Viikonloppu!!

Hei jee, taas mennä hulahti yksi viikko! Viikonlopun menovinkkejä voisivat olla tällä kertaa Emmaus (pitkästä aikaa, en ole käynyt siellä heinäkuun jälkeen!) ja Moissacin tori, josta äiti toivoi tuliaisiksi näppärää sieni- ym. koria. Meillä on jo aika paljon koreja kotona, mutta täällä tehdään sellaisia pehmeitä koreja, joihin ei jää villalangat kiinni ja mene huonoksi sitten. Juu juu, äitille minä sellaista ostan, en itselleni! Ja sitten pikkuvispilän tarvetta olisi kuulemma Suomessa myös, mutta eipä ollut meidän omalla torilla torstaina, isoja (ja vääntyneitä huonokuntoisia) vain! Ehkä Moissacin ihmetorilla on niitäkin.

Eilen unohdin urputuslistasta hyttyset, ja sen ettei lattialla ole mattoja. Tällä hetkellä minua vaanii iso verenimijäparvi! Ne odottavat, että nukahdan (nälkäisimmät jo näykkivät!) ja hyökkäävät sitten kimppuuni. Jos jokin sopukka jää peittämättä tai kurkistaa peiton alta, niin siinä on aamulla punainen ja kutiava paukama, johon eivät mitkään voiteet ja lotioinit auta! Meillä oli ulko-ovi auki illalla kun syötiin keittiössä isolla lössillä (E, D ja J-P olivat käymässä, Evelynin massu on kovasti taas kasvanut) ja nyt minulla on valo päällä ja ovi auki muualle kämppään, joten ne viheliäiset kiusankappaleet (onpa korrektia kieltä) ovat varmasti tulleet valon perässä.

Aijoo, ja työpisteeni! Siis oikeastaan vapaa-aikapisteeni, työpöytä ja -tuoli, ne ärsyttävät myös. Pöytä on liian korkea ja tuolista tuntuu jouset läpi kun istuu, ja olkapääni on ihan jumissa kun joudun kirjoittamaan huonossa asennossa. Samoin olen huomannut niskassani ihmeellisen pahkuran, jolle pitäisi tehdä jotakin ennen kuin minut palkataan Notre Dameen kellonsoittajaksi. Ryhtini ei varmasti ole mikään maailman suorin ja parhain, mutta en nyt ihan vielä haluaisi sitä kokonaan menettää. :/ Tarvitsisin hierontaa.

Tänään näin kyllä jotain sellaista, mitä en varmasti Suomessa tule näkemään. Todistin omin silmin miten 4-vuotias, hyvin väsynyt ja erittäin kiukkuinen tyttö söi 3 osteria!!! Niin että lotina vain kuului! Yhhhh.. Minulla on edelleen epäilykseni eläviä nilviäisiä (onko simpukka nilviäinen?) kohtaan, ja säästän ne mielelläni muille, jotka niistä oikeasti pitävät. Tykkään enemmän kuolleen karitsan aivoista. Yhtenä päivänä söin myös vähän pupun päätä, ennen kuin huomasin lihapalassani rivin poskihampaita ja vaihdoin johonkin toiseen möhkäleeseen. En ollut silloin hyvällä päällä.

Oikeastaan voisin vielä kertoa miten paljon samaistun BB-talon asukkaisiin! Olen katsonut kaikki jaksot, kiitos netti-tv:ni, enkä käsitä miten ne voivat urputtaa sellaisista asioista. Sehän menee tänä vuonna niin, että ensimmäisen viikon jälkeen porukka jaettiin kahtia; toiset asuvat slummissa ja toiset paratiisissa. Slummin puolella suihkuna on kylmää vettä letkussa ja vessana jonkinlainen hökkelihuussi, ruokana on näkkileipää ja tonnikalaa, ja nukkuminen tapahtuu lattialla makuualustoilla, ilman tyynyjä. Tehtävien kautta he sitten saavat palkinnoksi lisää mukavuuksia. Paratiisin puolella taas on yllin kyllin ruokaa ja kaikki on muutenkin mukavasti, vaan onpa sielläkin hermo rakoillut, kun melkein kaikilta on tupakka loppu. Vielä kukaan ei ole vaihtanut puolia, mutta huomenna kai sekin nähdään. Mutta niin! Samaistun: Asun oudossa talossa ihmisten kanssa, jotka välillä vaihtuvat, uusia tulee ja vanhoja lähtee. En voi itse vaikuttaa mihinkään,  esim. siihen, mitä ruokaa taloon tuodaan. Kaikki omat ihmiset ja kaverit ovat "ulkopuolella", vielä toki saan kontaktia heihin netin ja kännykän kautta, mutta kaipaan oikeaa puhumista ja näkemistä. Välillä tuntuu, että omat ajatuksetkin on pannassa täällä talon sisäpuolella, kun ainoa juttukumppani on Milka, eikä sekään aina tunnu ymmärtävän tai antavan minulle suunvuoroa. Ja minut tuntevien on varmaan vaikea kuvitella, etten saisi sanaa suustani, mutta täällä sekin on erilaista! Kyse ei ole siitä, että Milka itse puhuisi paljon, mutta hän vain jotenkin torjuu kaikki mielipiteeni ja teilaa ne alas. Ei mitenkään pahantahtoisesti, varmasti hän tekee sen ihan huomaamattaan, mutta eipä silti tee mieli enää edes yrittää aloittaa keskustelua kun ensimmäiseltä lauseelta vedetään jo pohja pois alta.

Mutta no, kahden viikon päästä näen taas yhden "oman ihmisen" ja pääsen juttelemaan ja puhumaan Suomea! Lasken tunteja Pariisiin! No, päiviä ja öitä ja töitä ainakin. Tsuku-tsuku lähtee perjantai-aamuna kello seitsemän, siis 25.päivä, ja tulen takaisin vasta maanantaina puoli kahdeksan maissa illalla, aah! Yritin tänään miettiä mitä kaikkea pakkaan mukaan sinne, ja huomasin näyttäväni kaikissa vaatteissa ihan pökkelöltä, joten eipä sillä kai sitten ole mitään väliä. Uuden huivini ainakin, käyttäisin sitä koko ajan jossei vaan olisi niin kuuma! Mainitsinko sen eilen listassani?? Liian kuuma. Päivällä yhä lämpö nousee hellelukemiin, jos ei nyt ihan kolmeenkymmeneen asteeseen joka päivä niin lähelle kuitekin. Olen tottunut lyhyisiin kesiin, 2 kuukautta ehdoton maksimi, eikä silloinkaan joukossa ole kuin kourallinen oikeasti kuumia päiviä. Niistä vielä jaksaa jotenkuten nauttiakin, mutta tämä tämmöinen on jo melkein rääkkäystä. Kuka hullu oikeasti haluaa aina kulkea kesävaatteissa ja kärvistellä ihoaan?

Urputi-urputi-vali-vali-vali, laitan tulpat korviin, luukut kiinni ja nukun pitkään huomenaamulla!

Ärsytyksen aiheita

Enpä ole vielä ihan virallista valivali-tekstiä kirjoittanut, mutta tässä nyt tulee.

- Huono näkyvyys. Olen huomannut viime viikkoina, että minua ahdistaa se, kun en näe ympärilleni. Täällä näkee kerrallaan vain kadun verran eteenpäin, ja seuraavassa mutkassa maisema taas vaihtuu. Tuntuu niin kuin labyrintissa seikkailisi, eikä saa sellaista kokonaiskuvaa siitä missä oikein ollaan. Avariin maisemiin tottuneelle se on näköjään vaikeaa. Olen asunut aina maalla, paitsi viimeisen puoli vuotta ennen Ranskaa, mutta Savonlinnakin on niin aukea paikka, ja siellä on paljon vettä!

- Liikenne. Olen jonkin verran ajellut täälläkin autolla, mutta myös jalankulkijana minua ärsyttävät monet asiat liikennekäyttäytymisessä. Ensinnäkään, ajovaloja ei Ranskassa päiväsaikaan käytetä. Ne laitetaan päälle, kun alkaa hämärtää, tai joskus sateella. Suomessahan ajovalot on lakisääteinen juttu, ja täysin syystä! On todella vaikea erottaa monien autojen joukosta esimerkiksi parkkipaikalla liikkuvia autoja, kun ajovalot eivät niitä paljasta. Vilkku on myös jonkinlainen tarpeeton lisälaite autossa, sitä käytetään hyvin harvoin. Ja kolmas liikenneurputukseni on ehkä sellainen, jota monet voivat ihmetellä, koska Suomessa se on ihan päinvastoin. Täällä autoilijat nimittäin päästävät jalankulkijat tien yli lähes joka kerta, mutta minä voisin ihan mielelläni odottaa sopivaa tyhjää rakoa. Se pysähteleminenhän vaan kuluttaa enemmän polttoainetta!

