Huuh, tänä yönä aion nukkua hyvin. Kävin äsken "vähän kävelemässä", haukkaamassa happea, mutta tyhjä tie näytti niin houkuttelevalta että oli pakko vähän rääkätä kehoakin ainaisen mielen sijaan; pistin juoksuksi! Mikään liikunnallinen lahjakkuushan minä en ole. Tykkään pyöräillä, koska siinä saa huilia alamäet, ja ylämäissä jätän kyllä jälkeeni säännöllisesti (jalkaisin) lenkkeilevät kaverini, mutta juostessa loppuu kunto aika äkkiä. Olen kai kuitenkin saanut täällä sen verran jatkuvaa perusliikuntaa lapsia kouluun ja kotiin kärräämällä että juoksin varmaan puoli kilometriä ensihujauksessa! Huomenna en varmaan pääse sängystä ylös. Lonkka.. tuntuu. Minullakin on varmaan sukuni naisten perintölonkka.
Mutta juokseminen olisi aika kivaa, monestakin syystä. Ensinnäkin, pääsisin pois täältä talosta. Vaikka ihan okei täällä viihdynkin, niin olo on kuin asuisin työpaikallani. Ja niinhän minä teenkin. On vaikea yhtäkkiä vain lopettaa työt, jos on yhä samassa ympäristössä. Kello viisi, kun arjen ja vapaa-ajan pitäisi alkaa, lapset silti kiljuvat ja juoksevat huoneeseeni ja unohdun välillä hoitamaan kesken jääneitä askareita.. Edelliset au pairit ovat ehkä hyväksyneet itselleen ns. "palkallisen isosiskon", tai kummitädin tms. roolin, jossa he auttelevat pitkin päivää ja ovat enemmän perheen arjessa mukana, mutta minä en osaa ottaa asiaa niin.
Töissä ollaan töissä ja vapaalla vapaalla, mutta täällä ne sekoittuvat, eikä sitten koskaan ole kunnolla vapaalla. Siksi siis pitäisi useammin lähteä ulos, mutta tähän asti olen ollut siihen liian väsynyt. Nyt kun Milkakin on ihan oikeasti lomalla, (ja Veera-tätikin on käymässä parhaillaan) on lapsilla enemmän vahtivia ja hoivaavia silmäpareja ympärillään, ja muutenkin minulla on paljon vähemmän hommia hoidettavana. Joten töiden jälkeen en sitten kaadukaan suoraan sänkyyni tuhisemaan, vaan minulla olisi energiaa tehdä jotain, mutta viime päivinä olen vain pyöriskellyt sinne tänne enkä ole osannut tehdä mitään järkevää. Kun ei tarvitse edes lukea pääsykokeisiin (vielä) tai tehdä koulun rästitehtäviä (enää).
Jaaha. Ja muita hyviä syitä juoksemiseen olisivat tietysti kunnonkohotus ja lisääntynyt hapenottokyky. Astma varmaan tykkäisi isommista keuhkoista ja sitä rataa. Osteoporoosin ehkäisyä ja kaikki muut terveydelliset syyt siihen päälle.
Tänään on ollut kai muuallakin Euroopassa Huono Päivä. Silloin yllättävän paljon asioita menee päin petäjää ja muita pöliseviä havupuita. Allergiaoireeni jatkuvat ihan kamalina, vaikka syön nyt säännöllisesti allergialääkettä. Niistän varsinkin aamuisin (ja aamuyöllä!) järkyttävät määrät inhottavaa limaa ja liisteriä, ja vaikka kuin tyristän ja tyristän, niin loppua ei tule koskaan. Niin kuin jostain inhottavasta sadusta.. "ja niin ilkeän Maijan nenä vuoti koko hänen loppuelämänsä ajan, eikä hän koskaan saanut niistettyä sitä tyhjäksi. Sen pituinen se!"
