Mansikkakannu

Lomailu se vaan on virkistävää.

Junassa perjantaina sain paikan lasten leikkivaunuun, voihan jee. Siellä oli ainakin 10 pellavapäistä huliviliä jotka ramppasivat ees ja taas ja loikkivat kädensijoja pitkin. Mutta pääsin silti kotiin ihan aikataulun mukaisesti. Olin kotona ainakin 5 tuntia ja lähdin sitten tapaamaan kavereita Savonlinnan yöelämään! Kaverini on rippileirillä töissä ja kertoi nukkuneensa varttia vaille yhdestä puoli kuuteen, mutta minä tein toisinpäin ja nukuin puoli kuudesta melkein sinne yhteen. Ilta oli... ainakin hauska. Lempibaarini ja olohuoneeni Häppäri oli äänestetty Trendi-lehdessä Suomen symppiksien paikkojen listalla aika korkealle! Top 5 se ainakin oli, ehkä jopa ykkösenä. En ole ehtinyt vielä itse tsekkaamaan uusinta Trendiä, vaikka hipelsinkin sitä Seppälän kassalla (tietämättä koko symppisjutusta vielä mitään), kun ostin kukkamekkoani. Eilen oli ihan kamalan kylmä, joten en millään voinut pukeutua siihen. Laitoin lämpimästi päälle, mutta taisin silti vilustua, koska kurkkuni on kipeä ja olo on muutenkin pöpperöinen. Äiti kokeili otsaani kun haukuin Suomea jalkapallomaana.. Hei haloo, mikä saavutus on voittaa joku Liechtenstein?!?!?!! Eihän se oikeasti ole edes maa! Siellä on alle 40 000 asukasta, ja niin pienestä poppoosta on varmasti vaikea löytää tarpeeksi hyviä jalkapallonpelaajia, kun ei viiden miljoonan populaatiokaan tahdo riittää mihinkään. Silti, Liechtenstein on hauska sana ääntää ja voisin nimetä kissani Liechtensteinin herttuattareksi.

Kissani Hilppa muuten rakastaa minua. Olin jo huolissani kun se kierteli ja kaarteli kaukaa eikä tullut puskemaan minua, vaikka hainkin sen heti kotiin tultuani ulkoa sateesta pois sylissäni. (Se ei halunnut kastella tassujaan vaan itki tyhjässä koirankopissa.) Mutta aamuyöllä kömpiessäni nukkumaan se kuitenkin ilmestyi viereeni. En tiedä oliko se odottanut minua huoneessani koko yön vai kuuliko se kun hipsin hipihiljaa kotiin ja tuli perässäni. Ja aamulla kun heräsin, se nukkui jaloissani ja tuli myös peiton alle lämpimään. Illalla katsoimme ruotsalaista romanttista komediaa yhdessä sohvalla ja äiti oli katkera, kun kaikki hellä huolenpito ja vaivannäkö palkittiin nyt nukkumalla minun sylissäni. Nytkin se nuolee tassujaan sängylläni ja odottaa minua sinne. <3

Kävin tänään rippileirillä vähän kertomassa Ranskan kokemuksistani. Juttuhan ei sinänsä liittynyt mitenkään rippileirin Jeesus-meininkiin, mutta kai siinä piti olla kyse kasvamisesta ja lähtemisestä ja itsenäistymisestä ja sen sellaisesta.. Hyvin nuoret jaksoivat kuunnella, ja jotkut keskittyivät jopa niin paljon kuuntelemiseen että pitivät silmänsä kiinni ja painoivat päänsä käsiinsä. Lopuksi näytin kuvia ja irtosi niiltä muutama kysymyskin ja naurunremakka kun kerroin mitä suomalaisia sanoja Elias on oppinut. (-Fiksu poika. -Vittuuuhhhhh! -Eijeijeijeijei, sanoin fiksu! -Vittuuhhhh!!) Ruokapalkalla kelpasi hyvin käydä, sillä Eevan ruoat on legendaarinen juttu täälläpäin. Omasta riparista on melkeinpä jäänyt paha maku suuhun, koska silloin joku toinen teki meille viikon ruoat. Kävin itse riparin kahdesti, ensin vilkkaana ja liian puheliaana rippikoululaisena, ja sitten vilkkaana ja liian puheliaana isosena. :D Isos-leiriin liittyy myös hauska sattumus, josta vieläkin kerron innokkaasti, jos vain tulee hyvä tilaisuus leuhkia saavutuksillaan. Tarinan pääteemoja ovat alastomuus, henkilökohtainen lyhyen matkan juoksuennätykseni sekä 5 euron seteli. Leiriohjaaja Päivin mukaan en ole muuttunut mihinkään! :D Tiedä sitten, pitäisikö se ottaa kohteliaisuutena vai ei.. 

Huomenna lupasin joka tapauksessa mennä kirkkoonkin asti laulamaan virsiä urkuparvelle, ja sen jälkeen takaisin Hellikseen, eli Hellaniemen leirikeskukseen viettämään vierailupäivää Heidi-ystäväni luokse. Molempien kiireiset aikataulut pakottavat meidät tapaamaan riparilaisten ja heidän vanhempiensa vilinässä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. :)