- Pakkausmateriaalit. Ennenkin olen tainnut kertoa ranskalaisesta kierrätyssysteemistä, joka on vielä ihan "lapsen kengissä." Kaikki kierrätettävä jäte, pullot, tölkit, pahvit ja lehdet laitetaan samaan pussiin ja roskamies vie ne keskiviikkoisin jonnekin eteenpäin. Mutta sellainen järkevä pakkausmateriaalien käyttö on vielä hukuksissa kokonaan! Suurin osa maitotuotteista pakataan muoviin, ja moneen kertaan. Jogurtit myydään pienissä pakkauksissa, aina. Sellaisia litran törppöjä ei ole täällä keksitty. Vain rahkaa ja ehkä maustamatonta jogurttia saa isommissa muoviämpäreissä, mutta kaikki maustetut jogurtit myydän sellaisissa irtinaksautettavissa pikkupurkeissa, eivätkä ne mene yleensä edes sisäkkäin, jolloin ne veisivät vähemmän tilaa roskiksessa. Pahvipakkauksia ei siis juurikaan ole, semmoisia niin kuin Suomen maito- ja mehupurkit, mutta kaikkien muovijogurttien ympärillä pitää olla pahvinen kääre pitämässä purkkeja yhdessä. Piihhh..... Maidot niputetaan muovilla sikspäkeiksi, kinkkuleikkeitä myydään muutaman kappaleen pakkauksissa. Suurin kappalemäärä sellaisia isoja kinkkuviipaleita yhdessä paketissa taitaa olla 8. Äidin ollessa täällä ostimme varmaan joka päivä lisää kinkkua, ja mistään ei saa edes mitään perhepakkausta. Paljon epäjärkeviä ja hirveästi roskaavia pakkauksia täällä siis on.

- Huonot unet. Nukun huonosti! Alkuun oli liian kylmä ja kostea, nyt liian kuuma. Tyyny on huono ja peitto liian iso ja paksu (ne olen kyllä saanut vaihdettua, mutta silti). Ja koska täällä on paljon asukkaita ja usein vieraita, ja huoneeni sattuu olemaan ulko-oven vieressä, herään usein aikaisin aamulla kun joku lähtee töihin ennen kukonlaulua. Sen jälkeen en koskaan saa enää kunnolla unenpäästä kiinni kun alan vahtaamaan koska kello soi. Tänäkin aamuna heräsin ensimmäisen kerran jo puoli seitsemältä kun joku meni suihkuun.. Aivan, alakerran suihku on myös seinän takana, ja putkiston lotina kuuluu todella hyvin seinän läpi. Kolmannen seinän takana onkin sitten vilkas autotie, noin kolmen metrin päässä tyynystäni kulkee rekkoja ja henkilöautoja, iltaisin bassojytinä-peugeotteja ja moposuhareita. En voi pitää ikkunaa auki, koska kadulla kulkijat näkisivät suoraan huoneeseeni, ja ne kaikki äänet kuuluisivat vielä kovemmin. Eilen sain nukuttua ne parin tunnin yöunet, ja se oli kyllä yhtä namia!

Nääh. En jaksa edes valittaa tämän enempää. Yksi hyvä asia tänään kuitenkin sattui: aamulla vein Ainon kouluun ja tarjosin vielä niitä ruokala-tickettejä, ja varmaan muutkin vanhemmat ovat sekoilleet lappujensa kanssa, koska Müriel-täti oli varautunut ottamaan niitä vielä vastaan. Se siis tarkoittaa SUURTA helpotusta ensi viikkooni: Aino on 3 kokonaista päivää koulussa, aamusta iltaan, ja minun tarvitsee päivällä vain ruokkia Elias ja saada se ajoissa kerhoon. Keskiviikkona lapset ovat kotona, ja torstaina Aino syö kotona kun Eliaksella ei ole kerhoa, mutta muuten vaikuttaa ihan siedettävältä, jopa helpo(hko)lta. Kunhan Aino vain lopettaisi kiukuttelun. Se ei nuku enää päiväunia koulussa, koska ei ole pakko, mutta se tarkoittaa sitten väsynyttä lasta iltaisin. Ja jostain syystä Aino eilen illalla leikki myöhään illalla vaikka käsky käydä petiin oli kajahtanut jo puoli yhdeksän jälkeen, ja aamulla minua odottikin aikamoinen kiukkupussi.

Mutta joo, Eiffelin kuvat silmissä! Täältä tullaan Pariisi, enää 15 päivää ja juna jyskyttää.

Lyhyt keskiviikko

Jos perjantai oli joskus pitkä, niin keskiviikot ovat nykyään kovin lyhyitä. Mulla on uudet työajat, ja ne näyttää tältä: (samalla opitte vähän viikonpäiviä ranskaksi)

Lundi: 8 - 13, 16.30 - 18

Mardi: 8 - 13, 16.30 - 19

Mercredi: 8 - 12.30

Jeudi: 8 - 19

Vendredi: 8 - 13, 16.30 - 17.30

Tauot tuossa iltapäivisin johtuvat siitä, että Aino on koulussa ja Elias kerhossa, joten talo olisi muutenkin aika lailla tyhjä. Tietysti voisin tehdä kodinhoitohommia rauhassa silloin: madaltaa pyykki- ja tiskivuoria, mutta yleensä siinä ei mene kauaa, joten hyvä kai näin. Keskiviikko loppuu puoleenpäivään, koska molemmat vanhemmat ovat silloin kotona, mutta sitä en tiedä miksi torstai on noin pitkä. Ehkä sillä on jotain tekemistä ensiviikon aikataulun kanssa.. Ja se jo vähän hirvittääkin, koska en vielä oikein tiedä kuka täällä milloinkin on, ja joudunko esim. laittamaan lapset yksin yöunille vai onko talossa joku muukin silloin.. Evelyn ja David ovat kuitenkin luvanneet auttaa, ja he tulevat tänne lauantaina niin silloin me sovitaan onneksi kaikki. Mulla on muutenkin vähän tapana olla epätietoinen talossa tapahtuvista asioista, ja otaan ne vastaan sitten kun ne tulee. Se tuntuu vähän hölmöltä, koska kuitenkin olen niin paljon mukana perheen arjessa. Vaan nytpä tiedän ainakin miltä veljestäni tuntuu, hän kun väittää ettei hänelle koskaan kerrota mitään!

Ensi viikon olen nimennyt Istanbul-viikoksi, kun C ja M ovat tiistaista seuraavaan maanantaihin siis Turkissa. Siitä jos selviän, ja lapsetkin selviävät, (hengissä) niin voin kyllä täysin hyvillä mielin ottaa kaksi vapaapäivää seuraavan viikonlopun ympärille ja lähteä Pariisiin! Noh, junaliput on kuitenkin jo varattu että lähtisin vaikken ihan selviäisikään. Vaikka pää kainalossa sitten. Pyysin äitiä lähettämään minulle Pariisin kartan, jonka ostin viimeksi siellä käydessäni. Miten ei tullut kotoa lähtiessä mieleen ottaa sitä mukaan? Se on kuitenkin hyvä kartta, enkä viitsi toista ostaa kun kerta omistan jo yhden. Ja tänään löysin romuistanu ikivanhan Eiffel-avaimenperän, josta tosin on jäljellä pelkästään se torni eikä mitään ketjuja tai rinkuloita. Sain sen silloin, kun ensimmäisen kerran kävin Pariisissa, ehkä 4-vuotiaana. Laitoin sen kaulaan ollakseni ihan hc-turisti, mutta mitään J'aime Paris-paitoja ette tule päälläni näkemään. Viimeksi lukion Pariisiretkellä taisin ostaa muistokrääsäksi vain pelikortit.. Uuuh! Ja mun tennarit! Harmi, että ne on kotona eivätkä pääse takaisin kotiin :) Taisin muuten... nähdä Marseillessa toiset sinapinkeltaiset tennarit. Se on paras väri, enkä ehkä huoli mitään muuta. Mutta yritän nyt vähän hillitä kaikkia ostoshimojani!! Toisaalta sopivankokoiset tennarit ois ihan kivat, ne edelliset oli aina vähän liian pienet ja sain kestorakot nimettömiin varpaisiini.

No joo, ennen kaikkia Pariisin ihanuuksia on kuitenkin vielä tsempattava! Huuuuhh. Ja ai niin, vaikka on syyskuu niin ne helteet eivät ole hellittäneet mihinkään. 30 astetta heiluu vieläkin mittarissa, vaikka aamulla on vain 10 astetta lämmintä. Ja minähän en osaa pukeutua lämpömittarin vaan kalenterin mukaisesti, ja lähden aina ulos pitkähihaisessa paidassa ja villahuivi kaulassa... Hikeä otsaltani roiskien sitten katselen, kuinka muut edelleen liikkuvat sandaaleissa ja kesämekoissa. Milka sanoi tänään, että jonakin vuonna he söivät jouluaterian pihalla teepaidoissa, kun sattui olemaan kaunis sää. -_- Ei mun elimistö tykkää tällaisesta!

