Yllätysss!!!!

Jep jep, täällä sitä ollaan: Suomessa, kotona!

Päätin jo melkein kuukausi sitten, että pestini au pairina lyhenee entisestään, mutta olin siitä ihan hipihiljaa, koska halusin yllättää ystäväni iloisesti! :D Ja se toden totta onnistui! Ilmeet ja reaktiot olivat näkemisen arvoisia kun tulin yhtäkkiä kylään tai astuin koululuokkaan, ja kaikki kuvittelivat minun olevan vielä aivan toisella puolella Eurooppaa. Kaikki meni nappiin, tai ainakin ihan hyvin kuitenkin. Kukaan ei ole vielä suuttunut tai ollut pettynyt minut nähdessään.

Noh, niille joille tämä aikainen kotiinpaluuni tuli yllätyksenä, voin kertoa että ei ollut vain yhtä syytä, joka olisi vaikuttanut kotiutumiseeni. Syytä oli sekä Ranskassa, että Suomessa, minussa ja muissa ihmisissä. Nyt on vain NIIN paljon kaikkea tekeillään ja tekemättä, että kuuppani ei varmaan olisi kestänyt jouluun asti ehjänä, jos olisin päättänyt sinnitellä ulkomailla sinne asti. Lastenhoito on rankkaa, osoitan tämän faktan niille, jotka eivät ole koskaan hoitaneet lapsia kokopäiväisesti. Myös ulkomailla olo on rankkaa, ja se, että kaikki läheiset ovat kaukana, ja se, että pitäisi päättää suunta elämälleen jossain muutaman kuukauden määräajassa. Niin kuin Risto Räppääjä laulaa: "rankkaa, rankkaa, rankkaa.." ja miten se sitten meneekään, joku on varmaan vankkaa. Ihan hyvissä väleissä toki erottiin Milkan ja lasten ja kaikkien kanssa, (en ehkä kertonut ihan kaikkia aatoksiani lastenkasvatuksesta) ja voin aina mennä käymään jos sattuu taskusta löytymään ylimääräiset lentoliput. Mutta minun tuurillani taskussa ei ole kyllä mitään ylimääräistä, vaan nimenomaan sieltä varmaan häviäisi lentoliputkin, niin paljon tärkeitä lappuja on jo hävinnyt. Joku madonreikä taitaa olla siellä taskunpohjalla!

Viime torstaina, noin puolen yön aikaan (Ranskan vaiko Suomen aikaa, siitä en ole enää varma) olin siis vihdoin maassa ja maan tavalla. Laukut, joissa oli yhteensä 19 kiloa ylipainoa ja joista maksoin lähes lentolipun verran saadakseni ne Suomeen, olivat myös perillä vaikka onnistuinkin hukkaamaan sen lentolipun pään jossa ne tärkeät tunnistetarrat olivat kiinni. Lufthansalla oli joku tietokonevika Toulousessa ja kaikki lennot olivat myöhässä. Lentoni piti siis lähteä klo 15.30, mutta vasta 17.30 istuin koneessa ja nukahdin ennen nousua, jolloin minun olisi pitänyt olla jo perillä Frankfurtissa. Siitäpä näppärästi voi päätellä, etten ihan ehtinyt jatkolennolleni, vaan jouduin odottelemaan seuraavaa, joka lähti taas niihin aikoihin kun minun piti olla perillä Suomessa. Suunnitelmat siis uusiksi, yövyin lentokentällä, koska aamujunan lähtöön oli vain muutama tunti aikaa, enkä jaksanut sotkea enää yhtään lippujen ja bussien ja pysäkkien kanssa, jotta olisin päässyt serkulleni yöksi, vain herätäkseni taas kohta uudestaan. Sitäpaitsi Musta Aukko oli todella painava, vaikka siinä pyörät olikin alla. Rinkka imi itseensä kymmenisen kiloa vaatetta ja kulki kivasti selässä, mutta eipä niitä laukkuja huvikseen silti raahaile ympäri kaupunkia. Aamulla meinasin vielä kämmätä, kun olin unohtanut kännykän kellon takaisin Suomen aikaan.. ONNEKSI matkalaukkuhallin sohva ei ole mikään maailman mehevin nukkumapaikka ja heräsin ennen kellonsoittoa, sillä jos olisin siinä vaiheessa tajunnut olevani tunnin ajasta jäljessä, olisi voinut olla jo pikkaisen kiirus. Nytkin menin sitten suoraan Tikkurilaan, enkä enää Helsingin kautta mihinkään, koska juuri kun sain kiikutettua itseni ja omaisuuteni bussipysäkille, tuli Tikkurilaan menevä bussi viereeni ja hyppäsin sitten siihen.

Ei minulla onneksi sitten niin kiire ollutkaan. Tikkurilassa kerkesin ostaa itselleni opiskelijalipun, silläkin uhalla että opiskelijakorttini oli mennyt 7 tuntia ja 28 minuuttia aikaisemmin vanhaksi. Junassa päätin kuitenkin hieman kyynelehtiä konduktöörille ja kertoa että lentojen myöhästymisen takia suunnitelmani menivät uusiksi, ja olin varautunut matkustamaan edellisenä päivänä, kun kortti vielä oli voimassa. Noh, tämähän nyt ei ole ihan täysin totta, mutta koska kuitenkin minua odotti uusi tarra vain hakemista Savonlinnassa, niin minua ei yhtään hävettänyt vollottaa junavaunussa aamutuimaan. Aivan niin, olen taas kirjoilla siellä vanhassa koulussani. Siellä, jonne en koskaan aikonut palata :D Tajusin kuitenkin (senkin ihan viimetipassa), että kun koulupaikka kerran on, niin se kannattaa käyttää hyödyksi, ainakin VR:n alennuksien takia jos ei minkään muun. Halutessani voin tietysti myös opiskella jotain kivoja/hyödyllisiä kursseja siellä, mutta sekin vaatii vielä vähän järjestelyä ja ensin pitää järjestellä muut asiat pois alta.

Olen ollut kotona nyt melkein viikon, vaikka ensimmäiset päivät (ja yöt) olivatkin ihan liehumista sinne tänne. Savonlinna, Kitee ja Joensuu on jo kipaistu pikaisesti läpi, ja kaikki näkemisen arvoiset kaverit on nähty. No ei nyt ihan, mutta sanotaan niistä jotka eivät tienneet tulostani mitään, ne on nyt yllätetty ja ällistetty ja tulioitu. Ensifiilikset Suomesta: kaikki ruoka on epätavallisen herkullista (hyvästi kaventuneet poskeni), täällä on todella puhdasta (ja KYLMÄÄ, mutta en aio valittaa kun koko kesän valitin kuumuutta. Ihana syksy, ihana myrsky!!), rauhallista ja järjestelmällistä. Kaikkialla muualla paitsi minun huoneessani. 

Mutta selityskin tälle kaaokselle löytyy: aion järjestää joka ikisen tavaran omalle paikalleen. Jos sille ei ole paikkaa, luon sille sellaisen. Olen pähkäillyt mm. parittomien lapasten ja 2x3cm kokoisen "Perusoikeuteni Euroopan Unionissa"-kirjan sijoituspaikkojen kanssa. Minulla on sellainen olo, että ensin minun on saatava tavarani järjestykseen, ja vasta sen jälkeen pystyn saamaan ajatukseni samalla lailla organisoitua. Lentokoneessa luin Hesaria ja siellä kerrottiin professional organizereista, "ammattimaisista järjestäjistä", jotka tulevat ja laittavat ihmisten kodit tai toimistot järjestykseen. Sellaista minäkin tarvitsisin, mutta kyllä silti on niin, että ainoa ihminen joka voi laittaa joka ikisen korun ja kynän ja paperini paikoilleen, on minä.

Perusteellisessa omaisuuden inventaariossa voi kulua viikko tai pari, joten sitä ennen en aio järjestellä mitään koulusuunnitelmia tai muutakaan. Kaikki on nyt jäähyllä ja pannassa vähän aikaa ja nyt keskityn tähän. Välillä pidän taukoa ja leikin kissanpoikien kanssa. Meidän perheessämme on kaksi uutta jäsentä, kissaserkkusisarukset Siiri ja Tiikeri. Niiden äidit ovat kaksoissiskot ja kissani Hilpan pentuja reilun vuoden takaa, ja epäilemme että näillä serkuksilla on myös yhteinen isä. Aika salkkaria. Siirin ja Tiikerin ei kyllä kannata enää pentuja ruveta edes ajattelemaan, niistä nyt ei tulisi "lasta eikä paskaa", kuten tämä kaunis sanonta kuuluu.

No niin. Nyt olen siis kotona! Tuntuu ihmeelliseltä ja epätodelliselta, kaikki on niin helppoa ja tuttua ja turvallista, ihan kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Ja minulle ei ole koskaan soiteltu näin paljon, huomaan lorpöttäväni melkein joka päivä puhelimessa! Varmaan pitää hankkia joku lörppöliittymä, jos tämä tällaisena meinaa jatkua. Varmaan huomaan kohta repiväni itseäni itään ja länteen, etelään ja pohjoiseen, mutta onpahan VR-kortissa uusi tarra!

Se täytyy vielä sanoa että puoli vuotta Ranskassa oli hyvä kokemus, ja oli oikein että lähdin sinne, opin puhumaan ja ymmärtämään ranskaa sekä paljon paljon itsestäni, lapsista ja aikuisista ja kaikesta muustakin. Tänne blogiin käyn heittämässä varmasti vielä kuulumisia, ja ainakin jos jotain Ranskaan liittyvää nousee ajankohtaiseksi, mutta en nyt ehkä enää niin tiiviisti. :) Kiitos lukijoille ja au relire! (Pystyn jo SANALEIKKEIHIN, jeshhh!!!)

Jo polttelee!!

Huh, vielä 10 tuntia ja olen jo menossa! Junaliput on laukussa, samoin Pariisin kartta, lompakkokin.. Kai ajokortti kelpaa henkkareista ulkomaillakin? Ja kävin äsken lähikaupassa ostamassa evästä, nyt on omenoita, nektariini (ostin aamulla torilta kahdeksan, joista jäljellä on enää se yksi...), kana-ja-muna-kolmioleipä, jogurttia ja niitä herkullisia kanelikeksejä. Nyt pitää teipata paketti kiinni että huomiseksikin niitä vielä riittää! Ei se matka kestä kuin kuusi ja puoli tuntia, mutta matkalla parasta on eväät ja maisemat.

Ja eilen illalla, niinkuin arvelinkin, en saanut unta, ja luin sitten aikani kuluksi jotain Outi Pakkasen naispappi-jännäriä tai jotakin, tuommoiset mysteerinratkomiset ei kyllä koskaan jaksa kiinnostaa mua. Mutta Tervon Pyhiesi yhteyteen saa lähteä matkaseurakseni. Mp3-soitin on ladattu, puhelimen ja kameran laturit voisi vielä heittää rinkan taskuun. Ja kaikki mahdolliset lääkkeet!! Makuupussi ja pyyhe löytyvät myös, Hetan kämppä ei ole kovin varusteltu mutta välttää mulle hyvin! Suihkussa pitäisi vielä käydä koska aamulla en tosiaankaan nouse yhtään aikaisemmin kuin on pakko! Herätyskello soi varmaan jo ennen kuutta, ööääfghh---- Onneksi saan nukkua junassa! Mutta eka vartti pitää pysyä hereillä, koska vaihdan junaa Montaubanissa klo 7.13, sen jälkeen saankin nukkua vaikka Austerlitzin asemalle asti.

