Rahatuhlinki

Aamu alkoi aikaisin. Aïnoa taisi kevätretki vähän jännittää, joten hän kiikkui alakertaan seurakseni jo vähän seitsemän jälkeen. Vähän aikaa yritin vielä ottaa lunkisti peiton alla ja Ainokin siellä pienen hetken viihtyi, mutta luovutin sitten ja lähdimme aamupalalle. Eltsu heräsi säyseänä (??!!?), söi kaksi kulhollista muroja hiljaa ja kitisemättä (??!?) ja oli oikeastaan koko aamupäivän ihan kiltisti!

Veimme Ainon siis koululle yhdeksäksi ja sen jälkeen työnsin rattaat edelläni kuitenkin torille, koska ajattelin että voin siellä nyt rauhassa kierrellä ja katsella kun ei tarvitse ostaa kotiin (siis tänne kotiin) juuri mitään. Mukaan tarttuikin kaikenlaista kivaa! Osan pakkasin tuliaisiksi laukkuun, mutta osa päätyi myös heti käyttöön! Ostin vihdoinkin aurinkolasit ja totesin että ne silmillä voi vaikka lukea kirjaa ulkona! Yleensä siellä on päivisin niin aurinkoista että valkoiset sivut häikäisevät, mutta se ongelma on nyt siis poissa. Nappasin mukaani myös hauskan rannekellon, vaikka aina nenää nyrpistellen kuljen niiden rihkamakorupöytien ohi. Enkä oikeastaan käytä edes kelloja mutta jos vaikka joskus juhlissa tai baarissa.. Tai jos tulee kutsu kellobileisiin ni onpa mitä laittaa ranteeseen!

Tuossa se on, punainen ja muistuttaa vanhaa lämpöpatteria! Rannekkeessa on tuommoinen nivelsysteemi. Ja taustalla myös aurinkolasit, ihan tavalliset ja mustat, eikä niissä ole niitä tyynyjä jotka vois tippua pois niin kuin edellisille kävi liian monta kertaa. Tekisi mieli lähteä ulos pällistelemään ihan vain siksi ettei enää häikäise!!

Takahuoneessa odottaa aika suuri pyykkivuori, jota aion tänään pikkuhiljaa madalluttaa. Imuriakin voisi heilutella ennen kotiinlähtöä. Pakkaaminen on vielä aika hyvin kesken, sillä kaikki tärkein ja oleellisin on vielä pakkaamatta. Kamera, läppäri, kirjat, passi ja hammasharja. Mutta on tässä vielä huominen aikaa! En osaa koskaan etukäteen ajatella lähtemistä.. tai ensin, kun lähtöön on vielä pieni ikuisuus niin ajattelen sitä paljon, ja "sitten kun olen siellä niin sitä ja tätä plaaplaa"-ajatukset täyttävät pääni, mutta lähtöhetken lähentyessä jotenkin unohdan sen enkä sitten tajua että aivan kohta olenkin taas muissa maisemissa. Mutta aina se joskus konkretisoituu, viimeistään sitten kun olen taas perillä :)

Kissaa on ainakin kova ikävä, näen siitä omituisia unia joka yö!