Uima!

Me käytiin tänään uimassa! Vihdoin!! Aino sanoo kaikkia uimapaikkoja pelkästään "uimiksi", ja onhan se aika loogista. Koulu -> kouluun, uima -> uimaan. Hän ei vielä tajua että uida on verbi ja sitä voi tehdä esim. uima-altaassa, tai joessa tai järvessä.

Garonne-joki ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, pyörälläkin sinne pääsisi, mutta virtaavan veden virkistävä vaikutus saattaisi huuhtoutua hien mukana pois kotimatkalla. Kuoppainen ja töyssyinen hiekkatie olisi vienyt perille asti, mutta tien yli oli katkennut aika monta isoa puuta, joten kävelimme viimeiset sadat metrit rantaan pusikkoisen metsän läpi. Milkan ja lasten lisäksi siis myös Veera-täti oli mukana.

Vesi oli vihreää ja virta oli aika luja, eräänlainen juoksumaton vastine uimiselle. Pohja oli täynnä ikävänkokoisia kiviä, jotka olivat liukkaita ja limaisia, mutta uiminen onnistui silti hyvin. Ainokin uskalsi pulahtaa veteen, samoin me isot tytöt, mutta Milka värjötteli Eliaksen kanssa rannalla ja he tyytyivät kahlailemaan rantavedessä. Saimme olla rauhassa rannalla ja kekkaloinkin siksi aika vähässä uimavaatetuksessa, kun paikalle lipui banaanivene. Se oli siis kaksipaikkainen kanootti, mutta se oli maalattu hauskasti banaaniksi! (En saanut kuvaa koska olin juuri vedessä.)

Kuten kuvasta ehkä huomaa, rusketus ei ole vieläkään tarttunut hipiääni... Ja tuskin tarttuukaan. Punerrun vain, ja se on ikävännäköistä. Eväänä meillä oli omenanpalasia ja kaksi Venin tuomaa valtavaa tikkaria, mutta melko pian lähdimme takaisin kotiin syömään ja päiväunille. Matkalla rannalta takaisin autolle kohtasimme valtavan etanan!! Se oli aika ällö ja näytti vähän käristetyltä makkaralta. Yäk.

Kohta lähdemme Evelynin ja Davidin luo illastamaan, ja huomenaamuna Veera-täti lähtee takaisin Barcelonaan. 

Juoksuaskelia

Huuh, tänä yönä aion nukkua hyvin. Kävin äsken "vähän kävelemässä", haukkaamassa happea, mutta tyhjä tie näytti niin houkuttelevalta että oli pakko vähän rääkätä kehoakin ainaisen mielen sijaan; pistin juoksuksi! Mikään liikunnallinen lahjakkuushan minä en ole. Tykkään pyöräillä, koska siinä saa huilia alamäet, ja ylämäissä jätän kyllä jälkeeni säännöllisesti (jalkaisin) lenkkeilevät kaverini, mutta juostessa loppuu kunto aika äkkiä. Olen kai kuitenkin saanut täällä sen verran jatkuvaa perusliikuntaa lapsia kouluun ja kotiin kärräämällä että juoksin varmaan puoli kilometriä ensihujauksessa! Huomenna en varmaan pääse sängystä ylös. Lonkka.. tuntuu. Minullakin on varmaan sukuni naisten perintölonkka.

Mutta juokseminen olisi aika kivaa, monestakin syystä. Ensinnäkin, pääsisin pois täältä talosta. Vaikka ihan okei täällä viihdynkin, niin olo on kuin asuisin työpaikallani. Ja niinhän minä teenkin. On vaikea yhtäkkiä vain lopettaa työt, jos on yhä samassa ympäristössä. Kello viisi, kun arjen ja vapaa-ajan pitäisi alkaa, lapset silti kiljuvat ja juoksevat huoneeseeni ja unohdun välillä hoitamaan kesken jääneitä askareita.. Edelliset au pairit ovat ehkä hyväksyneet itselleen ns. "palkallisen isosiskon", tai kummitädin tms. roolin, jossa he auttelevat pitkin päivää ja ovat enemmän perheen arjessa mukana, mutta minä en osaa ottaa asiaa niin.

Töissä ollaan töissä ja vapaalla vapaalla, mutta täällä ne sekoittuvat, eikä sitten koskaan ole kunnolla vapaalla. Siksi siis pitäisi useammin lähteä ulos, mutta tähän asti olen ollut siihen liian väsynyt. Nyt kun Milkakin on ihan oikeasti lomalla, (ja Veera-tätikin on käymässä parhaillaan) on lapsilla enemmän vahtivia ja hoivaavia silmäpareja ympärillään, ja muutenkin minulla on paljon vähemmän hommia hoidettavana. Joten töiden jälkeen en sitten kaadukaan suoraan sänkyyni tuhisemaan, vaan minulla olisi energiaa tehdä jotain, mutta viime päivinä olen vain pyöriskellyt sinne tänne enkä ole osannut tehdä mitään järkevää. Kun ei tarvitse edes lukea pääsykokeisiin (vielä) tai tehdä koulun rästitehtäviä (enää).

Jaaha. Ja muita hyviä syitä juoksemiseen olisivat tietysti kunnonkohotus ja lisääntynyt hapenottokyky. Astma varmaan tykkäisi isommista keuhkoista ja sitä rataa. Osteoporoosin ehkäisyä ja kaikki muut terveydelliset syyt siihen päälle.

Tänään on ollut kai muuallakin Euroopassa Huono Päivä. Silloin yllättävän paljon asioita menee päin petäjää ja muita pöliseviä havupuita. Allergiaoireeni jatkuvat ihan kamalina, vaikka syön nyt säännöllisesti allergialääkettä. Niistän varsinkin aamuisin (ja aamuyöllä!) järkyttävät määrät inhottavaa limaa ja liisteriä, ja vaikka kuin tyristän ja tyristän, niin loppua ei tule koskaan. Niin kuin jostain inhottavasta sadusta.. "ja niin ilkeän Maijan nenä vuoti koko hänen loppuelämänsä ajan, eikä hän koskaan saanut niistettyä sitä tyhjäksi. Sen pituinen se!"

Myös silmät oireilevat aika pahasti. Aamulla, jos satun vahingossa hieraisemaan silmiäni (mikä on aika todennäköistä koska ne rähmii aavistuksen ja vuotaa), niin kamala kutina alkaa välittömästi. Sitten yleensä yllyn hinkkaamaan silmiäni oikein toden teolla, mutta sen jälkeen olo onkin vielä kamalampi. (Kamalampi.. sellainen lampi joka on täynnä kamaa! :D) Silmäluomeni ovat jo ihan punaiset ja arat kaikesta kaivelemisesta. Onneksi äitillä on matkalaukussaan supertehokkaita, vielä allergisemman ystäväni suosittelemia silmätippoja, ja 3 isoa pakettia nenäliinoja. Täältä kun ei saa edes ekologista vessapaperia ilman hoitavia ja vahvasti tuoksuvia lotioneja..

Urputuksen aiheita riittäisi vielä vaikka kuinka. Ohitetaan nyt pikaisesti vielä se, että Helsingin yliopiston pääsykoetuloksien pitäisi tulla ensi maanantaina, samana päivänä kun täytän 20 vuotta (yksin täällä kaukana, ilman yhtään ystävää). Enkä kuitenkaan voi olla käymättä katsomassa niitä netistä, jos posti ei ehdi perille. Silloin tietysti saan karvaan syntymäpäivälahjan, koska tuskin edes pääsen sinne opiskelemaan, Tampereen lottoarvonnalla suoritettuun opiskelijavalintaan vielä pienemmällä todennäköisyydellä. Samaan aikaan naamakirja eli facebook eli lärvikirja eli fasebuuk on täynnä JEE PÄÄSIN KOULUUN-statuksia enkä jaksa olla enää iloinen kaikkien puolesta vaan haluaisin itsekin olla jo huoleton ja suunnitella varmempaa tulevaisuutta. Mutta ainakin ensi viikon jälkeen saan taas ruveta pläräämään koulutushakua ja etsimään uusia mielenkiintoisia kouluja, jonne haen ensi keväänä. Miten olisi joku journalistiikka-ala? Urputuksen koulutusohjelma?

Ainiin. Eikä me päästy edes uimaan tänään vaikka koko päivän sitä odotin (minä varmaan innokkaimmin), koska iltapäivällä lasten herättyä mustat pilvet peittivät yhtäkkiä taivaan ja sää viileni. Eihän 23 lämpöasteessa kukaan tarkene uimaan! :D Mutta koetamme huomenna aamupäivällä uudestaan. Tie sinne joelle saattaa olla myös aika pusikkoinen ja huonossa kunnossa, joten Milka ei olisi halunnut ajaa sinne, mutta Crhisu on töissä, minkäs teet.