Ja siinä kun rinkkaani pakkailin, järjestelin samalla muitakin kamoja ja siivoilin, huone näyttää pitkästä aikaa siistiltä! On päässyt vähän repsahtamaan ja pölypallerot juoksentelee nurkissa.. Mutta turha imuroida, maanantaihin mennessä pöly leijailisi taas! :D Mutta nyt on varmaankin mentävä suihkuun ennen kuin menee liian myöhäiseksi. Lapset kävivät äsken pussaamassa iltapusut (otan nykyään vastaan vain poskipusuja täällä basillien riivaamassa tautien talossa), ja toivottivat hyvää matkaa. Minä puolestani pyysin lapsia olemaan kiltisti sillä aikaa, ja vastaus nyt oli tavallaan ihan tyydyttävä: "Joo, me ollaan tosi kiltisti kun sinä olet pois!!!" Mitenköhän ne ymmärtäis olla kiltisti myös silloin kun minä olen paikalla? No joo, ehkä se on vaan turha lupaus, niitä kuulee Ainon suusta aika usein.

Aijuu, tauti on muuten jo aika hyvin selätetty! Kuurit tietysti napsin loppuun asti, mutta tänään oli huomattavasti parempi olo, ei kuumetta eikä väsyttänyt, olin suorastaan virkeä. Paracetamoliakaan en syönyt kuin aamulla. Mutta nyt suihkuun, sitten katon telkkaa koko yön (tänään alkaa Muodin huipulle ja mulla on BB-jaksoja pari rästissä..) kunnes alkaa nukuttaa. Viimeistään maanantaina palaan blogiin, ja silloin tulee paljon kuvia ja kertomuksia!

Tokkura ja pöhnä

No kyllä nyt on lääkkeitä sitten kerrakseen, jos ei eilinen satsi vielä riittänyt! Kävin aamulla lääkärissä, tunnin verran sain odotella keltaisessa odotushuoneessa (siellä oli nyt uudet tuolit), oli vissiin muillakin vähän flunssaa ja köhää. Eri lääkäri tällä kertaa, mutta samanlainen herrasmies. Määräsi ainakin enemmän lääkkeitä kuin viimeksi, sain seuraavanlaisen satsin:

- antibiootteja poskiontelontulehdukseen, 5 päivän kuuri

- Prednisolone-poretabletteja. Niiden koostumuksen ja tarkoituksen selvittämiseen menikin hetki, mutta se on jonkinlaista kortisoonia ja auttaa astman krooniseen tulehdukseen jotenkin, 5 päivän kuuri sitäkin. (Se litku on pahaa!)

- Nenäsuihketta.

- Jonkinlaista kurkkuhuuhdetta, kurlausnestettä joka haisee ja maistuu ihan hammastahnalle. Desinfioi kai nielua ja suuta, auttoi ainakin aamuiseen kurkkukipuun. Tätä oli määrätty 3 pulloa mutta otin vain yhden, en usko että tulee niin paljoa kurlattua ja inhoan ylimääräisiä lääkkeitä, niitä on jo tämä talo täynnä muutenkin.

- Paracetamolia kipuun ja kuumeeseen, sitäkin oli muutamaksi päiväksi, greipin makuisia isoja mollukoita.

Kun näihin lisätään kaikki muut jokapäiväiset lääkkeet, niin yhteismäärä nousee kymmeneen tablettiin päivässä, aika hurja määrä! Ja lisäksi kaikki suihkeet ja sumut ja muut lääkemuodot.

Onneksi tänään oli keskiviikko ja lyhyt työpäivä, koska kaikki nuo lääkkeet sai mut aika väsyneeksi. Nukahdin sohvalle mutta pidin samalla Eliasta tiukasti silmällä (no, ainakin korvalla) sillä aikaa kun Milka haki Ainon tanssitunnilta. Oltais katottu Nemon etsintää, mutta se ei oikein pyöri kunnolla se levy täällä enkä halua vioittaa sitä. Ja sitten syötiin ja painuin ihan oikeasti päiväunille, ja nukuin viiteen. Heräsin ihan kylmänhikisenä ja kalpeana, huh huh! Mutta ehkä vaikutus tasaantuu huomiseksi, ja voin olla jo ihan normaalisti. Nukuin myös tosi huonosti viimeyön, ensin en saanut unta ja sitten heräsin kahdelta, kun lattia narisi yläkerrassa, sielläkin varmaan oltiin hereillä vielä. Ja sitten kun nukahdin uudestaan, näin unta että heräsin kun joku liikkui yläkerrassa. Aamuyölläkin taisin vielä kerran herätä, ja lopulta kun kello soi. Sumuisessa aamussa oli silti ihan kiva hipsiä tohtorille, pitää varata perjantaiaamuksi kamera valmiiksi, kun kipitän juna-asemalle seitsemäksi!

Huomenna on taas toripäivä, ja voisin käydä ostamassa sieltä vähän eväitä junaan.... Ellen sitten taas käy naapurin omenatarhalla.. :D Ilman lapsia ois mukava käydä, ettei tarttis varoa kenenkään kuhmuja tällä kertaa. Torilla on aina niin vilkasta että semmoiset juuri-ja-juuri toripöydälle ulottuvat kääpiöt uhkaavat jäädä aika helposti ihmisten jalkoihin siinä vilinässä. Mutta silti siellä on aina hauska käydä kuljeskelemassa! Ja tuoksutella kaikkia ihania tuoreita herkkuja, ja katsoa paikallisten ihmisten jutustelua. 

Saankohan tänä yönä unta ollenkaan, kun eilenkin oli niin vaikeaa? Toiset lääkkeet nukuttaa ja toiset virkistää, olen nukkunut monen tunnin päiväunetkin. Yritän ettiä jonkun tylsän kirjan luettavaksi, josko se auttaisi.. 

Otsakipuja

Kyllä se kesä on väistämättä ohi täälläkin. Sataa, tuulee ja ei ole enää niin lämmintä. Tänään oli lapsilla ensimmäistä kertaa sukkahousut jalassa pitkien housujen alla. Eliakselle puettiin myös sukkahousut, tässä perheessä isä ei puutu lasten pukeutumiseen, joten poika lähti kerhoon ihan tyytyväisenä punaisissa kukkasukkahousuissa!! Villasukkia ja -paitojakin olen käyttänyt ihan uhallakin jo jonkun aikaa, vauhdittaakseni syksyn tuloa. Ja nytkin istun viltti niskassa ja olen ihan uupunut, sormiakin särkee! En ymmärrä mistä se voi johtua, näppäimistöllä näpyttelystäkö? Insuliinia pistäessä sen aina huomaan, kun joutuu vähän venyttelemään.. Mutta samanlaista kummallista lihaskipua on kyllä vähän jokapuolella kehoa nyt, huomenna lähden aamusella tohtori Stephanin luo pyytämään antibiootteja onteloihin. Tällä kertaa yritän pärjätä ilman mitään selittäviä kirjeitä ja yritän saada muutakin sanottua kuin "oui" ja pakolliset kohteliaisuudet. En kyllä muista mikä se poskiontelontulehdus on ranskaksi, minun luotettava nettisanakirjani ei sitä sanaa tuntenut.

Ja tuo otsikko tosiaan, tänään on suurin osa ruokakuntamme jäsenistä potenut erilaisia vaivoja. Milkalla on Istanbulin tuliaisina maha kovasti sekaisin, minulla tämä ontelotauti, ja Eliaksella hyvän kokoinen kuhmu otsassa, pari naarmuakin tuomassa katu-uskottavuutta. Tosiaan, raskaat ja huonosti kulkevat kärryt, pieni alamäki, huono jalkakäytävä ja varsinkin sen reuna yhdistettynä kaksivuotiseen kyytiläiseen eivät olekaan ihan paras yhdistelmä. Ilmalento näytti aika hurjalta, mutta kaikki taisivat onneksi säikähtää eniten, eikä mitään kuhmua suurempaa siis käynyt. Ei Eliasta juurikaan tarvitse enää rattaissa työnnellä, kerhoonkin mennään sujuvasti jalan, mutta tänään vein 7 kg painavaa pakettia postiin, ja kärräsin sitä. Ja kappas, kun kärryt on mukana niin kyllä silloin jalat tuppaavat menemään solmuun ja pian kyllästyin siihen Eltsun kompasteluun niin, että nostin hänet kyytiin ja paketin sinne alakoppaan. Postin jälkeen käytiin vielä hakemassa Pariisin junaliput asemalta (siitäkin saisi melkein oman postauksen kirjoitettua, junalippujen osto ja niiden noutaminen..) ja siinä välissä tämä äksidentti sitten sattuikin.

Yritin noutaa ne junaliput ennen sitä Turkin matkaa, koska junalippujen hankkiminen ei täällä olekaan ihan yksinkertaista. Ensinnäkin, hinnat vaihtelevat. Junalipuissa pätee samanlainen tekniikka kuin lennoissa: jos ostat aiemmin, saat halvemmalla. On tarjouksia ja tietysti monenlaisia alennuksia, mm. nuorisoalennus jatkuu kunnes täyttää 27 vuotta. Se ei tosin ole -50% niin kuin Suomessa mutta vähän halvempi silti. Ja no, kun olet saanut liput valittua ranskankielisiltä nettisivuilta, täytyy rekisteröityä käyttäjäksi sinne sivustolle, salasanat ja kaikki. Ja kun sen olet tehnyt, voit valita maksutavaksi vaikkapa luottokortin. No, sellaistahan minulla ei ole, tavallinen Visa Electron vain, joten jouduin lainaamaan Milkan korttia. Sen jälkeen kun liput on maksettu, täytyy vielä valita millä lailla ne haluaa itselleen, pelkkä tietojen tulostaminen kun ei riitä. Ne voi noutaa asemalla olevasta automaatista, jollaista kaikilla asemilla ei suinkaan ole, täältä Castellin pysäkiltä se esimerkiksi puuttuu. Noh, toinen vaihtoehto on noutaa ne aseman lipunmyyntitiskiltä, mutta silloinkin täytyy olla mukana kortti, jolla maksu on suoritettu. Tavattoman hankalaa, sanon minä. Tietty liput voi ostaa myös suoraan itse asemalta, mutta oletteko koskaan nähneet tällaisia aukioloaikoja:

maanantai: 6.25 - 13.55

tiistai-perjantai: 8.55 - 11.30, 12.30 - 17.40

lauantai: 8.55 - 15.25

sunnuntai: 8.55 - 14.25

Luulen, että niillä on jotain tekemistä aikataulujen kanssa, koska täällä pitää paljon muutakin sählätä junalippujen kanssa. Mutta jokatapauksessa, minulla on nyt liput varmassa tallessa vapaa-aikapöytäni laatikossa ja sieltä ne otan mukaani perjantaiaamuna joskus tosi aikaisin. Varmaankin laitan ne jo edellisenä iltana laukkuun, muuten ne unohtuu kuitenkin.

Tänään lähdin illalla vielä vähän käveleskelemään, kun pitkästä aikaa paistoi vähän aurinkokin. Tosin silloin kun lähdin, se oli jo laskemassa, ja pääsin haukkaamaan happea upeissa maisemissa! Löysin uuden reitinkin, pienen hiekkatien joka kulkee omenatarhan vierestä.... No maasta otin yhden omenan! Herkkua oli. Punainen ja kaikkea, ei yhtään lommoinen, ja kyllä sinne niitä vielä paljon jäi. Nyt olen kuitenkin aika naatti ja joka paikkaa kolottaa, otsa alkaa taas tuntua epämiellyttävältä, joten on varmaan aika heittää kaikki napit naamaan ja mennä peiton alle. Miten olisi, e-pilleri (AKNEEN, ei postimiestä varten!!), allergialääke, Duact, astmapiipusta hönkäys ja piikki reiteen? Kyllä kiitos.