Marseille

Noniin, nyt on Marseille nähty. Ja taatusti koko kaupunki! Perjantai-iltana ajeltiin perille, ja ilokseni minulle kerrottiin että yöpaikkamme sijaitsee Le panierin korttelissa, siinä vanhimmassa, jonka halusinkin nähdä. Matka kesti noin 5 tuntia, ei paha. Olen tottunut istuskelemaan vähän pitempiäkin reissuja, mutta kieltämättä takapenkillä ei ollut mitenkään kauhean ergonomista, kun piti jakaa pieni tila Eltsun turvaistuimen ja Milkan kanssa. Mutta onneksi maisemat olivat hienot! Ja illan tummetessakin näkyi vielä maaston muodot, kun täysikuu killitti suurena taivaalla. Kuu ei ole koskaan näyttänyt niin isolta!

Sehän on aina vain semmoinen pieni läntti taivaalla. Carcassonnen keskiaikaiset linnoitukset näkyivät hienosti moottoritielle, niistä en saanut kuvaa, mutta jostain toisesta linnasta kylläkin. Carcassonne näytti kyllä niin hienolta ja historialliselta, että sielläkin on päästävä joskus käymään. Perillä Marseillessa meidät vastaanotti upea näkymä öisestä vanhasta satamasta. Laatikoihin pakatussa kämpässä vielä istuttiin ja syötiin vähän iltapalaa, ja lopulta painuttiin kuka minnekin nurkkaan nukkumaan. Minä sain nukkua parvella, ja vähän hirvitti putoanko sieltä alas, koska toisella puolella ei ollut minkäänlaista kaidetta!! Vain valkoista puuvillakangasta näkösuojana, eikä sekään ollut alareunastaan missään kiinni!

En pudonnut, vaan tulin aamulla alas tikkaita pitkin (tosin nekin tuntuivat aika turvattomilta, en yhtään ihmettele miksi esikoistaan odottavat halusivat muuttaa sieltä pois) ja pakenin kaupungille. Ensimmäisenä poikkesin... tietysti saippuakauppaan! Mutta en ostanut vielä mitään, koska päivä oli niin alussa ja halusin nähdä kaupungin tarjonnan. Sitäpaitsi ensin minun oli löydettävä tieni turistitoimistolle päästäkseni kartalle. Tiesin suunnilleen missä olin, ja kaikkialle näkyvä Notre Dame de la Gardeen halusin mennä, mutta ilman karttaa en silti viitsinyt lähteä yhtään mihinkään. Niinpä kysyin satamassa karttaa pitelevältä turistin näköiseltä pariskunnalta, saanko vilkaista heidän karttaansa, mutta sainkin itselleni ylimääräisen saksankielisen kartan! Ei hätää! Ja seuraavat ihmiset tarjosivat minulle Jeesuksen sanaa sydämeen, mutta sanoin ei kiitos en tarvitse ja ehkä vähän huijasinkin, mutta molemmille jäi hyvä mieli ja minulle lisäksi tieto, että bussi numero 60 vie suoraan kirkolle!

Kukkulalla Notre Dame de la Garde, etualalla le Vieux Port

Ensin halusin kuitenkin katsoa mitä löydän sataman lähikaduilta. Löysin kaikenlaista. Muodin museoonkin poikkesin, mutta se ei kyllä ollut kovin vaikuttava paikka. Siellä oli jonkun tyypin (en jaksa etsiä nimeä pääsylipusta) tekemää muotia. Lähinnä minulle tuli mieleen askartelu ja tuunaus ja meidän koulutyöt, sori vaan :D Noh, katsokaa itse. 

Hattuja

Aikani kierreltyäni kauppoja ja putiikkeja päätin suunnata sinne bussipysäkille ja basilikalle. Bussi kiikutti kapeita katuja pitkin minut ja monet muut aivan ylös asti, kirkon juurelle! Ja kylläpä sieltä aukesi mahtavat näkymät!! Koko kaupunki oli näkyvissä, ja koska sää oli kirkas, monet yksityiskohdatkin näkyivät ihan selvästi varmasti kymmenien kilometrien päästä! Toisella puolella oli meri ja Ifin vankilasaari ja se toinen, isompi saari. Olin juuri näpsäisemässä kuvaa siitä kirkosta vihdoin lähietäisyydeltä, joten voitte arvata miten minua v-ärsytti, kun kameran akku villkui tyhjänä!!! Latasin sen vasta edellisenä päivänä, jotta varmasti saisin paljon kuvia otettua, joten luulin tietysti että akku vetelee viimeisiään, kun noin äkkiä simahti. Meinasin jo kysyä muilta saman kameramerkin omistajilta akkua hetkeksi lainaan, mutta onneksi kokeilin ensin laittaa akun uudestaan paikoilleen. Ehkä siinä oli sitten vain joku kosketushäiriö, koska se toimi koko loppuajan hyvin.

Notre Dame de la Garde

Keskellä Châteu d'If ja vankila.

Notre Dame oli vaikuttava myös sisältä! Tuli vähän joulu mieleen.

Kirkolla ja huipulla vietin aikaa varmaan yli tunnin. Kirjoitin ja laitoin kortit postiin. Ne olin ostanut jo aiemmin, eikä niissä ollut mitään hengellistä, mutta ehkä postileimoissa on joku pyhä henkäys korttien maallisia viestejä tasapainoittamaan. Marseillessa tuuli paljon. Luulin ensin että se on aina näin tuulinen kaupunki, mutta myöhemmin minulle kerrottiin että se olikin ihan poikkeuksellista. Kaupunkilaiset eivät vain valita pitkän hellejakson jälkeen. Mummoilla ja lapsilla oli vaikeuksia pysyä pystyssä kovan puuskan yllättäessä, ja tukkani sai myös aikamoisen ryöpytyksen!! Niitä takkuja selviteltiinkin jokunen hetki!

Lopulta laskeuduin kuitenkin bussilla alas takaisin satamaan, ja kiertelin ja kaartelin taas pitkin katuja. Löysin torin, jossa myytiin monenlaisia paikallisia tuotteita, mm. sitä saippuaa. Ostin aika monta erilaista tuoksua, kun en osannut valita! Torin jälkeen huomasinkin sitten olevani leveällä kauppakadulla, ja näin tutut punaiset kirjaimet kutsumassa ruotsalaiseen vaatejättiin! Koko päivän olin onnistunut välttelemään ostamista mielessäni periaate, ettei kaikkea tarvitse ostaa ja omistaa, on hauska vain katsella mitä kaikkea maailmassa on. Mutta...! Yhtäkkiä huomasin tarvitsevani uusia sukkia (sellaisia varrettomia olen kaivannut oikeastaan koko kesän, joten ne on hyvä ostaa nyt syksyllä), hiusklipsejä (vain tietynlaiset on hyviä), uuden huivin (no se tuli kyllä välittömästi käyttöön), vihreää akryylimaalia (se oli sympatiaostos, taidetarvikeliike oli ollut pystyssä vuodesta 1830 asti ja sen "fermeture definitive" koittaa syyskuun lopussa, joten pakkohan minun oli jotenkin sitä kannattaa!), baskerin (Ranskan kansallispäähine!) ja uuden topin (se oli alennuksessa ja vain 4 euroa..) ..... No joo. Väsyneenä ei saisi päästää itseään kauppakadulle. Siellä oli myös monta ihanaa lastenvaateliikettä, mutta en tiennyt onko sukulaislapsilla millekään tarvetta, joten jätin kaiken kauppaan ja katselin vain. (Mutta jos eräät äidit ja isät tuntevat, että tädin kultanupuilta puuttuu ehdottomasti jotain, niin vihjaiskaa, Pariisi on vielä kokematta!!)

Tällä ostoshysteriakadulla ollessani huomasin, että aamulla mieleen painamani kirkontorni-maamerkki oli ihan vieressä. Olin siis takaisin siellä mistä olin aamulla lähtenyt liikkeelle! Poikkesin vielä uudestaan siihen samaan saippuakauppaan, ja kiipesin portaita ja jyrkkiä mäkiä ylös ylös ylös, aina Rue de Refugelle asti.

Tästä lähdin aamulla liikkeelle ja siihen iltapäivällä palasin.

