Yllätysss!!!!

Jep jep, täällä sitä ollaan: Suomessa, kotona!

Päätin jo melkein kuukausi sitten, että pestini au pairina lyhenee entisestään, mutta olin siitä ihan hipihiljaa, koska halusin yllättää ystäväni iloisesti! :D Ja se toden totta onnistui! Ilmeet ja reaktiot olivat näkemisen arvoisia kun tulin yhtäkkiä kylään tai astuin koululuokkaan, ja kaikki kuvittelivat minun olevan vielä aivan toisella puolella Eurooppaa. Kaikki meni nappiin, tai ainakin ihan hyvin kuitenkin. Kukaan ei ole vielä suuttunut tai ollut pettynyt minut nähdessään.

Noh, niille joille tämä aikainen kotiinpaluuni tuli yllätyksenä, voin kertoa että ei ollut vain yhtä syytä, joka olisi vaikuttanut kotiutumiseeni. Syytä oli sekä Ranskassa, että Suomessa, minussa ja muissa ihmisissä. Nyt on vain NIIN paljon kaikkea tekeillään ja tekemättä, että kuuppani ei varmaan olisi kestänyt jouluun asti ehjänä, jos olisin päättänyt sinnitellä ulkomailla sinne asti. Lastenhoito on rankkaa, osoitan tämän faktan niille, jotka eivät ole koskaan hoitaneet lapsia kokopäiväisesti. Myös ulkomailla olo on rankkaa, ja se, että kaikki läheiset ovat kaukana, ja se, että pitäisi päättää suunta elämälleen jossain muutaman kuukauden määräajassa. Niin kuin Risto Räppääjä laulaa: "rankkaa, rankkaa, rankkaa.." ja miten se sitten meneekään, joku on varmaan vankkaa. Ihan hyvissä väleissä toki erottiin Milkan ja lasten ja kaikkien kanssa, (en ehkä kertonut ihan kaikkia aatoksiani lastenkasvatuksesta) ja voin aina mennä käymään jos sattuu taskusta löytymään ylimääräiset lentoliput. Mutta minun tuurillani taskussa ei ole kyllä mitään ylimääräistä, vaan nimenomaan sieltä varmaan häviäisi lentoliputkin, niin paljon tärkeitä lappuja on jo hävinnyt. Joku madonreikä taitaa olla siellä taskunpohjalla!

Viime torstaina, noin puolen yön aikaan (Ranskan vaiko Suomen aikaa, siitä en ole enää varma) olin siis vihdoin maassa ja maan tavalla. Laukut, joissa oli yhteensä 19 kiloa ylipainoa ja joista maksoin lähes lentolipun verran saadakseni ne Suomeen, olivat myös perillä vaikka onnistuinkin hukkaamaan sen lentolipun pään jossa ne tärkeät tunnistetarrat olivat kiinni. Lufthansalla oli joku tietokonevika Toulousessa ja kaikki lennot olivat myöhässä. Lentoni piti siis lähteä klo 15.30, mutta vasta 17.30 istuin koneessa ja nukahdin ennen nousua, jolloin minun olisi pitänyt olla jo perillä Frankfurtissa. Siitäpä näppärästi voi päätellä, etten ihan ehtinyt jatkolennolleni, vaan jouduin odottelemaan seuraavaa, joka lähti taas niihin aikoihin kun minun piti olla perillä Suomessa. Suunnitelmat siis uusiksi, yövyin lentokentällä, koska aamujunan lähtöön oli vain muutama tunti aikaa, enkä jaksanut sotkea enää yhtään lippujen ja bussien ja pysäkkien kanssa, jotta olisin päässyt serkulleni yöksi, vain herätäkseni taas kohta uudestaan. Sitäpaitsi Musta Aukko oli todella painava, vaikka siinä pyörät olikin alla. Rinkka imi itseensä kymmenisen kiloa vaatetta ja kulki kivasti selässä, mutta eipä niitä laukkuja huvikseen silti raahaile ympäri kaupunkia. Aamulla meinasin vielä kämmätä, kun olin unohtanut kännykän kellon takaisin Suomen aikaan.. ONNEKSI matkalaukkuhallin sohva ei ole mikään maailman mehevin nukkumapaikka ja heräsin ennen kellonsoittoa, sillä jos olisin siinä vaiheessa tajunnut olevani tunnin ajasta jäljessä, olisi voinut olla jo pikkaisen kiirus. Nytkin menin sitten suoraan Tikkurilaan, enkä enää Helsingin kautta mihinkään, koska juuri kun sain kiikutettua itseni ja omaisuuteni bussipysäkille, tuli Tikkurilaan menevä bussi viereeni ja hyppäsin sitten siihen.

Ei minulla onneksi sitten niin kiire ollutkaan. Tikkurilassa kerkesin ostaa itselleni opiskelijalipun, silläkin uhalla että opiskelijakorttini oli mennyt 7 tuntia ja 28 minuuttia aikaisemmin vanhaksi. Junassa päätin kuitenkin hieman kyynelehtiä konduktöörille ja kertoa että lentojen myöhästymisen takia suunnitelmani menivät uusiksi, ja olin varautunut matkustamaan edellisenä päivänä, kun kortti vielä oli voimassa. Noh, tämähän nyt ei ole ihan täysin totta, mutta koska kuitenkin minua odotti uusi tarra vain hakemista Savonlinnassa, niin minua ei yhtään hävettänyt vollottaa junavaunussa aamutuimaan. Aivan niin, olen taas kirjoilla siellä vanhassa koulussani. Siellä, jonne en koskaan aikonut palata :D Tajusin kuitenkin (senkin ihan viimetipassa), että kun koulupaikka kerran on, niin se kannattaa käyttää hyödyksi, ainakin VR:n alennuksien takia jos ei minkään muun. Halutessani voin tietysti myös opiskella jotain kivoja/hyödyllisiä kursseja siellä, mutta sekin vaatii vielä vähän järjestelyä ja ensin pitää järjestellä muut asiat pois alta.

Olen ollut kotona nyt melkein viikon, vaikka ensimmäiset päivät (ja yöt) olivatkin ihan liehumista sinne tänne. Savonlinna, Kitee ja Joensuu on jo kipaistu pikaisesti läpi, ja kaikki näkemisen arvoiset kaverit on nähty. No ei nyt ihan, mutta sanotaan niistä jotka eivät tienneet tulostani mitään, ne on nyt yllätetty ja ällistetty ja tulioitu. Ensifiilikset Suomesta: kaikki ruoka on epätavallisen herkullista (hyvästi kaventuneet poskeni), täällä on todella puhdasta (ja KYLMÄÄ, mutta en aio valittaa kun koko kesän valitin kuumuutta. Ihana syksy, ihana myrsky!!), rauhallista ja järjestelmällistä. Kaikkialla muualla paitsi minun huoneessani. 

Mutta selityskin tälle kaaokselle löytyy: aion järjestää joka ikisen tavaran omalle paikalleen. Jos sille ei ole paikkaa, luon sille sellaisen. Olen pähkäillyt mm. parittomien lapasten ja 2x3cm kokoisen "Perusoikeuteni Euroopan Unionissa"-kirjan sijoituspaikkojen kanssa. Minulla on sellainen olo, että ensin minun on saatava tavarani järjestykseen, ja vasta sen jälkeen pystyn saamaan ajatukseni samalla lailla organisoitua. Lentokoneessa luin Hesaria ja siellä kerrottiin professional organizereista, "ammattimaisista järjestäjistä", jotka tulevat ja laittavat ihmisten kodit tai toimistot järjestykseen. Sellaista minäkin tarvitsisin, mutta kyllä silti on niin, että ainoa ihminen joka voi laittaa joka ikisen korun ja kynän ja paperini paikoilleen, on minä.