La morve verte

Opin tänään uuden sanan, kun katsoin sanakirjasta: La morve - räkä. Eilen illalla oli taas lämpö vähän ylhäällä, ja tänään pääkipu on vaan koventunut iltaa kohti. Nappasin pari duactia, sen pitäisi jotenkin laajentaa noita onteloita että räkä pääsee sieltä paremmin pois, mutta en tiedä auttaako se enää jos tulehdus on jo jylläämässä? Tuntuu niin kuin joku näkymätön kiusankappale puristaisi päätäni koko ajan tiukasti, toinen käsi otsalla ja toinen niskassa. Huomenna pitää varmaan kysyä Milkalta lääkäriä, en haluaisi olla kipeänä Pariisissa! Ja tuo pieni kuumeilukin on vain ärsyttävää.

Milka ja Chrisu tulivat sitten Istanbulista. Aino sai lahjaksi superhienon keijuprinsessan vaaleanpunaisen juhlapuvun, siipineen ja taikasauvoineen! Eliakselle sitten oli sulttaanipojan puku, punaiset pussihousut, liivit ja semmoinen hatuntötsäke. Huomenna napsin kuvia jos pääni ei räjähdä ennen sitä. Barbeja ei Turkista löytynyt, niin kuin vähän arvelinkin. Iskä oli luvannut ostaa Ainolle nimittäin barbeja tuliaisiksi, mutta Turkki ei ole ehkä se ensimmäinen maa, josta minä lähtisin Mattelin nukkeja etsimään. Mutta luulenpa, että Aino oli silti ihan tyytyväinen prinsessahepeniinsä, nyt hän saa olla barbi itse!

Huh, ei tästä kirjoittamisesta tule kyllä yhtään mitään tänään, päätä pakottaa. Eipä minulla enempää asiaakaan taida olla. Paitsi ai niin! Kiitos korteista, tänään kolahti luukusta pussaavat venäläiset sotilaat ja kuonojaan toisiaan vasten hankaavat koirat. :)

Au pairin vapaapäivä

En ole ollut yksin, siis ihan yksin heinäkuun jälkeen. (Jos ei lasketa niitä iltapäiviä jolloin molemmat lapset ovat koulussa ja kerhossa.) Aina täällä on joku, ja hyvin usein niitä erilaisia vieraitakin, enkä voi kuunnella musiikkia normaalilla äänenvoimakkuudella kello yhdeksän jälkeen, koska en tiedä miten hyvin se kuuluu yläkertaan. Oli kiva viettää päivä yksinään, sain vihdoinkin tehdä ihan itse ruokaa, ja se oli hyvää. Riisiä oli valmiina jääkaapissa, ja tein sille tomaattisen juustokermakastikkeen tai kermaisen tomaattijuustokastikkeen, miten vaan. Illemmalla rupesi kumminkin vähän olo taas yksinäistymään, koska perjantai- ja lauantai-illat ovat usein hyvin hiljaisia netin viestimissä. Eihän kukaan ole kotona silloin, kaikki ovat kavereineen roikkumassa jossain, eikä kukaan halua silloin koneella olla. Löysin eilisen viinipullon jämät keittiön pöydältä ja join ne pois pilaantumasta. Joten nyt vain sitten olen yksin ja murhistelen.

Mutta viikon päästä.. Viikon päästä tulee muuten puoli vuotta täällä täyteen, ohhoh! Silloin olenkin Pariisissa ja näen vihdoin jonkun tutun ihmisen, jolle mun ei tarvitse selittää kuka olen ja mistä tulen ja kuinka vanha olen, ja mistäs tuo hauska murteeni on, ja vastata semmoiseen vaikeaan kysymykseen kuin "mistä olet kotoisin?" Enhän minä tiedä. On rasittavaa koko ajan joutua varomaan sanomisiaan ja itseään, semmoistahan se aina vähän on uusien ihmisten kanssa.

Istanbul-perjantai

Oho, viikkohan on jo melkein ohi! Elias on kerhossa, ja Aino nukkuu päiväunia, Evelynin pitäisi kai kohta tulla ultraäänestä, ja siihenpä se työviikko taitaa sitten tällä kertaa päättyä. Aino kävi taas aamulla lääkärissä kun tuo nuha ei jaksanut hellittää, ja nyt on haettu taas pussillinen samoja lääkkeitä, joita kaapissa on jo muutama vajaa pullollinen. Täällä on tapana ostaa aina uudella reseptillä uusi pullo, vaikka vanhaakin olisi jäljellä. No mutta, lääkärin ohjeistus oli aika tyly: Aino on ensiviikonkin kotihoidossa, koko viikon! Taitavat vähän pelätä sitä sikainfluenssaa. Kun vietiin Elias kerhoon, niin tuttu hoitotäti siellä ihmetteli että taasko Aino on kotona, ja vakavoitui heti kun kerroin että tyttö on vähän kipeä ja kuumeinen. Ja ohjeistusta tuli: jos kuume tarttuu Eliakseen niin kerhoon ei ole asiaa. Ranskassa possuflunssa tunnetaan nimellä Grippe A.

Minullakin on ollut vähän hömelö olo koko viikon, aina sen pyöräretken jälkeen. Kuumetta ei ole ollut, ehkä ihan vähän sunnuntai-iltana. Nuha minulla nyt on edelleenkin aina, mutta lima nenässä ja keuhkoissa on muuttunut sitkeämmäksi, eikä se tunnu irtoavan millään. Onneksi kuitenkin löysin nenäsuihketta pussukoistani, ja se pitää röörit yöllä auki. Päätäkin on särkenyt, en tiedä johtuuko se niskoistani vai tästä nuhaisuudesta, mutta yleensä kun aamulla herään niin päätä särkee jo valmiiksi. Eikä sillä voi olla edes mitään tekemistä krapulaoireiden kanssa, koska en ole juonut viinintippaakaan muutamaan viikkoon.

Saan olla viikonlopun ihan yksinäni, koska David ja Evelyn vievät lapset mukanaan Davidin isovanhemmille. Siellä on kuulemma serkun serkkujakin paikalla, vähän leikkitovereita. Kysyin pienenä äidiltäni, että onko serkun serkku mitään sukua, ja hän vastasi että eipä ole. Esimerkkikin löytyi omasta suvusta: "Katsos, serkullasi P on serkku L, eikä hän ole sinulle mitään sukua." Noh, tämä esimerkki ei aivan toiminut koska serkut P ja L ovat keskenään sekä serkkuja, että pikkuserkkuja, ja myös minun serkkujani! :D Kuinka tämä voi olla mahdollista, miettikääpä sitä. Sukuni ja sen monet mutkat hämmästyttävät muita usein; tänään tulleessa kirjeessä luki "P.S. En pysynyt kärryillä siinä mummojutussa." Olin kertonut, kuinka minun mummostani tulee iso-isomummo ja siis isoisän isoäiti, kun sukuumme syntyy uusi, viides polvi! Yhtä kaikki, hienoa se minusta on, iso suku. :) (Varsinkin kun se on näin laadukas!)

Hmm, taisin eksyä aiheesta. Piti siis pohtia sitä, että mitä tekisin viikonloppuna, kun saan olla rauhassa ja yksin täällä! Huvittaisi tehdä jotain ihan uutta, mitä en ole ennen tehnyt. Olen saanut seuraavanlaisia ehdotuksia: Lähde paikalliseen kaljalle, kutsu postimies kylään. Tänään tuli kyllä kirje ihan luukusta sisään, eikä enää suoraan käteen, voi nyyh. Mutta ehkä kuitenkin virkistän itseäni muilla keinoin, käyn valokuvausretkillä ja katselen leffoja! Voisin katsoa vaikka sen Amélien taas kun tässä kerta Pariisiin ollaan menossa. Ja Les poupées russes, olisipa vielä siihen se ykkösosa, en ole nähnyt sitä liian pitkään aikaan!! Ja kaikkia muitakin hyviä ranskalaisia leffoja... Voisinkin pitää oikean ranskalaisen elokuva-illan, mutta en vain tiedä missä täällä on vuokraamo. Ehkä kotona sitten vaikka. Viiniä ja juustopiirakkaa, elokuvia, mhhhh...

Jaaha, mutta nyt taidan lähteä keittämään itselleni vähän teetä, ja uivahdan ehkä sänkyyn hetkiseksi, ne onkin hyvin ansaitut päiväunet!

Istanbul-keskiviikko

Evelyn toi heränneen Eliaksen aamulla seurakseni lähtiessään puoli kahdeksalta töihin, mutta pian laitoin Eltsun leikkimään viereiseen huoneeseen, kun ei se halunnut viereeni enää rauhoittua. Hiljaa ja nätisti se osasi siellä olla, ja minäkin sain torkkua vielä yhdeksään asti, mutta sitten alkoi ylhäältä kuulua kolinaa ja lähdimme katsomaan onko Aino-sisko herännyt jo. Sängystä löytyi itkevä ja kuumeinen tyttö, joten oli aika selvää, ettei tanssimaan tänään lähdetä. Syötiin aamupalaksi teetä ja ruispuuroa, ja vähän vaaleanpunaista lääkettä ja takaisin petiin. Aino oli kuitenkin reipas, ja pääsin piipahtamaan Eliaksen kanssa tanssisalille, viemään kaikki liput ja laput ja kertomaan että Aino ei tänään pääse. 

Vini tuli iltapäiväksi pitämään seuraa lapsille, ja kaikki olivat iloisia jälleennäkemisestä. Viniä ei olekaan täällä näkynyt vähään aikaan. Näin hänen tytärtään Emmauksessa viikonloppuna ja silloin Diana sanoi Vinin olenvan kipeä, mutta kylläpä tuo tänään jaksoi desinfioida keittiön, niin että siellä haisee taas uimahallille. Minä uivahdin petiin samalla kun lapset olivat päiväunilla, ja heräsinkin vasta kun Evelyn tuli ja Vini lähti.

Oih, mutta pitääpä kertoa vielä päivän kohokohta! Meillä on uusi postimies, nuori ja komea! :D Eilen olimme juuri tulossa kotiin Ainon kanssa (veimme Eltsun kerhoon), ja näin postimiehen naapurin ovella, joten jäin sitten ovelle odottelemaan Ainon kanssa. Se kannattikin, sillä sain 2 kirjettä ja kortin, ja hymyn kaupan päälle. Ja tänään, kuulin postin läsähtävän luukusta alas, ja kun menin hakemaan ne, kello soi. Sama polkeva postinkantaja (siis PYÖRÄÄ polkeva!) oli oven takana kädessään minulle osoitettu kortti. Ihmetellen sitä katseli ja kysyi tuleeko se minulle, mutta tietysti se oli vain tekosyy, koska eilenhän sillä samalla osoitteella tuli kolme kirjettä. Harmi vain, että näytin vähän rämehirviöltä kun en aamulla jaksanut käydä suihkussa, niin se kostautuu. Onneksi tämä uusi postimies tuo postin vasta iltapäivällä, jolloin olen ehtinyt jo kunnolla herätä. Sitäpaitsi Evelyn sanoo aina "les petits yeux" kun näkee minut aamulla, kun silmäni ovat vielä ihan turpeina ja suurinpiirtein kiinni vielä.

Facebookissa yllytinkin kaverini lähettämään minulle paljon postia, jossa lukee isolla kuoressa että tämä on sille kivalle ja nätille punatukkaiselle au pairille, joka on sinkku! Alankin odottamaan postia ihan uudenlaisella innolla, varsinkin jos joka kerta saan mennä kirjeeni ovelta asti hakemaan. Voisin vaikka tukkia tuon postiluukun, hmm....

No juu, huomenna Aino menee kuitenkin kouluun jos näyttää tarpeeksi terveeltä. Jos ei, niin soitan aamulla opettajalle ja sitten ollaan kotona. Oikeastaan tämä Istanbulin viikko ei ole yhtään sen pahempi kuin tavallisesti, vaikka etukäteen pelkäsin. Oikeastaan vähän tavallista helpompi ja kivempi! (Eikä postimies liity siihen kivuuteen juurikaan.) Evelyn ja David ovat mukavia, ja lapsetkin tykkäävät, mutta tädillä on kuitenkin sen verran auktoriteettia, ettei pystyyn nosteta samanlaisia raivareita ja kiukutteluja kuin omille vanhemmille uskalletaan. Ja se taas säästää kaikkien hermoja, varsinkin ruokaillessa ja nukkumaanmennessä.