Milka oli tyhjentyneessä asunnossa vahtimassa Eliaksen päiväunta, ja minä pääsin rättiväsyneenä Ikean purkutuomiota ja roskalaavaa odottavalle sohvalle hetkeksi istahtamaan ja syömään pitsaa ja jogurttia. Olin ihan väsynyt ja olisin vain halunnut painaa pääni tyynyyn ja uinahtaa, mutta pian Elias heräsi ja kohta kaikki muutkin tulivat takaisin uudelta asunnolta, ja sitten piti lähteä vielä ravintolaan syömään! Niinpä vaihdoin puhtaat uudet sukat jalkaan, laitoin huivin kaulaan, tuulen tuivertamat takkuiset hiukset klipseillä nutturalle ja piiloon baskerin alle ja otin kaiken ylimääräisen laukusta pois, ja niin sitä taas mentiin. Ensin pysähdyimme lasillisille johonkin katukahvilaan (sanotaanko niitä bistroiksi?) ja sain tietysti näköalapaikan: Notre Dame de la Garde ilta-auringon valossa ei näyttänyt yhtään huonolta, vaikka sitä oli katsellutkin melkein koko päivän. Tuulinen sää jatkui, joten emme jääneet sen armoille, vaan lähdimme etsimään suojaisampaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyi satamakadulta, saippuakaupan ja kiinalaisen ravintolan välistä. Halusin kalaa, koska oltiin sentään Välimeren rannalla, ja lohipasta, Pâtes au saumon, vaikutti parhaimmalta vaihtoehdolta. Se olikin oikein hyvää! Jälkkäritoive fondant chocolat oli päässyt loppumaan, joten vaihdoimme ne créme brûléiksi. Se on Chrisun lempijäkiruoka, joten pettymys hänen naamallaan oli selvästi nähtävissä, kun kreembryleen tunnusomainen raksahteleva karamellisoitu pinta ei raksahtanutkaan! Edellisen kerran kun tilasin tämän jälkiruoan, sokeripinta raksahteli mainiosti, mutta itse vanukas ei ollut kovin hyvää, joten nyt ollaan 1-1 tilanteessa; Marseillen kermavanukas oli herkkua. Elias flirttaili naapuripöydän tytölle koko illan, ja he vaihtoivat muutaman tanssiliikkeenkin illan edetessä viereisestä paikasta kantautuvan musiikin tahdissa. Ja koko ajan se sama kirkko oli näkyvissä, nyt iltavalaistuksessa.

Seuraavalle päivälle jäi tehtäväksi hoitaa muutto loppuun, ja lähteä ajoissa kotia kohti. Olisi huvittanut lähteä vielä käppäilemään Le panierille ottamaan lisää valokuvia, mutta enpä saanut kuitenkaan lähdetyksi. Ikean sohva meni kappaleiksi, jääkaappi syötiin lähes tyhjäksi ja puoli kolmen maissa pakkaannuimme autoon ja vilkutimme hyvästit Pauliinalle ja Andrés'lle. Nukuin taas varmaan puolet matkasta, ja Carcassonnen jälkeen luin Supernaiivia korvatulpat korvissa, kunnes olimme Castellin tietullilla ja melkein siis jo kotona. Aino ei ollut vielä kotiutunut synttäriretkeltään, mutta tuli pian Salouan kanssa. Heilläkin oli ollut kai mukava viikonloppu Toulousessa: Tao-pojan synttäripiknikillä oli ollut 15 lasta! Huh huh. Aino sai luvan jäädä kotiin huomenna, mutta muuten on taas ihan tavallinen päivä.

Syyskuu!!

Syyskuun ensimmäinen aamu alkoi sopivan syksyisellä tavalla; ukkosmyrskyllä ja rankkasateella. Eilen illalla ennen nukahtamista luin Muumilaakson marraskuusta juuri sen kohdan, jossa ukkonen jyrmysi jossain kaukana ja alkoi lähestyä Muumilaaksoa.

Eliaksella alkoi tänään kerho. Saapa nähdä alkaako ranskalaisetkin sanat muistua mieleen siellä muiden kanssa leikkiessä, nyt se on vähän hukuksissa tuo isänkieli. Ainolla alkaa koulu vasta torstaina, hän menee jo sinne keskikokoisten luokalle, ei vielä isojen, mutta ei enää ihan pientenkään ryhmään.

Saloua tuli eilen myös kotiin, hän oli ollut myös meditoimassa, mutta Ranskan yksikössä jossain Pariisin lähellä. Milka ja lapset hakivat hänet Montaubanin juna-asemalta, ja meditointi on muutenkin jatkunut täällä kurssien jälkeen. Välillä Milka ja Saloua sulkeutuvat tyhjään, pimeään huoneeseen ja ovat siellä tunnin. Outoa hommaa, kyllä mulle riittää päiväunet tai telkkari tyhjentämään mielen. Ei pidä laittaa sitä liian täyteen muutenkaan!

Viikonloppuna pääsen Marseilleen! Se on sentään Ranskan toiseksi suurin kaupunki, joten nähtävää varmasti riittää. Milkan ja Chrisun joku tuttu asuu siellä ja muuttaa nyt asunnosta toiseen, joten lähdemme isolla autolla muuttoavuksi. Niin, tai siis minähän leikin vain turistia. Elias ja Jean-Pol tulevat myös mukaan, mutta Aïno jää Salouan kanssa kotiin ja menee Tao-kaverin syntymäpäiville, ja se onkin hyvä, koska muuten en olisi mahtunut kyytiin! :) Hirveästi en ole vielä ehtinyt tutkia, mitä Marseillessa on, mutta tiedän että se on iso satamakaupunki ja kartan mukaan siellä on myös metro. Tykkään metro-kaupungeista, koska niissä voi rauhassa eksyä. Ei tarvitse pysyä kartalla ollenkaan, kunhan vain pitää metrokyltin aina näköpiirissä. Marseillen lähellä merellä on pari saarta, joista toisella on Ifin linna, châteu d'If. Se on 1500-luvulla rakennettu vankila, joka tuli kuuluisaksi kun Edmond Dantès karkasi sieltä. Edmondhan on romaanihenkilö, se Monte-Criston kreivi, eikä kukaan oikeasti ole onnistunut karkaamaan Ifin vankilasta, mutta kaipa joku on sentään yrittänyt. Minulla on vain lauantai aikaa kierrellä kaupunkia, koska täältä Marseilleen on ainakin 5 tunnin ajomatka. Perjantaina kuuden maissa lähdemme täältä sinne, ja sunnuntaina päivällä takaisin, sellainen on suunniteltu ajoaikataulumme.

Tänään aioin lähteä vihdoin kameran kanssa sinne tutulle lenkilleni, mutta minua alkoi yhtäkkiä väsyttää niin, että jospa kellahtaisinkin sänkyyni? Sitäpaitsi siellä on vieläkin aika märkää, vaikka ei enää sadakaan. Olen vältellyt lähtemistä viime viikolla, koska on ollut liian lämmintä, mutta eihän tämäkään nyt ole hyvä! Toivottavasti viikonloppuna on kuitenkin hyvä sää, että voin rauhassa liikkua kaupungilla.

Toulouse encore

Mietin tänä aamuna, että onkohan Toulousen kaupungilla suomennettu nimi. Niinkuin on Paris muotoutunut Pariisiksi, Berlin Berliiniksi, miksei Toulouse voi olla Tuluusi. On vaikea tietää miten nimiä pitäisi taivuttaa, onko "Toulousessa" oikea muoto? No, kuitenkin. Minulla oli siellä eilen hauska päivä, tosin pitkä ja uuvuttava. Lähdin aamulla klo 9.22 junalla, hipsin kotoa ennen kuin muut olivat hereillä, mukanani kamera, rahaa, aurinkolasit, vesipullo ja muita ostosretkellä tarvittavia asioita. Murphyn lain mukaan silloin kun ei ole junalippua, sitä kysytään, ja niinpä jouduin maksamaan 12.70 euroa, kun internationaali opiskelijakorttini ei kelvannut ja unohdin että pitikin kysyä sitä nuorisolippua, mutta eipä se ollut kuin 2 euroa kalliimpi. Sen huomasin kotimatkalla, kun taas jouduin maksunaiseksi, mutta oli nuori ja komea konnari, niin etten viitsinyt edes lähteä junan vessaan piiloon tai jotain muuta. Ostin kyllä lipun vain Montaubaniin asti, joka on iso asema ennen Castellia, ja säästiin ehkä... euron? Kiusa se on pienikin kiusa.

Tuluusissa tuuli aamulla aika kovaa, joten kipitin pikavauhtia varjoisia katuja pitkin seuraten Centre Ville-kylttejä, kun en halunnut ottaa metroa. Pian huomasin kuitenkin olevani Wilsonin aukiolla, ja sieltä löysin itseni keskusaukio Capitolille. Äidin kanssa kävimme siellä silloin aiemmin, ja tänään lähdin päinvastaiseen suuntaan kuin viimeksi. Pyörin kirja-paperitarvike-levy-dvd-oheistavarakaupassa ainakin tunnin, ja löysin mahtavan uuden päiväkirjan itselleni! Ostan uuden aina vaikka edellinen on vielä kesken, koska silloin jaksan kirjoitella ahkerammin, kun haluan päästä jo uuden tyhjän kirjan sivuille.

It was wrong to be bad, but she couldn't be good!

A brand new journal! Never before published!