No se siitä taas. Oli tässä päivässä ainakin yksi hyvä asia kaikkien huonojen seassa, ja se on Astrid Lindgrenin Marikki-kirjat! Olen nauranut monet kerrat ekaluokkalaiselle Marikille ja hänen tempauksilleen, mutta liikuttunut myös siitä, miten ystävällinen hän osaa olla ihan itse ja kenenkään patistamatta. Aika omatoiminen ja empaattinen tyttö näihin "meidän lapsiin" verrattuna. Sitäpaitsi kirja hauskuuttaa myös aikuista lukijaa, joka ymmärtää viittaukset isän aiheuttamaan äidin huonoon oloon (joka purkautuu joulukuussa pikkusiskon muodossa äidin vatsasta) ja Nilssonin sedän "järkeilemiseen" rentona riippukeinussa. Paljon opettavaisempi kirja kuin Pilluparvi, feministinen teini-iässä vääryyksiä kokeneiden katkerien nuorten naisten itsetunnon kohotuspokkari.

Nyt pitäisi päästä uudestaan juoksemaan mieli ja keho tyhjäksi, mutta enpäs viitsi enää keskiyöllä.

P.S. Sain myös yhden postikortin tänään, ja sekin oli hyvä asia

Luokittelua

Huh! Rupesin tutkimaan blogiasetuksia taas ja ymmärsin vihdoin miten saan luokiteltua tekstit eri ryhmiin. Joskus on kiva selata vaikka vain kuvia, tai lapsista kiinnostuneille on enimmäkseen lapsia käsitteleviä kirjoituksia. Alkupään tekstejä en jaksanut kovin tarkasti lueskella läpi ja luokitella, mutta tästä eteenpäin osaan senkin homman sitten. Joku kouluhommat-luokka voisi vielä olla mahdollinen tai joku muita höpinöitä, mutta lasken kaiken muun kuin kuvat, matkustelun, tapahtumat ja lapset siihen muuhun höpinään sitten. Jos lukijoille tulee mieleen joku tarpeellinen luokka niin saatanpa sen ehdotusten perusteella askarrella! :) (Ehkä joku Emmaus-löydöt olisi hauska :D)

Ok, kello on aika paljon.. Luulen että Chrisukin on tullut kotiin, tai sitten se oli vain Milka joka äsken kolisteli ja kiipesi yläkertaan. Marikin seikkailut kutsuvat taas!

COPYFEST (Sinkku liikkuu lomalla yksin)

Enpä ole paljon kotiväkeä tänään ehtinyt nähdä, vuorokausirytmimme ovat menneet vähän eri tahtiin :D Heräsin (nousin ylös aamupalalle) klo 12 kun Milka ja lapset söivät lounasta. Sitten pakenin omaan huoneeseeni kommunikoimaan virtuaalisesti, ja kohta talo hiljeni iltapäiväsiestalle. Sillä aikaa päätin lähteä itsekseni festaroimaan, sillä tänä viikonloppuna on yhteisö-Emmauksessa järjestetty pienet festarit. Hesarin taannoinen artikkeli "Sinkku liikkuu lomalla yksin" ja sen käynnistämä keskustelu kommenttipalstalla ehkä innosti minua lähtemään yksinkin. Olisihan täällä varmasti vaikka mitä nähtävää ja koettavaa enemmänkin kuin minne saan eksytyksi, mutta on aina vähän tylsää lähteä yksin liikkeelle. Emmaukseen kuitenkin jo uskalsin lähteä, koska siellä on jo muutama tuttu. Evelyn-täti olikin jo porteilla odottamassa ja myymässä lippuja.

Muuten festarit olivat aika hiljaiset. Enemmän väkeä Emmauksessa tavallisina päivinä yleensä pyörii, mutta sainpa katsotuksi hauskan teatteriesityksen. En tiedä olisiko se ollut vielä hauskempi jos olisin ymmärtänyt kaiken puheenkin, mutta ainakin vieressäni välillä hysterian partaalla kikattava ja räkättävä mieslauma nautti esityksestä suunnattomasti. Ehkä välillä vähän liikaakin. Alkoholilla oli osuutta asiaan. Alueella oli myös oma graffitiseinä ja sisääntuloporttien luota ostettiin festarirahaa, jonkinlaisia tikettejä, joilla lunastettiin virvokkeita ja ruokaa kojuista. Myymäläpuoli oli normaaliin tapaan auki, ja kävin katselemassa tarjonnan, mutta ihme ja kumma: tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan!

Pienemmän lavan eteen oli tuotu myynnissä olevia nojatuoleja ja sohvia yleisön istumapaikaksi. Varmasti mukavin katsomo, jossa olen istunut.

Lähdin kotiin jo viideltä, pari tuntia jaksoin alueella olla. Siellä oli kuitenkin vielä aika tyhjää ja tylsää, ehkä nyt illalla sielläkin olisi ollut parempi meno ja olisin päässyt tanssimaan. Minulle tuli myös nälkä ja väsymys. Aurinko paistoi, mutta oli mukavan viileää, koska tuuli koko ajan. Ulkoilutin kuitenkin itseäni ja eilen hankittua uutta kesämekkoani!! Se onkin täydellinen festarivaate, varsinkin nyt kun kiinnitin hakaneuloilla olkaimet ristiin selkämykseen, eikä niitä tarvitse solmia enää niskan taa. Inhoan sitä kun pitää olla koko ajan nykimässä hankaavia olkaimia.

En tykkää ottaa kuvia salaman kanssa, mutta se näyttää värit suunnilleen oikein. Kesäisessä mekossani on siis syksyn värit :)

 

Kotona söin ja "luin vähän" eli sammuin pariksi tunniksi sänkyyni. Milka oli herännyt puoli tuntia ennen kuin ehdin kotiin, ja kun heräsin (kiljuntaan) huomasin kellon olevan yhdeksän. Lapset siellä protestoivat nukkumaanmenoa vastaan. Ja nyt valvon taas, kun he nukkuvat. Talo on kuin pommin jäljiltä, koska Milka aloitti aamulla keittiön kaappien järjestelemisen, mutta se homma jäi vähän kesken vielä. (No niin, äiti, en ole siis ainoa!!) Onneksi ei ole minun työpäiväni, muuten potisin ehkä huonoa omatuntoa epäjärjestyksellisyydestä, ja pelkäisin potkuja. Saas nähdä mitä tekemistä huomenna keksin itselleni. Päiväni teini-ikäisenä lähenevät loppuaan!

Marché nocturne & barbe à papa

Jaaha, se on yksi työviikko taas takana. Tänään oli aika rento päivä, kesäloman ensimmäinen (kaikilla muilla paitsi työnarkkis-Chrisulla, ja tietysti minulla), ja koska Milka on nyt kotona niin lapset tietysti roikkuvat aika paljon hänen kimpussaan. Kuuma on edelleen, se kiristää varsinkin lasten hermoja, ja sitä kautta isompienkin. Siitä todisteena kuva, jossa muksut näyttävät ihan sarjamurhaajilta. Uskallankohan mennä edes nukkumaan kun tiedän niiden vaanivan samassa talossa??

Tänään illalla oli yötori eli marché nocturne. Toriaukiolla ja kaduilla oli myyjiä siis ilta-aikaan klo 19-24, kun tavallisesti tori on auki vain torstaina aamulla. Tosin myytävät tuotteetkin olivat erilaisia, tänään sieltä ei saanut kesäkurpitsaa ja porkkanoita vaan enemmän koruja, vaatteita ja koriste-esineitä. Väkeä oli liikkellä taas paljon. On mukavaa nähdä, että tällainen pikkukaupunkikin herää henkiin tapahtumien aikaan.

Kierreltiin, syötiin jätskit ja ostettiin lapsille VALTAVA vaaleanpunainen hattara, josta olisi kyllä saanut puolenkymmentä suuta ihan riittävän makeaksi. Iso vaaleanpunainen sokeripilvi on varmasti jokaisen sokeritautisen pahin painajainen.. ilmanko en olekaan koskaan pitänyt Barbapapasta, vaan olen aina pitänyt sitä jotenkin omituisen vastenmielisenä. Hattarahan on ranskaksi siis Barbe à papa. (Kirjaimellinen käännös olisi "iskän parta", mutta ehkä nimi on annettu silloin kuin hattaroita sai vain valkoisina tahmaavina höttöinä.) Milka kärräsi lapset kotiin ennen pahinta noususokerihumalaa ja minä jäin vielä vähän kiertelemään kamerani kanssa kulmille vielä hetkiseksi. Löysin itselleni sen kesämekon, jota olen etsiskellyt vaivihkaa koko alkukesän (!) ja vähän tuliaisia.

Unelias setä makkaroineen, joiden ohi kulkiessani aina tulee koti välittömästi mieleen. Ne haisevat koiran hengitykselle ja isän märille villasukille.

Eteläamerikkalaisia (?) pikkuruisia villapaitoja yksi jos toinenkin. Kojussa soi okariinomusiikki ja siellä myytiin myös unisieppareita.

Katuja kierteli myös tämä hauska kuuluisuuksista koottu yhtye. Muut soittoniekat tunnistin mutta kuka lienee tämä Obelixin vieressä oleva mandoliinisti?

Tytöt kotimatkalla.