Chrisu ei vieläkään oikein usko, että Elias osaisi syödä ruokansa loppuun, ja yleensä sitten antaa periksi kun monsieur E vähääkään kiukuttelee. Mutta kyllä poika syö, kun sen annetaan rauhassa syödä! Tänäänkin Vini tuli juuri kun aloin keittämään makaroonia, ja kaivoi 4 valtavaa XXL-tikkaria laukustaan. Huuto alkoi tietysti kun sanoin, että vasta ruoan jälkeen, mutta noinpa vain söi Eliaskin lautasensa lopulta tyhjäksi. Silloin tuntuu olo aina voittajalta. :) Oikeastaan olen huomannut, että ei nuo lapset täällä se vaikein asia ole, vaan vanhemmat. Jos päivisin mennään minun säännöilläni, niin on vaikea unohtaa illallisella se käskeminen ja kieltäminen, ja sitten katson miten vanhemmat eivät saa lapsiaan syömään. Mutta noh, minähän olen vain töissä täällä, ja tiedän että Milka haluaa kasvattaa lapset omalla tavallaan, eikä pidä siitä jos joku neuvoo tai kertoo oman mielipiteensä asioista. Tai sama se pitääkö vai ei, mutta ei sillä ole mitään vaikutusta mihinkään, Milka jatkaa omalla parhaaksi näkemällään tavalla. Mutta tällä viikolla vietetäänkin VVV:tä (Bertin päiväkirjoista lukijoille tuttu käsite) eli Vanhemmista Vapaata Viikkoa. Ja sekin on jo voiton puolella, huomenna on jo torstai!

Viikonloppu!!

Hei jee, taas mennä hulahti yksi viikko! Viikonlopun menovinkkejä voisivat olla tällä kertaa Emmaus (pitkästä aikaa, en ole käynyt siellä heinäkuun jälkeen!) ja Moissacin tori, josta äiti toivoi tuliaisiksi näppärää sieni- ym. koria. Meillä on jo aika paljon koreja kotona, mutta täällä tehdään sellaisia pehmeitä koreja, joihin ei jää villalangat kiinni ja mene huonoksi sitten. Juu juu, äitille minä sellaista ostan, en itselleni! Ja sitten pikkuvispilän tarvetta olisi kuulemma Suomessa myös, mutta eipä ollut meidän omalla torilla torstaina, isoja (ja vääntyneitä huonokuntoisia) vain! Ehkä Moissacin ihmetorilla on niitäkin.

Eilen unohdin urputuslistasta hyttyset, ja sen ettei lattialla ole mattoja. Tällä hetkellä minua vaanii iso verenimijäparvi! Ne odottavat, että nukahdan (nälkäisimmät jo näykkivät!) ja hyökkäävät sitten kimppuuni. Jos jokin sopukka jää peittämättä tai kurkistaa peiton alta, niin siinä on aamulla punainen ja kutiava paukama, johon eivät mitkään voiteet ja lotioinit auta! Meillä oli ulko-ovi auki illalla kun syötiin keittiössä isolla lössillä (E, D ja J-P olivat käymässä, Evelynin massu on kovasti taas kasvanut) ja nyt minulla on valo päällä ja ovi auki muualle kämppään, joten ne viheliäiset kiusankappaleet (onpa korrektia kieltä) ovat varmasti tulleet valon perässä.

Aijoo, ja työpisteeni! Siis oikeastaan vapaa-aikapisteeni, työpöytä ja -tuoli, ne ärsyttävät myös. Pöytä on liian korkea ja tuolista tuntuu jouset läpi kun istuu, ja olkapääni on ihan jumissa kun joudun kirjoittamaan huonossa asennossa. Samoin olen huomannut niskassani ihmeellisen pahkuran, jolle pitäisi tehdä jotakin ennen kuin minut palkataan Notre Dameen kellonsoittajaksi. Ryhtini ei varmasti ole mikään maailman suorin ja parhain, mutta en nyt ihan vielä haluaisi sitä kokonaan menettää. :/ Tarvitsisin hierontaa.

Tänään näin kyllä jotain sellaista, mitä en varmasti Suomessa tule näkemään. Todistin omin silmin miten 4-vuotias, hyvin väsynyt ja erittäin kiukkuinen tyttö söi 3 osteria!!! Niin että lotina vain kuului! Yhhhh.. Minulla on edelleen epäilykseni eläviä nilviäisiä (onko simpukka nilviäinen?) kohtaan, ja säästän ne mielelläni muille, jotka niistä oikeasti pitävät. Tykkään enemmän kuolleen karitsan aivoista. Yhtenä päivänä söin myös vähän pupun päätä, ennen kuin huomasin lihapalassani rivin poskihampaita ja vaihdoin johonkin toiseen möhkäleeseen. En ollut silloin hyvällä päällä.

Oikeastaan voisin vielä kertoa miten paljon samaistun BB-talon asukkaisiin! Olen katsonut kaikki jaksot, kiitos netti-tv:ni, enkä käsitä miten ne voivat urputtaa sellaisista asioista. Sehän menee tänä vuonna niin, että ensimmäisen viikon jälkeen porukka jaettiin kahtia; toiset asuvat slummissa ja toiset paratiisissa. Slummin puolella suihkuna on kylmää vettä letkussa ja vessana jonkinlainen hökkelihuussi, ruokana on näkkileipää ja tonnikalaa, ja nukkuminen tapahtuu lattialla makuualustoilla, ilman tyynyjä. Tehtävien kautta he sitten saavat palkinnoksi lisää mukavuuksia. Paratiisin puolella taas on yllin kyllin ruokaa ja kaikki on muutenkin mukavasti, vaan onpa sielläkin hermo rakoillut, kun melkein kaikilta on tupakka loppu. Vielä kukaan ei ole vaihtanut puolia, mutta huomenna kai sekin nähdään. Mutta niin! Samaistun: Asun oudossa talossa ihmisten kanssa, jotka välillä vaihtuvat, uusia tulee ja vanhoja lähtee. En voi itse vaikuttaa mihinkään,  esim. siihen, mitä ruokaa taloon tuodaan. Kaikki omat ihmiset ja kaverit ovat "ulkopuolella", vielä toki saan kontaktia heihin netin ja kännykän kautta, mutta kaipaan oikeaa puhumista ja näkemistä. Välillä tuntuu, että omat ajatuksetkin on pannassa täällä talon sisäpuolella, kun ainoa juttukumppani on Milka, eikä sekään aina tunnu ymmärtävän tai antavan minulle suunvuoroa. Ja minut tuntevien on varmaan vaikea kuvitella, etten saisi sanaa suustani, mutta täällä sekin on erilaista! Kyse ei ole siitä, että Milka itse puhuisi paljon, mutta hän vain jotenkin torjuu kaikki mielipiteeni ja teilaa ne alas. Ei mitenkään pahantahtoisesti, varmasti hän tekee sen ihan huomaamattaan, mutta eipä silti tee mieli enää edes yrittää aloittaa keskustelua kun ensimmäiseltä lauseelta vedetään jo pohja pois alta.

Mutta no, kahden viikon päästä näen taas yhden "oman ihmisen" ja pääsen juttelemaan ja puhumaan Suomea! Lasken tunteja Pariisiin! No, päiviä ja öitä ja töitä ainakin. Tsuku-tsuku lähtee perjantai-aamuna kello seitsemän, siis 25.päivä, ja tulen takaisin vasta maanantaina puoli kahdeksan maissa illalla, aah! Yritin tänään miettiä mitä kaikkea pakkaan mukaan sinne, ja huomasin näyttäväni kaikissa vaatteissa ihan pökkelöltä, joten eipä sillä kai sitten ole mitään väliä. Uuden huivini ainakin, käyttäisin sitä koko ajan jossei vaan olisi niin kuuma! Mainitsinko sen eilen listassani?? Liian kuuma. Päivällä yhä lämpö nousee hellelukemiin, jos ei nyt ihan kolmeenkymmeneen asteeseen joka päivä niin lähelle kuitekin. Olen tottunut lyhyisiin kesiin, 2 kuukautta ehdoton maksimi, eikä silloinkaan joukossa ole kuin kourallinen oikeasti kuumia päiviä. Niistä vielä jaksaa jotenkuten nauttiakin, mutta tämä tämmöinen on jo melkein rääkkäystä. Kuka hullu oikeasti haluaa aina kulkea kesävaatteissa ja kärvistellä ihoaan?

Urputi-urputi-vali-vali-vali, laitan tulpat korviin, luukut kiinni ja nukun pitkään huomenaamulla!

Ärsytyksen aiheita

Enpä ole vielä ihan virallista valivali-tekstiä kirjoittanut, mutta tässä nyt tulee.

- Huono näkyvyys. Olen huomannut viime viikkoina, että minua ahdistaa se, kun en näe ympärilleni. Täällä näkee kerrallaan vain kadun verran eteenpäin, ja seuraavassa mutkassa maisema taas vaihtuu. Tuntuu niin kuin labyrintissa seikkailisi, eikä saa sellaista kokonaiskuvaa siitä missä oikein ollaan. Avariin maisemiin tottuneelle se on näköjään vaikeaa. Olen asunut aina maalla, paitsi viimeisen puoli vuotta ennen Ranskaa, mutta Savonlinnakin on niin aukea paikka, ja siellä on paljon vettä!

- Liikenne. Olen jonkin verran ajellut täälläkin autolla, mutta myös jalankulkijana minua ärsyttävät monet asiat liikennekäyttäytymisessä. Ensinnäkään, ajovaloja ei Ranskassa päiväsaikaan käytetä. Ne laitetaan päälle, kun alkaa hämärtää, tai joskus sateella. Suomessahan ajovalot on lakisääteinen juttu, ja täysin syystä! On todella vaikea erottaa monien autojen joukosta esimerkiksi parkkipaikalla liikkuvia autoja, kun ajovalot eivät niitä paljasta. Vilkku on myös jonkinlainen tarpeeton lisälaite autossa, sitä käytetään hyvin harvoin. Ja kolmas liikenneurputukseni on ehkä sellainen, jota monet voivat ihmetellä, koska Suomessa se on ihan päinvastoin. Täällä autoilijat nimittäin päästävät jalankulkijat tien yli lähes joka kerta, mutta minä voisin ihan mielelläni odottaa sopivaa tyhjää rakoa. Se pysähteleminenhän vaan kuluttaa enemmän polttoainetta!

- Pakkausmateriaalit. Ennenkin olen tainnut kertoa ranskalaisesta kierrätyssysteemistä, joka on vielä ihan "lapsen kengissä." Kaikki kierrätettävä jäte, pullot, tölkit, pahvit ja lehdet laitetaan samaan pussiin ja roskamies vie ne keskiviikkoisin jonnekin eteenpäin. Mutta sellainen järkevä pakkausmateriaalien käyttö on vielä hukuksissa kokonaan! Suurin osa maitotuotteista pakataan muoviin, ja moneen kertaan. Jogurtit myydään pienissä pakkauksissa, aina. Sellaisia litran törppöjä ei ole täällä keksitty. Vain rahkaa ja ehkä maustamatonta jogurttia saa isommissa muoviämpäreissä, mutta kaikki maustetut jogurtit myydän sellaisissa irtinaksautettavissa pikkupurkeissa, eivätkä ne mene yleensä edes sisäkkäin, jolloin ne veisivät vähemmän tilaa roskiksessa. Pahvipakkauksia ei siis juurikaan ole, semmoisia niin kuin Suomen maito- ja mehupurkit, mutta kaikkien muovijogurttien ympärillä pitää olla pahvinen kääre pitämässä purkkeja yhdessä. Piihhh..... Maidot niputetaan muovilla sikspäkeiksi, kinkkuleikkeitä myydään muutaman kappaleen pakkauksissa. Suurin kappalemäärä sellaisia isoja kinkkuviipaleita yhdessä paketissa taitaa olla 8. Äidin ollessa täällä ostimme varmaan joka päivä lisää kinkkua, ja mistään ei saa edes mitään perhepakkausta. Paljon epäjärkeviä ja hirveästi roskaavia pakkauksia täällä siis on.