Levykaupan jälkeen piipahdin sisään kivalta  näyttävään isoon vaatekauppaan ja siellä teinkin suurimman osan löydöistäni: musta minihame, jollaista olen jo vähän aikaa kaivannut vaatekaappiini, vihreä villatakki, leggingsit ja sukkahousut talvea varten (joka joskus ehkä tulee tännekin?), sekä uudet "tissihenkarit", niin kuin eräs kaveri joskus kutsui rintaliivejä. Piipahdin kaikenlaisissa liikkeissä ja putiikeissa, ja yksi oli todellinen helmi kaikkien krääsäkauppojen virrassa. En oikein tiedä miksi kutsuisin sitä.. paperitarvikeliike? Siellä oli erilaisia muistikirjoja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin; oli kalentereita, viikkosuunnitelmia, muistioita luetuille kirjoille ja omille resepteille, sekä nuottiviivastollisia pikkukirjoja Nuuskamuikkusen sukulaissieluille, joille pienet sävelmät tulevat mieleen kulkiessa siellä ja täällä. Oli viivoitettuja, ruudullisia ja tyhjiä sivuja, kansia kaikkeen makuun mustista riemunkirjaviin, söpöihin kuvitettuihin. Sieltä sai kaikenvärisiä kirjekuoria ja ihania papereita erikoistarkoituksiin. Liikkeen perällä oli vielä jotain, joka lopulta lumosi minut. Sieltä sai jonkinlaista johtoa, jossa oli pikkuisia lamppuja, ja niihin sai kiinnitettyä onttoja palloja, jotka oli pyöritelty jostain paperinarun ja liiman näköisestä jutusta. Palloja oli kaikenvärisiä!

Hiirimattokin voi olla tyylikäs! Nuo itämaiseen tyyliin sopivat matot maksoivat muistaakseni 22 euroa, joten jätin sinne kauppaan, koska minulla ei ole edes hiirtä. Olen ymmärtänyt että ihan kaikkea ei tarvitse omistaa, mutta tuoltakin kaupasta olisin halunnut vaikka mitä! Tyydyin kuitenkin vain kirjekuoriin, sillä uusi päiväkirjahan minulla jo oli. Olisin voinut vietää aikaa vaikka tuntikausia tässä kauniiden asioiden kaupassa, mutta siesta sotki suunnitelmani, ja kellon tullessa 13 minun oli lähdettävä pois.

Sen jälkeen olinkin jo aika väsynyt ja kiertelin vain vähän siellä ja täällä. Kävin katsomassa olisivatko viime kerralla näkemäni vintage-kauppa ja se sirkustavaroiden puoti auki, mutta ei, siestalla kaikki! Se on ihan typerä systeemi, parhaaseen aikaan suurin osa liikkeistä sulkee ovensa, ja mitä silloin voi tehdä? Kaikki ranskalaiset syövät kahdeltatoista ja silloin ruokapaikat täyttyvät, mutta olin syönyt kanapaniinin (makuna poulet roustique) jo aikaisemmin. Niinpä tyydyin kiertelemään ja kaartelemaan, etsin metroa ja olin taas Capitolilla. Lopulta luovutin ja metroilin takaisin Marengolle, juna-asemalle. Jouduin odottamaan siellä yli kaksi tuntia, mutta en jaksanut enää lähteä mihinkään, nukuinkin vähän hyvin epämukavassa asennossa. Olin kotona vasta kuudelta illalla, joten päivä oli tosiaankin pitkä! Mutta minulla oli kivaa, sain vähän yksin tuuletella päätäni ja keikistellä sovituskopeissa, ja nyt istun kirjoittamassa tätä uusissa vaatteissani, hihii! :) Enkä ostanut edes mitään turhaa! Yleensä minulle käy niin, että ostan muistoksi jotain, mitä en välttämättä tarvitsisi ollenkaan. 

Kaverini on päässyt perille Pariisiin ja kohta voinkin ruveta jo suunnittelemaan junailua sinne! Kuusi tuntia junassa tuntuu nyt aika hyvältä ajatukselta, sillä junan penkit on tehty istumista varten, ja minun tietokonetuoliani ei. Peppuni on kipeä ja jumissa, jouset painaa ikävästi eikä tyynytkään auta! Valivalivali. Lopuksi vielä kuva sen sirkuspellen kengistä, ne oli näyteikkunassa!

Ihan tavallinen työpäivä

Kello on vartin yli viisi, ja siksi olenkin hieman yllättynyt, kun Chrisu on jo kotona. Koko viime viikon kun tein tunnin tai pari tai kolme tavallista pidempiä iltoja, niin jotenkin totuin siihen jo. Mutta, on tässäkin koira haudattuna: Chrisulla on illalla vielä kokous kaupungilla, mutta ei siinä pitäisi kauaa mennä..

Yksi villasukka on jo valmis, tänään voisin aloitella toista. Päivä oli taas lämmin, nyt +31. Käytiin aamulla tuossa lähikaupassa etsimässä vaippoja, mutta ei siellä ollut kuin niitä samoja vähän liian pieniä vaippoja joita kotonakin on jo paketillinen, joten samapa käyttää ne pois.

Ja ihan huvikseni haluaisin myös tietää, ketkä tätä blogiani käyvät lukemassa, joten jättäkää kommenttilaariin joku kiljahdus taikka tervehdys, ja vaikka nimi tai joku muu tieto, josta teidät tunnistan :)

Mistä tunnistaa hyvän työntekijän?

Hyvä työntekijä sairastaa vain lomilla ja viikonloppuisin. Tänään on mun viimeinen vapaapäivä tästä siirretystä ja pidennetystä viikonlopusta, ja heräsin aamulla kuumeisena. Kävin eilen kävelemässä ulkona, mutta olin ihan normaaleissa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa ja lämmintä oli silti 20 astetta vaikka ranskalaisella mittapuulla olikin viileä päivä. Toivottavasti nyt ei vain olisi sitä possuflunssaa, koska kuulun muiden tautieni takia pariin riskiryhmään. Ja onhan täällä myös nuo pienet lapset, joille se olisi vakavampaa.

Viime viikko oli tosiaan aika rankka ja nämä vapaapäivät tulivat ihan tarpeeseen, mutta tauti olisi kyllä saanut tulla jo maanantaina jos oli kerta tullakseen. Kuumeisena olen tietysti väsynyt ja varmasti kiukkuunnun lapsille vieläkin herkemmin kuin tavallisesti. Oi voi.. Mutta onneksi on vaan kaksi päivää ennen seuraavaa viikonloppua, ja seuraavalla viikolla alkaakin jo koulut ja kerhot.

Eilen kävelyretkelläni huomasin ilmassa (ja maassa) paljon syksyn merkkejä. Harmitti ettei kamera ollut mukana, mutta kukapa sitä lenkille kameran kanssa lähtee? Auringonkukkapellot oli puitu, ja kyyhkysparvi lensi sen yläpuolella etsimässä varmaankin ruokaa, matoja tai siemeniä. Maassa oli paljon pudonneita lehtiä ja tuoksui märälle (koko päivän oli satanut muutenkin vettä), sekä loppukesän niittykukille. Sellaisille, mitä Suomessakin kasvaa: siankärsämöä, sitä violettia ohdaketta ja sitten sitä keltaista jotain... (Ahkeran googlaamisen jälkeen luulen sen olevan syysmaitiainen.)

Välillä nokkaani eksyi jopa sienien limainen tuoksu! Kaksi miestä, luultavasti isä ja poika, keräsivät jotain marjoja tien varrella olevasta pusikosta, sammakot loikkivat tieltäni vihreään ojaan. Yhtään en nähnyt, mutta molskahdukset kuulin. Kävelin myös paikallisen siirtolapuutarha-alueen ohi, siellä pikku palstoilla kypsyivät kurpitsat, tomaatit ja ne violetit... munakoisojako ne nyt on. Ja yhdellä mäellä, ison puun alla kolme pientä poikaa leikki sotaa, tai ainakin siltä se kauempaa näytti. Ihan kuin niillä olisi ollut pienet kypärät ja maastopuvut, sekä jotain leikki-aseita. Ihan kuin olisin hypännyt aikakoneeseen. Tänään olisin lähtenyt kameran kanssa samalle lenkille ja kuvannut sen kaiken, mutta tässä kuumeessani en kyllä lähde uhmaamaan ketään enkä mitään. Sitä paitsi siellä paistaa taas aurinko, ja eilen oli mukava sateenjälkeinen raikas ilma.

Aion viettää tämän päivän sängyssä, kutoen syksyn ensimmäistä villasukkaa ja kuunnellen tietokoneen musiikkia aakkosjärjestyksessä läpi. Nyt ollaan vasta kohdassa A: Asfaltti polttaa - Tehosekoitin.

Pitkä perjantai

Perjantai tuntuu nyt vielä tavallistakin pidemmältä, koska työviikkoni ei pääty siihen. Lauantai ja sunnuntai vielä, ja sitten kolme kokonaista päivää ansaittua vapaata! Huh! Sitten ollaankin jo voiton puolella, sillä Milka tulee ensi viikon sunnuntaina takaisin kotiin.

Eilen ja toissapäivänä ollaan pärjätty ihan hyvin lasten kanssa. Eilen helle uuvutti molemmat pitkille päiväunille, ja ruokakin maistui päivällä. Kun Chrisu tuli kotiin puoli kahdeksan aikoihin, Ainolle iski joku eroahdistus, hän vain roikkui minussa eikä meinannut ollenkaan jäädä isänsä kanssa keittiöön. Sitten oli vain sanottava tiukasti, että sori vaan, mutta nyt tartten vähän rauhaa pitkän pitkän työpäivän jälkeen. Lasten on varmaan vähän vaikeaa tajuta, että  minä olen täällä töissä. Tai eihän ne varmasti sitä edes tiedä... Että kun äiti ja iskä käy töissä, niin minä teen sitä työkseni mitä vanhemmat tekevät töiden jälkeen. Vähän absurdiahan se on.

Vaikka välillä (esimerkiksi juuri tänään) vähän uuvuttaakin tämä homma, niin on kiva kuitenkin huomata, että saan pidettyä nuo lapset aisoissa, aika helpostikin. Ne alkuaikojen mielettömät raivarit on Eliaksen puolelta kulutettu jo loppuun, Aino kiukuttelee joskus väsyneenä, ja molemmat kun kiellän jotain kivaa (kuten tulitikkuleikit) tai komennan, mutta olen mielestäni aika hyvä "huijaamaan" lapsia. Siis vaikka nukkumaanmennessä tai syödessä saan heidät unohtamaan sen vänkäämisen ja huomaamattaan he sitten syövätkin tai jäävät tyytyväisinä nukkumaan. Ainon kanssa se on vielä helpompaa, koska hän on jo vähän isompi ja ymmärtää paremmin mitä sanon.

Suomi-loman jälkeen A ja E ovat muutenkin vähän kasvaneet. He leikkivät nyt selvästi yhdessä enemmän, eikä niin että on samat lelut mutta molemmilla oma leikki meneillään. Tällä hetkellä suosikkileikit ovat "iskä ja äiskä", jonkinlainen ravintola/ruokaleikki johon kuuluu paljon posliiniastioita ja leikkikahvia, sekä Brion puujuna. Milka halusi aikoinaan lapsilleen laadukkaita puuleluja, eikä mitään elektronisia härveleitä, mutta kappas! Puulelujenkin joukosta oli pakko löytyä yksi hirveää rätinää pitävä pattereilla kulkeva veturi. Ja se mennä puksuttaa pitkin pihamaata ja vetää perässään magneettivaunuja, lapset kiljuu ja siirtää tunnelia aina sopivasti sen eteen. Välillä tietysti syntyy riitatilanteita, mutta supernanny Maija Poppanen on tilanteen tasalla ja laittaa lapset sopuun, kuriin ja järjestykseen. Aakkos-,  pituus- ja kronologiseen järjestykseen.

Hohhoi, Elias kilkattaa sänkynsä kaltereita niin että taidan hakea sen sieltä pois. Nukkuihan se jo 2,5 tuntia.

Pissa + potta = totta!

Jehuuuu!!! Nähtävästi koko perheelle tosiaan teki Suomen loma oikein hyvää, ja kaikki ovat oppineet jotain. Ainon ranskalainen aksentti on lieventynyt aika paljon, ässä alkaa suhisemaan yleensä vain jos joukossa on useampia ranskankielisiä mukana. Elias taas (!!!) on edistynyt pottakoulussa aika huimasti! (Kiitos Marja-mummo tai kuka siellä nyt onkaan ollut astialla!!) Huomasin jo eilen, että kun Elias oli ilman housuja ja oltiin hiekkiksellä, niin hän osasi kertoa että pissa tulee. Ja tänään olen myös kahdesti todistanut, kuinka pissa ihan oikeasti ja harkitulla asenteella osui pottaan! Eli tästä kuvasta ollaan selvästi edistytty.

29.5.2009

Elias myös juoksenteli vähän väliä istumaan sinne potalle, kun odotteli pissaa tulevaksi tänään. Milkan kanssa jo sovittiinkin, että sitten lopullisesti paneudutaan tuohon pottailuun, kunhan Milka palaa meditaatioleiriltään, eli kuun lopussa. Kotona ei pitäisi kuulemma olla mitään poikkeustilanteita päällä pottatreenin aikana.

Luulenpa myös, että perheen äiti on saanut levättyä ja koottua ajatuksiaan lomalla (metsäisen Suomen rauhassa). Olen saanut jo monta selkeää ohjetta, miten lasten kanssa toimitaan tietyissä tilanteissa. Ennen lomaahan pohdin aika kiivaasti au pairin vastuuta lasten kasvattamisesta, ja olin itse sitä mieltä että säännöt ja ohjeet tulevat vanhemmilta, eivätkä vuosittain vaihtuvilta hoitajilta. Silloin olivat voimassa sekä minun säännöt että vanhempien säännöt. Päätin myös ottaa erimielisyydet puheeksi nyt jos näyttää siltä, mutta jos tämä meno jatkuu niin sille ei olekaan ehkä tarvetta.

Keskiviikosta yliseuraavaan (?) viikonloppuun asti Milka on siis Barcelonassa meditoimassa, ja minä lasten kanssa kotona päivät (pitkät). Chrisun kanssa sovittiin tänään, että jos teen sunnuntaihin asti n. 7-19 -päiviä, niin saan seuraavan viikon maanantaista keskiviikkoon asti vapaaksi. Ihan reilulta kuulostaa, koska ylityötunneista tulee yksi kokonainen vapaapäivä. Viikonloppuni siis vain siirtyy vähän eteenpäin. En ole vielä varma, että teenkö sitten myös sen elokuun viimeisen viikonlopun töitä, vai onko Chrisu silloin lasten kanssa.. Hemm.. kaipa se selviää, viimeistään lauantai-aamuna jos ketään ei näy kotona.

Nyt lähden kuitenkin jo sänkyyn. Luen tällä hetkellä aika koukuttavaa kirjaa; Ruiz Zafón Carlosin kirjoittamaa Tuulen varjoa (La sombra del viento). Serkkuni jätti sen tänne, kun ei päässyt alkua pitemmälle. Minullekin usein käy niin, mutta onneksi jaksoin pinnistellä tämän kanssa. Se sijoittuu Barcelonaan, 1900-luvun puoliväliin ja siinä ratkotaan erääseen kirjailijaan liittyvää mysteeriä. Suosittelen, hyvää ja kuumaa kesälukemista! Vaikka suurin osa blogini lukijoista taitaakin olla jo töissä ja koulussa... Mutta laittakaas ensi kesäksi listalle jo :) Riippumatossa helteellä pääsee hyvin Barcelonan tunnelmiin! Kävin tänään postissa puoli viiden aikaan iltapäivällä, ja postin iso digitaalinen mittari näytti 45 astetta. Se tuntuu kammottavan korkealta, mutta se saattaa olla jopa tottakin. Huh. Mitenkäs ne Suomen kelit?

Kotona jälleen!

Eilen illalla, kahdeksan maissa, saapui väsynyt mutta onnellinen perhe hirvittävän tavaramäärän saattelemana takaisin kotiin. Mukana oli paljon suomalaisia tuotteita; Chrisulle 40-vuotislahjaksi Pentikin kulho ja kapusta, ja vielä yksi piirakkavuoka oli myös ostettu. Aino ja Elias saivat uudet Nipsu- ja Poliisimestariaiheiset muumikulhot ja mukit. Oli Marimekon mekkoa ja paitaa, Naantalin muumikarkkeja, videoita, suklaata, salmiakkia, ruisleipää, puolukkahilloa ja.... POROA! Eilen syötiin poronkäristystä isolla joukolla, sillä Evelyn (kasvavan masunsa kanssa), David ja Jean-Pol olivat mukana kotiuttamassa matkalaisia. Chrisu kysyi aterian jälkeen, että oliko hyvää, samanlaista kuin Suomessa, ja vastasin totuudenmukaisesti että ei. Ehkä vähän liian innokkaasti. :D Oli se silti ihan hyvää, mutta hei.. poronkäristystä ei tarjota pussimuusin kanssa?! Ja se ei ole pikaruokaa, oikeaa käristystä haudutetaan tuntikausia, eikä siinä saisi juurikaan olla ylimääräistä nestettä. Se on käristys, ei kastike.

Etsin huvikseni, mitä netissä sanotaan poronkäristyksestä, ja ensimmäinen sivusto antoi seuraavan määritteen: "Yleensä käristys on niin hyvää, että ihminen syö sitä helposti liikaa." Se ainakin kävi myös eilen toteen, vaikka se nyt ei tavallisen (eli lähes taivaallisen) hyvää ollutkaan, mutta silti heräsin aamulla siihen kun mahassani kipristeli pahemman kerran.

Huomenna, kunhan selviän ensimmäisestä työpäivästä, voin kertoilla enemmän mitä kaikkea uutta lapset ovat lomallaan oppineet. :D Aika tiukkasanaisia lapsia sieltä kotiin kuitenkin tuotiin. Ja ihania vahakangas-pöytäliinoja! Tekisi itellekin mieli hankkia joku nätti ja helposti puhtaaksi pyyhkäistävä riepu keittiöön!

Yritän pysyä hereillä iltaan asti, jotta unirytmini vierähtäisi oikeille raiteilleen. Äsken puhalleltiin saippuakuplia pihalla (pätsissä). Yritin olla monitoiminen ja puhaltaa saippuakuplia samalla kun otan kirmaavista lapsista kuvia :D Jotenkinhan se onnistui!