Normipäivä

No ei ihan normi. Chrisu vei Ainon aamulla kouluun ja yritti selvittää että miksei se halua syödä enää koulun ruokalassa, vaikka ennen siinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Nooh, kerhotädit siellä kertoi että Aino saa aamuisin kamalia kriisejä ja huutaa ja itkee äidin perään, ja Milka tuli sitten multa kyselemään että onko se totta.. Aino menee kyllä aina hyvällä tuulella kouluun, ja hyvällä päällä se on myös silloin kun haen sen sieltä pois. Pauliina vei sen kerran kouluun täällä ollessaan ja silloin se kuulemma vähän itkeskeli.. Että ei tässä nyt sitten tiedä ketä pitäisi uskoa. (Milka tosin sanoi että Ainon opettaja ei ole mikään järjen jättiläinen.)

Maanantai ja tiistai ovat tavallisesti Ainon ruokalapäiviä, koska Eliaksen kerho alkaa klo 13 ja Ainon koulu jatkuu 13.30, ja vajaassa tunnissa jos pitäisi saada kaksi lasta syötettyä ja laitettua valmiiksi iltapäivää varten, niin siihen tarvittaisiin useampi käsi- ja silmäpari (sekä käskevä suu). Mutta oikkuilunsa takia Aino syö nyt aina kotona, mutta onneksi Milka on nyt taas töissä kotona niin ei tarvitse yksin revetä joka paikkaan. Ja tämä viikko onkin viimeinen ennen kahden kuukauden kesälomaa. Pari viikkoa saan ensin olla lasten (ja Milkan) kanssa kotosalla, mutta sitten (!) on ensinnäkin minun syntymäpäiväni, sitä seuraavana päivänä ja Ranskan kansallispäivänä äiti lennähtää luokseni toivottavasti laukku täynnä suklaata ja muita tuliaisia ja unohtuneita tavaroita, ja samalla viikolla Ranskan perhe lentää Suomeen lomailemaan neljäksi viikoksi. Saan siis toisen loman! Jos ensimmäinen Suomessa oli vähän kiireinen eikä niin rentouttava, niin tällä toisella pätkällä aion vain relata ja pitää hauskaa äipän kanssa. Käydään ainakin Toulousessa! En ole ehtinyt käymään siellä vieläkään kunnolla pyörimässä!

Allergialääkkeiden voimalla nukkuminen on saanut mun unirytmin vähän sekaisin, enkä oikein saa öisin kunnolla nukuttua. Herään pyörimään aina milloin mistäkin tuntemattomasta syystä. Mutta jos silti lähtisin taas kokeilemaan! Kutiavat silmät saavat ainakin olla rauhassa kun ne on kiinni.

Coucou!

Eipä mulla oikeastaan mitään kummempaa asiaa tänään ole, mutta tulinpa kertomaan.

Pauliina lähti eilen aamupäivällä kohti Suomea ja sen jälkeen olen yrittänyt palauttaa itseni tavalliseen työtahtiin. Kahdestaan lasten hoitaminen ja muu elo oli aika helppoa, kun toinen pystyi laittamaan vaikka tiskejä tai käymään suihkussa samalla kun toinen katsoi lasten perään. Mutta ne ajat ovat nyt taas ohi, joksikin aikaa. Milka lähti aamulla jonnekin töihin Solinen kanssa, ja menee sieltä vielä Orleansiin, ja tulee vasta huomenna takaisin kotiin. Chrisu tuli tänään melkein viideksi kotiin, mutta huomenna silläkin saattaa venähtää päivä pitkäksi, joten Veni (Vini?) tulee jeesaa mua lasten kanssa. Vini on myyjänä Emmauksen vaatehallissa, jota Aino kutsuu "Vinin kaupaksi."

Huomisen jälkeen on kuitenkin edessä taas viikonloppu ja saan nukkua pitkään (aah!) ja olla tekemättä mitään (aah!!!!). Viime viikko Pauliinan kanssa oli melkeinpä riehakas, niin paljon käytiin siellä ja täällä. Aamuherätykset ovat olleet aika kamalia nyt parina päivänä, ihan heti en ole saanut koneistoa käyntiin. Tänään yritän saada itseni kuitenkin ajoissa off-asentoon, jotta aamulla akut ovat täynnä. Onpas kertakaikkisen huonoja vertauskuvia!! :D Suihkun kautta sänkyyn, siis. Moro!

Fête de la musique

No niin! Juhlitaan sitä kesän valoisinta yötä täällä Ranskassakin. (Vaikka ei se kyllä valoisa ole.. no kesäpäivänseisaus oli joka tapauksessa!) Eilen oli kansallinen juhlapäivä, Fête de la musique, vuosittainen musiikin juhla. Joka puolella Ranskaa järjestetään ulkoilmakonsertteja ja kaupungin toreilla soitetaan elävää musiikkia. Täällä meidän kyläpahasessakin päästiin kuuntelemaan kivaa orkesterimusiikkia, joka kuului ihan hyvin vaikka mikit välillä lakkasivatkin toimimasta. Käytiin Pauliinan ja lasten kanssa siellä vähän kuuntelemassa ja tanssimassa. Yleisön taputtaessa soittajille meidän pikku tanssijat kumarsivat ja kiittivät myös yleisöä suosionosoituksista. Pitempäänkin olisin voinut torvibändejä kuunnella, mutta lapset piti saada petiin aika äkkiä, Ainolla alkoi jo kuuppa kiehua siihen malliin, sillä alla oli pitkä päivä ilman päiväunia.

Milka ja Chrisu olivat illalla ravintolassa syömässä ja Moissacissa oli kuulemma myös kivoja esityksiä, mutta heidän kotiuduttuaan läksimme äkkiä takaisin torille! Emme antaneet tulevan työpäivän ja aikaisen aamun häiritä menoamme, ja tanssimmekin ihanan funkia soittavan porukan säestyksellä keskiyölle asti. Sen jälkeen musiikista vastasi dj ja meno vaihtui yläasteen diskomeininkiä liikaa muistuttavaksi. Toki mukana jammaili myös ahdistavia vanhempia setiä, jotka tanssivat aivan liian lähellä maassa olevaa laukkuani, jossa oli tallessa kallein aarteeni: kamera. Mitään ei sattunut kuitenkaan, mutta inhotti vain kun yksityisalueelleni tunkeuduttiin. Joka tapauksessa meillä oli kivaa, ja taisi olla muillakin: yleensä hiljainen ja autio tori oli täynnä väkeä. Kaupungintalo oli koristeltu hauskoilla valoilla, ja sääkin yllättäen suosi juhlijoita.

Baloo (lue: Paluu)

Oho! Onpa viikko vierähtänyt nopsaan tänne kirjoittamatta. Olin siis Tampereella, englannin käännöksen pääsykoe meni kirjatestin osalta hyvin mutta enkunkielisen monivalintanivaskan osalta huonosti, joten mitenkään suuret luulot ei ole koulupaikan saamisen suhteen.

Helsingissä ehdin olla yhden yön ja nähdä kivasti ihmisiä, vaikka parit oharitkin oli pakko tehdä (anteeksi!) etten olisi näännyttänyt itseäni ihan loppuun. Ja keräsin julkkispisteitäkin, sillä istuin Sakari Majantien (Huippumalli haussa-tuomari) takapuolenjälkeen! Raparperipiirakalla ja jäätelöllä tankattuna pääsin vihdoin matkaan ja lensin takaisin Toulouseen, Frankfurtin kautta taas tällä kertaa. Pauliina, eli Milkan ja Chrisun entinen au pair (edellistä edellinen) oli kentällä minua vastassa, sillä Milkalla oli aikainen aamu tiedossa, ja Chrisulla kaikki aamut ovat aikaisia. Pauliina on täällä nyt käymässä, ja sen takia en ole ehtinytkään koneella juuri piipahtaakaan! Olemme käyneet vaikka missä.. Torstaina menimme kaikki porukalla (paitsi Milka joka oli myöhään töissä) juhlimaan Muniria, hän sai lupapaperit ja saa jäädä Ranskaan asumaan. Tarjolla oli paljon supermakeita marokkolaisia herkkuja ja varmaan 20 erilaista sorttia muita herkkuja! Sää oli todella helteinen, varmasti varjossakin yli 30 astetta! Ensimmäinen yö oli myös melko hikinen ja inhottavan kostea, ilmä oli ns. seisova. Tukala ja tunkkainen, ei tuulenvirettä missään, huuh. Eli ihan toista kuin se Suomen kesä.

Milkaa näin vasta perjantai-aamuna, sillä hän oli jo nukkumassa kun me tultiin kotiin Pauliinan kanssa. Chrisu oli lähtenyt lasten kanssa aikaisemmin kotiin, mutta meillä oli toinen auto käytössä, ja onneksi polttoainetta riitti kotiin asti vilkkuvasta bensavalosta huolimatta. Perjantaina Ainolla oli tavallinen koulupäivä, ja iltapäivällä Eliaksen nukkuessa taas mammuttiunia minä ja Pauliina kävimme La Hallessa ja ruokakaupassa. La Halle on paikallinen vaatekauppaketju, ja siellä tosiaan oli vaikka mitä!! Löysin ihanat farkut ja kivan paitamekon. Sellaisia farkkuja Suomestakin metsästin, kapeita, halpoja ja kivoja, mutta löysin vain kalliit ja aika rumat, mutta tuli silti ne ostettua. Nyt harmittaa, kun en ole ennen tajunnut käydä tuolta etsimässäkään. Tekisi mieli palauttaa ne toiset mutta en taida enää ehtiä. Siellä oli myös ale-päivät, yhden tuotteen ostajalle -10%, kahden -20%, aina viiteenkymppiin asti. (Logiikka olisi saanut jatkua, olisin mennyt kymmenen tuotteen kanssa kassalle!) Vieressä on myös Hallen oma kenkäkauppa, sielläkin oli kaikkea kivaa, mutta ostin vain sormuksen, kun unohdin omani kotiin, ja välillä on kiva pitää sormusta. En tiedä onko se oikeasti muovia vai puuta, mutta puulta se kovasti näyttää. Kiva, eikö?