- Huonot unet. Nukun huonosti! Alkuun oli liian kylmä ja kostea, nyt liian kuuma. Tyyny on huono ja peitto liian iso ja paksu (ne olen kyllä saanut vaihdettua, mutta silti). Ja koska täällä on paljon asukkaita ja usein vieraita, ja huoneeni sattuu olemaan ulko-oven vieressä, herään usein aikaisin aamulla kun joku lähtee töihin ennen kukonlaulua. Sen jälkeen en koskaan saa enää kunnolla unenpäästä kiinni kun alan vahtaamaan koska kello soi. Tänäkin aamuna heräsin ensimmäisen kerran jo puoli seitsemältä kun joku meni suihkuun.. Aivan, alakerran suihku on myös seinän takana, ja putkiston lotina kuuluu todella hyvin seinän läpi. Kolmannen seinän takana onkin sitten vilkas autotie, noin kolmen metrin päässä tyynystäni kulkee rekkoja ja henkilöautoja, iltaisin bassojytinä-peugeotteja ja moposuhareita. En voi pitää ikkunaa auki, koska kadulla kulkijat näkisivät suoraan huoneeseeni, ja ne kaikki äänet kuuluisivat vielä kovemmin. Eilen sain nukuttua ne parin tunnin yöunet, ja se oli kyllä yhtä namia!

Nääh. En jaksa edes valittaa tämän enempää. Yksi hyvä asia tänään kuitenkin sattui: aamulla vein Ainon kouluun ja tarjosin vielä niitä ruokala-tickettejä, ja varmaan muutkin vanhemmat ovat sekoilleet lappujensa kanssa, koska Müriel-täti oli varautunut ottamaan niitä vielä vastaan. Se siis tarkoittaa SUURTA helpotusta ensi viikkooni: Aino on 3 kokonaista päivää koulussa, aamusta iltaan, ja minun tarvitsee päivällä vain ruokkia Elias ja saada se ajoissa kerhoon. Keskiviikkona lapset ovat kotona, ja torstaina Aino syö kotona kun Eliaksella ei ole kerhoa, mutta muuten vaikuttaa ihan siedettävältä, jopa helpo(hko)lta. Kunhan Aino vain lopettaisi kiukuttelun. Se ei nuku enää päiväunia koulussa, koska ei ole pakko, mutta se tarkoittaa sitten väsynyttä lasta iltaisin. Ja jostain syystä Aino eilen illalla leikki myöhään illalla vaikka käsky käydä petiin oli kajahtanut jo puoli yhdeksän jälkeen, ja aamulla minua odottikin aikamoinen kiukkupussi.

Mutta joo, Eiffelin kuvat silmissä! Täältä tullaan Pariisi, enää 15 päivää ja juna jyskyttää.

Lyhyt keskiviikko

Jos perjantai oli joskus pitkä, niin keskiviikot ovat nykyään kovin lyhyitä. Mulla on uudet työajat, ja ne näyttää tältä: (samalla opitte vähän viikonpäiviä ranskaksi)

Lundi: 8 - 13, 16.30 - 18

Mardi: 8 - 13, 16.30 - 19

Mercredi: 8 - 12.30

Jeudi: 8 - 19

Vendredi: 8 - 13, 16.30 - 17.30

Tauot tuossa iltapäivisin johtuvat siitä, että Aino on koulussa ja Elias kerhossa, joten talo olisi muutenkin aika lailla tyhjä. Tietysti voisin tehdä kodinhoitohommia rauhassa silloin: madaltaa pyykki- ja tiskivuoria, mutta yleensä siinä ei mene kauaa, joten hyvä kai näin. Keskiviikko loppuu puoleenpäivään, koska molemmat vanhemmat ovat silloin kotona, mutta sitä en tiedä miksi torstai on noin pitkä. Ehkä sillä on jotain tekemistä ensiviikon aikataulun kanssa.. Ja se jo vähän hirvittääkin, koska en vielä oikein tiedä kuka täällä milloinkin on, ja joudunko esim. laittamaan lapset yksin yöunille vai onko talossa joku muukin silloin.. Evelyn ja David ovat kuitenkin luvanneet auttaa, ja he tulevat tänne lauantaina niin silloin me sovitaan onneksi kaikki. Mulla on muutenkin vähän tapana olla epätietoinen talossa tapahtuvista asioista, ja otaan ne vastaan sitten kun ne tulee. Se tuntuu vähän hölmöltä, koska kuitenkin olen niin paljon mukana perheen arjessa. Vaan nytpä tiedän ainakin miltä veljestäni tuntuu, hän kun väittää ettei hänelle koskaan kerrota mitään!

Ensi viikon olen nimennyt Istanbul-viikoksi, kun C ja M ovat tiistaista seuraavaan maanantaihin siis Turkissa. Siitä jos selviän, ja lapsetkin selviävät, (hengissä) niin voin kyllä täysin hyvillä mielin ottaa kaksi vapaapäivää seuraavan viikonlopun ympärille ja lähteä Pariisiin! Noh, junaliput on kuitenkin jo varattu että lähtisin vaikken ihan selviäisikään. Vaikka pää kainalossa sitten. Pyysin äitiä lähettämään minulle Pariisin kartan, jonka ostin viimeksi siellä käydessäni. Miten ei tullut kotoa lähtiessä mieleen ottaa sitä mukaan? Se on kuitenkin hyvä kartta, enkä viitsi toista ostaa kun kerta omistan jo yhden. Ja tänään löysin romuistanu ikivanhan Eiffel-avaimenperän, josta tosin on jäljellä pelkästään se torni eikä mitään ketjuja tai rinkuloita. Sain sen silloin, kun ensimmäisen kerran kävin Pariisissa, ehkä 4-vuotiaana. Laitoin sen kaulaan ollakseni ihan hc-turisti, mutta mitään J'aime Paris-paitoja ette tule päälläni näkemään. Viimeksi lukion Pariisiretkellä taisin ostaa muistokrääsäksi vain pelikortit.. Uuuh! Ja mun tennarit! Harmi, että ne on kotona eivätkä pääse takaisin kotiin :) Taisin muuten... nähdä Marseillessa toiset sinapinkeltaiset tennarit. Se on paras väri, enkä ehkä huoli mitään muuta. Mutta yritän nyt vähän hillitä kaikkia ostoshimojani!! Toisaalta sopivankokoiset tennarit ois ihan kivat, ne edelliset oli aina vähän liian pienet ja sain kestorakot nimettömiin varpaisiini.

No joo, ennen kaikkia Pariisin ihanuuksia on kuitenkin vielä tsempattava! Huuuuhh. Ja ai niin, vaikka on syyskuu niin ne helteet eivät ole hellittäneet mihinkään. 30 astetta heiluu vieläkin mittarissa, vaikka aamulla on vain 10 astetta lämmintä. Ja minähän en osaa pukeutua lämpömittarin vaan kalenterin mukaisesti, ja lähden aina ulos pitkähihaisessa paidassa ja villahuivi kaulassa... Hikeä otsaltani roiskien sitten katselen, kuinka muut edelleen liikkuvat sandaaleissa ja kesämekoissa. Milka sanoi tänään, että jonakin vuonna he söivät jouluaterian pihalla teepaidoissa, kun sattui olemaan kaunis sää. -_- Ei mun elimistö tykkää tällaisesta!

Mistä tunnistaa hyvän työntekijän?

Hyvä työntekijä sairastaa vain lomilla ja viikonloppuisin. Tänään on mun viimeinen vapaapäivä tästä siirretystä ja pidennetystä viikonlopusta, ja heräsin aamulla kuumeisena. Kävin eilen kävelemässä ulkona, mutta olin ihan normaaleissa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa ja lämmintä oli silti 20 astetta vaikka ranskalaisella mittapuulla olikin viileä päivä. Toivottavasti nyt ei vain olisi sitä possuflunssaa, koska kuulun muiden tautieni takia pariin riskiryhmään. Ja onhan täällä myös nuo pienet lapset, joille se olisi vakavampaa.

Viime viikko oli tosiaan aika rankka ja nämä vapaapäivät tulivat ihan tarpeeseen, mutta tauti olisi kyllä saanut tulla jo maanantaina jos oli kerta tullakseen. Kuumeisena olen tietysti väsynyt ja varmasti kiukkuunnun lapsille vieläkin herkemmin kuin tavallisesti. Oi voi.. Mutta onneksi on vaan kaksi päivää ennen seuraavaa viikonloppua, ja seuraavalla viikolla alkaakin jo koulut ja kerhot.

Eilen kävelyretkelläni huomasin ilmassa (ja maassa) paljon syksyn merkkejä. Harmitti ettei kamera ollut mukana, mutta kukapa sitä lenkille kameran kanssa lähtee? Auringonkukkapellot oli puitu, ja kyyhkysparvi lensi sen yläpuolella etsimässä varmaankin ruokaa, matoja tai siemeniä. Maassa oli paljon pudonneita lehtiä ja tuoksui märälle (koko päivän oli satanut muutenkin vettä), sekä loppukesän niittykukille. Sellaisille, mitä Suomessakin kasvaa: siankärsämöä, sitä violettia ohdaketta ja sitten sitä keltaista jotain... (Ahkeran googlaamisen jälkeen luulen sen olevan syysmaitiainen.)

Välillä nokkaani eksyi jopa sienien limainen tuoksu! Kaksi miestä, luultavasti isä ja poika, keräsivät jotain marjoja tien varrella olevasta pusikosta, sammakot loikkivat tieltäni vihreään ojaan. Yhtään en nähnyt, mutta molskahdukset kuulin. Kävelin myös paikallisen siirtolapuutarha-alueen ohi, siellä pikku palstoilla kypsyivät kurpitsat, tomaatit ja ne violetit... munakoisojako ne nyt on. Ja yhdellä mäellä, ison puun alla kolme pientä poikaa leikki sotaa, tai ainakin siltä se kauempaa näytti. Ihan kuin niillä olisi ollut pienet kypärät ja maastopuvut, sekä jotain leikki-aseita. Ihan kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Tänään olisin lähtenyt kameran kanssa samalle lenkille ja kuvannut sen kaiken, mutta tässä kuumeessani en kyllä lähde uhmaamaan ketään enkä mitään. Sitä paitsi siellä paistaa taas aurinko, ja eilen oli mukava sateenjälkeinen raikas ilma.

Aion viettää tämän päivän sängyssä, kutoen syksyn ensimmäistä villasukkaa ja kuunnellen tietokoneen musiikkia aakkosjärjestyksessä läpi. Nyt ollaan vasta kohdassa A: Asfaltti polttaa - Tehosekoitin.

Back on track

Enpä tiedä onko se sitä pahaa karmaa vai mitä, mutta juuri kun eniten urputin tylsyydestäni ja etteiolemitääntekemistä, tapahtui yllättävä käänne huonompaan. Netti on ollut poikki 5 päivää, sunnuntai-aamusta torstai-iltapäivään, jolloin viimein soitin Milkalle. Hänen neuvonsa oli irroittaa johdot seinästä ja tuosta laitteesta, jota luulin puhelinvastaajaksi, mutta joka onkin neufbox, eli tollainen nettilaatikko, miksi niitä nyt sitten sanotaankaan. Ja kappas! Netti toimii heti :D Joten, minulla on tavallaan mennyt hukkaan viisi hyvää nettipäivää, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Oli aika kivaa olla ihan kokonaan tavoittamattomissa, vaikka eipä minua kukaan tainnut edes kaivata. Äiti tietysti huolestui, ja lähetti eilen illalla ihan tekstiviestinkin, ja kuulemma myös yksi ystäväni, johon olen melkein päivittäin yhteydessä oli huolissaan kun minusta ei kuulunut. Äiti onneksi ilmoitti hänellekin, että elossa ollaan.

Oikeastaan minulla oli tylsempää ja pitkäveteisempää ennen kuin tämä katkos ulkomaailmaan tapahtui. Luulin siis ukkosen särkeneen jotain laitteita, koska kun sunnuntaina heräsin, ulkona näytti sataneen vettä koko aamun. Ja myöhemmin päivällä Evelyn ja David kävivät kylässä korjaamassa jotain pärisevää härveliä, ja Evelin veikkasi myrskyä syylliseksi. Niinpä odottelin maanantaihin, koska eihän nyt Ranskassa kukaan viikonloppuna mitään korjaa. (Paitsi David pärisevää härveliä.) Mutta päivät kuluivat, eikä minulle tullut mieleenkään sorkkia muita johtoja kuin sitä nettipiuhan toista päätä, jonka tökkäsin koneeseeni kiinni, mutta eipä sekään auttanut kun se vika oli tavallaan siellä langan toisessa päässä.

Ajankulukseni katselin leffoja ja sarjoja dvd:ltä, ja tutkin kirjahyllyjä, joista löysinkin kaikkea mielenkiintoista. Kiroilua käsittelevä paksu kirja, sekä Cewis Levisin.... Noniin, nyt sekoitin ne todella pahasti.. Luulen aina C.S.Lewisia ja Lewis Carrollia samaksi henkilöksi, ja nyt kun muistan kaksi eri nimeä, niin yhdistän ne! Niin, siis Lewis Carrollin parhaat, paksun englanninkielisen kirjan, jossa on mm. Liisan seikkailut siellä ihmemaassa. Lewisin Narnia-sarjaakin olen täällä lukenut, mutta kolmannessa osassa putosin hevosen selästä enkä enää jaksanut kiivetä takaisin satulaan. Olen myös lukenut serkun tänne jättämää Tuulen varjoa, se on kirja kirjasta, ja tapahtuma sijoittuvat Barcelonaan, mikä on aika kivaa, vaikka en vielä paikkaa tunnekaan, mutta koska katsoin taas yhden uuden barcelonalaisen elokuvan (Tapas), joten sehän on melkein kuin olisin käynyt siellä! Etsiessäni katseltavaa, löysin cd:n vanhoja kuvia tammikuulta 2006 kun Aïno oli vauva, Veera-täti au pairina ja Marja-mummo ja Timo täällä käymässä. Digifilmille oli ikuistettu jotain harvinaista, lunta!

Sen leffan kyllä katsoin telkkarista. Tilasin itselleni kolmeksi kuukaudeksi tv-kaistaan katseluaikaa, ja voin taas katsoa tekstitettyjä laatuohjelmia, kuten 4D-dokumentteja ja erilaisia kokkaus- ja remontointiohjelmia! Se on oikeasti niin mainio tapa katsoa telkkaria, etten ehkä koskaan hanki oikeaa telkkaa! Kahden vuoden tilaus tv-kaistaa maksaa 180 euroa, mikä on paljon vähemmän kuin tvlupamaksu, itse televisio ja kaikki sen lisälaitteet, eikö? Ja kaikkien kanavien ohjelmat tallentuvat kahden viikon ajaksi, joten jos luet eilisen lehdestä kiinnostavan artikkelin elokuvasta tai ajankohtaisohjelmasta, voit vain klikata sen ruudullesi. Kuinka näppärää!! (Siksi minäkään en oikeasti menettänyt mitään vaikka netti ei toiminut.) Kaikki mainoskatkot ja tylsät pätkät voi hypätä ohi... Mahtavaa. Tietysti siitä puuttuu kanavasurffailun riemu, mutta luulenpa, että hyvät puolet voittavat huonot. Ah, ainoa kehnompi puoli on se, että ohjelmia ei voi katsoa suorana, vaan ne tallentuvat vasta sen jälkeen, kun ne on lähetetty kokonaan telkkarista ulos. Mutta tätäkin ollaan luullakseni kehittämässä, ja ainakin tärkeimmät (eli esim. MM-jääkiekko) lähetetään myös suorana! Mutta nyt riittää mainonta!

Pari päivää sitten kävin ruokakaupassa ostamassa porkkanoita, ja törmäsin siellä Lucieen. (Lausu: "Lusiin") Näin hänet viimeksi huhtikuussa, kun olin kipeä, enkä saanut suustani sanaakaan, joten nyt hän oli aika yllättynyt kun hölötin ranskaksi jo vaikka mitä! Lucie on supermukava, yhä edelleen, ja puheliaskin; hän ehti kutsua minut kylään tarkistamaan sähköpostit, ja myös Edinburghiin, missä hän nyt asuu ja opiskelee! Ja se on mahtavaa, koska Skotlanti, esi-isieni maa, kiinnostaa minua aika paljon, ja olen harmitellut kun en tunne sieltä ketään, jonka luona voisin vähänniinku loisia. Kävin kolkuttelemassa heidän oletetun ovensa takana, joka varmistui oikeaksi, kun löysin Lucien sukunimineen facebookista, mutta ketään ei ollut kotona silloin. Lucien äiti pitää sitä kivaa tilpehöörikauppaa, jossa myydään niitä herkullisia valkoviinisuklaarusinoita, joita äiti vei kotiin tuliaisiksi, joita iskä rapisteli Skypen webbikamerassa yksi päivä, niin että melkein lähdin itsekin ostamaan niitä, mutta en voinut, koska puoti oli jo kiinni.

Täällä tomaatit kypsyy, ja yritän pakastaa ja syödä niitä sitä mukaa, kun muistan käydä poimimassa. Vini huvittaa itseään iltaisin ja aamuisin siivoamalla ja järjestelemällä kaikenlaisia asioita täällä, hän pesee juustohöylän ja leikkuulaudan kolmesti päivässä, ja aina haen ne uudestaan esille, kun tarvitsen. Keittiö haisi pitkään uimahallille, koska Vini toi omat siivousmyrkkynsä sinne, ja jynssäsi kaakeleita perusteellisesti. Jääkaappi on pullollaan jogurtteja, ja varmaan kymmenen purkkia on heitetty jo pois, koska ne menivät vanhaksi.. En tiedä mikä järki oli ostaa kahdelle hengelle 26 purkillista erilaisia jogurtteja ja vanukkaita, jos pilaantumispäivä on jo niin lähellä. Purkkeja tulee myös jatkuvasti lisää. Absurdia. Ja kun minä toin kaupasta pitsan, kilon porkkanoita, pullon limppaa ja pätkän inkivääriä, niin Vini ihmetteli miten paljon minä ostankaan ruokaa :D

Mutta NYT (än-yy-tee) painun petiin, eihän näin pitkiä juttuja jaksa kukaan edes lukea. Edessäni on vielä yksi kokonainen ja toinen loppupäästä hieman vajaa lomapäivä, ja syvään huokaisen, kun kuulen auton kaartavan pihaan lauantai-iltana. Hyvästi hiljaisuus, hyvästi rauha ja siisteys, lähes askeettisuus, joka täällä on vallinnut muutaman viikon ajan. Hyvästi loma, nähdään jouluna!

Lomalla lomaillaan...

.. eikä esim. päivitetä blogia joka päivä, kun ei ole edes mitään  sanottavaa.

Muutamat viimepäivät olen ottanut ihan rennon lomailun kannalta. Serkkuni, hänen poikakaverinsa ja kaverinsa tulivat tänne perjantaina. He ovat ohikulkumatkalla, ja jatkavat huomenna kohti Barcelonaa ja sieltä vielä Pamplonaan jonkun tutun häihin, mutta ollaan me kaikkea ehditty tehdä! Ollaan käyty uimassa siellä Garonnen rannassa, Moissacin torilla, Emmauksissa ja supermarketeissa, kaikkialla mitä ollaan keksitty ja vähän muuallakin.. Ollaan syöty paljon ja hyvin, ja muut ovat muuttuneet kovin ruskeiksi viikon aikana, mutta minä vaan en, en vieläkään. Käsivarret ovat kyllä pisamista kirjavat, ja se näyttää oikeastaan aika likaiselta. (Yritin pestä!) Onnistuin polttamaan jalkani, kun selvitin niin keskittyneesti joesta löytyneen siiman solmuja, etten viitsinyt hieraista aurinkorasvaa kintuilleni.

Ja maailma se taas pienenee. Luulin, ettei minulla ole minkäänlaisia kytköksiä tänne Castelliin, mutta kun jututimme naapuriamme Eevaa, selvisi että Barcelonassa asuva pikkuserkkuni on hänen vanha luokkakaverinsa, ja he tuntevat toisensa siis melko hyvin! Ja Eeva tuntee siis muutenkin äitini serkun perheen sitä kautta. Ja kun Anna-serkku saapui uuden poikaystävänsä kanssa tänne, mietin jo juna-asemalla että miksi tuo naama on niin kovin tutun näköinen.. Nooh, sehän selvisi siinä vaiheessa kun ilmoitin kotipaikkakuntani.. Olemme tavanneet kesällä 2005 Ilosaarirockissa, kauan ennen kuin hän ja serkkuni tiesivät toisistaan yhtään mitään!! :D 

Oli ihanaa, kun talossa oli muitakin suomea puhuvia nuoria, pidimme hauskaa ja varmasti nautimme kaikki näistä päivistä. Mutta huomenna muut siis jatkavat matkaansa kohti Espanjaa, ja minä ja äiti lähdemme Toulouseen asti saatille. Aiomme viettää hauskan päivän kaupungissa, josta olen nähnyt vasta lentokentän ja joenrannan. Pitäisi tehdä vähän tutkimustyötä ja merkata karttaan niitä paikkoja, joissa haluan käydä.. Siellä olisi se riippumattokauppakin!! 

Ja juliste- ja postikorttimuseo.. Veikkaanpa, että löydän itselleni varmasti jotain kivaa sieltä! :) Junamme lähtee jo seitsemältä täältä Castellin asemalta, joten menemme varmaan aikaisin nukkumaan, jotta jaksamme aamulla herätä. Anna näköjään lataa nyt jo hieman akkuja, ja torkkuu sohvalla. Tänään onkin kyllä ollut taas inhottavan kuuma päivä, pyöräilimme uimaan, mutta oli pakko lähteä kotiin, kun missään ei ollut enää varjoa, ja vesikin joessa oli aika lämmintä.. 

Tutkin eilen tämän alueen ilmastoa, ja kylmempiä kelejä ei kannata ruveta vielä ihan ensi viikoksi odottelemaan. Syyskuussakin päivän ylin lämpötila on keskimäärin 24.9 astetta, ja lokakuussa 18.9... 

Äsken yritin ostaa junalippuja netin kautta huomista Toulousen retkeä varten, ja sanonpa että kyllä on hankalaa! Ensin pitää rekisteröityä jonnekin, ja sitten kun vihdoin löytää oikeat liput ja pääsee niitä maksamaan, niin vain pankkikortit kelpaa, eli ei mun Visa Electron. Ja sitten liput menee sähköpostiin, mutta sekään ei vielä kelpaa, vaan ne pitää saada vielä ulos jostain koneesta asemalla, eli on varmaan lähdettävä hyvissä ajoin sinne aamulla. Enkä edes tiedä onko tuolla meidän pikkuasemalla mitään lippukonetta. (Eipä taida olla, kun tarkistin..) Huuh. Ja kaikki on ranskaksi, missään ei sanaakaan mitään muita kieliä. No, joka tapauksessa näillä mennään, sanon että trop difficile pour moi, je suis un turiste saatana! Meiltä on viety rahat tililtä, ja tässä on siitä lappu joten mitä jos me nyt istuttais tässä Toulouseen asti? Sitäpaitsi, ne liput oli ihan törkeän kalliit. Jotain 60 km junalla, kaks ihmistä, toinen vieläpä nuorisoalennuksella ja 22 euroa! :|

Nyt pitää yrittää vielä saada tulostettua ne lippuset, tai muuten ollaan tehty kyllä aika paljon asioita ihan turhaan. Huomenna siis Toulouseen, jos luoja suo!

Juoksuaskelia

Huuh, tänä yönä aion nukkua hyvin. Kävin äsken "vähän kävelemässä", haukkaamassa happea, mutta tyhjä tie näytti niin houkuttelevalta että oli pakko vähän rääkätä kehoakin ainaisen mielen sijaan; pistin juoksuksi! Mikään liikunnallinen lahjakkuushan minä en ole. Tykkään pyöräillä, koska siinä saa huilia alamäet, ja ylämäissä jätän kyllä jälkeeni säännöllisesti (jalkaisin) lenkkeilevät kaverini, mutta juostessa loppuu kunto aika äkkiä. Olen kai kuitenkin saanut täällä sen verran jatkuvaa perusliikuntaa lapsia kouluun ja kotiin kärräämällä että juoksin varmaan puoli kilometriä ensihujauksessa! Huomenna en varmaan pääse sängystä ylös. Lonkka.. tuntuu. Minullakin on varmaan sukuni naisten perintölonkka.

Mutta juokseminen olisi aika kivaa, monestakin syystä. Ensinnäkin, pääsisin pois täältä talosta. Vaikka ihan okei täällä viihdynkin, niin olo on kuin asuisin työpaikallani. Ja niinhän minä teenkin. On vaikea yhtäkkiä vain lopettaa työt, jos on yhä samassa ympäristössä. Kello viisi, kun arjen ja vapaa-ajan pitäisi alkaa, lapset silti kiljuvat ja juoksevat huoneeseeni ja unohdun välillä hoitamaan kesken jääneitä askareita.. Edelliset au pairit ovat ehkä hyväksyneet itselleen ns. "palkallisen isosiskon", tai kummitädin tms. roolin, jossa he auttelevat pitkin päivää ja ovat enemmän perheen arjessa mukana, mutta minä en osaa ottaa asiaa niin.

Töissä ollaan töissä ja vapaalla vapaalla, mutta täällä ne sekoittuvat, eikä sitten koskaan ole kunnolla vapaalla. Siksi siis pitäisi useammin lähteä ulos, mutta tähän asti olen ollut siihen liian väsynyt. Nyt kun Milkakin on ihan oikeasti lomalla, (ja Veera-tätikin on käymässä parhaillaan) on lapsilla enemmän vahtivia ja hoivaavia silmäpareja ympärillään, ja muutenkin minulla on paljon vähemmän hommia hoidettavana. Joten töiden jälkeen en sitten kaadukaan suoraan sänkyyni tuhisemaan, vaan minulla olisi energiaa tehdä jotain, mutta viime päivinä olen vain pyöriskellyt sinne tänne enkä ole osannut tehdä mitään järkevää. Kun ei tarvitse edes lukea pääsykokeisiin (vielä) tai tehdä koulun rästitehtäviä (enää).

Jaaha. Ja muita hyviä syitä juoksemiseen olisivat tietysti kunnonkohotus ja lisääntynyt hapenottokyky. Astma varmaan tykkäisi isommista keuhkoista ja sitä rataa. Osteoporoosin ehkäisyä ja kaikki muut terveydelliset syyt siihen päälle.

Tänään on ollut kai muuallakin Euroopassa Huono Päivä. Silloin yllättävän paljon asioita menee päin petäjää ja muita pöliseviä havupuita. Allergiaoireeni jatkuvat ihan kamalina, vaikka syön nyt säännöllisesti allergialääkettä. Niistän varsinkin aamuisin (ja aamuyöllä!) järkyttävät määrät inhottavaa limaa ja liisteriä, ja vaikka kuin tyristän ja tyristän, niin loppua ei tule koskaan. Niin kuin jostain inhottavasta sadusta.. "ja niin ilkeän Maijan nenä vuoti koko hänen loppuelämänsä ajan, eikä hän koskaan saanut niistettyä sitä tyhjäksi. Sen pituinen se!"

Myös silmät oireilevat aika pahasti. Aamulla, jos satun vahingossa hieraisemaan silmiäni (mikä on aika todennäköistä koska ne rähmii aavistuksen ja vuotaa), niin kamala kutina alkaa välittömästi. Sitten yleensä yllyn hinkkaamaan silmiäni oikein toden teolla, mutta sen jälkeen olo onkin vielä kamalampi. (Kamalampi.. sellainen lampi joka on täynnä kamaa! :D) Silmäluomeni ovat jo ihan punaiset ja arat kaikesta kaivelemisesta. Onneksi äitillä on matkalaukussaan supertehokkaita, vielä allergisemman ystäväni suosittelemia silmätippoja, ja 3 isoa pakettia nenäliinoja. Täältä kun ei saa edes ekologista vessapaperia ilman hoitavia ja vahvasti tuoksuvia lotioneja..

Urputuksen aiheita riittäisi vielä vaikka kuinka. Ohitetaan nyt pikaisesti vielä se, että Helsingin yliopiston pääsykoetuloksien pitäisi tulla ensi maanantaina, samana päivänä kun täytän 20 vuotta (yksin täällä kaukana, ilman yhtään ystävää). Enkä kuitenkaan voi olla käymättä katsomassa niitä netistä, jos posti ei ehdi perille. Silloin tietysti saan karvaan syntymäpäivälahjan, koska tuskin edes pääsen sinne opiskelemaan, Tampereen lottoarvonnalla suoritettuun opiskelijavalintaan vielä pienemmällä todennäköisyydellä. Samaan aikaan naamakirja eli facebook eli lärvikirja eli fasebuuk on täynnä JEE PÄÄSIN KOULUUN-statuksia enkä jaksa olla enää iloinen kaikkien puolesta vaan haluaisin itsekin olla jo huoleton ja suunnitella varmempaa tulevaisuutta. Mutta ainakin ensi viikon jälkeen saan taas ruveta pläräämään koulutushakua ja etsimään uusia mielenkiintoisia kouluja, jonne haen ensi keväänä. Miten olisi joku journalistiikka-ala? Urputuksen koulutusohjelma?

Ainiin. Eikä me päästy edes uimaan tänään vaikka koko päivän sitä odotin (minä varmaan innokkaimmin), koska iltapäivällä lasten herättyä mustat pilvet peittivät yhtäkkiä taivaan ja sää viileni. Eihän 23 lämpöasteessa kukaan tarkene uimaan! :D Mutta koetamme huomenna aamupäivällä uudestaan. Tie sinne joelle saattaa olla myös aika pusikkoinen ja huonossa kunnossa, joten Milka ei olisi halunnut ajaa sinne, mutta Crhisu on töissä, minkäs teet.

No se siitä taas. Oli tässä päivässä ainakin yksi hyvä asia kaikkien huonojen seassa, ja se on Astrid Lindgrenin Marikki-kirjat! Olen nauranut monet kerrat ekaluokkalaiselle Marikille ja hänen tempauksilleen, mutta liikuttunut myös siitä, miten ystävällinen hän osaa olla ihan itse ja kenenkään patistamatta. Aika omatoiminen ja empaattinen tyttö näihin "meidän lapsiin" verrattuna. Sitäpaitsi kirja hauskuuttaa myös aikuista lukijaa, joka ymmärtää viittaukset isän aiheuttamaan äidin huonoon oloon (joka purkautuu joulukuussa pikkusiskon muodossa äidin vatsasta) ja Nilssonin sedän "järkeilemiseen" rentona riippukeinussa. Paljon opettavaisempi kirja kuin Pilluparvi, feministinen teini-iässä vääryyksiä kokeneiden katkerien nuorten naisten itsetunnon kohotuspokkari.

Nyt pitäisi päästä uudestaan juoksemaan mieli ja keho tyhjäksi, mutta enpäs viitsi enää keskiyöllä.

P.S. Sain myös yhden postikortin tänään, ja sekin oli hyvä asia

Très très fatigué

Oon ihan superväsynyt tällä hetkellä. Eilen ja tänään vietin iltani tallentamalla koneelleni taidehistorian tentin kuva-aineistoa, jotta voin kätevästi selata niitä ja opetella siis tehokkaammin. Kuvakokeessa näytetään 20 kuvaa, joista pitää tunnista teos, taiteilija, tyylisuunta ja vuosiluku, onko kyseessä tietyn vuosisadan alku-, keski-, vai loppuosa. Se tentti on siis 8.6. mutta tajusin miten paljon mulla on vielä tekemistä ja opettelemista verrattuna siihen varattuun aikaan, joten kiirettä pitää. Enkä tosiaankaan aio viettää iltakausia klikkailemalla linkkejä ees taas, koska opettaja ei oo viitsiny tehdä meille mitään järkevämpää opettelutapaa kuin lista linkkejä (joista osa ei edes toimi.) Uhh... pirullista. No mutta joo, numeromuistini on aina ollut tosi hyvä, joten tarkoitukseni on mennä vähän brassailemaan sinne tenttiin, ja aion muistaa vuosiluvut tarkalleen, enkä sinnepäin. Ihan kiusallani vain. Enkä sitten muuten missään nimessä nakkele niskojani "kuin joku lukiolaisyttö"! :D Enhän toki! Näytän vain mitä ne minussa menettävät.

Puhhh lasten kanssa oli tänään myös aika uuvuttava päivä, ne kun oli molemmat kotona koko päivän. Herra E. heräs viime yönä taas kahdelta (mitä??!?) ja aamulla löysin keittiöstä aika väsyneiden lapsien lisäksi hyvin väsyneen äidin. Eltsun kerhotädit sanoivat Milkalle kuitenkin eilen, että Elias pärjää kerhossa niin hyvin että voisi olla vaikka kolmannenkin iltapäivän viikossa siellä. Se sopisi mulle enemmän kuin hyvin. Milka ehdotti semmoistä järjestelyä, että jos päivisin tulee mulle enemmän vapaata niin sen voisi vaihtaa yhteen "iltavuoroon" viikossa, niin että Milka ja Chrisu pääsis viettää vähän aikaa kaksin, urheilun parissa tms. Mieluummin kyllä hengähdän vähän iltapäivällä ja siivoilen yksinäni ja rauhassa, ja jatkan sitten illalla taas pariksi tuntia, kuin olen silmä tarkkana ja korva höröllä koko päivän niinkuin aina keskiviikkoisin.

Olen myös miettinyt kuinka tiukkaa kuria mun on järkevää pitää noille lapsille, kun heidän vanhemmillaan tuntuu olevan toisinaan löysemmät säännöt kuin mitkä mulle on luonnollisia. Ja muutenkin, kuuluuko au pairin työnkuvaan lapsien kasvattaminen, vai pelkkä hoito, ns. ylläpito ja huolto. Koneen päivittäminen ja ohjelmistojen lataus kuuluisi minusta järjestelmänvalvojalle, aka vanhemmille. Nyt on alkamaisillaan Eliaksen pottakoulutus, joka ehkä sai minut pohtimaan näitä mietteitä. Yksin en ainakaan kykene opettamaan ketään potalle, vaan kaikkien täytyisi tietysti olla siinä samalla lailla mukana, muutenhan Eliaksellakin menee molemmat päät ihan sekaisin.