Perusteellisessa omaisuuden inventaariossa voi kulua viikko tai pari, joten sitä ennen en aio järjestellä mitään koulusuunnitelmia tai muutakaan. Kaikki on nyt jäähyllä ja pannassa vähän aikaa ja nyt keskityn tähän. Välillä pidän taukoa ja leikin kissanpoikien kanssa. Meidän perheessämme on kaksi uutta jäsentä, kissaserkkusisarukset Siiri ja Tiikeri. Niiden äidit ovat kaksoissiskot ja kissani Hilpan pentuja reilun vuoden takaa, ja epäilemme että näillä serkuksilla on myös yhteinen isä. Aika salkkaria. Siirin ja Tiikerin ei kyllä kannata enää pentuja ruveta edes ajattelemaan, niistä nyt ei tulisi "lasta eikä paskaa", kuten tämä kaunis sanonta kuuluu.

No niin. Nyt olen siis kotona! Tuntuu ihmeelliseltä ja epätodelliselta, kaikki on niin helppoa ja tuttua ja turvallista, ihan kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Ja minulle ei ole koskaan soiteltu näin paljon, huomaan lorpöttäväni melkein joka päivä puhelimessa! Varmaan pitää hankkia joku lörppöliittymä, jos tämä tällaisena meinaa jatkua. Varmaan huomaan kohta repiväni itseäni itään ja länteen, etelään ja pohjoiseen, mutta onpahan VR-kortissa uusi tarra!

Se täytyy vielä sanoa että puoli vuotta Ranskassa oli hyvä kokemus, ja oli oikein että lähdin sinne, opin puhumaan ja ymmärtämään ranskaa sekä paljon paljon itsestäni, lapsista ja aikuisista ja kaikesta muustakin. Tänne blogiin käyn heittämässä varmasti vielä kuulumisia, ja ainakin jos jotain Ranskaan liittyvää nousee ajankohtaiseksi, mutta en nyt ehkä enää niin tiiviisti. :) Kiitos lukijoille ja au relire! (Pystyn jo SANALEIKKEIHIN, jeshhh!!!)

Jo polttelee!!

Huh, vielä 10 tuntia ja olen jo menossa! Junaliput on laukussa, samoin Pariisin kartta, lompakkokin.. Kai ajokortti kelpaa henkkareista ulkomaillakin? Ja kävin äsken lähikaupassa ostamassa evästä, nyt on omenoita, nektariini (ostin aamulla torilta kahdeksan, joista jäljellä on enää se yksi...), kana-ja-muna-kolmioleipä, jogurttia ja niitä herkullisia kanelikeksejä. Nyt pitää teipata paketti kiinni että huomiseksikin niitä vielä riittää! Ei se matka kestä kuin kuusi ja puoli tuntia, mutta matkalla parasta on eväät ja maisemat.

Ja eilen illalla, niinkuin arvelinkin, en saanut unta, ja luin sitten aikani kuluksi jotain Outi Pakkasen naispappi-jännäriä tai jotakin, tuommoiset mysteerinratkomiset ei kyllä koskaan jaksa kiinnostaa mua. Mutta Tervon Pyhiesi yhteyteen saa lähteä matkaseurakseni. Mp3-soitin on ladattu, puhelimen ja kameran laturit voisi vielä heittää rinkan taskuun. Ja kaikki mahdolliset lääkkeet!! Makuupussi ja pyyhe löytyvät myös, Hetan kämppä ei ole kovin varusteltu mutta välttää mulle hyvin! Suihkussa pitäisi vielä käydä koska aamulla en tosiaankaan nouse yhtään aikaisemmin kuin on pakko! Herätyskello soi varmaan jo ennen kuutta, ööääfghh---- Onneksi saan nukkua junassa! Mutta eka vartti pitää pysyä hereillä, koska vaihdan junaa Montaubanissa klo 7.13, sen jälkeen saankin nukkua vaikka Austerlitzin asemalle asti.

Ja siinä kun rinkkaani pakkailin, järjestelin samalla muitakin kamoja ja siivoilin, huone näyttää pitkästä aikaa siistiltä! On päässyt vähän repsahtamaan ja pölypallerot juoksentelee nurkissa.. Mutta turha imuroida, maanantaihin mennessä pöly leijailisi taas! :D Mutta nyt on varmaankin mentävä suihkuun ennen kuin menee liian myöhäiseksi. Lapset kävivät äsken pussaamassa iltapusut (otan nykyään vastaan vain poskipusuja täällä basillien riivaamassa tautien talossa), ja toivottivat hyvää matkaa. Minä puolestani pyysin lapsia olemaan kiltisti sillä aikaa, ja vastaus nyt oli tavallaan ihan tyydyttävä: "Joo, me ollaan tosi kiltisti kun sinä olet pois!!!" Mitenköhän ne ymmärtäis olla kiltisti myös silloin kun minä olen paikalla? No joo, ehkä se on vaan turha lupaus, niitä kuulee Ainon suusta aika usein.

Aijuu, tauti on muuten jo aika hyvin selätetty! Kuurit tietysti napsin loppuun asti, mutta tänään oli huomattavasti parempi olo, ei kuumetta eikä väsyttänyt, olin suorastaan virkeä. Paracetamoliakaan en syönyt kuin aamulla. Mutta nyt suihkuun, sitten katon telkkaa koko yön (tänään alkaa Muodin huipulle ja mulla on BB-jaksoja pari rästissä..) kunnes alkaa nukuttaa. Viimeistään maanantaina palaan blogiin, ja silloin tulee paljon kuvia ja kertomuksia!

Ärsytyksen aiheita

Enpä ole vielä ihan virallista valivali-tekstiä kirjoittanut, mutta tässä nyt tulee.

- Huono näkyvyys. Olen huomannut viime viikkoina, että minua ahdistaa se, kun en näe ympärilleni. Täällä näkee kerrallaan vain kadun verran eteenpäin, ja seuraavassa mutkassa maisema taas vaihtuu. Tuntuu niin kuin labyrintissa seikkailisi, eikä saa sellaista kokonaiskuvaa siitä missä oikein ollaan. Avariin maisemiin tottuneelle se on näköjään vaikeaa. Olen asunut aina maalla, paitsi viimeisen puoli vuotta ennen Ranskaa, mutta Savonlinnakin on niin aukea paikka, ja siellä on paljon vettä!

- Liikenne. Olen jonkin verran ajellut täälläkin autolla, mutta myös jalankulkijana minua ärsyttävät monet asiat liikennekäyttäytymisessä. Ensinnäkään, ajovaloja ei Ranskassa päiväsaikaan käytetä. Ne laitetaan päälle, kun alkaa hämärtää, tai joskus sateella. Suomessahan ajovalot on lakisääteinen juttu, ja täysin syystä! On todella vaikea erottaa monien autojen joukosta esimerkiksi parkkipaikalla liikkuvia autoja, kun ajovalot eivät niitä paljasta. Vilkku on myös jonkinlainen tarpeeton lisälaite autossa, sitä käytetään hyvin harvoin. Ja kolmas liikenneurputukseni on ehkä sellainen, jota monet voivat ihmetellä, koska Suomessa se on ihan päinvastoin. Täällä autoilijat nimittäin päästävät jalankulkijat tien yli lähes joka kerta, mutta minä voisin ihan mielelläni odottaa sopivaa tyhjää rakoa. Se pysähteleminenhän vaan kuluttaa enemmän polttoainetta!