Myös silmät oireilevat aika pahasti. Aamulla, jos satun vahingossa hieraisemaan silmiäni (mikä on aika todennäköistä koska ne rähmii aavistuksen ja vuotaa), niin kamala kutina alkaa välittömästi. Sitten yleensä yllyn hinkkaamaan silmiäni oikein toden teolla, mutta sen jälkeen olo onkin vielä kamalampi. (Kamalampi.. sellainen lampi joka on täynnä kamaa! :D) Silmäluomeni ovat jo ihan punaiset ja arat kaikesta kaivelemisesta. Onneksi äitillä on matkalaukussaan supertehokkaita, vielä allergisemman ystäväni suosittelemia silmätippoja, ja 3 isoa pakettia nenäliinoja. Täältä kun ei saa edes ekologista vessapaperia ilman hoitavia ja vahvasti tuoksuvia lotioneja..
Urputuksen aiheita riittäisi vielä vaikka kuinka. Ohitetaan nyt pikaisesti vielä se, että Helsingin yliopiston pääsykoetuloksien pitäisi tulla ensi maanantaina, samana päivänä kun täytän 20 vuotta (yksin täällä kaukana, ilman yhtään ystävää). Enkä kuitenkaan voi olla käymättä katsomassa niitä netistä, jos posti ei ehdi perille. Silloin tietysti saan karvaan syntymäpäivälahjan, koska tuskin edes pääsen sinne opiskelemaan, Tampereen lottoarvonnalla suoritettuun opiskelijavalintaan vielä pienemmällä todennäköisyydellä. Samaan aikaan naamakirja eli facebook eli lärvikirja eli fasebuuk on täynnä JEE PÄÄSIN KOULUUN-statuksia enkä jaksa olla enää iloinen kaikkien puolesta vaan haluaisin itsekin olla jo huoleton ja suunnitella varmempaa tulevaisuutta. Mutta ainakin ensi viikon jälkeen saan taas ruveta pläräämään koulutushakua ja etsimään uusia mielenkiintoisia kouluja, jonne haen ensi keväänä. Miten olisi joku journalistiikka-ala? Urputuksen koulutusohjelma?
Ainiin. Eikä me päästy edes uimaan tänään vaikka koko päivän sitä odotin (minä varmaan innokkaimmin), koska iltapäivällä lasten herättyä mustat pilvet peittivät yhtäkkiä taivaan ja sää viileni. Eihän 23 lämpöasteessa kukaan tarkene uimaan! :D Mutta koetamme huomenna aamupäivällä uudestaan. Tie sinne joelle saattaa olla myös aika pusikkoinen ja huonossa kunnossa, joten Milka ei olisi halunnut ajaa sinne, mutta Crhisu on töissä, minkäs teet.
No se siitä taas. Oli tässä päivässä ainakin yksi hyvä asia kaikkien huonojen seassa, ja se on Astrid Lindgrenin Marikki-kirjat! Olen nauranut monet kerrat ekaluokkalaiselle Marikille ja hänen tempauksilleen, mutta liikuttunut myös siitä, miten ystävällinen hän osaa olla ihan itse ja kenenkään patistamatta. Aika omatoiminen ja empaattinen tyttö näihin "meidän lapsiin" verrattuna. Sitäpaitsi kirja hauskuuttaa myös aikuista lukijaa, joka ymmärtää viittaukset isän aiheuttamaan äidin huonoon oloon (joka purkautuu joulukuussa pikkusiskon muodossa äidin vatsasta) ja Nilssonin sedän "järkeilemiseen" rentona riippukeinussa. Paljon opettavaisempi kirja kuin Pilluparvi, feministinen teini-iässä vääryyksiä kokeneiden katkerien nuorten naisten itsetunnon kohotuspokkari.
Nyt pitäisi päästä uudestaan juoksemaan mieli ja keho tyhjäksi, mutta enpäs viitsi enää keskiyöllä.
P.S. Sain myös yhden postikortin tänään, ja sekin oli hyvä asia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti