Syyskuu!!

Syyskuun ensimmäinen aamu alkoi sopivan syksyisellä tavalla; ukkosmyrskyllä ja rankkasateella. Eilen illalla ennen nukahtamista luin Muumilaakson marraskuusta juuri sen kohdan, jossa ukkonen jyrmysi jossain kaukana ja alkoi lähestyä Muumilaaksoa.

Eliaksella alkoi tänään kerho. Saapa nähdä alkaako ranskalaisetkin sanat muistua mieleen siellä muiden kanssa leikkiessä, nyt se on vähän hukuksissa tuo isänkieli. Ainolla alkaa koulu vasta torstaina, hän menee jo sinne keskikokoisten luokalle, ei vielä isojen, mutta ei enää ihan pientenkään ryhmään.

Saloua tuli eilen myös kotiin, hän oli ollut myös meditoimassa, mutta Ranskan yksikössä jossain Pariisin lähellä. Milka ja lapset hakivat hänet Montaubanin juna-asemalta, ja meditointi on muutenkin jatkunut täällä kurssien jälkeen. Välillä Milka ja Saloua sulkeutuvat tyhjään, pimeään huoneeseen ja ovat siellä tunnin. Outoa hommaa, kyllä mulle riittää päiväunet tai telkkari tyhjentämään mielen. Ei pidä laittaa sitä liian täyteen muutenkaan!

Viikonloppuna pääsen Marseilleen! Se on sentään Ranskan toiseksi suurin kaupunki, joten nähtävää varmasti riittää. Milkan ja Chrisun joku tuttu asuu siellä ja muuttaa nyt asunnosta toiseen, joten lähdemme isolla autolla muuttoavuksi. Niin, tai siis minähän leikin vain turistia. Elias ja Jean-Pol tulevat myös mukaan, mutta Aïno jää Salouan kanssa kotiin ja menee Tao-kaverin syntymäpäiville, ja se onkin hyvä, koska muuten en olisi mahtunut kyytiin! :) Hirveästi en ole vielä ehtinyt tutkia, mitä Marseillessa on, mutta tiedän että se on iso satamakaupunki ja kartan mukaan siellä on myös metro. Tykkään metro-kaupungeista, koska niissä voi rauhassa eksyä. Ei tarvitse pysyä kartalla ollenkaan, kunhan vain pitää metrokyltin aina näköpiirissä. Marseillen lähellä merellä on pari saarta, joista toisella on Ifin linna, châteu d'If. Se on 1500-luvulla rakennettu vankila, joka tuli kuuluisaksi kun Edmond Dantès karkasi sieltä. Edmondhan on romaanihenkilö, se Monte-Criston kreivi, eikä kukaan oikeasti ole onnistunut karkaamaan Ifin vankilasta, mutta kaipa joku on sentään yrittänyt. Minulla on vain lauantai aikaa kierrellä kaupunkia, koska täältä Marseilleen on ainakin 5 tunnin ajomatka. Perjantaina kuuden maissa lähdemme täältä sinne, ja sunnuntaina päivällä takaisin, sellainen on suunniteltu ajoaikataulumme.

Tänään aioin lähteä vihdoin kameran kanssa sinne tutulle lenkilleni, mutta minua alkoi yhtäkkiä väsyttää niin, että jospa kellahtaisinkin sänkyyni? Sitäpaitsi siellä on vieläkin aika märkää, vaikka ei enää sadakaan. Olen vältellyt lähtemistä viime viikolla, koska on ollut liian lämmintä, mutta eihän tämäkään nyt ole hyvä! Toivottavasti viikonloppuna on kuitenkin hyvä sää, että voin rauhassa liikkua kaupungilla.

Toulouse encore

Mietin tänä aamuna, että onkohan Toulousen kaupungilla suomennettu nimi. Niinkuin on Paris muotoutunut Pariisiksi, Berlin Berliiniksi, miksei Toulouse voi olla Tuluusi. On vaikea tietää miten nimiä pitäisi taivuttaa, onko "Toulousessa" oikea muoto? No, kuitenkin. Minulla oli siellä eilen hauska päivä, tosin pitkä ja uuvuttava. Lähdin aamulla klo 9.22 junalla, hipsin kotoa ennen kuin muut olivat hereillä, mukanani kamera, rahaa, aurinkolasit, vesipullo ja muita ostosretkellä tarvittavia asioita. Murphyn lain mukaan silloin kun ei ole junalippua, sitä kysytään, ja niinpä jouduin maksamaan 12.70 euroa, kun internationaali opiskelijakorttini ei kelvannut ja unohdin että pitikin kysyä sitä nuorisolippua, mutta eipä se ollut kuin 2 euroa kalliimpi. Sen huomasin kotimatkalla, kun taas jouduin maksunaiseksi, mutta oli nuori ja komea konnari, niin etten viitsinyt edes lähteä junan vessaan piiloon tai jotain muuta. Ostin kyllä lipun vain Montaubaniin asti, joka on iso asema ennen Castellia, ja säästiin ehkä... euron? Kiusa se on pienikin kiusa.

Tuluusissa tuuli aamulla aika kovaa, joten kipitin pikavauhtia varjoisia katuja pitkin seuraten Centre Ville-kylttejä, kun en halunnut ottaa metroa. Pian huomasin kuitenkin olevani Wilsonin aukiolla, ja sieltä löysin itseni keskusaukio Capitolille. Äidin kanssa kävimme siellä silloin aiemmin, ja tänään lähdin päinvastaiseen suuntaan kuin viimeksi. Pyörin kirja-paperitarvike-levy-dvd-oheistavarakaupassa ainakin tunnin, ja löysin mahtavan uuden päiväkirjan itselleni! Ostan uuden aina vaikka edellinen on vielä kesken, koska silloin jaksan kirjoitella ahkerammin, kun haluan päästä jo uuden tyhjän kirjan sivuille.

It was wrong to be bad, but she couldn't be good!

A brand new journal! Never before published!

Levykaupan jälkeen piipahdin sisään kivalta  näyttävään isoon vaatekauppaan ja siellä teinkin suurimman osan löydöistäni: musta minihame, jollaista olen jo vähän aikaa kaivannut vaatekaappiini, vihreä villatakki, leggingsit ja sukkahousut talvea varten (joka joskus ehkä tulee tännekin?), sekä uudet "tissihenkarit", niin kuin eräs kaveri joskus kutsui rintaliivejä. Piipahdin kaikenlaisissa liikkeissä ja putiikeissa, ja yksi oli todellinen helmi kaikkien krääsäkauppojen virrassa. En oikein tiedä miksi kutsuisin sitä.. paperitarvikeliike? Siellä oli erilaisia muistikirjoja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin; oli kalentereita, viikkosuunnitelmia, muistioita luetuille kirjoille ja omille resepteille, sekä nuottiviivastollisia pikkukirjoja Nuuskamuikkusen sukulaissieluille, joille pienet sävelmät tulevat mieleen kulkiessa siellä ja täällä. Oli viivoitettuja, ruudullisia ja tyhjiä sivuja, kansia kaikkeen makuun mustista riemunkirjaviin, söpöihin kuvitettuihin. Sieltä sai kaikenvärisiä kirjekuoria ja ihania papereita erikoistarkoituksiin. Liikkeen perällä oli vielä jotain, joka lopulta lumosi minut. Sieltä sai jonkinlaista johtoa, jossa oli pikkuisia lamppuja, ja niihin sai kiinnitettyä onttoja palloja, jotka oli pyöritelty jostain paperinarun ja liiman näköisestä jutusta. Palloja oli kaikenvärisiä!

Hiirimattokin voi olla tyylikäs! Nuo itämaiseen tyyliin sopivat matot maksoivat muistaakseni 22 euroa, joten jätin sinne kauppaan, koska minulla ei ole edes hiirtä. Olen ymmärtänyt että ihan kaikkea ei tarvitse omistaa, mutta tuoltakin kaupasta olisin halunnut vaikka mitä! Tyydyin kuitenkin vain kirjekuoriin, sillä uusi päiväkirjahan minulla jo oli. Olisin voinut vietää aikaa vaikka tuntikausia tässä kauniiden asioiden kaupassa, mutta siesta sotki suunnitelmani, ja kellon tullessa 13 minun oli lähdettävä pois.

Sen jälkeen olinkin jo aika väsynyt ja kiertelin vain vähän siellä ja täällä. Kävin katsomassa olisivatko viime kerralla näkemäni vintage-kauppa ja se sirkustavaroiden puoti auki, mutta ei, siestalla kaikki! Se on ihan typerä systeemi, parhaaseen aikaan suurin osa liikkeistä sulkee ovensa, ja mitä silloin voi tehdä? Kaikki ranskalaiset syövät kahdeltatoista ja silloin ruokapaikat täyttyvät, mutta olin syönyt kanapaniinin (makuna poulet roustique) jo aikaisemmin. Niinpä tyydyin kiertelemään ja kaartelemaan, etsin metroa ja olin taas Capitolilla. Lopulta luovutin ja metroilin takaisin Marengolle, juna-asemalle. Jouduin odottamaan siellä yli kaksi tuntia, mutta en jaksanut enää lähteä mihinkään, nukuinkin vähän hyvin epämukavassa asennossa. Olin kotona vasta kuudelta illalla, joten päivä oli tosiaankin pitkä! Mutta minulla oli kivaa, sain vähän yksin tuuletella päätäni ja keikistellä sovituskopeissa, ja nyt istun kirjoittamassa tätä uusissa vaatteissani, hihii! :) Enkä ostanut edes mitään turhaa! Yleensä minulle käy niin, että ostan muistoksi jotain, mitä en välttämättä tarvitsisi ollenkaan. 

Kaverini on päässyt perille Pariisiin ja kohta voinkin ruveta jo suunnittelemaan junailua sinne! Kuusi tuntia junassa tuntuu nyt aika hyvältä ajatukselta, sillä junan penkit on tehty istumista varten, ja minun tietokonetuoliani ei. Peppuni on kipeä ja jumissa, jouset painaa ikävästi eikä tyynytkään auta! Valivalivali. Lopuksi vielä kuva sen sirkuspellen kengistä, ne oli näyteikkunassa!

Ihan tavallinen työpäivä

Kello on vartin yli viisi, ja siksi olenkin hieman yllättynyt, kun Chrisu on jo kotona. Koko viime viikon kun tein tunnin tai pari tai kolme tavallista pidempiä iltoja, niin jotenkin totuin siihen jo. Mutta, on tässäkin koira haudattuna: Chrisulla on illalla vielä kokous kaupungilla, mutta ei siinä pitäisi kauaa mennä..

Yksi villasukka on jo valmis, tänään voisin aloitella toista. Päivä oli taas lämmin, nyt +31. Käytiin aamulla tuossa lähikaupassa etsimässä vaippoja, mutta ei siellä ollut kuin niitä samoja vähän liian pieniä vaippoja joita kotonakin on jo paketillinen, joten samapa käyttää ne pois.

Ja ihan huvikseni haluaisin myös tietää, ketkä tätä blogiani käyvät lukemassa, joten jättäkää kommenttilaariin joku kiljahdus taikka tervehdys, ja vaikka nimi tai joku muu tieto, josta teidät tunnistan :)

Mistä tunnistaa hyvän työntekijän?

Hyvä työntekijä sairastaa vain lomilla ja viikonloppuisin. Tänään on mun viimeinen vapaapäivä tästä siirretystä ja pidennetystä viikonlopusta, ja heräsin aamulla kuumeisena. Kävin eilen kävelemässä ulkona, mutta olin ihan normaaleissa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa ja lämmintä oli silti 20 astetta vaikka ranskalaisella mittapuulla olikin viileä päivä. Toivottavasti nyt ei vain olisi sitä possuflunssaa, koska kuulun muiden tautieni takia pariin riskiryhmään. Ja onhan täällä myös nuo pienet lapset, joille se olisi vakavampaa.

Viime viikko oli tosiaan aika rankka ja nämä vapaapäivät tulivat ihan tarpeeseen, mutta tauti olisi kyllä saanut tulla jo maanantaina jos oli kerta tullakseen. Kuumeisena olen tietysti väsynyt ja varmasti kiukkuunnun lapsille vieläkin herkemmin kuin tavallisesti. Oi voi.. Mutta onneksi on vaan kaksi päivää ennen seuraavaa viikonloppua, ja seuraavalla viikolla alkaakin jo koulut ja kerhot.

Eilen kävelyretkelläni huomasin ilmassa (ja maassa) paljon syksyn merkkejä. Harmitti ettei kamera ollut mukana, mutta kukapa sitä lenkille kameran kanssa lähtee? Auringonkukkapellot oli puitu, ja kyyhkysparvi lensi sen yläpuolella etsimässä varmaankin ruokaa, matoja tai siemeniä. Maassa oli paljon pudonneita lehtiä ja tuoksui märälle (koko päivän oli satanut muutenkin vettä), sekä loppukesän niittykukille. Sellaisille, mitä Suomessakin kasvaa: siankärsämöä, sitä violettia ohdaketta ja sitten sitä keltaista jotain... (Ahkeran googlaamisen jälkeen luulen sen olevan syysmaitiainen.)

Välillä nokkaani eksyi jopa sienien limainen tuoksu! Kaksi miestä, luultavasti isä ja poika, keräsivät jotain marjoja tien varrella olevasta pusikosta, sammakot loikkivat tieltäni vihreään ojaan. Yhtään en nähnyt, mutta molskahdukset kuulin. Kävelin myös paikallisen siirtolapuutarha-alueen ohi, siellä pikku palstoilla kypsyivät kurpitsat, tomaatit ja ne violetit... munakoisojako ne nyt on. Ja yhdellä mäellä, ison puun alla kolme pientä poikaa leikki sotaa, tai ainakin siltä se kauempaa näytti. Ihan kuin niillä olisi ollut pienet kypärät ja maastopuvut, sekä jotain leikki-aseita. Ihan kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Tänään olisin lähtenyt kameran kanssa samalle lenkille ja kuvannut sen kaiken, mutta tässä kuumeessani en kyllä lähde uhmaamaan ketään enkä mitään. Sitä paitsi siellä paistaa taas aurinko, ja eilen oli mukava sateenjälkeinen raikas ilma.

Aion viettää tämän päivän sängyssä, kutoen syksyn ensimmäistä villasukkaa ja kuunnellen tietokoneen musiikkia aakkosjärjestyksessä läpi. Nyt ollaan vasta kohdassa A: Asfaltti polttaa - Tehosekoitin.

Pitkä perjantai

Perjantai tuntuu nyt vielä tavallistakin pidemmältä, koska työviikkoni ei pääty siihen. Lauantai ja sunnuntai vielä, ja sitten kolme kokonaista päivää ansaittua vapaata! Huh! Sitten ollaankin jo voiton puolella, sillä Milka tulee ensi viikon sunnuntaina takaisin kotiin.

Eilen ja toissapäivänä ollaan pärjätty ihan hyvin lasten kanssa. Eilen helle uuvutti molemmat pitkille päiväunille, ja ruokakin maistui päivällä. Kun Chrisu tuli kotiin puoli kahdeksan aikoihin, Ainolle iski joku eroahdistus, hän vain roikkui minussa eikä meinannut ollenkaan jäädä isänsä kanssa keittiöön. Sitten oli vain sanottava tiukasti, että sori vaan, mutta nyt tartten vähän rauhaa pitkän pitkän työpäivän jälkeen. Lasten on varmaan vähän vaikeaa tajuta, että  minä olen täällä töissä. Tai eihän ne varmasti sitä edes tiedä... Että kun äiti ja iskä käy töissä, niin minä teen sitä työkseni mitä vanhemmat tekevät töiden jälkeen. Vähän absurdiahan se on.

Vaikka välillä (esimerkiksi juuri tänään) vähän uuvuttaakin tämä homma, niin on kiva kuitenkin huomata, että saan pidettyä nuo lapset aisoissa, aika helpostikin. Ne alkuaikojen mielettömät raivarit on Eliaksen puolelta kulutettu jo loppuun, Aino kiukuttelee joskus väsyneenä, ja molemmat kun kiellän jotain kivaa (kuten tulitikkuleikit) tai komennan, mutta olen mielestäni aika hyvä "huijaamaan" lapsia. Siis vaikka nukkumaanmennessä tai syödessä saan heidät unohtamaan sen vänkäämisen ja huomaamattaan he sitten syövätkin tai jäävät tyytyväisinä nukkumaan. Ainon kanssa se on vielä helpompaa, koska hän on jo vähän isompi ja ymmärtää paremmin mitä sanon.

Suomi-loman jälkeen A ja E ovat muutenkin vähän kasvaneet. He leikkivät nyt selvästi yhdessä enemmän, eikä niin että on samat lelut mutta molemmilla oma leikki meneillään. Tällä hetkellä suosikkileikit ovat "iskä ja äiskä", jonkinlainen ravintola/ruokaleikki johon kuuluu paljon posliiniastioita ja leikkikahvia, sekä Brion puujuna. Milka halusi aikoinaan lapsilleen laadukkaita puuleluja, eikä mitään elektronisia härveleitä, mutta kappas! Puulelujenkin joukosta oli pakko löytyä yksi hirveää rätinää pitävä pattereilla kulkeva veturi. Ja se mennä puksuttaa pitkin pihamaata ja vetää perässään magneettivaunuja, lapset kiljuu ja siirtää tunnelia aina sopivasti sen eteen. Välillä tietysti syntyy riitatilanteita, mutta supernanny Maija Poppanen on tilanteen tasalla ja laittaa lapset sopuun, kuriin ja järjestykseen. Aakkos-,  pituus- ja kronologiseen järjestykseen.

Hohhoi, Elias kilkattaa sänkynsä kaltereita niin että taidan hakea sen sieltä pois. Nukkuihan se jo 2,5 tuntia.

Pissa + potta = totta!

Jehuuuu!!! Nähtävästi koko perheelle tosiaan teki Suomen loma oikein hyvää, ja kaikki ovat oppineet jotain. Ainon ranskalainen aksentti on lieventynyt aika paljon, ässä alkaa suhisemaan yleensä vain jos joukossa on useampia ranskankielisiä mukana. Elias taas (!!!) on edistynyt pottakoulussa aika huimasti! (Kiitos Marja-mummo tai kuka siellä nyt onkaan ollut astialla!!) Huomasin jo eilen, että kun Elias oli ilman housuja ja oltiin hiekkiksellä, niin hän osasi kertoa että pissa tulee. Ja tänään olen myös kahdesti todistanut, kuinka pissa ihan oikeasti ja harkitulla asenteella osui pottaan! Eli tästä kuvasta ollaan selvästi edistytty.

29.5.2009

Elias myös juoksenteli vähän väliä istumaan sinne potalle, kun odotteli pissaa tulevaksi tänään. Milkan kanssa jo sovittiinkin, että sitten lopullisesti paneudutaan tuohon pottailuun, kunhan Milka palaa meditaatioleiriltään, eli kuun lopussa. Kotona ei pitäisi kuulemma olla mitään poikkeustilanteita päällä pottatreenin aikana.

Luulenpa myös, että perheen äiti on saanut levättyä ja koottua ajatuksiaan lomalla (metsäisen Suomen rauhassa). Olen saanut jo monta selkeää ohjetta, miten lasten kanssa toimitaan tietyissä tilanteissa. Ennen lomaahan pohdin aika kiivaasti au pairin vastuuta lasten kasvattamisesta, ja olin itse sitä mieltä että säännöt ja ohjeet tulevat vanhemmilta, eivätkä vuosittain vaihtuvilta hoitajilta. Silloin olivat voimassa sekä minun säännöt että vanhempien säännöt. Päätin myös ottaa erimielisyydet puheeksi nyt jos näyttää siltä, mutta jos tämä meno jatkuu niin sille ei olekaan ehkä tarvetta.

Keskiviikosta yliseuraavaan (?) viikonloppuun asti Milka on siis Barcelonassa meditoimassa, ja minä lasten kanssa kotona päivät (pitkät). Chrisun kanssa sovittiin tänään, että jos teen sunnuntaihin asti n. 7-19 -päiviä, niin saan seuraavan viikon maanantaista keskiviikkoon asti vapaaksi. Ihan reilulta kuulostaa, koska ylityötunneista tulee yksi kokonainen vapaapäivä. Viikonloppuni siis vain siirtyy vähän eteenpäin. En ole vielä varma, että teenkö sitten myös sen elokuun viimeisen viikonlopun töitä, vai onko Chrisu silloin lasten kanssa.. Hemm.. kaipa se selviää, viimeistään lauantai-aamuna jos ketään ei näy kotona.

Nyt lähden kuitenkin jo sänkyyn. Luen tällä hetkellä aika koukuttavaa kirjaa; Ruiz Zafón Carlosin kirjoittamaa Tuulen varjoa (La sombra del viento). Serkkuni jätti sen tänne, kun ei päässyt alkua pitemmälle. Minullekin usein käy niin, mutta onneksi jaksoin pinnistellä tämän kanssa. Se sijoittuu Barcelonaan, 1900-luvun puoliväliin ja siinä ratkotaan erääseen kirjailijaan liittyvää mysteeriä. Suosittelen, hyvää ja kuumaa kesälukemista! Vaikka suurin osa blogini lukijoista taitaakin olla jo töissä ja koulussa... Mutta laittakaas ensi kesäksi listalle jo :) Riippumatossa helteellä pääsee hyvin Barcelonan tunnelmiin! Kävin tänään postissa puoli viiden aikaan iltapäivällä, ja postin iso digitaalinen mittari näytti 45 astetta. Se tuntuu kammottavan korkealta, mutta se saattaa olla jopa tottakin. Huh. Mitenkäs ne Suomen kelit?

Kotona jälleen!

Eilen illalla, kahdeksan maissa, saapui väsynyt mutta onnellinen perhe hirvittävän tavaramäärän saattelemana takaisin kotiin. Mukana oli paljon suomalaisia tuotteita; Chrisulle 40-vuotislahjaksi Pentikin kulho ja kapusta, ja vielä yksi piirakkavuoka oli myös ostettu. Aino ja Elias saivat uudet Nipsu- ja Poliisimestariaiheiset muumikulhot ja mukit. Oli Marimekon mekkoa ja paitaa, Naantalin muumikarkkeja, videoita, suklaata, salmiakkia, ruisleipää, puolukkahilloa ja.... POROA! Eilen syötiin poronkäristystä isolla joukolla, sillä Evelyn (kasvavan masunsa kanssa), David ja Jean-Pol olivat mukana kotiuttamassa matkalaisia. Chrisu kysyi aterian jälkeen, että oliko hyvää, samanlaista kuin Suomessa, ja vastasin totuudenmukaisesti että ei. Ehkä vähän liian innokkaasti. :D Oli se silti ihan hyvää, mutta hei.. poronkäristystä ei tarjota pussimuusin kanssa?! Ja se ei ole pikaruokaa, oikeaa käristystä haudutetaan tuntikausia, eikä siinä saisi juurikaan olla ylimääräistä nestettä. Se on käristys, ei kastike.

Etsin huvikseni, mitä netissä sanotaan poronkäristyksestä, ja ensimmäinen sivusto antoi seuraavan määritteen: "Yleensä käristys on niin hyvää, että ihminen syö sitä helposti liikaa." Se ainakin kävi myös eilen toteen, vaikka se nyt ei tavallisen (eli lähes taivaallisen) hyvää ollutkaan, mutta silti heräsin aamulla siihen kun mahassani kipristeli pahemman kerran.

Huomenna, kunhan selviän ensimmäisestä työpäivästä, voin kertoilla enemmän mitä kaikkea uutta lapset ovat lomallaan oppineet. :D Aika tiukkasanaisia lapsia sieltä kotiin kuitenkin tuotiin. Ja ihania vahakangas-pöytäliinoja! Tekisi itellekin mieli hankkia joku nätti ja helposti puhtaaksi pyyhkäistävä riepu keittiöön!

Yritän pysyä hereillä iltaan asti, jotta unirytmini vierähtäisi oikeille raiteilleen. Äsken puhalleltiin saippuakuplia pihalla (pätsissä). Yritin olla monitoiminen ja puhaltaa saippuakuplia samalla kun otan kirmaavista lapsista kuvia :D Jotenkinhan se onnistui!

Back on track

Enpä tiedä onko se sitä pahaa karmaa vai mitä, mutta juuri kun eniten urputin tylsyydestäni ja etteiolemitääntekemistä, tapahtui yllättävä käänne huonompaan. Netti on ollut poikki 5 päivää, sunnuntai-aamusta torstai-iltapäivään, jolloin viimein soitin Milkalle. Hänen neuvonsa oli irroittaa johdot seinästä ja tuosta laitteesta, jota luulin puhelinvastaajaksi, mutta joka onkin neufbox, eli tollainen nettilaatikko, miksi niitä nyt sitten sanotaankaan. Ja kappas! Netti toimii heti :D Joten, minulla on tavallaan mennyt hukkaan viisi hyvää nettipäivää, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Oli aika kivaa olla ihan kokonaan tavoittamattomissa, vaikka eipä minua kukaan tainnut edes kaivata. Äiti tietysti huolestui, ja lähetti eilen illalla ihan tekstiviestinkin, ja kuulemma myös yksi ystäväni, johon olen melkein päivittäin yhteydessä oli huolissaan kun minusta ei kuulunut. Äiti onneksi ilmoitti hänellekin, että elossa ollaan.

Oikeastaan minulla oli tylsempää ja pitkäveteisempää ennen kuin tämä katkos ulkomaailmaan tapahtui. Luulin siis ukkosen särkeneen jotain laitteita, koska kun sunnuntaina heräsin, ulkona näytti sataneen vettä koko aamun. Ja myöhemmin päivällä Evelyn ja David kävivät kylässä korjaamassa jotain pärisevää härveliä, ja Evelin veikkasi myrskyä syylliseksi. Niinpä odottelin maanantaihin, koska eihän nyt Ranskassa kukaan viikonloppuna mitään korjaa. (Paitsi David pärisevää härveliä.) Mutta päivät kuluivat, eikä minulle tullut mieleenkään sorkkia muita johtoja kuin sitä nettipiuhan toista päätä, jonka tökkäsin koneeseeni kiinni, mutta eipä sekään auttanut kun se vika oli tavallaan siellä langan toisessa päässä.

Ajankulukseni katselin leffoja ja sarjoja dvd:ltä, ja tutkin kirjahyllyjä, joista löysinkin kaikkea mielenkiintoista. Kiroilua käsittelevä paksu kirja, sekä Cewis Levisin.... Noniin, nyt sekoitin ne todella pahasti.. Luulen aina C.S.Lewisia ja Lewis Carrollia samaksi henkilöksi, ja nyt kun muistan kaksi eri nimeä, niin yhdistän ne! Niin, siis Lewis Carrollin parhaat, paksun englanninkielisen kirjan, jossa on mm. Liisan seikkailut siellä ihmemaassa. Lewisin Narnia-sarjaakin olen täällä lukenut, mutta kolmannessa osassa putosin hevosen selästä enkä enää jaksanut kiivetä takaisin satulaan. Olen myös lukenut serkun tänne jättämää Tuulen varjoa, se on kirja kirjasta, ja tapahtuma sijoittuvat Barcelonaan, mikä on aika kivaa, vaikka en vielä paikkaa tunnekaan, mutta koska katsoin taas yhden uuden barcelonalaisen elokuvan (Tapas), joten sehän on melkein kuin olisin käynyt siellä! Etsiessäni katseltavaa, löysin cd:n vanhoja kuvia tammikuulta 2006 kun Aïno oli vauva, Veera-täti au pairina ja Marja-mummo ja Timo täällä käymässä. Digifilmille oli ikuistettu jotain harvinaista, lunta!

Sen leffan kyllä katsoin telkkarista. Tilasin itselleni kolmeksi kuukaudeksi tv-kaistaan katseluaikaa, ja voin taas katsoa tekstitettyjä laatuohjelmia, kuten 4D-dokumentteja ja erilaisia kokkaus- ja remontointiohjelmia! Se on oikeasti niin mainio tapa katsoa telkkaria, etten ehkä koskaan hanki oikeaa telkkaa! Kahden vuoden tilaus tv-kaistaa maksaa 180 euroa, mikä on paljon vähemmän kuin tvlupamaksu, itse televisio ja kaikki sen lisälaitteet, eikö? Ja kaikkien kanavien ohjelmat tallentuvat kahden viikon ajaksi, joten jos luet eilisen lehdestä kiinnostavan artikkelin elokuvasta tai ajankohtaisohjelmasta, voit vain klikata sen ruudullesi. Kuinka näppärää!! (Siksi minäkään en oikeasti menettänyt mitään vaikka netti ei toiminut.) Kaikki mainoskatkot ja tylsät pätkät voi hypätä ohi... Mahtavaa. Tietysti siitä puuttuu kanavasurffailun riemu, mutta luulenpa, että hyvät puolet voittavat huonot. Ah, ainoa kehnompi puoli on se, että ohjelmia ei voi katsoa suorana, vaan ne tallentuvat vasta sen jälkeen, kun ne on lähetetty kokonaan telkkarista ulos. Mutta tätäkin ollaan luullakseni kehittämässä, ja ainakin tärkeimmät (eli esim. MM-jääkiekko) lähetetään myös suorana! Mutta nyt riittää mainonta!

Pari päivää sitten kävin ruokakaupassa ostamassa porkkanoita, ja törmäsin siellä Lucieen. (Lausu: "Lusiin") Näin hänet viimeksi huhtikuussa, kun olin kipeä, enkä saanut suustani sanaakaan, joten nyt hän oli aika yllättynyt kun hölötin ranskaksi jo vaikka mitä! Lucie on supermukava, yhä edelleen, ja puheliaskin; hän ehti kutsua minut kylään tarkistamaan sähköpostit, ja myös Edinburghiin, missä hän nyt asuu ja opiskelee! Ja se on mahtavaa, koska Skotlanti, esi-isieni maa, kiinnostaa minua aika paljon, ja olen harmitellut kun en tunne sieltä ketään, jonka luona voisin vähänniinku loisia. Kävin kolkuttelemassa heidän oletetun ovensa takana, joka varmistui oikeaksi, kun löysin Lucien sukunimineen facebookista, mutta ketään ei ollut kotona silloin. Lucien äiti pitää sitä kivaa tilpehöörikauppaa, jossa myydään niitä herkullisia valkoviinisuklaarusinoita, joita äiti vei kotiin tuliaisiksi, joita iskä rapisteli Skypen webbikamerassa yksi päivä, niin että melkein lähdin itsekin ostamaan niitä, mutta en voinut, koska puoti oli jo kiinni.

Täällä tomaatit kypsyy, ja yritän pakastaa ja syödä niitä sitä mukaa, kun muistan käydä poimimassa. Vini huvittaa itseään iltaisin ja aamuisin siivoamalla ja järjestelemällä kaikenlaisia asioita täällä, hän pesee juustohöylän ja leikkuulaudan kolmesti päivässä, ja aina haen ne uudestaan esille, kun tarvitsen. Keittiö haisi pitkään uimahallille, koska Vini toi omat siivousmyrkkynsä sinne, ja jynssäsi kaakeleita perusteellisesti. Jääkaappi on pullollaan jogurtteja, ja varmaan kymmenen purkkia on heitetty jo pois, koska ne menivät vanhaksi.. En tiedä mikä järki oli ostaa kahdelle hengelle 26 purkillista erilaisia jogurtteja ja vanukkaita, jos pilaantumispäivä on jo niin lähellä. Purkkeja tulee myös jatkuvasti lisää. Absurdia. Ja kun minä toin kaupasta pitsan, kilon porkkanoita, pullon limppaa ja pätkän inkivääriä, niin Vini ihmetteli miten paljon minä ostankaan ruokaa :D

Mutta NYT (än-yy-tee) painun petiin, eihän näin pitkiä juttuja jaksa kukaan edes lukea. Edessäni on vielä yksi kokonainen ja toinen loppupäästä hieman vajaa lomapäivä, ja syvään huokaisen, kun kuulen auton kaartavan pihaan lauantai-iltana. Hyvästi hiljaisuus, hyvästi rauha ja siisteys, lähes askeettisuus, joka täällä on vallinnut muutaman viikon ajan. Hyvästi loma, nähdään jouluna!

Tylsä päivä

Melkein jo toivoisin, että loma olisi jo ohi. Olisipa ainakin jotain tekemistä taas! Äiti lähti aamulla kohti kotimaata, joten enää ei ole edes ketään, jolle valitella tylsyyttä. Voisinhan esim. reippailla tai tehdä tutkimusmatkoja kaupungille, mutta 35 asteen lämmössä se ei tosiaankaan houkuttele.

Aamulla juna-asemalla tapasin kuitenkin hauskan brittipariskunnan, hekin olivat matkalla Toulouseen. Heillä on täällä jossain lähikylässä remontoitu kesähuusholli, jonne toivovat joskus jäävänsä ihan pysyvästikin. Aloitin keskustelun sanomalla, että onpa mukavaa kuulla kieltä, jota oikeasti ymmärtääkin! :D En ole ennen ehkä tainnut puhuakaan englantia syntyperäisten kanssa, mutta kivaa ja varsin ymmärrettävää se oli, molemmin puolin. Suosittelin heillekin Montaubanin Ingres-näyttelyä ja junailua ilman lippua. Hyvä kiertoon!

Lähetin äidin siis aamulla matkaan, ja voisin oikeastaan kohta kysyä, onko hän päässyt jo perille Suomeen. Ikäviä lentouutisia kun kuulee joka päivä, tänäänkin Helsinki-Vantaan lentoasemalla joku oli kuollut, kun ambulanssi ei osannut tulla oikeaan paikkaan ajoissa, ja Pariisin Orlyssä kone syttyi palamaan ja ihmisiä loukkaantui. Asemalta palasin takaisin tyhjään kotiin, mutta onneksi jääkaappi ei ollut tyhjä. Join paljon kylmää vettä (siellä kun ei ollutkaan kylmä päivä, vaikka varauduin kahdella pitkähihaisella) ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudestaan ennen neljää, ja sen jälkeen olen kieriskellyt ja pyöriskellyt, lähinnä vertauskuvallisesti, ja miettinyt mitä tekisin! Olen katsonut puoli jaksoa C.S.I:tä, mutta sitten sekin keskeytyi kun jumahdin tietokoneelle. Pakkasin myös hyvin perusteellisesti yhtä synttärilahjaa, ja nyt se odottaa tuossa nurkassa ilman postimaksua vielä viikon tai kaksi, kunnes voin lähettää sen.

Jaaha, äitiltä tuli vastaus, hän on päässyt perille, samoin matkalaukku. Viimeksihän meillä oli hieman ongelmia sen laukun kanssa, ja se tuli vasta seuraavana päivänä.

Vini (se bulgarialainen vara-mummo), joka ystävystyi kovin äitini kanssa, kutsui meidät ensi kesänä Bulgariaan! Hänellä on asunto etelä-Bulgariassa, lähellä Kreikan rajaa, ja kieltämättä houkutteleva ehdotus on ilmaan heitetty. Ehdin jo tsekata lentolippujen hintoja, ja kaksi aikuista lentelisi Bulgariaan yhteensä reilulla kolmella sadalla, ei paha! Lontooseenkin pääsisi yksien ylinopeussakkojen summalla, aijai noita kotipuolen poikia!

Loppuun vielä kuva jättiläishämähäkistä, jonka tuhosimme keittiön takana olevasta "hämähäkkivessasta." Veitsenterän pidempi syrjä oli mitaltaan n. 7,5 cm pitkä, joten kyse ei ollutkaan ihan pikkuisesta hämä-hämähäkistä! Hyi.

Toulouse vs. Montauban

Montaubanin asemalla, aamutorilta ostetussa mekossa. Dix euros, pas mal!!

Mun läppäristä on irronnut t-kirjaimen napikka. Jäljellä on vain se tappi siellä läpän alla, ja ärsyttää kirjoittaa sillä, koska pitää aina tarkalleen osua juuri siihen keskelle, eikä vain sinne päin. Mulla on mennyt tänään myös hermot imurin kanssa, hakkasin sitä lattiaan koska se pitkä putki ei irronnut siitä. Sitten luovutin, ja tietysti se heti silloin suorastaan hujahti irti!!

Päästiin kuitenkin Tuluusiin silloin torstaina, kaikken lippusotkujen ja muiden jälkeen. Ranskassa on näköjään älyttömän helppoa kulkea pummilla junassa, meiltä ei ole vielä kukaan tarkastanut lippuja, vaikka olemme kulkeneet jo 3 kertaa junalla täällä. Aion siis pummia jatkossakin mahdollisimman usein, ihan vain periaatteesta niin typerän systeemin takia. Lippuja saa siis ostettua netistä tai asemalta. Jos ne ostaa netistä, täytyy ensin rekisteröityä, ja omistaa oikeanlainen luottokortti, tavallinen Visa Electron ei esimerkiksi kelpaa. Sitten kun liput on saatu elektronisesti maksettua, ne pitäisi kai vielä saada tulostettua koneelta, tai ehkä tiedot voi kirjoittaa paperille ylös, ja liput saisi noudettua aseman lipunmyynnistä tai asemalla olevasta automaatista. Castellin asemalla ei vain ole tällaista "junamaattia." Toulousessa yritimme saada sellaista toimimaan, mutta vaikka yritimme englanniksi ostaa lippuja, ei se onnistunut, ja menimme kärttyisinä jonottamaan tiskille.

Antikvariaatti, jossa ei olisi saanutkaan ottaa kuvia.

Samanlaisia ongelmia oli myös bussiasemalla, kun yritimme lähettää serkkuni seuralaisineen matkaan kohti Barcelonaa. Virkailija tiskin takana halusi välttämättä liput tulostettuna paperille, ja vaikka näimme siellä infotiskin takana monta tulostinta, kukaan ei halunnut auttaa meitä. Niinpä piti äkkiä juosta lähimpään hotelliin etsimään ystävällisempää henkilökuntaa, ja sieltä apu onneksi löytyi ja porukka pääsi jatkamaan matkaa. Barcelonassakin on kuulemma kuuma.

Minä ja äiti kiertelimme torstaipäivän siis Toulousessa, kun saatoimme ensin Barcelonanbussin matkaan. Kävimme parissa näyttelyssä, joista Centre de l'Affichen vanhojen mainosjulisteiden näyttely oli oikein mukava ja vaivaton. Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, mutta muistoksi kaikki saivat pääsylipun, jossa oli joku vanhoista mainoksista. Yhden huoneen seinillä oli isoja ja pienempiäkin julisteita, ja huoneen perällä pyöri 35 minuutin esitys, josta kaikki näkyivät selkeästi ja aikakausittain järjestyksessä. Siellä oli myynnissä myös monenhintaista ja -kokoista lipuskaa ja läpyskää, mutta tällä kertaa en sitten ostanutkaan mitään. Yhden Toulouse-Lautrecin ilmaiskortit kyllä nappasin mukaani!

Metrolla pääsi helposti kaupungin laidasta laitaan, ja niinpä päätimme vielä lähteä Châteu d'Eaun, eli vanhan vesitornin valokuvamuseoon. Näimme jossain mainoksen, joka minua kiinnosti, ja niinpä ihmettelimme hieman, kun pyöreän rakennuksen seinät olivat täynnä tissejä, pyllyjä ja vähän muutakin. Eivätkä ne edes olleet mitenkään hienoja kuvia, aivan kuin jonkun "hauskat intiimit" lomakuvat olisi laitettu kehyksiin ja seinälle. Kysyimme lipunmyyjältä että tässäkö nämä kaikki nyt sitten olivat, ja hän sanoi juu. (Tai oui.) Niinpä häivyimme, mutta näimme taas sen saman mainosjulisteen jossain kadunvarrella, ja päätimme lähteä takaisin etsimään sitä toista näyttelyä vielä puutarhasta, ja sieltä pihan perältä piilostahan se löytyi, toinen galleria. Ei sekään loppujen lopuksi kovin mahtava ollut, vain se mainokseen valittu kuva miellytti silmääni jonkun verran.

Le chat de Châteu d'Eau, vesitornin kissa. (Se oli ihan kesy ja rupesi ystäväkseni.)

Kävimme päivän aikana myös syömässä. Äidin pihvi oli kylmä ja minun karitsani muistutti kyllä aika paljon tavallista makkaraa, mutta oli niin nälkä, ettemme viitsineet valittaa. Paikka oli kivan näköinen kuitenkin! Kiertelimme putiikkeja ja vanhoja kirkkoja, mitä aina eteen sattuikin. Löysimme myös sen riippumaton! Emme juuri sitä liikettä, jota aiemmin netistä katselin, mutta toisen ja halvemman etnoputiikiin.

Päivä ei ollut onneksi ihan niin kuuma, muuten olisin väsynyt varmasti paljon aikaisemmin. Juna-asemalle päästyämme olin jo nimittäin melko kiukkuinen ja hyvin väsynyt. Yritin kirjoittaa postikortteja, mutta se oli kovin vaikeaa tyhjillä aivoilla. Juna kohti Bordeauxia ("pordoota") lähti kai 10-20 minuuttia myöhässä, mutta minä nukuin jo siinä vaiheessa. Olin nukkunut edellisenä yönä vain 3 tuntia, koska lähdimme Castellista jo seitsemän junalla aamulla.

Kuva ruokapaikastamme, kun odottelimme vielä ruokaa.

Eilen sitten lähdimme ex tempore retkelle Montaubaniin. Eeva ja Fred naapurista tulivat hakemaan polkupyöriään ja kypsiä vihanneksia. He olivat lähdössä Montaubaniin anoppilaan, ja Eeva ehdotti, että pääsemme kyydissä sinne jos haluamme. Ja kyllä aina päivä kaupungissa voittaa kotona köllimisen! (Sain myös siirrettyä huoneeni siivoamista taas yhdellä päivällä eteenpäin.) Montaubanissahan olimme käyneet jo aiemmin Milkan ja lasten kanssa, mutta silloin kiersimme käytännössä vain kaupungin keskimmäisen aukion ja vähän sen ympäristöä, sen mitä reilussa tunnissa ehdimme. Joten nyt kahdestaan meillä oli enemmän aikaa kierrellä ristiin rastiin. Osuimme Ingresin museolle, jota Eevakin oli suositellut, ja menimme tietysti sisään. Iloinen yllätys oli se, että pääsin opiskelijana ilmaiseksi, ja äiti puoleen hintaan (3,5 e) vilauttamalla opettaja-korttiaan. Ja mitä kaikkea me sillä hinnalla saimmekaan nähdä!! Ingresin museo on ensinnäkin vanha linna, siellä on 5 kerrosta. Katutasossa oli veistoksia, mm. yksi Auguste Rodinin muovaama pää, ja pimeässä takahuoneessa kaksi installaatiota, joista toisessa oli videopätkiä ihmisistä makaamassa alasti sängyillään selkä kameraan päin, kaikki samassa asennossa. Heitä kuvattiin muutaman minuutin ajan, ja jokainen käänsi hitaasti päänsä kohti kameraa, ja sitten takaisin. Jollain oli koira sängyllään, toisella hyppäsi kissa seuraksi.

Luulimme ensin, että näyttely loppui siihen, mutta päätimme kavuta portaita alas. Ihan alhaalta, -2-tasolta, löysimme gallialaisia esineitä, kidutuspenkin, ("banc de question") tykkejä, kivisiä pylväänpäitä ja paljon kaikenlaista vanhaa. Myös ympäristö oli hieno! Vanhat tulisijat ja suurensuuri halli olivat luontainen ympäristö Asterixin aikaisille esineille. Kerrosta ylempänä oli maalauksia ja piirroksia, varmaankin kiinalaisia posliiniastioita kaksi huoneellista, sekä perällä vielä mm. Delftin kaakelien kopioita. Seuraavaksi päätimme kiivetä ihan ylös, ja siellä meitä odotti Ingres et les modernes-näyttely!! Montaubanissa 1780 syntyny kuvataiteilija Jean-Auguste-Dominique Ingres on vaikuttanut moniin myöhempiin taiteilijoihin, ja hänen teoksiaan oli versioitu koko yläkerta täyteen. Oli teema ja sen variaatiot; maalauksia, valokuvia, Picassoa, rubikinkuutiota, palapelejä, videoita, veistoksia ja jonkinlainen kokoelma muovisia pikkulelujakin, ja ne kaikki esittivät jotain Ingresin teosta! Ne alakerran nakuvideot liittyivät kaikki tauluun Suuri Odaliski. Näyttely oli oikeasti hauska, naurahtelin ääneen useamman taideteoksen edessä! Muistoksi ostin Kylpijä-magneetin jääkaapin oveen. Minulla on jo kolmesta museosta taidemagneetteja!

Kylpijä, Ingres

Kylpijä, Stephane Lallemand

Monsieur Bertin,  Ingres, 1832

Monsieur Bertin, Gaël Davrinche, 2005

Näyttelystä saimme paljon energiaa, ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa keskustasta. Melkoisen kävelymatkan jälkeen osuimme paikkaan, josta sai kalaa, ja söimme siinä. Ruoka oli kuumaa, mutta melko hyvää. Ainakin se maistui paremmalta kuin miltä näytti. Vatsat kylläisinä haimme vielä kartat viereisestä office de tourismesta ja sen avulla löysimme tiemme juna-asemalle. Saimme odotella asemalla melkein tunnin ennen junan lähtöä, mutta minä ainakin olin taas ihan läkähtynyt. Eeva sanoi aamulla, että päivälle oli luvattu huonoa säätä, mutta minä käytin sateenvarjoa vain auringonpaahteen lieventämiseen. Junailimme ilman lippua 12 minuutin matkan kotiin, eikä kukaan tälläkään kertaa kysynyt mitään. Montaubanissa on asukkaita n. 53 000, ja sen juna-asemakin on aika iso, joten sieltä pääsisi vaikka Pariisiin! Saatan sittenkin junailla itseni sinne syyskuussa. Jos hyvin valitsee lippunsa, saattaa juna olla jopa halvempi. Ainakin se on ympäristöystävällisempi ja onhan junassa aina enemmän tunnelmaa kuin lentokenttien ruuhkissa ja turvatarkastuksissa. 

Ingres-kuvat täältä ja täältä.

Lomalla lomaillaan...

.. eikä esim. päivitetä blogia joka päivä, kun ei ole edes mitään  sanottavaa.

Muutamat viimepäivät olen ottanut ihan rennon lomailun kannalta. Serkkuni, hänen poikakaverinsa ja kaverinsa tulivat tänne perjantaina. He ovat ohikulkumatkalla, ja jatkavat huomenna kohti Barcelonaa ja sieltä vielä Pamplonaan jonkun tutun häihin, mutta ollaan me kaikkea ehditty tehdä! Ollaan käyty uimassa siellä Garonnen rannassa, Moissacin torilla, Emmauksissa ja supermarketeissa, kaikkialla mitä ollaan keksitty ja vähän muuallakin.. Ollaan syöty paljon ja hyvin, ja muut ovat muuttuneet kovin ruskeiksi viikon aikana, mutta minä vaan en, en vieläkään. Käsivarret ovat kyllä pisamista kirjavat, ja se näyttää oikeastaan aika likaiselta. (Yritin pestä!) Onnistuin polttamaan jalkani, kun selvitin niin keskittyneesti joesta löytyneen siiman solmuja, etten viitsinyt hieraista aurinkorasvaa kintuilleni.

Ja maailma se taas pienenee. Luulin, ettei minulla ole minkäänlaisia kytköksiä tänne Castelliin, mutta kun jututimme naapuriamme Eevaa, selvisi että Barcelonassa asuva pikkuserkkuni on hänen vanha luokkakaverinsa, ja he tuntevat toisensa siis melko hyvin! Ja Eeva tuntee siis muutenkin äitini serkun perheen sitä kautta. Ja kun Anna-serkku saapui uuden poikaystävänsä kanssa tänne, mietin jo juna-asemalla että miksi tuo naama on niin kovin tutun näköinen.. Nooh, sehän selvisi siinä vaiheessa kun ilmoitin kotipaikkakuntani.. Olemme tavanneet kesällä 2005 Ilosaarirockissa, kauan ennen kuin hän ja serkkuni tiesivät toisistaan yhtään mitään!! :D 

Oli ihanaa, kun talossa oli muitakin suomea puhuvia nuoria, pidimme hauskaa ja varmasti nautimme kaikki näistä päivistä. Mutta huomenna muut siis jatkavat matkaansa kohti Espanjaa, ja minä ja äiti lähdemme Toulouseen asti saatille. Aiomme viettää hauskan päivän kaupungissa, josta olen nähnyt vasta lentokentän ja joenrannan. Pitäisi tehdä vähän tutkimustyötä ja merkata karttaan niitä paikkoja, joissa haluan käydä.. Siellä olisi se riippumattokauppakin!! 

Ja juliste- ja postikorttimuseo.. Veikkaanpa, että löydän itselleni varmasti jotain kivaa sieltä! :) Junamme lähtee jo seitsemältä täältä Castellin asemalta, joten menemme varmaan aikaisin nukkumaan, jotta jaksamme aamulla herätä. Anna näköjään lataa nyt jo hieman akkuja, ja torkkuu sohvalla. Tänään onkin kyllä ollut taas inhottavan kuuma päivä, pyöräilimme uimaan, mutta oli pakko lähteä kotiin, kun missään ei ollut enää varjoa, ja vesikin joessa oli aika lämmintä.. 

Tutkin eilen tämän alueen ilmastoa, ja kylmempiä kelejä ei kannata ruveta vielä ihan ensi viikoksi odottelemaan. Syyskuussakin päivän ylin lämpötila on keskimäärin 24.9 astetta, ja lokakuussa 18.9... 

Äsken yritin ostaa junalippuja netin kautta huomista Toulousen retkeä varten, ja sanonpa että kyllä on hankalaa! Ensin pitää rekisteröityä jonnekin, ja sitten kun vihdoin löytää oikeat liput ja pääsee niitä maksamaan, niin vain pankkikortit kelpaa, eli ei mun Visa Electron. Ja sitten liput menee sähköpostiin, mutta sekään ei vielä kelpaa, vaan ne pitää saada vielä ulos jostain koneesta asemalla, eli on varmaan lähdettävä hyvissä ajoin sinne aamulla. Enkä edes tiedä onko tuolla meidän pikkuasemalla mitään lippukonetta. (Eipä taida olla, kun tarkistin..) Huuh. Ja kaikki on ranskaksi, missään ei sanaakaan mitään muita kieliä. No, joka tapauksessa näillä mennään, sanon että trop difficile pour moi, je suis un turiste saatana! Meiltä on viety rahat tililtä, ja tässä on siitä lappu joten mitä jos me nyt istuttais tässä Toulouseen asti? Sitäpaitsi, ne liput oli ihan törkeän kalliit. Jotain 60 km junalla, kaks ihmistä, toinen vieläpä nuorisoalennuksella ja 22 euroa! :|

Nyt pitää yrittää vielä saada tulostettua ne lippuset, tai muuten ollaan tehty kyllä aika paljon asioita ihan turhaan. Huomenna siis Toulouseen, jos luoja suo!

Pohjoisen tyttö

Olipa taas torstai ja toripäivä. Kun muut katselivat bikineitä ja hellemekkoja, me äidin kanssa pengoimme villapaitakasaa, ja teimme löytöjä! Minulle sininen, äidille vihreä. Ihanan kevyitä ja pehmeitä ja ohuita, täyttä kashmir-villa-polyesteri-elastaanisekoitetta!

Ja oli tänään vähän kylmempi päiväkin, ehkä noin kolme astetta tavallista "viileämpi." Äiti pesi ikkunoita, kun minä nukuin päänsärkypäiväunia, ja iltapäivällä katsoimme Amélien dvd:ltä. Ymmärsin jo aika paljon enemmän kuin viimeksi, sekä kieltä että paljon muutakin, pieniä yksityiskohtia. Torielämää, meloneja ja endiivejä. Ranskalaisista tunnelmista pääsin kuitenkin melko sujuvasti illan mittaan pohjoisempiin maisemiin, kun aloin taas uneksia villapaitakeleistä, pohjoisista maisemista ja Tromssasta ja Reykjavikistä! Viime yön surffailin nettiaalloilla, löysin 5000 opiskelija-asuntoa (no en ehkä ihan niin montaa, mutta kuitenkin, niitä siis on!) Oulusta ja se sai minut huojentumaan kovin.. :D Joo, saatan olla vähän ajoissa tämän kanssa, kun en ole vielä edes hakenut koko kouluun, mutta tykkään paljon suunnitella etukäteen.

Ikeasta aion sitten hankkia itselleni ihanan sinisen kirjahyllyn, ja siellä oli myös tosi kätevän näköisiä läppärisylejä! Sellaisia pusseja tai tyynyjä, joissa onkin sellainen pöytäpinta ja siihen saa läppärin näppärästi. Alapuolen pehmeä tyyny mukautuu sitten syliin eikä läppäri kuumota jalkoja. Juuri eilen olisin tarvinnut sellaisen kun datasin sängylläni ja hikoilin kuuma kone polvillani. Minulla ei ole minkäänlaista blogimoraalia, ihmisillä on nimet ja naamat ja mainostan ihan häpeilemättä tuotteita ja asioita, joista tykkään.

No, kuitenkin. Jossain elämäni varrella aion päästä vielä Islantiin, ja Norjasta sinne on varmaan halvinta lentää. (143 euroa Oslo-Reykjavik meno-paluu, tein vähän researchia!) Veljeni pääsee sinne jonkun koulureissun yhteydessä loppuvuodesta ja saatan ehkä siksi olla aika katkera. Kaikkihan nyt Ranskassa ovat käyneet, mutta ISLANTI!! Islanti. Sieltä tulee pelkkää hyvää, Björk ja Sigur Ros ja... öööh. No okei, kieltämättä kerran junassa tutustuin hauskaan tyyppiin, joka kertoi inhottavia juttuja Islannin kalapuikkotehtailta. (Tiedoksi vaan kyseiselle veljelle: Et saa joululahjaa jos en saa kivoja tuliaisia Islannista!!!! Et saa enää ikinä joululahjaa!! Äh, en keksi mitään hyvää keinoa millä voisin uhkailla.. Tulen heti kotiin ja teen elämästäsi vaikeaa ja syytän sinua taas kaikesta! HAH!!)

Joo. Kello lähestyy taas sellaisia lukemia, että on parasta sammuttaa kone ja kavuta sänkyyn. Näin kello yhden aikaan yöllä ulkona on vielä 22 astetta lämmintä. Kai se syksy joskus tulee..

Rasvainen tiistai

Tänään tapahtui mm. seuraavaa:

Posti ei tuonut  mitään, vaikka Helsingistä olisi pitänyt tulla hylkäyskirje. Netin mukaan en kuitenkaan päässyt lukemaan pohjoismaisiakaan kieliä, joten ovet ovat avoinna kohti uusia pettymyksiä! Oulu, täältä tullaan! Ja tämähän tarkoittaa myös sitten sitä, että lopetan pestini täällä Ranskassa juuri sopivasti ennen joulua (itseasiassa tasan 5 kuukauden päästä lennän taas), jotta voin rauhassa ja kunnolla keskittyä pääsykoelukemiseen. Tällä hetkellä odotan sitä aika innoissani. (En ehkä lukemista, mutta kotiin palaamista :P) Alkuhurma on jo laantunut, ja on helpompi nähdä mikä kaikki täällä on kurjaa, kun ei enää jaksa innostua siitä, mikä alkuun tuntui uudelta ja hienolta. Sitä paitsi olen jo aika kypsä näihin kuumiin keleihin, en ole koskaan ollut mikään hellekelien ystävä, ja täällä näitä Suomen kesälämpötiloja on jatkunut jo ainakin 3 kuukautta. Pohjois-Euroopan ilmastoon tottunut elimistöni alkaa jo vaatia kylmempää, nyt riittää!

Iltapäivällä ajeltiin mamman kanssa Emmaukseen. Emme löytäneet sieltä yhtään mitään, mikä on aika hyvä saavutus siihen tavaramäärään nähden. Sovittelimme muutamia villapaitoja, mutta jotenkin ei tehnyt mieli viedä niitä kotiin asti tällä kertaa. Ehkä ulkona vallinnut säätila (reilusti yli 30 eikä tuulenvirettä missään) vaikutti ostohaluihimme. Oli siellä kyllä yksi sellainen ruskea lasipurkki, joita vähän niin kuin keräilen. En kuitenkaan ostanut sitä, koska en muistanut minkä kokoisia minulla niitä jo on, mutta kotona huomasin, että keskikokoinen ruskea vielä puuttuu. Ruskeita minulla on vain pieni, ja tosi pieni. Nooh, jos se on siellä vielä ensi kerralla, niin ostan sen pois. Nuo purkit maksavat yleensä 60 senttiä kappale, ja ehkä sen takia minulle on niitä kertynyt jo kymmenen. Yhden tosin ostin Suomesta kirpparilta, sen kaikkein pikkuisimman ruskean, ja se maksoi 2.50 €. Se on aika selkeä hintatason erojen mittari Suomen ja Ranskan kirpparitavaralle.

Innoissani odottelen myös sitä, että saisin taas joskus oman (vuokra)keittiön, jonka hyllyt saan täyttää kauniilla ranskalaisilla lasipurkeillani. 8) Sitten on vain vielä keksittävä, mitä noihin kaikkiin purkkeihin säilön! Tällä hetkellä niissä on kolikoita, neuloja (joilla pistetään sormenpäähän reikä, että saadaan verensokeri mitattua) sekä kuitteja, junalippuja ja muita lappuja. Niin ja, onhan tässä vielä sekin haastava osuus, kuinka saadaan noin monta lasipurkkia ehjänä Suomeen! Ehkä laitan ne vain siihen samaan lastiin, joka vie kaikki mun huonekaluostoksetkin.. Krhöm.

Ruokakaupan kautta kotiin, syötiin lohta ja herkullisia oliiveja, jälkiruoaksi katsoin Frendien viimeiset jaksot, ja sitten ekstroja, gag reeli eli pieleen menneet kohtaukset naurattivat varmasti enemmän kuin sarja, vaikka on sekin älyttömän hyvä!! Ja miten paljon työtä ja organisointia yhden jakson purkittaminen vaatii! Olisi siistiä värkätä telkkaria tai oma elokuva, mutta mulla ei koskaan voisi pysyä niin monet langat käsissä yhtäaikaa. Paitsi jos otetaan juttu ihan kirjaimellisesti, ja kutoisin vaikkapa villapaitaa kirjoneuleella, niin se kyllä onnistuisi.

Illalla lähdin vielä lenkille, kun oli vielä valoisaa. Halusin kiertää tuolta maaseudun kautta, kaupungin ulkopuolelta, eikä siellä ole katuvaloja. Siinä tepsutellessani huomasin, että taivaanrannassa salamoi aika vilkkaasti, mutta jyrinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ajattelin ukkosen olevan vielä kaukana. Eilen illalla se meni tästä ohi, eikä kunnolla edes alkanut, joten arvelin nytkin käyvän niin. Taivas kuitenkin tummeni jatkuvasti, ja välkehti yhä tiheämmin, ja pian alkoi se jyrinäkin. Olin jo kotiin johtavan suoran päässä, (valitettavasti se on ainakin kilometrin mittainen) kun taivas aukeni ja noin kolmessa sekunnissa kastuin läpimäräksi. Se oli aika hauskaa, yhtään ihmistä ei ollut missään, paitsi se yksi poika, joka juoksi juuri sisälle. Vettä oli kaikkialla, ja koko ajan tuli lisää. Tuntui ihan tyhmältä yrittää väistellä lätäköitä ja lammikoita, kun jalat oli jo ihan märät. Ja kun pääsin vihdoin kotiin, piti ensin pyyhkiä enimmät vedet pois, ennen kuin pääsin suihkuun. Mutta nyt olen kuitenkin jo enimmäkseen kuiva, ja voin kai kääriytyä peiton alle hyttysiä pakoon. Mulle tulee niistä IHAN kamalat paukamat ja niitä on joka aamu ilmestynyt lisää. Eikä allergialääke ja hydrokortisoonikaan auta, pöhh.

Lomarytmi

Lomarytmi on sellainen, että aamulla nukutaan siihen asti, kun posti kolahtaa luukusta alas. Se on välillä aika vaikeaa, nukkua jopa puoli kymmeneenkin asti. Tänään posti toi yhden synttäripaketin ja kirjeen. Mulla on nyt niin paljon salmiakkia varastossa, että saan varmasti jonkun yliannostuksen jos saan ne kaikki syötyä ennen joulua.. Hyh. Mutta! Lomarytmi jatkuu aamupäivätouhuilla. Niitä voivat olla esimerkiksi ankkojen syöttäminen kanaalilla (tänään), tai käynti naapurikaupungin torilla ja nähtävyyksissä (eilen). Sitten kello lähestyykin jo puoltapäivää, ja on pakko paeta sisään, ellei halua päästä hengestään. Tämän tyhjän ajan ennen ruokailua täyttää Frendit.  Minulla on tosin enää vain pari levyllistä katsomatta kymppikautta, mutta sen jälkeen voinkin katsoa vaikka Rimakauhua ja Rakkautta, joita minulla on mukana muutama jakso.

Iltapäivällä syödään, ja sen jälkeen katsotaan lisää telkkaria, kunnes sammutaan tv:n ääreen. Herätä kannattaa vielä yöksi, että saa taas aamulla nukuttua pitkään. Ja muutenkin, yöllä on viileämpää ja mukavampaa... istua koneella? Kunto-ohjelmassakin on vain kolme lenkkiä viikossa, ja ne täytyy yleensä suorittaa myös ilta-aikaan, koska päivällä on yksinkertaisesti vain liian kuuma. Nytkin, kun kello lähenee yhtätoista, ulkona on 26 astetta lämmintä. Mutta näin iltaisin se ei tunnu niin kamalalta, koska aurinko ei sentään paista ja kärvennä valkoista nahkaani.

Nyt vähän kuvia eiliseltä Moissacin kulttuuriretkeltä, ja tämän aamun ankkakokemukselta.

Moissacissa on  1400-luvulta peräisin oleva luostari, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, sillä se on yksi Santiage de Compostelan pyhiinvaellusreitin etapeista.

Luostarin kirkossa on mm. tämä Maria Magdaleenaa esittävä veistos, joka kieltämättä muistuttaa jotain toista sinisiin pukeutuvaa lettipäätä.

And who might that be?! Moissacin torilla  myydään perinteisiä ranskalaisia tuotteita, kuten intiaanien  unisieppareita ja eteläamerikkalaista panhuilumusiikkia.

Moissac on  paljon sievempi kaupunki, kuin meidän oma Castel. Eräässäkin talossa oli oma pieni torni!!  Viehättävää!

Tämä on pyhän Jaakobin tai Jacquesin tai jonkun kirkko, kun taas se luostari on pyhitetty Pietarille. Meidän kaupungissa on vain yksi haiseva kirkko, johon en ole viitsinyt mennä vielä edes sisälle, ja sitten se toinen kivimöhkäle.

Tässä kuvassa tapahtuu paljon! Tuo ankka juuri hyppäsi tuohon, ja äiti yrittää piilotella lyhtypylvään takana.

Huomenna (no, oikeastaan tänään) pitäisi tulla Helsingin yliopiston valintatulokset.. Tässä jo odottelen, jos joku automaattipäivitys näyttäisi ne jo yöaikaan, mutta joudun varmaan odottelemaan ihan aamuun asti, joten paras kai mennä nukkumaan. Lisää vieraita tänne saapuu perjantaina, jolloin serkkuni kavereineen piipahtaa kylään! Jeeeee ja jippii! Ranska kuittaa!

Kylmä päivä ja kurja sää

Säätilaa koskeva toiveeni toteutui!! Tänään oli kylmää ja tihkutti välillä vettä ja tuuli kovaa! Oli ihanan viileää! Täydellinen keli kaupungilla ja kaupoilla pyörimiseen. Montaubanissa siis käytiin, ensin Decathlonissa, joka on kuin urheilutarvikkeiden Ikea. Löysimme sieltä äidin kanssa tiimilenkkarit, (mustat vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla), molemmille juoksuhousut ja urheiluliivit, sekä minulle vielä sukat ja olkavarren ympärille kääräistävä mp3-soittimen pidike. Mahtavaa!! Kävin tietysti illalla jo kokeilemassa uusia varusteitani ja lenkki sujui melko hyvin, vaikka tällä viikolla olenkin laiskuuksissani ja hyviä tekosyitä keksien jättänyt kaksi lenkkiä väliin. :/ Olen siis aloittanut tämän juoksuharrastuksen, ja kaverini (jolta sitä pyysinkin, kiitos Heidi!! :D) teki minulle oman kuuden viikon treeniohjelman, joka sisältää 3 hölkkälenkkiä ja venyttelyt alle ja päälle viikossa. Olen kyllä tykännyt siitä, vaikka tähän mennessä minulla ei kunnon varusteita ollutkaan. Ainakin ne kengät ja mp3-pussi ovat hyvin tärkeitä.. Vielä tarvitsisin sopivammat kuulokkeet, koska näissä, joita nyt käytän, on varmaan 3 metriä pitkä johto, ja uskon että matka kyynärpäästä korvilleni ei ole aivan niin pitkä. Oikean jalan yhteistyö uuden lenkkarin kanssa ei ollut ihan täydellistä, mutta pitää kokeilla, josko se siihen vähän tottuisi. Lonkkakaan, joka vielä ekojen juoksujen jälkeen ilmoitti itsestään, ei ainakaan nyt vaivaa. Saa nähdä sitten, miten huomenaamulla.

Iltapäivällä kävimme siis myös Montaubanin keskustan liikkeissä pyörimässä, mutta mukaan tarttui tällä kertaa vain postikortteja. Emmaukseen menimme tietysti, sillä Montaubanin myymälässä on parhaat vaatteet!! Ja sieltä myös yleensä löydän niitä ihania lasipurkkeja... tänään mukaan tarttui neljä, jouduin ehkä vähän ostoshysterian kynsiin. Mulla on niitä täällä nyt siis 7 ja kotona jo 3... katsotaan milloin alkaa riittää! Otan huomenna kuvan, kun on taas valoisaa. Voin vaikka lavastaa ne keittiön hyllyyn! Sillä kotona aion säilyttää niissä varmaankin keittiön ruokatarvikkeita, siemeniä ja makarooneja, mitä näitä nyt on.

Huomenna Jean-Pol heittää neljä matkalaista kimpsuineen ja kampsuineen, nalleineen ja kissoineen, lentoasemalle Toulouseen iltapäivällä ja siitä alkaa tämän talon loma ja rauha! Olen NIIIIIIN odottanut sitä, että saan olla jatkuvassa hiljaisuudessa. Aino on odottanut tulevaa Suomenmatkaa aivan hirveästi, eilen aamulla hän oli tullut aamukahdeksalta herättämään Milkan, ja oli pakannut kaksi pientä matkalaukkua jo täyteen leluja ja muita ehdottoman tärkeitä tavaroita. Mitenhän mahtaa huomenna päivä kulua sinne yhteen-kahteen asti, ennen kuin vihdoin matka oikeasti alkaa! Äsken olin skype-yhteydessä Utsjoelle, ja siinä jutellessamme äidin kanssa isälle, tuli Aino toivottamaan meille hyvää yötä. Kerroin hänelle, kuka se partamies ruudulla oikein on, ja Aino sanoi että "Joo mä thiedän kuka se on! Ja huomenna, me mennään sinne Suomeen."

Isä: "Niin, minä olenkin siellä Suomessa jo."

Aino: "Mutta ei mene kauaa niin me nähdään! Hyvää yötä!"

Ainolle ei ole ehkä kerrottu, että heidän perheensä matka rajoittuu luultavasti kehä kolmosen eteläpuolelle, ja että Utsjoki on oikeastaan jo niin kaukana etteivät kaikki laske sitä edes Suomeen kuuluvaksi. Hmm, pohjoisesta puheen ollen, olen tosi innoissani uudesta suunnitelmastani! Joka siis kuuluu näin: ensi keväänä haen ihan tosissani sinne Ouluun opiskelemaan saamelaista kulttuuria. Sieltä pystyn vaihtamaan joko Tromssaan tai Kautokeinoon, maailman ainoaan saamelaisyliopistoon! Personal trainerini sanoi, ettei voisi kuvitella kenenkään muun tuntemansa opiskelevan saamelaisyliopistossa. Mutta luulen, että se voisi olla se Minun Juttuni. En tiedä miksi sieltä valmistuu, ehkä ei miksikään, mutta varmasti saamen (ja norjan?) kieltä ja kulttuuria taitavalle löytyy töitä, ainakin pohjoisesta. Ja kunhan valmistun, voin toteuttaa toisen haaveeni, eli tatuoinnin. Sekin liittyy saamelaisuuteen, mutta en kehtaa ottaa sitä ennen kuin minulla on sille tarpeeksi perusteita, muuten se tuntuisi tekopyhältä ja liian helpolta. Tietysti olen paneutunut tähän haaveilupuoleen ihan kunnolla, ja olen selaillut Oulun kaupungin sivuja, etsinyt alueelta vuokra-asuntoja ja tutkinut Ikean kirjahyllyvalikoimaa! Mietin myös, mitä kissani tykkää 10-tuntisista junamatkoista.

Muutamalle kaverille olen jo ehtinyt hehkuttaa tätä erinomaisen hienoa tulevaisuudennäkymääni, ja tietysti joukossa täytyy olla myös yksi tällainen kommentti: Mutta sittenhän sun pitäis olla lapissa!? Sehän on niin kaukana!! Mutta ei se minulle ole sen kauempana kuin Helsinkikään, minulla on sukulaisia Suomen jokaisella rajalla, ja kaikissa suurissa kaupungeissa, joten se on oikeastaan ihan sama missä olen. Sitäpaitsi sen jälkeen kun olen ollut aikani ulkomailla, ja ainoa yhteys muihin ihmisiin on tietokone ja kirjeet, niin kyllä joku Oulu tuntuu ihan keskeiseltä paikalta, kaikkihan on vain puhelinsoiton tai junamatkan päässä! :) Hmm, minulla onkin yksi kirje odottamassa vastaamista.. Sen pariin! Huomenna--- LOMA!

Lomaa odotellessa

Ensin vähän torstaina kirjoitettua tekstiä:

Vielä huominen ja perjantai ja... SITTEN! Eipä tarvitse nousta neljään viikkoon siihen, kun joku lähtee aamuavarhaisella töihin ja narisuttaa ulko-ovea, kahdestakin syystä; a) ovi ei enää narise, koska äiti kyllästyi siihen yhden yön jälkeen ja öljysi sen, ja b) kukaan ei lähde töihin aamuvarhaisella neljään viikkoon!! (Paitsi ehkä Veni, mutta eipä tarvitse silti herätä, kun ovi ei kerta narise enää.

Äiti tuli tänne siis eilen, matka oli sujunut hyvin, mutta laukku halusi nähdä vähän enemmän maailmaa ja jäi luultavasti Pariisiin. Mutta nyt sekin löysi itsensä tänne kotiovelle, yksi kulma oli vähän revennyt reissussa, mutta näppärä mamma paikkasi sen hammaslangalla. Laukku oli täynnä suklaata, salmiakkia, kaurahiutaleita ja poron kuivalihaa. Saan mussuttaa niitä aikataulun kanssa, että saan kaiken varmasti syötyä enne joulua! :D Myös nenäliinat ja silmätipat ilahduttivat minua kovasti. Pitäisi varmaan ruveta jäljittämään tätä allergian alkulähdettä, mutta täällä on niin paljon puskaa ja erilaisia kasveja, että saan jo sen ajattelemisesta lisää näppylöitä. Huoneessani taitaa asua se kuuluisa yksi hyttynen, joka pureskelee minuun suuria punaisia paukamia joka yö lisää. Lapissa, hyttysistään kuululla alueella syntyneenä, Suomen inisijät eivät minua juurikaan häiritse, toki linttaan niitä seiniin minkä ehdin ja jaksan, mutta jos joku minuun yöllä kärsänsä työntää, niin en välttämättä edes huomaa sitä aamulla. 

Sitten jatkamme tämän päivän kuulumisista. Täällä on KUUMA. "TTSSHHIIIIII", sanoi Desperados, tequilalla maustettu kalja kun sihautin sen auki. Vaikka kalja on kylmää, miksi vaahto on lämmintä? Aamupäivällä (kauan kaivatun kaurapuuroaamiaisen jälkeen) käytiin torilla kiertelemässä. Äiti osti uuden lompakon, johon mahtuu se vanhempaa mallia oleva iso ajokorttikin näppärästi läpinäkyvään taskuun. Mukaan tarttui myös pari patonkia ja melonia. Kuumuus oli minulle vähän liikaa, joten kotiin päästyämme kävin kylmässä suihkussa ja sammuin sen jälkeen muutamaksi tunniksi uudestaan unten maille. Päivä meni siis aika nopeasti.

Juuri tällä hetkellä sekunnit alkoivat kuitenkin pyöriä hidastettuna, sillä lapset tulivat kotiin superväsyneinä, nälkäisinä ja kiukkuisina. He olivat koko päivän papilla ja mamilla, Chrisun vanhempien luona ja kolmen tunnin ajomatka edestakaisin on näköjään ollut aika voimia kuluttava kokemus. Onneks ehdin avata kaljan äsken. Äkäistä huutoa on odotettavissa ruokailun ajan, ja luulenpa että sen jälkeen kaksi pientä ihmistä laitetaan sängyn pohjalle.

Tiistai oli Ranskan kansallispäivä, ja kävimme äidin kanssa illalla kanaalin rannassa katsomassa kaupungin järjestämiä ilotulituksia. Pauke ja musiikki oli aika kova, mutta esitys oli hieno. Otin paljon kuvia ja harkitsen jalustan hankkimista kameraan, muutaman sekunnin valotusaika on tutiseville käsilleni vähän liikaa. Mutta jotain sain kuitenkin näpsättyä, tässä muutama kuvanen:

Huomenna ohjelmassa on vierailu Montaubanin kaupungissa, siellä urheilukaupassa ja Emmauksessa, sekä keskustassa pyörimistä. Milka ja lapset lähtevät paikallisiksi oppaiksi mukaan. Kylmää vettä pulloon ja jäitä hattuun, toivottavasti olisi kylmä päivä ja kurja sää.

Kakskyt(jotain)

Hyvää syntymäpäivää MINULLE!!! Tältä näytin noin 19 vuotta sitten. Kulmat on edelleen ainakin yhtä kurtussa. Tukkaa on tullut vähän lisää, enkä pukeudu enää vaaleanpunaisiin haalareihin vaan uusiin vihreisiin. Alla on hyvä aiheeseen sopiva biisi, jota olen kuunnellut  siitä asti, kun sain koko levyn synttärilahjaksi  kun täytin vasta 15.. tai 14? Klikkaa otsikkoa, jos haluat kuulla sen.

Jamie Cullum - Twentysomething

After years of expensive education A car full of books and anticipation I'm an expert on Shakespeare and that's a hell of a lot But the world don't need scholars as much as I thought

Maybe I'll go traveling for a year Finding myself, or start a career Could work the poor, though I'm hungry for fame We all seem so different but we're just the same
Maybe I'll go to the gym, so I don't get fat Aren't things more easy, with a tight six pack Who knows the answers, who do you trust I can't even separate love from lust

Maybe I'll move back home and pay off my loans Working nine to five, answering phones But don't make me live for Friday nights Drinking eight pints and getting in fights

Maybe I'll just fall in love That could solve it all Philosophers say that that's enough There surely must be more

Love ain't the answer, nor is work The truth eludes me so much it hurts But I'm still having fun and I guess that's the key I'm a twentysomething and I'll keep being me

P.S. En päässyt lukemaan englantia Tampereelle! Hakijoita oli 443 ja 20 otettiin sisään, mutta minä en kuulunut siihen pieneen joukkoon (sanoinhan!) Aloin jo vähän tutkiskella seuraavia hakutoiveita ja lähetän varmaan taas (nyt kolmatta kertaa) paperit sinne Ouluun ja Saamelaiseen kulttuuriin, aina se vain vaikuttaa mielenkiintoiselta. Nyt aion käydä myös pääsykokeissa, koska olen ihan jouten koko kevään, enkä voi keksiä yhtään tekosyytä olla menemättä Ouluun. Suomessa on lähes 3000 humanistisen alan aloituspaikkaa yliopistoihin, kai nyt yksi liikenisi minullekin?  No, ensi keväänä varmasti. Pitää vain haluta tarpeeksi kovasti, niin kuin sukulaiset tapaa sanoa. Onhan mulla onneksi koko elämä aikaa.

Teini-iän viime hetket

Eilinen päivä meni hukkaan. Tai no ei oikeastaan, mutta mitään en tehnyt. Ensin voivottelin iltapäivään asti että mitä tekemistä keksin ja onpa tylsää ja plääh ja plaah. Sitten aloin katsoa frendejä dvd:ltä, ja katsoinkin 18 jaksoa putkeen :D Sen jälkeen olikin vähän hutera olo ja elehdin kuin kaikki Frendit asuisivat sisälläni...

Tänään on siis viimeinen päiväni teini-ikäisenä! Sen jälkeen en tiedä mikä olen, ehkä "nuori aikuinen" on paljon käytetty termi yli 20-vuotiaista. Mutta ainakin saan ostaa väkeviä alkoholijuomia ja pääsen laivaristeilylle ilman kolmekymppistä huoltajaa, mutta vain arkisin. Viikonloppuristeilyjä pitää odottaa vielä kolme vuotta. Mikähän ero siinäkin on, onko 20- vai 23-vuotiaana sopiva matkustamaan yksin tai yhdessä muiden samanikäisten kanssa viikonloppuna laivalla. Kas kun ei ole junissa ja linja-autoissa ikärajoja!

Nojaa. Tänään aamulla käytiin kuitenkin Moissacin torilla ostamassa vihanneksia ensi viikkoa varten. Torstaina muut lähtevät  käymään Chrisun vanhempien luona ennen Suomen reissua, mutta äiti on silloin jo täällä, joten me jäädään varmaan kotiin. Niin, mutta sen takia siis piti käydä Moissacissa, koska torstai on täällä toripäivä ja jos silloin kaikki ovat muualla.. hmm, mutta mehän ollaan kotona? No, jokatapauksessa käytiin :D Ei sinne ole kuin 7 km:n matka, mutta Moissacin tori on vähän isompi ja paremmin organisoitu kuin tämä meidän oma tien varsille levitetty versio. Minä kiertelin vaate- ja krääsäpuolella sillä aikaa kun Milka ja Chrisu hankkivat paprikoita ja muuta tarpeellista. Lapset olivat Venin kanssa katsomassa ankkoja kanaalin varrella, eivätkä he lähteneen ollenkaan mukaan, mikä helpotti ja nopeutti asioita suunnattomasti.

Löysin ihanat housut!!! Intialaista puuvillaa, ihanan pehmeää, kevyttä ja vilpoisaa materiaalia. Superleveät pussihousut! Melkein kuin housuversio "Maijamekosta", jonka tuunasin koulussa siitä Marimekon Iloisesta takista. Sivutaskut housuista puuttuu, ja se on harmittava puute, mutta ehkä ompelen ne joskus itse.

Torin toisella puolella kohtasin miehen, joka myi omia runojaan tulosteena. Ostin kolme kahdella eurolla, koska hän oli aika sympaattinen. "Naisen rakkaus", "Nuoruuden peili" ja mikähän se kolmas oli nimeltään.. Joku jossa pohdittiin onko elämä unta. Ja housumyyjä veikkasi minua belgialaiseksi, ja puhui jotain suomalaisista hevosista, ja vasta myöhemmin tajusin että ehkä hän tarkoitti suomenhevosia!

Mutta nyt mulla on kamala nälkä!! Meen ettii ruokaa, ja sen jälkeen yritän siivota tätä läävää, jonka joku on käynyt sotkemassa. (Katso housukuva!) Että on sitten siistiä huomenna, eikä tartte juhlakaluna siivota. :)

Vapaailta

En sitten jaksanutkaan eilen illalla lähteä Evelynille ja Davidille muiden mukana. Mulle tuli ikävä päänsärky, ja muutenkin halusin vähän rentoutua, kun tajusin että voin jäädä ypöyksin kotiin chillailemaan. Sain vähän sitä paljon kaivattua irrottautumista töistä.

Niinpä sitten vakuutin Ainolle, että kyllä minä täällä pärjään ja jos tulee paha mieli niin Ainon kirahvi-pehmolelu sitten hoitaa mua. Mutta sitä ei onneksi tarvittu. Ainon huoneesta hain kyllä lisää lukemista, Marikin seikkailut päättyivät ja Mio-pojan alkoivat. Hyllyssä oli myös hauska laulukirja, jossa oli paljon tuttuja lauluja. Lauleskelin niitä hetken itsekseni, ja tänään Ainolle päiväunilauluiksi vaikka kuinka monta. Yksi lemppareistani on suomalainen kansanlaulu, jossa "hevonen se heiniä rouskuttaa..." Muutenkin tykkään noista vanhoista kansanlauluista, pajupilleistä ja tupakkarullista ja niistä sellaisista. Eliaksen tehoaa aika hyvin Haitula-laulu. Se on Kirsi Kunnaksen runo, ja joku (googlasin ja voin kertoa että Pekka Jalkanen) on säveltänyt sen kauniiksi lauluksi. Elias ei ole tainnut koskaan parkua, jos olen sen luikauttanut tuutulauluksi. Hmm, tuo kuulosti väärältä, olen ihan hyvä laulaja. Elias ei ole koskaan kapinoinut nukkumista vastaan parkumalla, jos olen laulanut Haitulan tuutulauluksi.

Sain olla yksin kotona aika monta tuntia, kyläilijät palasivat reissultaan vasta puoli 11 jälkeen illalla. Arvelin että lapset olisivat aamulla tahtoneet nukkua pitkään, mutta klo 8.45 Aino tuli kertomaan minulle, että Elias on nyt herännyt ja haluaisi ehkä pois sängystä. Ketään muuta ei ollut kotona, koska Milka oli heittämässä Veeraa Toulouseen ja Chrisu oli jo töissä. Valvoin eilen vahingossa myöhään kun ensin höpöttelin netissä kavereiden kanssa syvällisiä (diippii shittii) ja sitten purin ajatuksiani vielä ihan oikealle paperillekin. Kello oli varmaan yksi, kun vihdoin sammutin valot. Alkuillalla vaivannut päänsärkyni katosi kun sain olla hiljaisuudessa yksin, mutta se tuli takaisin yöllä ja oli pakko ottaa iltapalaksi särkylääke. Tänään koko päivän olinkin sitten aika jumissa, varsinkin kun toissapäiväinen juoksulenkki tuntui lihaksissani vasta nyt. Heidi, tee mulle treeniohjelma!! Tai muuten en toista kertaa saa lähdetyksi.

Uima!

Me käytiin tänään uimassa! Vihdoin!! Aino sanoo kaikkia uimapaikkoja pelkästään "uimiksi", ja onhan se aika loogista. Koulu -> kouluun, uima -> uimaan. Hän ei vielä tajua että uida on verbi ja sitä voi tehdä esim. uima-altaassa, tai joessa tai järvessä.

Garonne-joki ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, pyörälläkin sinne pääsisi, mutta virtaavan veden virkistävä vaikutus saattaisi huuhtoutua hien mukana pois kotimatkalla. Kuoppainen ja töyssyinen hiekkatie olisi vienyt perille asti, mutta tien yli oli katkennut aika monta isoa puuta, joten kävelimme viimeiset sadat metrit rantaan pusikkoisen metsän läpi. Milkan ja lasten lisäksi siis myös Veera-täti oli mukana.

Vesi oli vihreää ja virta oli aika luja, eräänlainen juoksumaton vastine uimiselle. Pohja oli täynnä ikävänkokoisia kiviä, jotka olivat liukkaita ja limaisia, mutta uiminen onnistui silti hyvin. Ainokin uskalsi pulahtaa veteen, samoin me isot tytöt, mutta Milka värjötteli Eliaksen kanssa rannalla ja he tyytyivät kahlailemaan rantavedessä. Saimme olla rauhassa rannalla ja kekkaloinkin siksi aika vähässä uimavaatetuksessa, kun paikalle lipui banaanivene. Se oli siis kaksipaikkainen kanootti, mutta se oli maalattu hauskasti banaaniksi! (En saanut kuvaa koska olin juuri vedessä.)

Kuten kuvasta ehkä huomaa, rusketus ei ole vieläkään tarttunut hipiääni... Ja tuskin tarttuukaan. Punerrun vain, ja se on ikävännäköistä. Eväänä meillä oli omenanpalasia ja kaksi Venin tuomaa valtavaa tikkaria, mutta melko pian lähdimme takaisin kotiin syömään ja päiväunille. Matkalla rannalta takaisin autolle kohtasimme valtavan etanan!! Se oli aika ällö ja näytti vähän käristetyltä makkaralta. Yäk.

Kohta lähdemme Evelynin ja Davidin luo illastamaan, ja huomenaamuna Veera-täti lähtee takaisin Barcelonaan.