- Pakkausmateriaalit. Ennenkin olen tainnut kertoa ranskalaisesta kierrätyssysteemistä, joka on vielä ihan "lapsen kengissä." Kaikki kierrätettävä jäte, pullot, tölkit, pahvit ja lehdet laitetaan samaan pussiin ja roskamies vie ne keskiviikkoisin jonnekin eteenpäin. Mutta sellainen järkevä pakkausmateriaalien käyttö on vielä hukuksissa kokonaan! Suurin osa maitotuotteista pakataan muoviin, ja moneen kertaan. Jogurtit myydään pienissä pakkauksissa, aina. Sellaisia litran törppöjä ei ole täällä keksitty. Vain rahkaa ja ehkä maustamatonta jogurttia saa isommissa muoviämpäreissä, mutta kaikki maustetut jogurtit myydän sellaisissa irtinaksautettavissa pikkupurkeissa, eivätkä ne mene yleensä edes sisäkkäin, jolloin ne veisivät vähemmän tilaa roskiksessa. Pahvipakkauksia ei siis juurikaan ole, semmoisia niin kuin Suomen maito- ja mehupurkit, mutta kaikkien muovijogurttien ympärillä pitää olla pahvinen kääre pitämässä purkkeja yhdessä. Piihhh..... Maidot niputetaan muovilla sikspäkeiksi, kinkkuleikkeitä myydään muutaman kappaleen pakkauksissa. Suurin kappalemäärä sellaisia isoja kinkkuviipaleita yhdessä paketissa taitaa olla 8. Äidin ollessa täällä ostimme varmaan joka päivä lisää kinkkua, ja mistään ei saa edes mitään perhepakkausta. Paljon epäjärkeviä ja hirveästi roskaavia pakkauksia täällä siis on.

- Huonot unet. Nukun huonosti! Alkuun oli liian kylmä ja kostea, nyt liian kuuma. Tyyny on huono ja peitto liian iso ja paksu (ne olen kyllä saanut vaihdettua, mutta silti). Ja koska täällä on paljon asukkaita ja usein vieraita, ja huoneeni sattuu olemaan ulko-oven vieressä, herään usein aikaisin aamulla kun joku lähtee töihin ennen kukonlaulua. Sen jälkeen en koskaan saa enää kunnolla unenpäästä kiinni kun alan vahtaamaan koska kello soi. Tänäkin aamuna heräsin ensimmäisen kerran jo puoli seitsemältä kun joku meni suihkuun.. Aivan, alakerran suihku on myös seinän takana, ja putkiston lotina kuuluu todella hyvin seinän läpi. Kolmannen seinän takana onkin sitten vilkas autotie, noin kolmen metrin päässä tyynystäni kulkee rekkoja ja henkilöautoja, iltaisin bassojytinä-peugeotteja ja moposuhareita. En voi pitää ikkunaa auki, koska kadulla kulkijat näkisivät suoraan huoneeseeni, ja ne kaikki äänet kuuluisivat vielä kovemmin. Eilen sain nukuttua ne parin tunnin yöunet, ja se oli kyllä yhtä namia!

Nääh. En jaksa edes valittaa tämän enempää. Yksi hyvä asia tänään kuitenkin sattui: aamulla vein Ainon kouluun ja tarjosin vielä niitä ruokala-tickettejä, ja varmaan muutkin vanhemmat ovat sekoilleet lappujensa kanssa, koska Müriel-täti oli varautunut ottamaan niitä vielä vastaan. Se siis tarkoittaa SUURTA helpotusta ensi viikkooni: Aino on 3 kokonaista päivää koulussa, aamusta iltaan, ja minun tarvitsee päivällä vain ruokkia Elias ja saada se ajoissa kerhoon. Keskiviikkona lapset ovat kotona, ja torstaina Aino syö kotona kun Eliaksella ei ole kerhoa, mutta muuten vaikuttaa ihan siedettävältä, jopa helpo(hko)lta. Kunhan Aino vain lopettaisi kiukuttelun. Se ei nuku enää päiväunia koulussa, koska ei ole pakko, mutta se tarkoittaa sitten väsynyttä lasta iltaisin. Ja jostain syystä Aino eilen illalla leikki myöhään illalla vaikka käsky käydä petiin oli kajahtanut jo puoli yhdeksän jälkeen, ja aamulla minua odottikin aikamoinen kiukkupussi.

Mutta joo, Eiffelin kuvat silmissä! Täältä tullaan Pariisi, enää 15 päivää ja juna jyskyttää.

Lyhyt keskiviikko

Jos perjantai oli joskus pitkä, niin keskiviikot ovat nykyään kovin lyhyitä. Mulla on uudet työajat, ja ne näyttää tältä: (samalla opitte vähän viikonpäiviä ranskaksi)

Lundi: 8 - 13, 16.30 - 18

Mardi: 8 - 13, 16.30 - 19

Mercredi: 8 - 12.30

Jeudi: 8 - 19

Vendredi: 8 - 13, 16.30 - 17.30

Tauot tuossa iltapäivisin johtuvat siitä, että Aino on koulussa ja Elias kerhossa, joten talo olisi muutenkin aika lailla tyhjä. Tietysti voisin tehdä kodinhoitohommia rauhassa silloin: madaltaa pyykki- ja tiskivuoria, mutta yleensä siinä ei mene kauaa, joten hyvä kai näin. Keskiviikko loppuu puoleenpäivään, koska molemmat vanhemmat ovat silloin kotona, mutta sitä en tiedä miksi torstai on noin pitkä. Ehkä sillä on jotain tekemistä ensiviikon aikataulun kanssa.. Ja se jo vähän hirvittääkin, koska en vielä oikein tiedä kuka täällä milloinkin on, ja joudunko esim. laittamaan lapset yksin yöunille vai onko talossa joku muukin silloin.. Evelyn ja David ovat kuitenkin luvanneet auttaa, ja he tulevat tänne lauantaina niin silloin me sovitaan onneksi kaikki. Mulla on muutenkin vähän tapana olla epätietoinen talossa tapahtuvista asioista, ja otaan ne vastaan sitten kun ne tulee. Se tuntuu vähän hölmöltä, koska kuitenkin olen niin paljon mukana perheen arjessa. Vaan nytpä tiedän ainakin miltä veljestäni tuntuu, hän kun väittää ettei hänelle koskaan kerrota mitään!