Back on track

Enpä tiedä onko se sitä pahaa karmaa vai mitä, mutta juuri kun eniten urputin tylsyydestäni ja etteiolemitääntekemistä, tapahtui yllättävä käänne huonompaan. Netti on ollut poikki 5 päivää, sunnuntai-aamusta torstai-iltapäivään, jolloin viimein soitin Milkalle. Hänen neuvonsa oli irroittaa johdot seinästä ja tuosta laitteesta, jota luulin puhelinvastaajaksi, mutta joka onkin neufbox, eli tollainen nettilaatikko, miksi niitä nyt sitten sanotaankaan. Ja kappas! Netti toimii heti :D Joten, minulla on tavallaan mennyt hukkaan viisi hyvää nettipäivää, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Oli aika kivaa olla ihan kokonaan tavoittamattomissa, vaikka eipä minua kukaan tainnut edes kaivata. Äiti tietysti huolestui, ja lähetti eilen illalla ihan tekstiviestinkin, ja kuulemma myös yksi ystäväni, johon olen melkein päivittäin yhteydessä oli huolissaan kun minusta ei kuulunut. Äiti onneksi ilmoitti hänellekin, että elossa ollaan.

Oikeastaan minulla oli tylsempää ja pitkäveteisempää ennen kuin tämä katkos ulkomaailmaan tapahtui. Luulin siis ukkosen särkeneen jotain laitteita, koska kun sunnuntaina heräsin, ulkona näytti sataneen vettä koko aamun. Ja myöhemmin päivällä Evelyn ja David kävivät kylässä korjaamassa jotain pärisevää härveliä, ja Evelin veikkasi myrskyä syylliseksi. Niinpä odottelin maanantaihin, koska eihän nyt Ranskassa kukaan viikonloppuna mitään korjaa. (Paitsi David pärisevää härveliä.) Mutta päivät kuluivat, eikä minulle tullut mieleenkään sorkkia muita johtoja kuin sitä nettipiuhan toista päätä, jonka tökkäsin koneeseeni kiinni, mutta eipä sekään auttanut kun se vika oli tavallaan siellä langan toisessa päässä.

Ajankulukseni katselin leffoja ja sarjoja dvd:ltä, ja tutkin kirjahyllyjä, joista löysinkin kaikkea mielenkiintoista. Kiroilua käsittelevä paksu kirja, sekä Cewis Levisin.... Noniin, nyt sekoitin ne todella pahasti.. Luulen aina C.S.Lewisia ja Lewis Carrollia samaksi henkilöksi, ja nyt kun muistan kaksi eri nimeä, niin yhdistän ne! Niin, siis Lewis Carrollin parhaat, paksun englanninkielisen kirjan, jossa on mm. Liisan seikkailut siellä ihmemaassa. Lewisin Narnia-sarjaakin olen täällä lukenut, mutta kolmannessa osassa putosin hevosen selästä enkä enää jaksanut kiivetä takaisin satulaan. Olen myös lukenut serkun tänne jättämää Tuulen varjoa, se on kirja kirjasta, ja tapahtuma sijoittuvat Barcelonaan, mikä on aika kivaa, vaikka en vielä paikkaa tunnekaan, mutta koska katsoin taas yhden uuden barcelonalaisen elokuvan (Tapas), joten sehän on melkein kuin olisin käynyt siellä! Etsiessäni katseltavaa, löysin cd:n vanhoja kuvia tammikuulta 2006 kun Aïno oli vauva, Veera-täti au pairina ja Marja-mummo ja Timo täällä käymässä. Digifilmille oli ikuistettu jotain harvinaista, lunta!

Sen leffan kyllä katsoin telkkarista. Tilasin itselleni kolmeksi kuukaudeksi tv-kaistaan katseluaikaa, ja voin taas katsoa tekstitettyjä laatuohjelmia, kuten 4D-dokumentteja ja erilaisia kokkaus- ja remontointiohjelmia! Se on oikeasti niin mainio tapa katsoa telkkaria, etten ehkä koskaan hanki oikeaa telkkaa! Kahden vuoden tilaus tv-kaistaa maksaa 180 euroa, mikä on paljon vähemmän kuin tvlupamaksu, itse televisio ja kaikki sen lisälaitteet, eikö? Ja kaikkien kanavien ohjelmat tallentuvat kahden viikon ajaksi, joten jos luet eilisen lehdestä kiinnostavan artikkelin elokuvasta tai ajankohtaisohjelmasta, voit vain klikata sen ruudullesi. Kuinka näppärää!! (Siksi minäkään en oikeasti menettänyt mitään vaikka netti ei toiminut.) Kaikki mainoskatkot ja tylsät pätkät voi hypätä ohi... Mahtavaa. Tietysti siitä puuttuu kanavasurffailun riemu, mutta luulenpa, että hyvät puolet voittavat huonot. Ah, ainoa kehnompi puoli on se, että ohjelmia ei voi katsoa suorana, vaan ne tallentuvat vasta sen jälkeen, kun ne on lähetetty kokonaan telkkarista ulos. Mutta tätäkin ollaan luullakseni kehittämässä, ja ainakin tärkeimmät (eli esim. MM-jääkiekko) lähetetään myös suorana! Mutta nyt riittää mainonta!

Pari päivää sitten kävin ruokakaupassa ostamassa porkkanoita, ja törmäsin siellä Lucieen. (Lausu: "Lusiin") Näin hänet viimeksi huhtikuussa, kun olin kipeä, enkä saanut suustani sanaakaan, joten nyt hän oli aika yllättynyt kun hölötin ranskaksi jo vaikka mitä! Lucie on supermukava, yhä edelleen, ja puheliaskin; hän ehti kutsua minut kylään tarkistamaan sähköpostit, ja myös Edinburghiin, missä hän nyt asuu ja opiskelee! Ja se on mahtavaa, koska Skotlanti, esi-isieni maa, kiinnostaa minua aika paljon, ja olen harmitellut kun en tunne sieltä ketään, jonka luona voisin vähänniinku loisia. Kävin kolkuttelemassa heidän oletetun ovensa takana, joka varmistui oikeaksi, kun löysin Lucien sukunimineen facebookista, mutta ketään ei ollut kotona silloin. Lucien äiti pitää sitä kivaa tilpehöörikauppaa, jossa myydään niitä herkullisia valkoviinisuklaarusinoita, joita äiti vei kotiin tuliaisiksi, joita iskä rapisteli Skypen webbikamerassa yksi päivä, niin että melkein lähdin itsekin ostamaan niitä, mutta en voinut, koska puoti oli jo kiinni.

Täällä tomaatit kypsyy, ja yritän pakastaa ja syödä niitä sitä mukaa, kun muistan käydä poimimassa. Vini huvittaa itseään iltaisin ja aamuisin siivoamalla ja järjestelemällä kaikenlaisia asioita täällä, hän pesee juustohöylän ja leikkuulaudan kolmesti päivässä, ja aina haen ne uudestaan esille, kun tarvitsen. Keittiö haisi pitkään uimahallille, koska Vini toi omat siivousmyrkkynsä sinne, ja jynssäsi kaakeleita perusteellisesti. Jääkaappi on pullollaan jogurtteja, ja varmaan kymmenen purkkia on heitetty jo pois, koska ne menivät vanhaksi.. En tiedä mikä järki oli ostaa kahdelle hengelle 26 purkillista erilaisia jogurtteja ja vanukkaita, jos pilaantumispäivä on jo niin lähellä. Purkkeja tulee myös jatkuvasti lisää. Absurdia. Ja kun minä toin kaupasta pitsan, kilon porkkanoita, pullon limppaa ja pätkän inkivääriä, niin Vini ihmetteli miten paljon minä ostankaan ruokaa :D

Mutta NYT (än-yy-tee) painun petiin, eihän näin pitkiä juttuja jaksa kukaan edes lukea. Edessäni on vielä yksi kokonainen ja toinen loppupäästä hieman vajaa lomapäivä, ja syvään huokaisen, kun kuulen auton kaartavan pihaan lauantai-iltana. Hyvästi hiljaisuus, hyvästi rauha ja siisteys, lähes askeettisuus, joka täällä on vallinnut muutaman viikon ajan. Hyvästi loma, nähdään jouluna!

Tylsä päivä

Melkein jo toivoisin, että loma olisi jo ohi. Olisipa ainakin jotain tekemistä taas! Äiti lähti aamulla kohti kotimaata, joten enää ei ole edes ketään, jolle valitella tylsyyttä. Voisinhan esim. reippailla tai tehdä tutkimusmatkoja kaupungille, mutta 35 asteen lämmössä se ei tosiaankaan houkuttele.

Aamulla juna-asemalla tapasin kuitenkin hauskan brittipariskunnan, hekin olivat matkalla Toulouseen. Heillä on täällä jossain lähikylässä remontoitu kesähuusholli, jonne toivovat joskus jäävänsä ihan pysyvästikin. Aloitin keskustelun sanomalla, että onpa mukavaa kuulla kieltä, jota oikeasti ymmärtääkin! :D En ole ennen ehkä tainnut puhuakaan englantia syntyperäisten kanssa, mutta kivaa ja varsin ymmärrettävää se oli, molemmin puolin. Suosittelin heillekin Montaubanin Ingres-näyttelyä ja junailua ilman lippua. Hyvä kiertoon!