Puuhh, mutta nyt mulla ainakin menee pää jos toinenkin sekaisin ellen pääse vällyjen alle pötköttelemään. Narnian ensimmäinen kirja on edelleen kesken, mutta se kävi tänään jännittäväksi! Olen niitä ihmisiä jotka haluavat lukea kirjan ennen niistä tehtyjen elokuvien näkemistä, joten oli aika tarttua Narnian ihmeellisiin tarinoihin ennen kuin ne leffat alkavat pyöriä telkkarissa. Sitäpaitsi se vanhahtava kieli on ihanaa, kuvat ovat ihania, tarina ja henkilöt ovat ihania... Loppuun vielä pieni lainaus. Tämähän voisi sopia vaikka todenmukaiseen au pairin työhakemukseeni. "I ain't no sort of a chap for a job like that, I never 'ad much eddycation, you see."

Cabinet medical

Kävinpä äsken sitten lääkärissä! Ihan yksin, koska Milkan piti hakea Aino koulusta samaan aikaan, eikä päässyt tulkiksi mukaan, mutta sain mukaani kirjeen joka selitti mikä mua vaivaa. 

Odotushuone oli mukava keltaiseksi maalattu huone, jossa oli vanhoja tuoleja, (sellaisia mitä Van Gogh maalasi) ja nurkassa, varmaankin koristeena vanha puinen paripulpetti. Lehtiä pöydällä viihdykkeeksi. Lääkärini Herra Stephan oli oikea herrasmies, availi ovia ja lähtiessäni saattoi ihan ulos asti. Sain kolmenlaista lääkettä, antibiootteja poskionteloihin, sitten jotain juomajauhepusseja johonkin vaivaan... Ehkä se tuo hyvän mielen, maistuu ainakin kivasti appelsiinille. Ja sitten tavallista kipulääkettä kuumeeseen ja kipuun tarvittaessa. Oishan mulla ibumaxiakin ollut vielä yli 20 kpl mutta nyt ei ainakaan lopu kesken! :D Ja säilyyhän ne sit jos ei ne mee.

Löysin myös hirveesti ihania postikortteja torin laidalta, koska hyllyköt olivat auringonpaisteen ja vilkkaan toripäivän ansiosta ulkona näkyvillä. Ehdin jo pelästyä ettei täältä saa mistään kivoja kortteja, tai kortteja ylipäätään, koska en ollut koskaan nähnyt niitä! Edellisetkin jouduin hakemaan naapurikaupungista polkupyörällä, ja kaupan päälle sain kuumeen ja nuhan ja kärpäsen silmään.. Joten muistakaas arvostaa saamianne kortteja, niiden eteen nähdään valtavasti vaivaa! ;)

Mutta nyt taidan lähteä vähän lepäilemään riippumattoon aurinkoon takapihalle. Se on paras paikka lukea pääsykokeisiin, ei liian vakavahenkinen, ja jos silmäluomet alkavat painaa liikaa, ne on helppo napsauttaa kiinni.

Petipotilaana

Tiedättekö, on olemassa sellaisia matkakuume-elokuvia, joiden pääasiallinen tarkoitus on saada ihmiset matkustamaan ulkomaille, tai ainakin unelmoimaan siitä. Tämmöisiä ovat ainakin A good year, joka sijoittuu Ranskan Provencen maakuntaan, pääosissa Russel Crowe ja ihana Marion Cotillard. Pariisin romantiikan ja rakkauden hehkutuksen splatteripalkinnon vie tietysti Amélie, ja Barcelonaan elokuvan ystäviä houkuttelee Woody Allenin uusin pätkä Vicky Christina Barcelona, jonka katsoin juuri äsken. Se oli loppujen lopuksi aika tyhjänpäiväinen lehva. Mieluusti sen katsoi, mutta viimeiset 5 minuuttia pilasivat koko jutun. Ihan sama tympääntynyt olotila jäi valloille, samoin kuin odottaa johonkin kirjaan jännittävää ja erilaista loppuratkaisua, ja sitten lopussa onkin vain tyhjänpäiväistä lätinää, joka ei johda yhtään mihinkään. Plääh. Mutta ehkä se leffa oli vähän jotenkin halveeraus myös itseään kohtaan, tahallinen eli siten siis fiksu? Voisiko olla?

Hmm, no tämä elokuva-aiheinen aloitus kuitenkin liittyi siihen, kun jouluna lainasin kirjastosta juuri tuon A good year-leffan, ja tietysti äidille ääneen voihkailin, että voi kun pääsisin Ranskaan! Silloin olin tietysti suunnittelemassa reissuja myös Pietariin ja Malagaan helmikuussa, joten äiti lyttäsi, niinkuin äitien kuuluu, unelmani alas ja tokaisi jotain tyyliin "no jos nyt ensin pääset edes sinne Venäjälle.." Ja pari päivää sitten pyöräillessäni sitä kanaalin rantaa pitkin kotiin, tajusin yhtäkkiä että perskeles. Täällähän minä nyt olen. Kolmessa kuukaudessa leffan näkemisestä olen yhtäkkiä keskellä kaikkea sitä, viiniviljelyksiä ja laventelintuoksua ja vanhoja miehiä koirineen ja juustoja ja patonkeja ja kaikenvärisiä ikkunaluukkuja... Ja se oli jotenkin niin hupsua. Ja sitä ennen ehdin käydä vielä Espanjassa ja Venäjälläkin. Aikamoista rytinää on ollut tämä alkuvuosi kieltämättä.

Silti haluaisin aina muualle. Ihminen ei ole varmaan koskaan tyytyväinen. (Ainakaan jos on melkein 20-vee tai Christina Barcelonassa.) Alkuun kun tänne tulin, tai oikeastaan en ehkä vieläkään, ajatellut olevani Ranskassa. Tai ulkomailla. Olin vain jossain, ehkä keväässä kirsikankukkineen ja aurinkoineen. Ehkä puolentoista viikon oleskelun jälkeen aloin laskea kuinka paljon tulisin tienaamaan kesään mennessä, ja suunnittelin jo seuraavaa reissua. Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä interrailille Eurooppaan tänä kesänä, ennen kuin koko au pair-jutusta oli mitään tietoa. Laskiessani kuitenkin tajusin että vaikka lippurahat olisivat juuri ja juuri koossa, pitäisi jollain tavalla myös elää kesän yli, ja niinpä olen lykännyt sitä ajatusta tuonnemmaksi. Mutta Brittein saaret ja esi-isieni maa, Skotlanti, ovat minulta vielä kokematta, ja sinne haluaisin vielä jonain päivänä. Irlannin kuumetta kirvoittaa kuulemma Once-elokuva, olen halunnut katsoa sen, mutta vielä en ole saanut sitä käsiini, saati silmieni eteen.

Noh, varasuunnitelmani (aina pitää olla suunnitelmia, sillä muuten rupeavat oikeat asiat menemään pieleen) on kuitenkin seuraava: Kun palvelukseni täällä päätty, reilailen kotia. Koska asun vakituisesti Suomessa, saan reilata Ranskassakin! Oikeastaan on aika kallista ostaa yhdensuuntainen lento Suomesta tänne, mutta pitää vielä vähän suunnitella, tai sitten vain tuhlaan lastenhoidolla tienaamiani rahoja raiteille ja ilmaan.

Kuume nyt ei tunnu oikeastaan hellittävän, ehkä nappaan lisää droppia.

Äitille sähköpostia

Kirjoitin mutsille sähköpostia, ja siinä oli kaikki niin ytimekkäästi sanottu, etten jaksa muotoilla mitään uudestaan.

Moi! Olen kuumeessa. Taisin sittenkin vilustua pyöräretkellä. En oo mitannu mutta kyllä aika selvät tuntemukset on. Huomisen saan onneksi sairastaa rauhassa, joku Vin Chrisun töistä pääsee olemaan lasten kanssa. Ainolla on paha yskä mutta ei kuumetta. Pää on ihan täynnä räkää mutta Saloualta löytyy onneksi kaikenmaailman rohtoja, huomenna voin tehdä eukalyptuksen kanssa höyryhengitystä. Ja Saloua toi mulle myös läjän leffoja joita voin kattoa huomenna. Milka sanoi että enää ei pidä kuumepotilasta hautoa lämpimässä, vaan pitää olla sopivan mukavassa lämmössä ja tuuletetussa huoneessa. Sain Milkalta aamulla jo jotain nuhakuumelääkettä (jossa on ainakin parasetamolia 500mg), mutta ei se oikein auttanut ja otin sitten Ibumaxin iltasella. Se tuntuu tepsivän enemmän. Viime yö oli jo tosi tukkoinen ja räkäinen, heräsin monta kertaa. Saas nähdä miten tänä yönä, ainakin toinen puoli nenästä on vielä auki.  Terkkuja, Maija

Saloua toi mulle Woody Allenin Vicky Christina Barcelonan, sitten jonkun norjalaisen Kitchen Stories-pätkän, saanpa harjoitella norjaa ja ruotsia samalla, sitten oli joku intialainen Salaam Bombay! ja vielä Baraka. Jeevesin ja Woosterinkin tarinoita on vielä monta monta levyllistä jäljellä. Saloua kaivoi kaapista eukalyptuksen lisäksi jotain kummallisia teenpuruja, joiden ainesosat kuulostaa ihan loitsuilta.. Sizisyriumaromium, akrabadakra, simsalabim. Kuume tiessään jo ois! Onneksi Vin pääsee tulemaan huomenna, yhden lapsen kanssa uinuminen peiton alla vielä menettelee mutta Eltsulla ei ole keskiviikkona kerhoa joten molemmat ovat kotona koko päivän.... ei sitä yhtään kipeänä jaksa.

Huomenna illalla tulee myös käymään.... öhmm nimeltään ehkä Lucie, taisin jo unohtaa sen. Milka kertoi että se ystävystyi Veeran (Milkan parikymppisen siskon kanssa joka oli täällä Ainon syntymän aikoihin au pairina) ja Pauliinan (ex-ex-au pair) kanssa ja käy silloin tällöin tervehtimässä. Lucie asuu Skotlannissa, mutta oli pääsiäisen takia kotikonnuilla. Lucie on kuulemma aikamoinen räpätäti mutta kauhean mukava. Mutta nyt vedän viimeiset lääkkeet tälle illalle ja painun peiton alle Anja Kaurasen Sonja O:n kanssa.

Kipeetä ei saa kiusata

Hohhoi, ei tainnutkaan olla niin hyvä idea se eilinen pyöräretki. Urheilu on vaarallista, minä sanon! Illalla oli jo vähän kurkku kipeä, ja koko yön heräilin ja näin levottomia unia Finrexinistä ja Mynthoneista.. Pääni sisällä on valtavat määrät räkää! Ja nyt olenkin sitten kuumeessa. Ainokin on siis yskinyt koko ajan kun olen täällä ollut, ja eilen ja tänään hän on vaikuttanut ihan oikeasti kipeältä, yskä on äitynyt tosi pahaksi, tekee oikein pahaa kuunnella.

Heitin Eltsun kuitenkin kerhoon iltapäivällä, sille ei kelvannut tänään yhtään mikään. Ei mikään video, ei mikään ruoka. Aino on tänään enimmäkseen pötkötellyt sängyn pohjalla ja katsonut videoita. Minä menin iltapäivällä viereen katsomaan Peter Pania, onneksi olen nähnyt sen jo niin voin katsoa rauhassa silmät kiinni.

Saas nähdä miten huomenna jaksellaan kahden lapsen kanssa, jos on vielä näin voimaton olo! Aino kävi tänään lääkärissä, voisin piipahtaa kyselemään mitä ne siellä kertoi. Olen napsinut jotain nuhakuume-lääkkeitä pitkin päivää mutta ei ne tunnu auttavan yhtään. Luulin ottaneeni mukaan pari pussia sitä punaista Finrexiniä, josta uneksin, mutta taisin käyttää kaikki loppuu Malagan retkellä. :/ Saapi laittaa postissa tulemaan..?