Ensi viikon olen nimennyt Istanbul-viikoksi, kun C ja M ovat tiistaista seuraavaan maanantaihin siis Turkissa. Siitä jos selviän, ja lapsetkin selviävät, (hengissä) niin voin kyllä täysin hyvillä mielin ottaa kaksi vapaapäivää seuraavan viikonlopun ympärille ja lähteä Pariisiin! Noh, junaliput on kuitenkin jo varattu että lähtisin vaikken ihan selviäisikään. Vaikka pää kainalossa sitten. Pyysin äitiä lähettämään minulle Pariisin kartan, jonka ostin viimeksi siellä käydessäni. Miten ei tullut kotoa lähtiessä mieleen ottaa sitä mukaan? Se on kuitenkin hyvä kartta, enkä viitsi toista ostaa kun kerta omistan jo yhden. Ja tänään löysin romuistanu ikivanhan Eiffel-avaimenperän, josta tosin on jäljellä pelkästään se torni eikä mitään ketjuja tai rinkuloita. Sain sen silloin, kun ensimmäisen kerran kävin Pariisissa, ehkä 4-vuotiaana. Laitoin sen kaulaan ollakseni ihan hc-turisti, mutta mitään J'aime Paris-paitoja ette tule päälläni näkemään. Viimeksi lukion Pariisiretkellä taisin ostaa muistokrääsäksi vain pelikortit.. Uuuh! Ja mun tennarit! Harmi, että ne on kotona eivätkä pääse takaisin kotiin :) Taisin muuten... nähdä Marseillessa toiset sinapinkeltaiset tennarit. Se on paras väri, enkä ehkä huoli mitään muuta. Mutta yritän nyt vähän hillitä kaikkia ostoshimojani!! Toisaalta sopivankokoiset tennarit ois ihan kivat, ne edelliset oli aina vähän liian pienet ja sain kestorakot nimettömiin varpaisiini.

No joo, ennen kaikkia Pariisin ihanuuksia on kuitenkin vielä tsempattava! Huuuuhh. Ja ai niin, vaikka on syyskuu niin ne helteet eivät ole hellittäneet mihinkään. 30 astetta heiluu vieläkin mittarissa, vaikka aamulla on vain 10 astetta lämmintä. Ja minähän en osaa pukeutua lämpömittarin vaan kalenterin mukaisesti, ja lähden aina ulos pitkähihaisessa paidassa ja villahuivi kaulassa... Hikeä otsaltani roiskien sitten katselen, kuinka muut edelleen liikkuvat sandaaleissa ja kesämekoissa. Milka sanoi tänään, että jonakin vuonna he söivät jouluaterian pihalla teepaidoissa, kun sattui olemaan kaunis sää. -_- Ei mun elimistö tykkää tällaisesta!

Syyskuu!!

Syyskuun ensimmäinen aamu alkoi sopivan syksyisellä tavalla; ukkosmyrskyllä ja rankkasateella. Eilen illalla ennen nukahtamista luin Muumilaakson marraskuusta juuri sen kohdan, jossa ukkonen jyrmysi jossain kaukana ja alkoi lähestyä Muumilaaksoa.

Eliaksella alkoi tänään kerho. Saapa nähdä alkaako ranskalaisetkin sanat muistua mieleen siellä muiden kanssa leikkiessä, nyt se on vähän hukuksissa tuo isänkieli. Ainolla alkaa koulu vasta torstaina, hän menee jo sinne keskikokoisten luokalle, ei vielä isojen, mutta ei enää ihan pientenkään ryhmään.

Saloua tuli eilen myös kotiin, hän oli ollut myös meditoimassa, mutta Ranskan yksikössä jossain Pariisin lähellä. Milka ja lapset hakivat hänet Montaubanin juna-asemalta, ja meditointi on muutenkin jatkunut täällä kurssien jälkeen. Välillä Milka ja Saloua sulkeutuvat tyhjään, pimeään huoneeseen ja ovat siellä tunnin. Outoa hommaa, kyllä mulle riittää päiväunet tai telkkari tyhjentämään mielen. Ei pidä laittaa sitä liian täyteen muutenkaan!

Viikonloppuna pääsen Marseilleen! Se on sentään Ranskan toiseksi suurin kaupunki, joten nähtävää varmasti riittää. Milkan ja Chrisun joku tuttu asuu siellä ja muuttaa nyt asunnosta toiseen, joten lähdemme isolla autolla muuttoavuksi. Niin, tai siis minähän leikin vain turistia. Elias ja Jean-Pol tulevat myös mukaan, mutta Aïno jää Salouan kanssa kotiin ja menee Tao-kaverin syntymäpäiville, ja se onkin hyvä, koska muuten en olisi mahtunut kyytiin! :) Hirveästi en ole vielä ehtinyt tutkia, mitä Marseillessa on, mutta tiedän että se on iso satamakaupunki ja kartan mukaan siellä on myös metro. Tykkään metro-kaupungeista, koska niissä voi rauhassa eksyä. Ei tarvitse pysyä kartalla ollenkaan, kunhan vain pitää metrokyltin aina näköpiirissä. Marseillen lähellä merellä on pari saarta, joista toisella on Ifin linna, châteu d'If. Se on 1500-luvulla rakennettu vankila, joka tuli kuuluisaksi kun Edmond Dantès karkasi sieltä. Edmondhan on romaanihenkilö, se Monte-Criston kreivi, eikä kukaan oikeasti ole onnistunut karkaamaan Ifin vankilasta, mutta kaipa joku on sentään yrittänyt. Minulla on vain lauantai aikaa kierrellä kaupunkia, koska täältä Marseilleen on ainakin 5 tunnin ajomatka. Perjantaina kuuden maissa lähdemme täältä sinne, ja sunnuntaina päivällä takaisin, sellainen on suunniteltu ajoaikataulumme.

Tänään aioin lähteä vihdoin kameran kanssa sinne tutulle lenkilleni, mutta minua alkoi yhtäkkiä väsyttää niin, että jospa kellahtaisinkin sänkyyni? Sitäpaitsi siellä on vieläkin aika märkää, vaikka ei enää sadakaan. Olen vältellyt lähtemistä viime viikolla, koska on ollut liian lämmintä, mutta eihän tämäkään nyt ole hyvä! Toivottavasti viikonloppuna on kuitenkin hyvä sää, että voin rauhassa liikkua kaupungilla.

Pohjoisen tyttö

Olipa taas torstai ja toripäivä. Kun muut katselivat bikineitä ja hellemekkoja, me äidin kanssa pengoimme villapaitakasaa, ja teimme löytöjä! Minulle sininen, äidille vihreä. Ihanan kevyitä ja pehmeitä ja ohuita, täyttä kashmir-villa-polyesteri-elastaanisekoitetta!

Ja oli tänään vähän kylmempi päiväkin, ehkä noin kolme astetta tavallista "viileämpi." Äiti pesi ikkunoita, kun minä nukuin päänsärkypäiväunia, ja iltapäivällä katsoimme Amélien dvd:ltä. Ymmärsin jo aika paljon enemmän kuin viimeksi, sekä kieltä että paljon muutakin, pieniä yksityiskohtia. Torielämää, meloneja ja endiivejä. Ranskalaisista tunnelmista pääsin kuitenkin melko sujuvasti illan mittaan pohjoisempiin maisemiin, kun aloin taas uneksia villapaitakeleistä, pohjoisista maisemista ja Tromssasta ja Reykjavikistä! Viime yön surffailin nettiaalloilla, löysin 5000 opiskelija-asuntoa (no en ehkä ihan niin montaa, mutta kuitenkin, niitä siis on!) Oulusta ja se sai minut huojentumaan kovin.. :D Joo, saatan olla vähän ajoissa tämän kanssa, kun en ole vielä edes hakenut koko kouluun, mutta tykkään paljon suunnitella etukäteen.

Ikeasta aion sitten hankkia itselleni ihanan sinisen kirjahyllyn, ja siellä oli myös tosi kätevän näköisiä läppärisylejä! Sellaisia pusseja tai tyynyjä, joissa onkin sellainen pöytäpinta ja siihen saa läppärin näppärästi. Alapuolen pehmeä tyyny mukautuu sitten syliin eikä läppäri kuumota jalkoja. Juuri eilen olisin tarvinnut sellaisen kun datasin sängylläni ja hikoilin kuuma kone polvillani. Minulla ei ole minkäänlaista blogimoraalia, ihmisillä on nimet ja naamat ja mainostan ihan häpeilemättä tuotteita ja asioita, joista tykkään.