Illalla pukeuduimme uusiin vaatteisiimme ja valmistauduimme lähtemään Toulouseen! Siellä on vuosittain Rio Loco-festarit, etnomusiikin festivaali Garonne-joen varrella. Kimppakyyteihin haimme vauhtia Montaubanista asti ja köröttelimme sitten suomirapin saastuttamina perille. Mukanamme oli paljon Emmaus-porukkaa, tuttuja edelliseltä illalta Munirin juhlista. Ennestään tunsin vain Faridin, joka oli Milkan synttäreillä huhtikuussa. Myös Ulrich, Andreas, Jean-Claude, David ja pari muuta tyyppiä joiden nimiä en vielä muista olivat mukana. Parkkipaikan etsiminen Toulousesta ison tapahtuman aikaan on lähes mahdotonta, ja siihen meillä vierähtikin hetkinen ennen kuin löysimme sopivan rakosen jonkun pihalta suhteellisen läheltä festivaalialuetta.

Sisäänpääsy festarialueelle 5 euroa, sisällä halpaa kaljaa, etnisiä myyntikojuja ja hyvää musiikkia. Kamerat oli kielletty alueella, mikä oli toisaalta harmi, koska siellä oli tosi kaunista kaikkine valoineen, mutta kamerani on iso ja painava ja se huomattiin aika helposti porteilla. Mutta Pauliinan pikkuruinen näpsykamera livahti mukanamme sisään ja saimme jotain ikuistettua (digitaalisesti ainakin).

Sirkustelttaa muistuttava koju, josta ostimme ruokaa illan päätteeksi.

Meillä oli kiva ilta, kiva juhannus! Ihan muutaman tippasen sateli myös vettä, mutta se muistutti vain Suomen kesästä, eikä haitannut menoa ollenkaan. Pimeää oli, Rio Loco ei juhli yötöntä yötä. Ajoimme kotiin kahdelta yöllä ja silloin taivas oli täynnä tähtiä. 

Entäs tänään sitten? Vapaapäivä juu, mutta Emmauksen suurmyynnit saivat meidät aamulla liikkeelle, ja kävimme Montaubanissa sekä yhteisö-Emmauksessa tekemässä niitä löytöjä. Huomasin keräileväni purkkeja. En kuitenkaan ole vielä aivan niin harjaantunut Emmaus-ostoksissa kuin Pauliina ja Milka, jotka kantoivat valtavat säkit täynnä tavaraa ja vaatteita mukanaan. Auton takaluukku oli aivan täynnä! Löysin minäkin kuitenkin kaiuttimet tietokoneeseen (4€) ja pari hauskaa teepaitaa, joista toinen menee kaverille tuliaisiksi. Olisihan siellä ollut vaikka mitä "ihan kivaa", mutta yritän välttää turhia ostoksia, vaikka raha menisikin hyvään tarkoitukseen niin kuin Emmauksessa. 

Lisää lasipurkkeja, sekä sympaattiset kynttiläkamelit, yhteensä 1,65 euroa.

Joo, ja tosiaan, teen kohta niin että ostan vain niitä ihania ja sikahalpoja huonekaluja sieltä itselleni ja sitten jonkun on pakko tulla hakemaan ne täältä, koska alkaa olla jo liikaa sietokyvylleni, että siellä myydään hauskoja, siistejä ja hyväkuntoisia, kauniita huonekaluja niin halvalla!!!! Tänään kallein näkemäni tuote Emmauksessa oli suuri kaappi, hinta 320 euroa. Mutta se olikin tämmöinen aarre (kaappi kuvan oikeassa reunassa):

Pienempi ja tummempi kaappi toisessa reunassa maksoi 150 euroa. Ne kalusteet jotka minä haluaisin, maksavat kaikki alle 50 euroa. Viidellä ja kymmenellä eurollakin saa ihania herkkupaloja! Paljonko rekan ja kuskin vuokraaminen maksaisi??

Huomenna me nukutaan pitkään ja pyöräillään sitten Moissaciin Pauliinan kanssa. Sielläkin on jossain Emmauksen myyntitila, mutta jos emme löydä sitä, niin kiertelemme muuten vain sievää naapurikaupunkia.

Nyt aion painua nukkumaan, mutta jos joku osaa kertoa miten saan blogissani tyhjät rivit pysymään kappaleiden välissä niin olisin aika kiitollinen, mua jo vähän ärsyttää se että julkaistessa sivu on erilainen kuin kirjoittaessani! Hyvää juhannusta kaikille, taisi minulta jäädä tänä vuonna taiat tekemättä!

Juna jyskyttää-ää vanhaa ystäväää

Jaaha. Taas sitä olis lähdön paikka edessä. Huomenna klo 9.53 (tai toivottavasti ainakin varttia aikaisemmin) jätän kotini taas taakseni ja vietän kier(t)olaisen elämää keskiviikkoon asti, jolloin lennähdän taas Euruupan halki ja takaisin Ranskan tukikohtaani.

Olisin tarvinnu vielä ainakin saman verran lomaa lisää. En tainnut olla yhtään kokonaista päivää kotona, pelkästään kotona. Aina piti kiikuttaa itsensä lääkäriin tai apteekkiin tai sovittuihin tapaamisiin. Mutta kaikki  hommat on hoidettu (paitsi astmalääkettä pitää vielä ostaa, koska sen korvausaika menee vasta huomenna umpeen, eikä tarvitse juosta kelalle hakemaan takautuvaa korvausta..) ja melkein kaikkia ihmisiäkin ehdin nähdä.

Mustan Aukon pakkaaminen on vielä aika pahasti kesken, mutta niin se on aina. Olen edellisen illan pakkaaja. Nyt pitäisi vielä pakata oikeastaan kahta laukkua; äidin uuteen punaiseen laukkuun voin laittaa niitä tavaroita, jotka pitää saada Ranskaan, mutta joilla ei ole kiire (ts. joita ilman voin elää kuukauden). Äidillä on tosiaan heinäkuulle varattu lennot ja silloin saamme kolmisen viikkoa hengailla etelän helteissä, ja ehkä käväisemme jo siellä Toulousessa asti! Hmm.. Olisiko ihan turhuutta ottaa mukaan tietokoneen kaiuttimet? Ehdin jo tottua niiden mukavuuteen, kun ei tarvinnut sählätä kuulokkeiden kanssa.. Mutta ehkä se on vain ylimääräistä luksusta, ja kuka tietää josko Emmauksesta saisi toimivat pömpelit puoli-ilmaiseksi.

Minulla taitaa olla lievää taipumusta ylipakkaamiseen, sen huomasin ainakin silloin kun muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa ja mukaani otin ainakin kolmet vaihtoverhot ja suuret määrät pöytäliinoja, sekä kirjahyllyyn paljon kirjoja, joita en koskaan vilkaissutkaan, paitsi pakatessani niitä uudestaan muuttolaatikkoon. Mutta nyt minulla onkin varasuunnitelma, kun voin laittaa turhaa tavaraa äidin mukana takaisin Suomeen. Vaan ei kai sinnekään mahdottomia mahdu..

Hmm. No ehkä nyt yritän lopettaa kaiken sijaistoiminnan ja ryhdyn oikeasti pakkaamaan, että pääsen joskus nukkumaankin. Huomenna junailen siis kuitenkin Tampereelle. Siellä on maanantaina se toinen pääsykoe, johon minun kannattaisi ehkä kerrata viiden tunnin junamatkan ajan, koska en juurikaan enää muista mitä siinä kirjassa sanottiin, vaikka se oli selkeää suomenkieltä! Suomen meininki on muuten kohta niin kuin Ranskassa: viimeksi lakkoilivat postimiehet ja -naiset (ja pakettini on edelleen hukassa sen jäljiltä :/ ) ja nyt on VR menossa lakkoon. Sitten muutan kyllä Ruotsiin, jos täältä ei saa enää ruisleipää ja piimää. No piimästä en edes tykkää, mutta jos kermaviili häviää kaupoista!

Maisemia

Kerkesinpä vihdoin istahtaa vähän alas ja ladata kuvat koneelle! Meinasin odotella loman loppuun ja tehdä sitten kuvakertomuksen lomastani, mutta taidanpa purkaa niitä nyt jo vähän. 

Kummipoikani Nooa tykkää sämpylöistä

Syksyllä koulun aloittava isosisko-Saana piirtää vaarin kuvaa

Sanja

Joona, lentoon lähdössä

Hilppa toi mulle lahjan, ja suuttui kun en päästänyt sitä sisälle ikkunasta sen kanssa. Nyt tämän satunnaisen jyrsijän suolisto koristaa mun ikkunalautaa :<

Huomenna ohjelmassa on lääkärin kontrollikäyntiä ja Suomen taidehissan tentti Savonlinnassa. En oo vielä harjotellu siihen tenttiin, ja pää on niin tukossa ettei yhtään tekisi edes mieli. Mutta on pakko saada se läpi, koska en todellakaan halua jättää mitään sinne roikkumaan. Mutta onneks mun unirytmi on sopivasti sekaisin, voin valvoa koko valoisan (!!!!) yön ja pelata taidehistoria-muistipeliä. Yäk. Oloni on yäk, pää täynnä räkää ja sitä tulee säännöllisin (ja lyhyin!) väliajoin aika tyrskeellä myös ulos. Keuhkotkin on vähän kohmeessa ja tukossa, yäk yäk yäk.

Mansikkakannu

Lomailu se vaan on virkistävää.

Junassa perjantaina sain paikan lasten leikkivaunuun, voihan jee. Siellä oli ainakin 10 pellavapäistä huliviliä jotka ramppasivat ees ja taas ja loikkivat kädensijoja pitkin. Mutta pääsin silti kotiin ihan aikataulun mukaisesti. Olin kotona ainakin 5 tuntia ja lähdin sitten tapaamaan kavereita Savonlinnan yöelämään! Kaverini on rippileirillä töissä ja kertoi nukkuneensa varttia vaille yhdestä puoli kuuteen, mutta minä tein toisinpäin ja nukuin puoli kuudesta melkein sinne yhteen. Ilta oli... ainakin hauska. Lempibaarini ja olohuoneeni Häppäri oli äänestetty Trendi-lehdessä Suomen symppiksien paikkojen listalla aika korkealle! Top 5 se ainakin oli, ehkä jopa ykkösenä. En ole ehtinyt vielä itse tsekkaamaan uusinta Trendiä, vaikka hipelsinkin sitä Seppälän kassalla (tietämättä koko symppisjutusta vielä mitään), kun ostin kukkamekkoani. Eilen oli ihan kamalan kylmä, joten en millään voinut pukeutua siihen. Laitoin lämpimästi päälle, mutta taisin silti vilustua, koska kurkkuni on kipeä ja olo on muutenkin pöpperöinen. Äiti kokeili otsaani kun haukuin Suomea jalkapallomaana.. Hei haloo, mikä saavutus on voittaa joku Liechtenstein?!?!?!! Eihän se oikeasti ole edes maa! Siellä on alle 40 000 asukasta, ja niin pienestä poppoosta on varmasti vaikea löytää tarpeeksi hyviä jalkapallonpelaajia, kun ei viiden miljoonan populaatiokaan tahdo riittää mihinkään. Silti, Liechtenstein on hauska sana ääntää ja voisin nimetä kissani Liechtensteinin herttuattareksi.

Kissani Hilppa muuten rakastaa minua. Olin jo huolissani kun se kierteli ja kaarteli kaukaa eikä tullut puskemaan minua, vaikka hainkin sen heti kotiin tultuani ulkoa sateesta pois sylissäni. (Se ei halunnut kastella tassujaan vaan itki tyhjässä koirankopissa.) Mutta aamuyöllä kömpiessäni nukkumaan se kuitenkin ilmestyi viereeni. En tiedä oliko se odottanut minua huoneessani koko yön vai kuuliko se kun hipsin hipihiljaa kotiin ja tuli perässäni. Ja aamulla kun heräsin, se nukkui jaloissani ja tuli myös peiton alle lämpimään. Illalla katsoimme ruotsalaista romanttista komediaa yhdessä sohvalla ja äiti oli katkera, kun kaikki hellä huolenpito ja vaivannäkö palkittiin nyt nukkumalla minun sylissäni. Nytkin se nuolee tassujaan sängylläni ja odottaa minua sinne. <3

Kävin tänään rippileirillä vähän kertomassa Ranskan kokemuksistani. Juttuhan ei sinänsä liittynyt mitenkään rippileirin Jeesus-meininkiin, mutta kai siinä piti olla kyse kasvamisesta ja lähtemisestä ja itsenäistymisestä ja sen sellaisesta.. Hyvin nuoret jaksoivat kuunnella, ja jotkut keskittyivät jopa niin paljon kuuntelemiseen että pitivät silmänsä kiinni ja painoivat päänsä käsiinsä. Lopuksi näytin kuvia ja irtosi niiltä muutama kysymyskin ja naurunremakka kun kerroin mitä suomalaisia sanoja Elias on oppinut. (-Fiksu poika. -Vittuuuhhhhh! -Eijeijeijeijei, sanoin fiksu! -Vittuuhhhh!!) Ruokapalkalla kelpasi hyvin käydä, sillä Eevan ruoat on legendaarinen juttu täälläpäin. Omasta riparista on melkeinpä jäänyt paha maku suuhun, koska silloin joku toinen teki meille viikon ruoat. Kävin itse riparin kahdesti, ensin vilkkaana ja liian puheliaana rippikoululaisena, ja sitten vilkkaana ja liian puheliaana isosena. :D Isos-leiriin liittyy myös hauska sattumus, josta vieläkin kerron innokkaasti, jos vain tulee hyvä tilaisuus leuhkia saavutuksillaan. Tarinan pääteemoja ovat alastomuus, henkilökohtainen lyhyen matkan juoksuennätykseni sekä 5 euron seteli. Leiriohjaaja Päivin mukaan en ole muuttunut mihinkään! :D Tiedä sitten, pitäisikö se ottaa kohteliaisuutena vai ei.. 

Huomenna lupasin joka tapauksessa mennä kirkkoonkin asti laulamaan virsiä urkuparvelle, ja sen jälkeen takaisin Hellikseen, eli Hellaniemen leirikeskukseen viettämään vierailupäivää Heidi-ystäväni luokse. Molempien kiireiset aikataulut pakottavat meidät tapaamaan riparilaisten ja heidän vanhempiensa vilinässä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. :)

Nils sanoi jag älskar dig

Olen lomani kunniaksi kannattanut suomalaista ja vähän ruotsalaistakin musiikkikulttuuria. Riihimäen Prisma jakoi Iiro Rantala New Trioa lähes ilmaiseksi (eurolla!!) ja pakollisten suomalaisten lempiyhtyeiden (Scandinavian Music Group ja PMMP) uuden tuotannon lisäksi mukaan tarttui myös Bo Kasperin orkesteria halvalla. Eilen illalla testasin levyjä kaverin luona Lahdessa, ja ne ovat juuri sopivaa myöhäisen illan musiikkia rauhalliseen jutusteluun. Sen enempää en ole vielä ehtinyt niihin perehtyä, koska olen reissannut taas yhtäälle ja toisaalle.

Eilen lähdin siis iltapäivällä Lahteen, (junamatkalla kuuntelin Värttinää ja katselin maalaismaisemaa mökkeineen ja peltoineen ja viihdyin hyvin) siellä tapasin ensin yövyttäjäni ja vanhan naapurini vuosikymmenen takaa (kuulostanpa ikälopulta!), hän on myös pikku-pikku-pikku-pikkuserkkuni. Sen jälkeen treffasin vanhaa luokkakaveria myöskin vuosien takaa, olimme eka- ja tokaluokalla samaan aikaan, mutta sen jälkeen muutin muualle, emmekä ole nähneet sen jälkeen toisiamme! Mutta onneksi on netti ja sen moninaiset yhteisöt, ja löysimme toisemme uudelleen ja päätimme tavata kun kerta pyörimme samalla suunnalla. Kahden hengen luokkakokous päättyi hyvästeihin juna-asemalla (kuinka romantillista! Juna on aina juna, niin kuin eräs humalainen kanssamatkustaja tänään totesi noin kuudesti) ja seuraavaksi tapasin Savonlinnan-kämppikseni teekupin ja light-limpparin äärellä. Huh huh. Eikä tässä vielä kaikki! Sen jälkeen kipitimme vielä kauppaan ja (keräsin matkan varrelta yhden tölkin, koska en raaski jättää rahaa kadulle) videovuokraamoon ja takaisin Nean luo eli sinne pikkupikkujnejne-henkilön luo, läskeilimme pitsan, cashew-pähkinöiden ja muiden herkkujen kanssa ja katsoimme  kehutun Once-leffan. Se olikin aika jännä, erilainen kuin mitä odotin, mutta silti ihan hyvä elokuva. Olisin odottanut jotain vielä enemmän sydäntäraastavan kohtalokasta rakkaustarinaa ja ehkä parempaa musiikkiakin, vaikka Oscar-patsas parhaasta biisistä myönnettiin juuri tälle leffalle.

Aamulla heräiltiin rauhassa ja vein vihdoin rahani pankkiin talteen. Käytiin kirpparilla, jossa kauhistelin korkeita hintoja Ranskan Emmaukseen verrattuna, mutta ostin kuitenkin muutaman kivan jutun. Sitten olikin kello jo niin paljon, että päätin kavuta rinkkani kanssa (miksi tarvitsen yhden yön kyläilyreissulle NIIN paljon tavaraa????) suuren mäen taakse juna-asemalle.

Seuraavana Riihimäki. Nästa Riihimäki. Next Riihimäki.

Matka oli varsin rattoisa erään tyypin ansiosta. Hän oli matkalla Tampereelle kattomaan "Brusee", oli aika humalassa ja aika univelkainen. Muistuttelin häntä jatkuvasti että raide neljä on sitten se, jolta Tampereen juna lähtee, mutta kun pääsimme Riksussa asemalaiturille niin hän hävisikin ihan eri suuntaan, joten epäilen vahvasti ettei hän ehtinyt jatkoyhteyteen. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin huvittaa itseään juttelemalla jonkun tuntemattoman kanssa junassa. Asemalla minua odotti Riihimäen Nuorisoteatterin kantava voima (näin uskon) ja sain turistikierroksen Suomen vanhimmassa yhä toiminnassa olevassa elokuvateatterissa! James Bond ja neliapilat vaihtoivat omistajaa ja minä sain mahani täyteen herkkusalaattia paikallisessa kahvilassa. Sitten olikin taas aika loikata paikallisjunaan. Minua kiehtoi vähän säästää rahaa (2,30 onkin iso raha budjetissani), joten ajattelin esittää ulkomaalaista jos joku kysyisi lippua, ja sitten selittäisin with bad english että voin jäädä seuraavalla asemalla pois ja ostaa lipun sieltä kun en tunne Suomen junasysteemejä, ja koska seuraava asema olisi ollut Hyvinkää, olisin kieroillut itseni ilmaiseksi kotiin. Mutta, koska olen perusluonteeltani rehellinen ihminen, aloin katua (ja pelätä 80 euron tarkastusmaksua) ja menin kuitenkin lipunostovaunuun istumaan. Vaan konduktööri tulikin ja meni niin kiireesti ohi etten ehtinyt vilauttaa lompakkoani lehden alta, joten istuin pitkät 9 minuuttia ihan hiljaa paikoillani ja pummin perille!!

Huomenna ohjelmassa on vielä vähän kummipojan leikittämistä ja vielä pitäisi saada kaksikielisyyden perusperiaatteet selviksi, klara på svenska, torstaista pääsykoetta varten. Huuh ja plääh. Perjantai-aamuna joka tapauksessa pääsen vihdoin omaan kotiin!!! Saan hengähtää ehkä ihan pienen hetken ja pestä pyykkiä.

Hyvää huomenta Hemuli!

Aaahhh pitkästä aikaa Suomessa! Kirjoitin eilenkin vähän matkaa, mutta sitten akku loppui kesken kaiken ja äsken onnistuin hävittämään sen mitä sain eilen Jussan sanelemana kirjoitettua.

Pääsin kuitenkin Suomeen vailla ongelmia, laukkukin painoi vain 19,5 kiloa että juuri sopivasti! Frankfurtin valtavalla lentokentälläkin löysin oikealle portille, kun kuuntelin muita suomalaisia ja seurasin niitä :D Lentokentillä myöhästyminen olisikin ikävämpi juttu kun ei voi vain hypätä seuraavaan koneeseen. Joten ehkä yritän kaikin keinoin välttää minulle ominaista törttöilyä lentoasemilla. Totesin taas että paras tekniikka matkustaa on valvoa edellisenä iltana myöhään, herätä aamulla aikaisin (riippuen lentoaikatauluista) ja nukkua koneessa. Pilviä ja lentokoneen siipiä olen nähnyt jo aivan tarpeeksi ja aikakin sujahtaa nopeammin ohi.

Hyvillä mielin saavuin Helsinki-Vantaalle, ja Musta Aukkokin saapui ehjänä perille, tosin punainen nauha sen ympäriltä oli hävinnyt jonnekin Toulousen ja Helsingin välille. Toulousessa näin kun konetta lastattiin ja kuinka laukkuani viskottiin ja heiteltiin ja miten se pyöri kasan ylimmäiseltä paikalta maahan asti, mukkelis makkelis. Mutta lasipurkkini olivat säilyneet ehjinä! Pieni lukko oli murjoutunut jo edellisen lennon aikana vähän ja nyt se on vielä enemmän säpäleinä eikä kohta suojaa enää mitään. Täytyy ehkä hankkia uusi.

Hyvinkäällä minua odotti viisi kilttiä ja kultaista lasta, joista kaksi pienintä olivat jo nukahtamaisillaan joten kohtasimme vasta aamulla. Tuliaiset kelpasivat kaikille, ja Toulouse-Blagnacin kentältä ostetut pikkuleivät kauniissa peltirasiassa olivat herkullisia! Kaikkialla oli tosi siistiä ja vihreää, eikä yhtään koirankakkaa missään! Eikä muutenkaan tunnu siltä että olin poissa kaksi kuukautta! Sehän on kauhean pitkä aika!! Silloin kun viimeksi kävin täällä, oli tiet sohjoa täynnä ja maa-uimalamonttu, jossa aiomme käydä joku päivä, oli täynnä lunta. Mutta nyt syreenit ja tuomet alkavat kukkia ja koivut ovat herähtäneet lehteen. Silloin kun menin Ranskaan pari kuukautta sitten, siellä oli tämä sama kukinta-aika meneillään. Silloin tuntui että matkustin aikakoneella sen kuraisimman kevätvaiheen ohi, ja nyt olen taas tullut ajassa taaksepäin kuumasta kesästä kukkivaan kevääseen. Ihanaa muuten, mutta allergiaoireeni jatkuvat taas. Onneksi sain Suskilta sellaista ihmepölyä, jota hengitetään nenän limakalvoille ja sinne tulee sellainen kalvo, etteivät allergeenit pääse perille asti.

Tänään ohjelmassa on chillausta, grillausta ja saunomista, jee jee!

Hip huraa!

Eilen hain Aïnon koulusta ja pikku retkeläinen oli niin väsynyt ja äkäinen, että vein sen suoraan sänkyyn ja päiväunille. Yleensä Aino nukkuu koulussa päiväunet, mutta eilen ne jäivät väliin maatilaretken takia. Änkeröinnin syy selvisi kuitenkin kun Milka tuli kotiin ja kävi herättämässä Aïnon: tyttö oli kovassa kuumeessa! Posket ihan punaisina ja itku herkässä. Mietin jo, että olenko tehnyt jotain väärin ja onko Aino jäänyt suruu puserossa päiväunille ja kaikki harmi purkaantui nyt äidin syliin, mutta kyllä se oli vaan kovasti kipeä. Tänä aamuna Chrisu käytti sitten typyä vielä lääkärissä, mutta ei se ole mitään vakavaa, tavallista kuumetta vaan. Ollaan vietetty petipäivää ja katottu Barbapapaa miljoona ja yks kertaa (se on nyt kova hitti, varsinkin kun löysin hyllystä dvd-paketin, niin ei tarvitse katsoa niitä säksättäviä mykkävideoita).

Äsken vietiin Elias päiväunille, ja sitten luin Ainolle vähän Uppo-Nallea. "Mutta mä en sitten nuku, mä meen kohta leikkimään." Sanoin Ainolle, että voidaan katsoa vaikka muumeja tai jotain muuta ja lepäillä siinä sängyllä vaan, ei tartte nukkua... Mutta kolmannen luvun puoliväliin mennessä vieressäni oleva mytty oli jo uuvahtanut ja nukahtanut. Joten! Viimeisen työpäivän parempi puolisko on jo alkanut! Olen pakkaillut Mustaa Aukkoa, ja yritin punnita sitä.. Ollaan taas kai aika rajoilla sen kahdenkymmenen kilon kanssa.. Miten se voi olla mahdollista kun laukku on mukamas ihan tyhjä?? No, on siellä kyllä aika monta kirjaa. Ja kengät ja lasipurkkeja ja pari villapaitaa ja paljon paperia ja meikkipussit vielä puuttuukin... Nyt voisin hypätä aikakoneeseen ja surauttaa vaikka huomisaamuun suoraan! Lento lähtee 10.15 Toulousesta, Frankfurtissa hengailen puolenpäivän aikaan ja 14.30 etenen sieltä Helsinki-Vantaalle, jossa olen perillä 17.50!! Jhippiii sieltä minut noudetaan Hyvinkäälle, jossa minua odottaa ehkä 5 täditettävää lasta :D Mutta onneksi myös sauna ja ruisleipää! 

Hmm.. Oikeastaan, nyt kun lapset nukkuu ja on hiljaista niin voisin käyttää aikani hyödyksi ja lukea vähän vaikka ruotsin pääsykokeisiin! Vielä on sivuja jäljellä, seuraavaksi perehdyn pigdin- ja kreolinkieliin. Huomenna! Suomeen!!

Rahatuhlinki

Aamu alkoi aikaisin. Aïnoa taisi kevätretki vähän jännittää, joten hän kiikkui alakertaan seurakseni jo vähän seitsemän jälkeen. Vähän aikaa yritin vielä ottaa lunkisti peiton alla ja Ainokin siellä pienen hetken viihtyi, mutta luovutin sitten ja lähdimme aamupalalle. Eltsu heräsi säyseänä (??!!?), söi kaksi kulhollista muroja hiljaa ja kitisemättä (??!?) ja oli oikeastaan koko aamupäivän ihan kiltisti!

Veimme Ainon siis koululle yhdeksäksi ja sen jälkeen työnsin rattaat edelläni kuitenkin torille, koska ajattelin että voin siellä nyt rauhassa kierrellä ja katsella kun ei tarvitse ostaa kotiin (siis tänne kotiin) juuri mitään. Mukaan tarttuikin kaikenlaista kivaa! Osan pakkasin tuliaisiksi laukkuun, mutta osa päätyi myös heti käyttöön! Ostin vihdoinkin aurinkolasit ja totesin että ne silmillä voi vaikka lukea kirjaa ulkona! Yleensä siellä on päivisin niin aurinkoista että valkoiset sivut häikäisevät, mutta se ongelma on nyt siis poissa. Nappasin mukaani myös hauskan rannekellon, vaikka aina nenää nyrpistellen kuljen niiden rihkamakorupöytien ohi. Enkä oikeastaan käytä edes kelloja mutta jos vaikka joskus juhlissa tai baarissa.. Tai jos tulee kutsu kellobileisiin ni onpa mitä laittaa ranteeseen!

Tuossa se on, punainen ja muistuttaa vanhaa lämpöpatteria! Rannekkeessa on tuommoinen nivelsysteemi. Ja taustalla myös aurinkolasit, ihan tavalliset ja mustat, eikä niissä ole niitä tyynyjä jotka vois tippua pois niin kuin edellisille kävi liian monta kertaa. Tekisi mieli lähteä ulos pällistelemään ihan vain siksi ettei enää häikäise!!

Takahuoneessa odottaa aika suuri pyykkivuori, jota aion tänään pikkuhiljaa madalluttaa. Imuriakin voisi heilutella ennen kotiinlähtöä. Pakkaaminen on vielä aika hyvin kesken, sillä kaikki tärkein ja oleellisin on vielä pakkaamatta. Kamera, läppäri, kirjat, passi ja hammasharja. Mutta on tässä vielä huominen aikaa! En osaa koskaan etukäteen ajatella lähtemistä.. tai ensin, kun lähtöön on vielä pieni ikuisuus niin ajattelen sitä paljon, ja "sitten kun olen siellä niin sitä ja tätä plaaplaa"-ajatukset täyttävät pääni, mutta lähtöhetken lähentyessä jotenkin unohdan sen enkä sitten tajua että aivan kohta olenkin taas muissa maisemissa. Mutta aina se joskus konkretisoituu, viimeistään sitten kun olen taas perillä :)

Kissaa on ainakin kova ikävä, näen siitä omituisia unia joka yö! 

Kaksi vielä ja sitten lasku

Vielä kaksi työpäivää, sitten parin viikon kiireinen tauko. Apua, missähän välissä sitä oikein ehtisi lepäämään? Varmaan taas sitten kun olen takaisin Ranskassa...

Lapset olivat tänään taas koko päivän kotona (mun puolesta Elias sais jo alottaa sen kolmannen kerhopäivän ja se vois ihan hyvin olla keskiviikko) ja kumpikaan ei nukkunut kunnollisia päiväunia, joten päivä oli tosi katkonainen enkä saanut istahdettua alas juuri ollenkaan. 

Tänään me käytiin kahdesti kaupassa; ensin aamupäivällä lähimarketissa ostamassa Aïnolle eväitä huomista kevätretkeä varten, ja iltapäivällä suunnitelmani oli pyöräillä Ainon kanssa kaupungin laidalle supermarkettiin kattelemaan vähän tuliaisia ja muuta pientä, mutta Elias varmaan haistoi aikeemme päiväunensa läpi ja heräsi ennen kuin ehdimme lähteä. Joten, lapset autoon ja kauppaan sitten niin. Hyvin sujui, vaikka loppua myöten Elias alkoi vähän kinastella. Kauppareissun jälkeen yritin saada Eliaksen vielä nukkumaan, mutta hetikohta se alkoi huutaa ja kun kävin katsomassa niin se oli kakannut sänkyynsä!!!! Pottaharjoittelussa ollaan edetty jo siihen vaiheeseen, että Eltsu osaa kertoa kun kakka on jo tullut, ja osaa ottaa vaipan itse pois. Jolloin yleensä syntyy sotkua. Puhh.... Vielä kun päästäisiin siihen että hän osaisi ennakoida anaaliset toimintonsa ja suostuisi istumaan potalle riittävän pitkäksi aikaa. Eipä muuta kuin lakanat pesuun ja pyllypyykille.

Keräsin mansikoita iltapäivällä ja sain jotenkin toisen lapani jumiin? Kas kun se mansikointi onkin niin rankkaa puuhaa. Jumitus säteili kuitenkin aika hyvin niskaan ja aiheutti päänsärkyä ja kello viideltä (kun tehtaan summeri soi töiden päättymisen merkiksi) sammuinkin sitten villatakki päällä sänkyyn kahdeksi tunniksi. Eliaksen huuto herätti minut kyllä toistuvasti. Mutta taisin olla aika puhki päivän päätteeksi. Huomenna Milka lähtee taas Alpiin aikaisemmin aamulla, joten kello laitetaan soimaan kolmea yli seitsemäksi. Aino on koko päivän kevätretkellä koulun kanssa ja Eliaksen kanssa hengataankin sitten kotona. Hei jipii. Torilla ei tarvitse varmaan huomenna käydä kun tänään käytiin kaupassa, joten säästän vähän rattaantyöntölihaksiani.

Narnian tarinat ovat edenneet jo kolmanteen osaan, ja pääsykoekirjaa on jäljellä vielä 30 sivua. Lentokoneessa sitten, niin kuin viimeksikin.

Maijalla oli karitsa...

... lautasella! Alkupalaksi karitsan aivoja! Wou! Pääruokana samaa pikku karitsaista rosmariinikastikkeessa (mun lempimauste) ja jälkkärinä crème brûlée (tarkistin aksenttimerkit sanakirjasta), joka ei ollut kyllä suurinta herkkuani, vaikka Heini mainostikin sitä orgastiseksi. Parasta siinä oli se raksuva karamellipinta, jonka rikoin lusikalla niin kuin Amelié nimikkoleffassaan. Mutta ei se kovin hyvää siis ollut, vanukas ei ollut vanukasta. Jätski ois ollu varmempi vaihtoehto.

Karitsan aivot sen sijaan!! NJAAAMMM!! Ne tarjoiltiin pienestä punaisesta padasta vihannesten kanssa paistettuna kai aika runsaassa voissa. Todella herkullista! Ei yhtään limaista, niin kuin olisi voinut luulla. Eikä maistunut sisäelimille, semmoiselle jauhoiselle töhnälle. Aika mietoa ja maukasta.. Ja sitten, kun nuuhkin lautaseltani "rosmariinista tuoksuas, mä oon myyty mies [kassakoneen ääni KATZINGGG!!!!]"* niin meno muuttui vielä paremmaksi! Siinä oli kuulkaas herkullista perunaa ja sieniä kaverina!! Oaahhh... Taisi olla kyllä tähän mennessä parhain ruokakokemukseni, ainakin Ranskassa jossei muutenkin. 

Vähän takaumaa.. me käytiin tänään siis Chrisun, Milkan ja Heinin kanssa herkkuaterialla Montaubanissa kun Evelyn-täti suostui vahtimaan lapsia illaksi. Tämä oli Heinin "viimeinen ateria" täällä, koska hän aloittaa huomenna liftausretkensä takaisin kohti Suomea. (Jos Heinin äiti tai mummo sattumalta lukee tätä niin Heini tulee sitten junalla.) Oli leipää ja viiniäkin, ihan niinkuin siellä toisellakin viimeisellä ehtoollisella. Minä pääsin muuten vain mukaan. Ennen on koko perhe käynyt kuulemma yhdessä enemmänkin ravintoloissa, koska lapset ovat olleet niin pieniä että se on hoitunut helpommin, mutta nyt kukaan ei halua syödä Eliaksen kanssa edes kotona, joten mihinkään muualle sitä on ihan turha viedä. Harmi siis minulle, kun ei tarvitsisi ruoasta maksaa. Hauska juttu siellä oli se, että kun yksi pullo viiniä oli jo huvennut tyhjäksi mutta vielä vähän suuta napsasi (Chrisulla, ei meillä tytöillä) niin sieltä sai tilattua puolikkaan pullon. Ja mietin että mitäs järkeä siinä nyt on, pakkohan se pullo on silti avata ja ei sitä mitenkään voi säästää sitä avattua pulloa.... Mutta pöytään tuotiinkin kapeampi viinipullo, jonka tilavuus oli pienempi! Onpa ne fiksuja nuo ranskikset näissä viiniasioissa. Ensimmäinen viini oli pyöreän kulmikasta, ja tämä puolipullo sitten tuhman tanniinista. (Sitä et oltukaan filteroitu, joten kuvaukseni oli aika osuva.)

Ruoka oli siis hyvää, ja se ravintola ihana! En muista sen nimeä, mutta Montaubanissa siinä heti ja vasemmalle. :D Paljon nuoria miehiä tarjoilupuolella ja joku viiniasiantuntijakin meitä taisi käydä neuvomassa. Hauska sisustus ja hieno terassialue taideteoksineen ja valoineen, harmi vain että satoi.

Muita huomion arvoisia asioita:

- Joudun huomenna heräämään seitsemältä, tai olemaan korvat höröllä jos lapsetkin heräävät, koska muut häipyvät töihin jo seitsemältä. Aika katalaa viedä ensin ravintolaan illalliselle ja sitten nakittaa alitöihin. Elias luultavasti herää huonolla tuulella ja raivoaa kun huomaa kenen kanssa joutuu hengaamaan.

- Meidän vessassa asuu hämähäkkiperhe, siellä on paljon pienenpieniä hämähäkkejä. Yäk. Meillä oli jo toisessa vessassa ihan tarpeeksi isoja ohutjalkaisia hämähäkkimiehiä ja niiden verkkoja.

- Kaikki salmiakit ja suklaat ovat nyt loppu, olen valmis palaamaan Suomeen. Enää viisi yötä, neljä päivää, ja yksi lento. (Tai oikeastaan kaksi, koska vaihdan konetta Frankfurtissa.) Epäilen vähän mun matkatavarajärjestelmän järkevyyttä, mutta kai se siitä... Pääsinhän viimeksikin perille kaiken tavaran kanssa.

- Nyt olen väsynyt ja kylläinen ja pienessä viinipöhnässäkin ehkä, joten painun nukkumaan ennen kuin joudun heräämään taas.

* sitaatti Klaus Thunder ja Ukkosmaineen kappaleesta Tyttöni Rosmariini!

Visitera

Normipäivä. Heini leipoi karjalanpiirakoita ja pullaa ja palkattiin au pairin pestiin uudestaan kunhan mun vuoro päättyy. Elias pissasi jo metrin säteelle potasta ja istui siinä tyytyväisenä myös sen jälkeen kun oli ensin kakannut vaippaan, ja katseli kun me siivosimme jälkiä ympäriltä. Kyllä se tästä, askel kerrallaan. Seuraavaksi yritämme saada tavaran osumaan pottaan. 

Illemmalla käytiin Castellin toisen suomalaisvaimon, niin kuin häntä nimitän, eli Eevan luona. Eeva ja Retu ovat arkkitehteja, ja sen kyllä huomasi! Heidän talonsa oli tosi kiva, vaikka en siihen kovin tarkasti ehtinytkään perehtyä. Kadun puolelle näkyy vain keltainen seinä, mutta takapiha oli suuri ja pihan perältä löytyy myös sauna! Tällä kertaa siellä kävivät meidän porukasta vain lapset, koska Heinillä on uusi tatuointi ja minä säästän likojani Suomeen asti. Haluan kokonaisvaltaisesti suomalaisen saunakokemuksen! Mutta parasta vierailussa oli kuitenkin se, että pohdimme tarkoittaako verbi visitera, tai visiteerata ruumiinvalvojaisia.. Ja siitä keskustelu ajautui mun pääsykokeisiin ja siihen, kuinka posti on hukannut paketin jossa mun kielioppikirja oli. Mutta thadaa! Eevalla oli kirjahyllyssään juuri se sama Lukion ruotsin kielioppi, tosin ehkä eri painoksena koska kansi oli erilainen.. Mutta sisältö on sama! Tästä sain uutta puhtia lukemiseen, joka oli alkanut tökkiä jo aika pahasti. Eevalla ja Ritulla kylässä olivat myös suomalainen perhe Brysselistä, Anna ja Mika ja heidän kaksi elovena-tytärtään, Ainon ikäinen Elsa ja 1-vuotias Alma. Suloisia tyttöjä, joilla molemmilla oli valtavat siniset silmät ja melkein valkoiset hiukset. 

Alma ja Anna

Jaha. En keksi mitään sanottavaa ni laitetaanpa taas kuvia. 

Eilen huomasin yhtäkkiä että mullahan on Marimekon Lokki-verhot ikkunassa! Niiden raidat vain tuppasivat katoamaan aina kun aurinko meni pilveen. 

Torstai-iltana täällä pauhasi hyvä ukkonen, kevään ensimmäinen. Ihailin sitä ikkunasta. Keski-Ranskassa oli tuona iltana satanut nyrkinkokoisia rakeita.

Ensimmäisen kuvan iso sukuhaudat ovat Ranskassa yleisiä, ja täällä paikallisella hautausmaallamme oli myös paljon vapautuneita hautapaikkoja. Ne on merkattu valkoisella lapulla tikun päässä. Hoitamattomien hautojen tilalle voi pystyttää vaikka oman hautamonumenttinsa, pormestari antaa asiasta lisätietoja. Kiinalaisen pojan muistoksi pystytetty hautakivi oli yksi erikoisimmista.

Se siitä, taidanpa hakea vielä vähän pullaa ja piirakkaa iltapalaksi. Heini toi Barcelonasta mukanaan Suomen tänne meillekin. :) Täältä Barcelonaan on muuten vain noin 500 km:n matka! Sehän on älyttömän vähän, en ole ennen tajunnutkaan kuinka lähellä se todella on. Melkein sama matka kuin Kesälahdelta Helsinkiin. Junat ja bussit kulkevat sinne kuulemma näppärästi, joten..... taidanpa joskus piipahtaa lempileffani (Espanjalainen kimppakämppä) kuvausmaisemissa!!

Kaikkien kakkojen päivä

Mulla oli tänään sittenkin vapaapäivä! Jipii! Ehdin jo huokailla syvään perjantaita odotellessani, mutta onneksi täällä on viihtynyt taas sen verran vieraita, että lapsille riittää viihdyttäjiä. Eilen tänne nimittäin saapuivat Ainon kummi Emma, joka oli matkalla jonkun häihin lähistölle ja oli täällä yötä, sekä lähes koko Euroopan kiertänyt, viimeiseksi Barcelonassa pysähtynyt Heini, joka taas on Eliaksen kummitäti ja yksi entisistä au paireista, ja muutenkin perhetuttu. Heini oli täällä Aïnon ollessa vauva.

Täällä on taas koulutettu hurmuri-Eliasta potalle. Pihalle on heitetty litroittain vettä huhtomaan pissanoroja, ja pissaaminen sujuukin jo ihan isojen miesten malliin: milloin mihinkin seinään tai ikkunan alle. Kakkaamisessa on vielä vähän toivomisen varaa. Elias teki kivan kökön tänään keskelle olohuoneen lattiaa. Eikä tässä vielä kaikki! Jotta äidille saataisiin riittävästi siivottavaa, kakkaan astuivat myös töistä kotiin palannut isä ja isosisko Aïno, paljain varpain tietysti. Otetaanpa huomioon myös lattiamateriaali: lautalattia, jossa on hyvät raot, minne kakka kivasti pursuaa. Huomautan tässä kuitenkin että minä olin siis vapaalla ja höristin vain hieman korviani kriisin tapahtuma-aikaan.

Rohkaistaaksemme Eliasta anaaliseen itsenäisyyteen söimme illalliseksi perheen lempiruokaa, elefantinkakkaa. Se on siis lihamureketta, jonka sisällä on Koskenlaskija-juustoa (punaista). Sitä on vielä muutama paketti pakkasessa jäljellä tuliaislähetyksestä. Njam njaaam! Sen reseptin vien kyllä mukanani Suomeen... tai sieltähän se on tänne tullutkin, mutta otan sen käyttöön, sanotaanpa näin.

Aurinko on paistanut tänään taas lämpimästi ja paljon. Iltapäivällä ruiskutin itseeni hyvän kerroksen aurinkorasvaa (suojakertoimet 40 ja 50) ja uskalsin istua noin 10 minuuttia auringossa, mutta koska yritin samalla taas lukea, minun oli pakko siirtyä varjoon kahdestakin syystä. Aivoni sulavat, ja silmiä häikäisee ihan liikaa. Muutenkaan en ole koskaan ymmärtänyt auringossa kellimistä ja sitä ruskettumisen halua, kas kun omaan valkoiseen hipiääni ilmestyy vain pisamia. Toisinaan saatan muuttua vaaleanpunaiseksi, tai jopa tummemmaksi, mutta yritän välttää sitä tilannetta kaikin tavoin. Eräs kaiken kaikesta (hyvällä tavalla) tietävä ystäväni sanoi että se on jotain lektimaalista, punaiset hiukset ja pisamat..

Odottelen passiivisella kauhulla kesän tulevia helteitä, joilla Milkakin minua jo pelottelee. Silloin ei ulos kuulemma liikuta, ja kaikki talon luukut ja ovet pidetään visusti suljettuina, aivan niin kuin ulkona olisi jokin vaarallisempikin uhka kuin isä Aurinko.

Mutta toisin kuin Suomessa, täällä aurinko laskee öisin, ja silloin kannattaa nukkua kun on mukavaa ja viileää. No ei nyt viileää, mutta ainakin pimeää. Tätä aasinsiltaa pitkin lähden tänäiltana kohti uusia seikkailuja.