa! En ole ehtinyt käymään siellä vieläkään kunnolla pyörimässä!

Allergialääkkeiden voimalla nukkuminen on saanut mun unirytmin vähän sekaisin, enkä oikein saa öisin kunnolla nukuttua. Herään pyörimään aina milloin mistäkin tuntemattomasta syystä. Mutta jos silti lähtisin taas kokeilemaan! Kutiavat silmät saavat ainakin olla rauhassa kun ne on kiinni.

Maisemia

Kerkesinpä vihdoin istahtaa vähän alas ja ladata kuvat koneelle! Meinasin odotella loman loppuun ja tehdä sitten kuvakertomuksen lomastani, mutta taidanpa purkaa niitä nyt jo vähän. 

Kummipoikani Nooa tykkää sämpylöistä

Syksyllä koulun aloittava isosisko-Saana piirtää vaarin kuvaa

Sanja

Joona, lentoon lähdössä

Hilppa toi mulle lahjan, ja suuttui kun en päästänyt sitä sisälle ikkunasta sen kanssa. Nyt tämän satunnaisen jyrsijän suolisto koristaa mun ikkunalautaa :<

Huomenna ohjelmassa on lääkärin kontrollikäyntiä ja Suomen taidehissan tentti Savonlinnassa. En oo vielä harjotellu siihen tenttiin, ja pää on niin tukossa ettei yhtään tekisi edes mieli. Mutta on pakko saada se läpi, koska en todellakaan halua jättää mitään sinne roikkumaan. Mutta onneks mun unirytmi on sopivasti sekaisin, voin valvoa koko valoisan (!!!!) yön ja pelata taidehistoria-muistipeliä. Yäk. Oloni on yäk, pää täynnä räkää ja sitä tulee säännöllisin (ja lyhyin!) väliajoin aika tyrskeellä myös ulos. Keuhkotkin on vähän kohmeessa ja tukossa, yäk yäk yäk.

Hip huraa!

Eilen hain Aïnon koulusta ja pikku retkeläinen oli niin väsynyt ja äkäinen, että vein sen suoraan sänkyyn ja päiväunille. Yleensä Aino nukkuu koulussa päiväunet, mutta eilen ne jäivät väliin maatilaretken takia. Änkeröinnin syy selvisi kuitenkin kun Milka tuli kotiin ja kävi herättämässä Aïnon: tyttö oli kovassa kuumeessa! Posket ihan punaisina ja itku herkässä. Mietin jo, että olenko tehnyt jotain väärin ja onko Aino jäänyt suruu puserossa päiväunille ja kaikki harmi purkaantui nyt äidin syliin, mutta kyllä se oli vaan kovasti kipeä. Tänä aamuna Chrisu käytti sitten typyä vielä lääkärissä, mutta ei se ole mitään vakavaa, tavallista kuumetta vaan. Ollaan vietetty petipäivää ja katottu Barbapapaa miljoona ja yks kertaa (se on nyt kova hitti, varsinkin kun löysin hyllystä dvd-paketin, niin ei tarvitse katsoa niitä säksättäviä mykkävideoita).

Äsken vietiin Elias päiväunille, ja sitten luin Ainolle vähän Uppo-Nallea. "Mutta mä en sitten nuku, mä meen kohta leikkimään." Sanoin Ainolle, että voidaan katsoa vaikka muumeja tai jotain muuta ja lepäillä siinä sängyllä vaan, ei tartte nukkua... Mutta kolmannen luvun puoliväliin mennessä vieressäni oleva mytty oli jo uuvahtanut ja nukahtanut. Joten! Viimeisen työpäivän parempi puolisko on jo alkanut! Olen pakkaillut Mustaa Aukkoa, ja yritin punnita sitä.. Ollaan taas kai aika rajoilla sen kahdenkymmenen kilon kanssa.. Miten se voi olla mahdollista kun laukku on mukamas ihan tyhjä?? No, on siellä kyllä aika monta kirjaa. Ja kengät ja lasipurkkeja ja pari villapaitaa ja paljon paperia ja meikkipussit vielä puuttuukin... Nyt voisin hypätä aikakoneeseen ja surauttaa vaikka huomisaamuun suoraan! Lento lähtee 10.15 Toulousesta, Frankfurtissa hengailen puolenpäivän aikaan ja 14.30 etenen sieltä Helsinki-Vantaalle, jossa olen perillä 17.50!! Jhippiii sieltä minut noudetaan Hyvinkäälle, jossa minua odottaa ehkä 5 täditettävää lasta :D Mutta onneksi myös sauna ja ruisleipää! 

Hmm.. Oikeastaan, nyt kun lapset nukkuu ja on hiljaista niin voisin käyttää aikani hyödyksi ja lukea vähän vaikka ruotsin pääsykokeisiin! Vielä on sivuja jäljellä, seuraavaksi perehdyn pigdin- ja kreolinkieliin. Huomenna! Suomeen!!