No, kuitenkin. Jossain elämäni varrella aion päästä vielä Islantiin, ja Norjasta sinne on varmaan halvinta lentää. (143 euroa Oslo-Reykjavik meno-paluu, tein vähän researchia!) Veljeni pääsee sinne jonkun koulureissun yhteydessä loppuvuodesta ja saatan ehkä siksi olla aika katkera. Kaikkihan nyt Ranskassa ovat käyneet, mutta ISLANTI!! Islanti. Sieltä tulee pelkkää hyvää, Björk ja Sigur Ros ja... öööh. No okei, kieltämättä kerran junassa tutustuin hauskaan tyyppiin, joka kertoi inhottavia juttuja Islannin kalapuikkotehtailta. (Tiedoksi vaan kyseiselle veljelle: Et saa joululahjaa jos en saa kivoja tuliaisia Islannista!!!! Et saa enää ikinä joululahjaa!! Äh, en keksi mitään hyvää keinoa millä voisin uhkailla.. Tulen heti kotiin ja teen elämästäsi vaikeaa ja syytän sinua taas kaikesta! HAH!!)

Joo. Kello lähestyy taas sellaisia lukemia, että on parasta sammuttaa kone ja kavuta sänkyyn. Näin kello yhden aikaan yöllä ulkona on vielä 22 astetta lämmintä. Kai se syksy joskus tulee..

Rasvainen tiistai

Tänään tapahtui mm. seuraavaa:

Posti ei tuonut  mitään, vaikka Helsingistä olisi pitänyt tulla hylkäyskirje. Netin mukaan en kuitenkaan päässyt lukemaan pohjoismaisiakaan kieliä, joten ovet ovat avoinna kohti uusia pettymyksiä! Oulu, täältä tullaan! Ja tämähän tarkoittaa myös sitten sitä, että lopetan pestini täällä Ranskassa juuri sopivasti ennen joulua (itseasiassa tasan 5 kuukauden päästä lennän taas), jotta voin rauhassa ja kunnolla keskittyä pääsykoelukemiseen. Tällä hetkellä odotan sitä aika innoissani. (En ehkä lukemista, mutta kotiin palaamista :P) Alkuhurma on jo laantunut, ja on helpompi nähdä mikä kaikki täällä on kurjaa, kun ei enää jaksa innostua siitä, mikä alkuun tuntui uudelta ja hienolta. Sitä paitsi olen jo aika kypsä näihin kuumiin keleihin, en ole koskaan ollut mikään hellekelien ystävä, ja täällä näitä Suomen kesälämpötiloja on jatkunut jo ainakin 3 kuukautta. Pohjois-Euroopan ilmastoon tottunut elimistöni alkaa jo vaatia kylmempää, nyt riittää!

Iltapäivällä ajeltiin mamman kanssa Emmaukseen. Emme löytäneet sieltä yhtään mitään, mikä on aika hyvä saavutus siihen tavaramäärään nähden. Sovittelimme muutamia villapaitoja, mutta jotenkin ei tehnyt mieli viedä niitä kotiin asti tällä kertaa. Ehkä ulkona vallinnut säätila (reilusti yli 30 eikä tuulenvirettä missään) vaikutti ostohaluihimme. Oli siellä kyllä yksi sellainen ruskea lasipurkki, joita vähän niin kuin keräilen. En kuitenkaan ostanut sitä, koska en muistanut minkä kokoisia minulla niitä jo on, mutta kotona huomasin, että keskikokoinen ruskea vielä puuttuu. Ruskeita minulla on vain pieni, ja tosi pieni. Nooh, jos se on siellä vielä ensi kerralla, niin ostan sen pois. Nuo purkit maksavat yleensä 60 senttiä kappale, ja ehkä sen takia minulle on niitä kertynyt jo kymmenen. Yhden tosin ostin Suomesta kirpparilta, sen kaikkein pikkuisimman ruskean, ja se maksoi 2.50 €. Se on aika selkeä hintatason erojen mittari Suomen ja Ranskan kirpparitavaralle.

Innoissani odottelen myös sitä, että saisin taas joskus oman (vuokra)keittiön, jonka hyllyt saan täyttää kauniilla ranskalaisilla lasipurkeillani. 8) Sitten on vain vielä keksittävä, mitä noihin kaikkiin purkkeihin säilön! Tällä hetkellä niissä on kolikoita, neuloja (joilla pistetään sormenpäähän reikä, että saadaan verensokeri mitattua) sekä kuitteja, junalippuja ja muita lappuja. Niin ja, onhan tässä vielä sekin haastava osuus, kuinka saadaan noin monta lasipurkkia ehjänä Suomeen! Ehkä laitan ne vain siihen samaan lastiin, joka vie kaikki mun huonekaluostoksetkin.. Krhöm.

Ruokakaupan kautta kotiin, syötiin lohta ja herkullisia oliiveja, jälkiruoaksi katsoin Frendien viimeiset jaksot, ja sitten ekstroja, gag reeli eli pieleen menneet kohtaukset naurattivat varmasti enemmän kuin sarja, vaikka on sekin älyttömän hyvä!! Ja miten paljon työtä ja organisointia yhden jakson purkittaminen vaatii! Olisi siistiä värkätä telkkaria tai oma elokuva, mutta mulla ei koskaan voisi pysyä niin monet langat käsissä yhtäaikaa. Paitsi jos otetaan juttu ihan kirjaimellisesti, ja kutoisin vaikkapa villapaitaa kirjoneuleella, niin se kyllä onnistuisi.

Illalla lähdin vielä lenkille, kun oli vielä valoisaa. Halusin kiertää tuolta maaseudun kautta, kaupungin ulkopuolelta, eikä siellä ole katuvaloja. Siinä tepsutellessani huomasin, että taivaanrannassa salamoi aika vilkkaasti, mutta jyrinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ajattelin ukkosen olevan vielä kaukana. Eilen illalla se meni tästä ohi, eikä kunnolla edes alkanut, joten arvelin nytkin käyvän niin. Taivas kuitenkin tummeni jatkuvasti, ja välkehti yhä tiheämmin, ja pian alkoi se jyrinäkin. Olin jo kotiin johtavan suoran päässä, (valitettavasti se on ainakin kilometrin mittainen) kun taivas aukeni ja noin kolmessa sekunnissa kastuin läpimäräksi. Se oli aika hauskaa, yhtään ihmistä ei ollut missään, paitsi se yksi poika, joka juoksi juuri sisälle. Vettä oli kaikkialla, ja koko ajan tuli lisää. Tuntui ihan tyhmältä yrittää väistellä lätäköitä ja lammikoita, kun jalat oli jo ihan märät. Ja kun pääsin vihdoin kotiin, piti ensin pyyhkiä enimmät vedet pois, ennen kuin pääsin suihkuun. Mutta nyt olen kuitenkin jo enimmäkseen kuiva, ja voin kai kääriytyä peiton alle hyttysiä pakoon. Mulle tulee niistä IHAN kamalat paukamat ja niitä on joka aamu ilmestynyt lisää. Eikä allergialääke ja hydrokortisoonikaan auta, pöhh.

Kylmä päivä ja kurja sää

Säätilaa koskeva toiveeni toteutui!! Tänään oli kylmää ja tihkutti välillä vettä ja tuuli kovaa! Oli ihanan viileää! Täydellinen keli kaupungilla ja kaupoilla pyörimiseen. Montaubanissa siis käytiin, ensin Decathlonissa, joka on kuin urheilutarvikkeiden Ikea. Löysimme sieltä äidin kanssa tiimilenkkarit, (mustat vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla), molemmille juoksuhousut ja urheiluliivit, sekä minulle vielä sukat ja olkavarren ympärille kääräistävä mp3-soittimen pidike. Mahtavaa!! Kävin tietysti illalla jo kokeilemassa uusia varusteitani ja lenkki sujui melko hyvin, vaikka tällä viikolla olenkin laiskuuksissani ja hyviä tekosyitä keksien jättänyt kaksi lenkkiä väliin. :/ Olen siis aloittanut tämän juoksuharrastuksen, ja kaverini (jolta sitä pyysinkin, kiitos Heidi!! :D) teki minulle oman kuuden viikon treeniohjelman, joka sisältää 3 hölkkälenkkiä ja venyttelyt alle ja päälle viikossa. Olen kyllä tykännyt siitä, vaikka tähän mennessä minulla ei kunnon varusteita ollutkaan. Ainakin ne kengät ja mp3-pussi ovat hyvin tärkeitä.. Vielä tarvitsisin sopivammat kuulokkeet, koska näissä, joita nyt käytän, on varmaan 3 metriä pitkä johto, ja uskon että matka kyynärpäästä korvilleni ei ole aivan niin pitkä. Oikean jalan yhteistyö uuden lenkkarin kanssa ei ollut ihan täydellistä, mutta pitää kokeilla, josko se siihen vähän tottuisi. Lonkkakaan, joka vielä ekojen juoksujen jälkeen ilmoitti itsestään, ei ainakaan nyt vaivaa. Saa nähdä sitten, miten huomenaamulla.

Iltapäivällä kävimme siis myös Montaubanin keskustan liikkeissä pyörimässä, mutta mukaan tarttui tällä kertaa vain postikortteja. Emmaukseen menimme tietysti, sillä Montaubanin myymälässä on parhaat vaatteet!! Ja sieltä myös yleensä löydän niitä ihania lasipurkkeja... tänään mukaan tarttui neljä, jouduin ehkä vähän ostoshysterian kynsiin. Mulla on niitä täällä nyt siis 7 ja kotona jo 3... katsotaan milloin alkaa riittää! Otan huomenna kuvan, kun on taas valoisaa. Voin vaikka lavastaa ne keittiön hyllyyn! Sillä kotona aion säilyttää niissä varmaankin keittiön ruokatarvikkeita, siemeniä ja makarooneja, mitä näitä nyt on.

Huomenna Jean-Pol heittää neljä matkalaista kimpsuineen ja kampsuineen, nalleineen ja kissoineen, lentoasemalle Toulouseen iltapäivällä ja siitä alkaa tämän talon loma ja rauha! Olen NIIIIIIN odottanut sitä, että saan olla jatkuvassa hiljaisuudessa. Aino on odottanut tulevaa Suomenmatkaa aivan hirveästi, eilen aamulla hän oli tullut aamukahdeksalta herättämään Milkan, ja oli pakannut kaksi pientä matkalaukkua jo täyteen leluja ja muita ehdottoman tärkeitä tavaroita. Mitenhän mahtaa huomenna päivä kulua sinne yhteen-kahteen asti, ennen kuin vihdoin matka oikeasti alkaa! Äsken olin skype-yhteydessä Utsjoelle, ja siinä jutellessamme äidin kanssa isälle, tuli Aino toivottamaan meille hyvää yötä. Kerroin hänelle, kuka se partamies ruudulla oikein on, ja Aino sanoi että "Joo mä thiedän kuka se on! Ja huomenna, me mennään sinne Suomeen."

Isä: "Niin, minä olenkin siellä Suomessa jo."

Aino: "Mutta ei mene kauaa niin me nähdään! Hyvää yötä!"

Ainolle ei ole ehkä kerrottu, että heidän perheensä matka rajoittuu luultavasti kehä kolmosen eteläpuolelle, ja että Utsjoki on oikeastaan jo niin kaukana etteivät kaikki laske sitä edes Suomeen kuuluvaksi. Hmm, pohjoisesta puheen ollen, olen tosi innoissani uudesta suunnitelmastani! Joka siis kuuluu näin: ensi keväänä haen ihan tosissani sinne Ouluun opiskelemaan saamelaista kulttuuria. Sieltä pystyn vaihtamaan joko Tromssaan tai Kautokeinoon, maailman ainoaan saamelaisyliopistoon! Personal trainerini sanoi, ettei voisi kuvitella kenenkään muun tuntemansa opiskelevan saamelaisyliopistossa. Mutta luulen, että se voisi olla se Minun Juttuni. En tiedä miksi sieltä valmistuu, ehkä ei miksikään, mutta varmasti saamen (ja norjan?) kieltä ja kulttuuria taitavalle löytyy töitä, ainakin pohjoisesta. Ja kunhan valmistun, voin toteuttaa toisen haaveeni, eli tatuoinnin. Sekin liittyy saamelaisuuteen, mutta en kehtaa ottaa sitä ennen kuin minulla on sille tarpeeksi perusteita, muuten se tuntuisi tekopyhältä ja liian helpolta. Tietysti olen paneutunut tähän haaveilupuoleen ihan kunnolla, ja olen selaillut Oulun kaupungin sivuja, etsinyt alueelta vuokra-asuntoja ja tutkinut Ikean kirjahyllyvalikoimaa! Mietin myös, mitä kissani tykkää 10-tuntisista junamatkoista.

Muutamalle kaverille olen jo ehtinyt hehkuttaa tätä erinomaisen hienoa tulevaisuudennäkymääni, ja tietysti joukossa täytyy olla myös yksi tällainen kommentti: Mutta sittenhän sun pitäis olla lapissa!? Sehän on niin kaukana!! Mutta ei se minulle ole sen kauempana kuin Helsinkikään, minulla on sukulaisia Suomen jokaisella rajalla, ja kaikissa suurissa kaupungeissa, joten se on oikeastaan ihan sama missä olen. Sitäpaitsi sen jälkeen kun olen ollut aikani ulkomailla, ja ainoa yhteys muihin ihmisiin on tietokone ja kirjeet, niin kyllä joku Oulu tuntuu ihan keskeiseltä paikalta, kaikkihan on vain puhelinsoiton tai junamatkan päässä! :) Hmm, minulla onkin yksi kirje odottamassa vastaamista.. Sen pariin! Huomenna--- LOMA!

Juna jyskyttää-ää vanhaa ystäväää

Jaaha. Taas sitä olis lähdön paikka edessä. Huomenna klo 9.53 (tai toivottavasti ainakin varttia aikaisemmin) jätän kotini taas taakseni ja vietän kier(t)olaisen elämää keskiviikkoon asti, jolloin lennähdän taas Euruupan halki ja takaisin Ranskan tukikohtaani.

Olisin tarvinnu vielä ainakin saman verran lomaa lisää. En tainnut olla yhtään kokonaista päivää kotona, pelkästään kotona. Aina piti kiikuttaa itsensä lääkäriin tai apteekkiin tai sovittuihin tapaamisiin. Mutta kaikki  hommat on hoidettu (paitsi astmalääkettä pitää vielä ostaa, koska sen korvausaika menee vasta huomenna umpeen, eikä tarvitse juosta kelalle hakemaan takautuvaa korvausta..) ja melkein kaikkia ihmisiäkin ehdin nähdä.

Mustan Aukon pakkaaminen on vielä aika pahasti kesken, mutta niin se on aina. Olen edellisen illan pakkaaja. Nyt pitäisi vielä pakata oikeastaan kahta laukkua; äidin uuteen punaiseen laukkuun voin laittaa niitä tavaroita, jotka pitää saada Ranskaan, mutta joilla ei ole kiire (ts. joita ilman voin elää kuukauden). Äidillä on tosiaan heinäkuulle varattu lennot ja silloin saamme kolmisen viikkoa hengailla etelän helteissä, ja ehkä käväisemme jo siellä Toulousessa asti! Hmm.. Olisiko ihan turhuutta ottaa mukaan tietokoneen kaiuttimet? Ehdin jo tottua niiden mukavuuteen, kun ei tarvinnut sählätä kuulokkeiden kanssa.. Mutta ehkä se on vain ylimääräistä luksusta, ja kuka tietää josko Emmauksesta saisi toimivat pömpelit puoli-ilmaiseksi.

Minulla taitaa olla lievää taipumusta ylipakkaamiseen, sen huomasin ainakin silloin kun muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa ja mukaani otin ainakin kolmet vaihtoverhot ja suuret määrät pöytäliinoja, sekä kirjahyllyyn paljon kirjoja, joita en koskaan vilkaissutkaan, paitsi pakatessani niitä uudestaan muuttolaatikkoon. Mutta nyt minulla onkin varasuunnitelma, kun voin laittaa turhaa tavaraa äidin mukana takaisin Suomeen. Vaan ei kai sinnekään mahdottomia mahdu..

Hmm. No ehkä nyt yritän lopettaa kaiken sijaistoiminnan ja ryhdyn oikeasti pakkaamaan, että pääsen joskus nukkumaankin. Huomenna junailen siis kuitenkin Tampereelle. Siellä on maanantaina se toinen pääsykoe, johon minun kannattaisi ehkä kerrata viiden tunnin junamatkan ajan, koska en juurikaan enää muista mitä siinä kirjassa sanottiin, vaikka se oli selkeää suomenkieltä! Suomen meininki on muuten kohta niin kuin Ranskassa: viimeksi lakkoilivat postimiehet ja -naiset (ja pakettini on edelleen hukassa sen jäljiltä :/ ) ja nyt on VR menossa lakkoon. Sitten muutan kyllä Ruotsiin, jos täältä ei saa enää ruisleipää ja piimää. No piimästä en edes tykkää, mutta jos kermaviili häviää kaupoista!

Kaksi vielä ja sitten lasku

Vielä kaksi työpäivää, sitten parin viikon kiireinen tauko. Apua, missähän välissä sitä oikein ehtisi lepäämään? Varmaan taas sitten kun olen takaisin Ranskassa...

Lapset olivat tänään taas koko päivän kotona (mun puolesta Elias sais jo alottaa sen kolmannen kerhopäivän ja se vois ihan hyvin olla keskiviikko) ja kumpikaan ei nukkunut kunnollisia päiväunia, joten päivä oli tosi katkonainen enkä saanut istahdettua alas juuri ollenkaan. 

Tänään me käytiin kahdesti kaupassa; ensin aamupäivällä lähimarketissa ostamassa Aïnolle eväitä huomista kevätretkeä varten, ja iltapäivällä suunnitelmani oli pyöräillä Ainon kanssa kaupungin laidalle supermarkettiin kattelemaan vähän tuliaisia ja muuta pientä, mutta Elias varmaan haistoi aikeemme päiväunensa läpi ja heräsi ennen kuin ehdimme lähteä. Joten, lapset autoon ja kauppaan sitten niin. Hyvin sujui, vaikka loppua myöten Elias alkoi vähän kinastella. Kauppareissun jälkeen yritin saada Eliaksen vielä nukkumaan, mutta hetikohta se alkoi huutaa ja kun kävin katsomassa niin se oli kakannut sänkyynsä!!!! Pottaharjoittelussa ollaan edetty jo siihen vaiheeseen, että Eltsu osaa kertoa kun kakka on jo tullut, ja osaa ottaa vaipan itse pois. Jolloin yleensä syntyy sotkua. Puhh.... Vielä kun päästäisiin siihen että hän osaisi ennakoida anaaliset toimintonsa ja suostuisi istumaan potalle riittävän pitkäksi aikaa. Eipä muuta kuin lakanat pesuun ja pyllypyykille.

Keräsin mansikoita iltapäivällä ja sain jotenkin toisen lapani jumiin? Kas kun se mansikointi onkin niin rankkaa puuhaa. Jumitus säteili kuitenkin aika hyvin niskaan ja aiheutti päänsärkyä ja kello viideltä (kun tehtaan summeri soi töiden päättymisen merkiksi) sammuinkin sitten villatakki päällä sänkyyn kahdeksi tunniksi. Eliaksen huuto herätti minut kyllä toistuvasti. Mutta taisin olla aika puhki päivän päätteeksi. Huomenna Milka lähtee taas Alpiin aikaisemmin aamulla, joten kello laitetaan soimaan kolmea yli seitsemäksi. Aino on koko päivän kevätretkellä koulun kanssa ja Eliaksen kanssa hengataankin sitten kotona. Hei jipii. Torilla ei tarvitse varmaan huomenna käydä kun tänään käytiin kaupassa, joten säästän vähän rattaantyöntölihaksiani.

Narnian tarinat ovat edenneet jo kolmanteen osaan, ja pääsykoekirjaa on jäljellä vielä 30 sivua. Lentokoneessa sitten, niin kuin viimeksikin.

Sammanfattning av veckoslutet

Bllerrgghhh. Perjantaina nukuin pitkään, söin, nukuin päiväunet, söin, menin nukkumaan.

Lauantaina nukuin pitkään, heräsin syntymäpäivälounaalle, taisin nukahtaa iltapäiväksi, jätin illallisen välistä, ja menin suihkun jälkeen nukkumaan.

Sunnuntaina heräsin jo yhdeksältä, mutta nukahdin uudestaan Narniaan, heräsin kivasti ruoalle, mutta nukahdin mansikkakakun ja allergialääkkeen yhteisvaikutuksen alaisena ruotsin kirja vieressäni. Päiväunien jälkeen pönttö (tässä tapauksessa pääkoppani) oli vähän sekaisin, päätä särki ja oli semmoinen ihme pöhnä päällä. Heitin kirjeen postilaatikkoon ja karkasin samalla vähän iltakävelylle, kun lapsia laitettiin juuri nukkumaan, ja päätin rauhoittaa itseni siltä taistelulta tänään.

En saanut ruotsia tankattua ollenkaan, (tai oikeastaan kielitiedettä ruotsiksi) mutta tulostin sentään pari vanhaa valintakoetta ja aion tankata niiden avulla tarpeellisimmat tiedot aivoihini. Kääntäminen on kyllä aika vaivalloista, koska en ole juurikaan ruotsia lukenut tai tuottanut tässä viimeisten kuukausien aikana. Tuolla meidän koulussa kun suomen kielelläkään ei ole kovin paljoa merkitystä... Ihanaahan sinne kouluun olisi päästä, tällä hetkellä en osaa edes sanoa kumpi kiinnostaa enemmän, pohjoismaiset kielet vaiko englannin kääntäminen. Helsingissä oppisin kuitenkin 5 kieltä kerralla!! Ruotsin lisäksi norja, tanska, islanti ja fääri! Mutta toisaalta siinä käännöstieteessäkin tuli niin paljon mielenkiintoisia näkökulmia esiin.. Jos pääsen sisään, niin olisi melkeinpä harmi odotella kokonainen vuosi ennenkuin pääsen aloittamaan! Paikkana taas Tampere olisi kiinnostavampi, koska Helsinki on niin iso ja pelottava, melkein kuin olisi ulkomailla, mutta kuitenkaan sitä ei voi käyttää tekosyynä jos mokaa jossain.

Uhh, jokatapauksessa on jo vähän ikävä (tai aika paljonkin, mutta se ei ole ottanut vielä ylivaltaa) takaisin omaan elämään, että voisi vapaa-ajallaan tehdä muutakin kui tätä, hakata näppäimistöä ja odotella että joku toinen tulee linjoille. Ja omaa ruokaa ja ruokavaliota on myös ikävä, tuntuu että täällä syödään koko ajan! (herään, syön, herään, syön...) Hyvin alkanut hoikistumiseni on mennyt aika lailla läskiksi. Olen kerran uskaltanut käydä yläkerran vaa'alla, mutta luulen että painovoima vaikuttaa täällä enemmän, kun ollaan lähempänä päiväntasaajaa, vai miten se meni.. Hur som helst, se näytti väärin.

Otin tänään jo matkalaukun esille, ja sain sinne laitettua jo paksun villapaidan ja äidin salaa mukaan pakkaaman keittokirjan. Kiitti vaan, mutta tuon sen takaisin. Olen tehnyt täällä oikeasti ruokaa ehkä kaksi kertaa, en laske ruoan laitoksi mitään lämmittämistä.. Hmm no okei, jos munien paistaminen lasketaan, niin sitten ehkä neljästi. Mutta en oikein uskalla tehdä hirveästi ruokaa, koska lapset eivät kuitenkaan söisi mitään ihmeellisiä kokkauksia. Joten nakeilla ja kalapuikoilla täällä pärjätään, semivege-Aïnolle papuja, herneitä ja porkkanaa. Huomenna jatkan pakkaamista jos ehdin, mutta onpa tässä vielä 20 päivää aikaa. Eikä laukkuni saa olla liian täynnä, että saan tuotua siinä salmiakkia ja suklaata itselleni matkaevääksi! Ja ruisleipää.

Täällä ruusut kukkivat, näin ainakin kymmenen eriväristä ruusupensasta iltakävelylläni. Meidänkin pihalla on ainakin kahden- tai kolmenlaisia, ja niistä on tehty kauniita kaaria. Tänään syötiin myös kulhollinen omalla maalla kypsyneitä mansikoita iltapalaksi. 

Hyvää äitienpäivää vielä kaikille blogiani lukeville äideille, erityisesti omalleni! <3

Petipotilaana

Tiedättekö, on olemassa sellaisia matkakuume-elokuvia, joiden pääasiallinen tarkoitus on saada ihmiset matkustamaan ulkomaille, tai ainakin unelmoimaan siitä. Tämmöisiä ovat ainakin A good year, joka sijoittuu Ranskan Provencen maakuntaan, pääosissa Russel Crowe ja ihana Marion Cotillard. Pariisin romantiikan ja rakkauden hehkutuksen splatteripalkinnon vie tietysti Amélie, ja Barcelonaan elokuvan ystäviä houkuttelee Woody Allenin uusin pätkä Vicky Christina Barcelona, jonka katsoin juuri äsken. Se oli loppujen lopuksi aika tyhjänpäiväinen lehva. Mieluusti sen katsoi, mutta viimeiset 5 minuuttia pilasivat koko jutun. Ihan sama tympääntynyt olotila jäi valloille, samoin kuin odottaa johonkin kirjaan jännittävää ja erilaista loppuratkaisua, ja sitten lopussa onkin vain tyhjänpäiväistä lätinää, joka ei johda yhtään mihinkään. Plääh. Mutta ehkä se leffa oli vähän jotenkin halveeraus myös itseään kohtaan, tahallinen eli siten siis fiksu? Voisiko olla?

Hmm, no tämä elokuva-aiheinen aloitus kuitenkin liittyi siihen, kun jouluna lainasin kirjastosta juuri tuon A good year-leffan, ja tietysti äidille ääneen voihkailin, että voi kun pääsisin Ranskaan! Silloin olin tietysti suunnittelemassa reissuja myös Pietariin ja Malagaan helmikuussa, joten äiti lyttäsi, niinkuin äitien kuuluu, unelmani alas ja tokaisi jotain tyyliin "no jos nyt ensin pääset edes sinne Venäjälle.." Ja pari päivää sitten pyöräillessäni sitä kanaalin rantaa pitkin kotiin, tajusin yhtäkkiä että perskeles. Täällähän minä nyt olen. Kolmessa kuukaudessa leffan näkemisestä olen yhtäkkiä keskellä kaikkea sitä, viiniviljelyksiä ja laventelintuoksua ja vanhoja miehiä koirineen ja juustoja ja patonkeja ja kaikenvärisiä ikkunaluukkuja... Ja se oli jotenkin niin hupsua. Ja sitä ennen ehdin käydä vielä Espanjassa ja Venäjälläkin. Aikamoista rytinää on ollut tämä alkuvuosi kieltämättä.

Silti haluaisin aina muualle. Ihminen ei ole varmaan koskaan tyytyväinen. (Ainakaan jos on melkein 20-vee tai Christina Barcelonassa.) Alkuun kun tänne tulin, tai oikeastaan en ehkä vieläkään, ajatellut olevani Ranskassa. Tai ulkomailla. Olin vain jossain, ehkä keväässä kirsikankukkineen ja aurinkoineen. Ehkä puolentoista viikon oleskelun jälkeen aloin laskea kuinka paljon tulisin tienaamaan kesään mennessä, ja suunnittelin jo seuraavaa reissua. Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä interrailille Eurooppaan tänä kesänä, ennen kuin koko au pair-jutusta oli mitään tietoa. Laskiessani kuitenkin tajusin että vaikka lippurahat olisivat juuri ja juuri koossa, pitäisi jollain tavalla myös elää kesän yli, ja niinpä olen lykännyt sitä ajatusta tuonnemmaksi. Mutta Brittein saaret ja esi-isieni maa, Skotlanti, ovat minulta vielä kokematta, ja sinne haluaisin vielä jonain päivänä. Irlannin kuumetta kirvoittaa kuulemma Once-elokuva, olen halunnut katsoa sen, mutta vielä en ole saanut sitä käsiini, saati silmieni eteen.

Noh, varasuunnitelmani (aina pitää olla suunnitelmia, sillä muuten rupeavat oikeat asiat menemään pieleen) on kuitenkin seuraava: Kun palvelukseni täällä päätty, reilailen kotia. Koska asun vakituisesti Suomessa, saan reilata Ranskassakin! Oikeastaan on aika kallista ostaa yhdensuuntainen lento Suomesta tänne, mutta pitää vielä vähän suunnitella, tai sitten vain tuhlaan lastenhoidolla tienaamiani rahoja raiteille ja ilmaan.

Kuume nyt ei tunnu oikeastaan hellittävän, ehkä nappaan lisää droppia.