Lähetin äidin siis aamulla matkaan, ja voisin oikeastaan kohta kysyä, onko hän päässyt jo perille Suomeen. Ikäviä lentouutisia kun kuulee joka päivä, tänäänkin Helsinki-Vantaan lentoasemalla joku oli kuollut, kun ambulanssi ei osannut tulla oikeaan paikkaan ajoissa, ja Pariisin Orlyssä kone syttyi palamaan ja ihmisiä loukkaantui. Asemalta palasin takaisin tyhjään kotiin, mutta onneksi jääkaappi ei ollut tyhjä. Join paljon kylmää vettä (siellä kun ei ollutkaan kylmä päivä, vaikka varauduin kahdella pitkähihaisella) ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin uudestaan ennen neljää, ja sen jälkeen olen kieriskellyt ja pyöriskellyt, lähinnä vertauskuvallisesti, ja miettinyt mitä tekisin! Olen katsonut puoli jaksoa C.S.I:tä, mutta sitten sekin keskeytyi kun jumahdin tietokoneelle. Pakkasin myös hyvin perusteellisesti yhtä synttärilahjaa, ja nyt se odottaa tuossa nurkassa ilman postimaksua vielä viikon tai kaksi, kunnes voin lähettää sen.

Jaaha, äitiltä tuli vastaus, hän on päässyt perille, samoin matkalaukku. Viimeksihän meillä oli hieman ongelmia sen laukun kanssa, ja se tuli vasta seuraavana päivänä.

Vini (se bulgarialainen vara-mummo), joka ystävystyi kovin äitini kanssa, kutsui meidät ensi kesänä Bulgariaan! Hänellä on asunto etelä-Bulgariassa, lähellä Kreikan rajaa, ja kieltämättä houkutteleva ehdotus on ilmaan heitetty. Ehdin jo tsekata lentolippujen hintoja, ja kaksi aikuista lentelisi Bulgariaan yhteensä reilulla kolmella sadalla, ei paha! Lontooseenkin pääsisi yksien ylinopeussakkojen summalla, aijai noita kotipuolen poikia!

Loppuun vielä kuva jättiläishämähäkistä, jonka tuhosimme keittiön takana olevasta "hämähäkkivessasta." Veitsenterän pidempi syrjä oli mitaltaan n. 7,5 cm pitkä, joten kyse ei ollutkaan ihan pikkuisesta hämä-hämähäkistä! Hyi.

Toulouse vs. Montauban

Montaubanin asemalla, aamutorilta ostetussa mekossa. Dix euros, pas mal!!

Mun läppäristä on irronnut t-kirjaimen napikka. Jäljellä on vain se tappi siellä läpän alla, ja ärsyttää kirjoittaa sillä, koska pitää aina tarkalleen osua juuri siihen keskelle, eikä vain sinne päin. Mulla on mennyt tänään myös hermot imurin kanssa, hakkasin sitä lattiaan koska se pitkä putki ei irronnut siitä. Sitten luovutin, ja tietysti se heti silloin suorastaan hujahti irti!!

Päästiin kuitenkin Tuluusiin silloin torstaina, kaikken lippusotkujen ja muiden jälkeen. Ranskassa on näköjään älyttömän helppoa kulkea pummilla junassa, meiltä ei ole vielä kukaan tarkastanut lippuja, vaikka olemme kulkeneet jo 3 kertaa junalla täällä. Aion siis pummia jatkossakin mahdollisimman usein, ihan vain periaatteesta niin typerän systeemin takia. Lippuja saa siis ostettua netistä tai asemalta. Jos ne ostaa netistä, täytyy ensin rekisteröityä, ja omistaa oikeanlainen luottokortti, tavallinen Visa Electron ei esimerkiksi kelpaa. Sitten kun liput on saatu elektronisesti maksettua, ne pitäisi kai vielä saada tulostettua koneelta, tai ehkä tiedot voi kirjoittaa paperille ylös, ja liput saisi noudettua aseman lipunmyynnistä tai asemalla olevasta automaatista. Castellin asemalla ei vain ole tällaista "junamaattia." Toulousessa yritimme saada sellaista toimimaan, mutta vaikka yritimme englanniksi ostaa lippuja, ei se onnistunut, ja menimme kärttyisinä jonottamaan tiskille.

Antikvariaatti, jossa ei olisi saanutkaan ottaa kuvia.

Samanlaisia ongelmia oli myös bussiasemalla, kun yritimme lähettää serkkuni seuralaisineen matkaan kohti Barcelonaa. Virkailija tiskin takana halusi välttämättä liput tulostettuna paperille, ja vaikka näimme siellä infotiskin takana monta tulostinta, kukaan ei halunnut auttaa meitä. Niinpä piti äkkiä juosta lähimpään hotelliin etsimään ystävällisempää henkilökuntaa, ja sieltä apu onneksi löytyi ja porukka pääsi jatkamaan matkaa. Barcelonassakin on kuulemma kuuma.

Minä ja äiti kiertelimme torstaipäivän siis Toulousessa, kun saatoimme ensin Barcelonanbussin matkaan. Kävimme parissa näyttelyssä, joista Centre de l'Affichen vanhojen mainosjulisteiden näyttely oli oikein mukava ja vaivaton. Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, mutta muistoksi kaikki saivat pääsylipun, jossa oli joku vanhoista mainoksista. Yhden huoneen seinillä oli isoja ja pienempiäkin julisteita, ja huoneen perällä pyöri 35 minuutin esitys, josta kaikki näkyivät selkeästi ja aikakausittain järjestyksessä. Siellä oli myynnissä myös monenhintaista ja -kokoista lipuskaa ja läpyskää, mutta tällä kertaa en sitten ostanutkaan mitään. Yhden Toulouse-Lautrecin ilmaiskortit kyllä nappasin mukaani!

Metrolla pääsi helposti kaupungin laidasta laitaan, ja niinpä päätimme vielä lähteä Châteu d'Eaun, eli vanhan vesitornin valokuvamuseoon. Näimme jossain mainoksen, joka minua kiinnosti, ja niinpä ihmettelimme hieman, kun pyöreän rakennuksen seinät olivat täynnä tissejä, pyllyjä ja vähän muutakin. Eivätkä ne edes olleet mitenkään hienoja kuvia, aivan kuin jonkun "hauskat intiimit" lomakuvat olisi laitettu kehyksiin ja seinälle. Kysyimme lipunmyyjältä että tässäkö nämä kaikki nyt sitten olivat, ja hän sanoi juu. (Tai oui.) Niinpä häivyimme, mutta näimme taas sen saman mainosjulisteen jossain kadunvarrella, ja päätimme lähteä takaisin etsimään sitä toista näyttelyä vielä puutarhasta, ja sieltä pihan perältä piilostahan se löytyi, toinen galleria. Ei sekään loppujen lopuksi kovin mahtava ollut, vain se mainokseen valittu kuva miellytti silmääni jonkun verran.

Le chat de Châteu d'Eau, vesitornin kissa. (Se oli ihan kesy ja rupesi ystäväkseni.)

Kävimme päivän aikana myös syömässä. Äidin pihvi oli kylmä ja minun karitsani muistutti kyllä aika paljon tavallista makkaraa, mutta oli niin nälkä, ettemme viitsineet valittaa. Paikka oli kivan näköinen kuitenkin! Kiertelimme putiikkeja ja vanhoja kirkkoja, mitä aina eteen sattuikin. Löysimme myös sen riippumaton! Emme juuri sitä liikettä, jota aiemmin netistä katselin, mutta toisen ja halvemman etnoputiikiin.

Päivä ei ollut onneksi ihan niin kuuma, muuten olisin väsynyt varmasti paljon aikaisemmin. Juna-asemalle päästyämme olin jo nimittäin melko kiukkuinen ja hyvin väsynyt. Yritin kirjoittaa postikortteja, mutta se oli kovin vaikeaa tyhjillä aivoilla. Juna kohti Bordeauxia ("pordoota") lähti kai 10-20 minuuttia myöhässä, mutta minä nukuin jo siinä vaiheessa. Olin nukkunut edellisenä yönä vain 3 tuntia, koska lähdimme Castellista jo seitsemän junalla aamulla.

Kuva ruokapaikastamme, kun odottelimme vielä ruokaa.

Eilen sitten lähdimme ex tempore retkelle Montaubaniin. Eeva ja Fred naapurista tulivat hakemaan polkupyöriään ja kypsiä vihanneksia. He olivat lähdössä Montaubaniin anoppilaan, ja Eeva ehdotti, että pääsemme kyydissä sinne jos haluamme. Ja kyllä aina päivä kaupungissa voittaa kotona köllimisen! (Sain myös siirrettyä huoneeni siivoamista taas yhdellä päivällä eteenpäin.) Montaubanissahan olimme käyneet jo aiemmin Milkan ja lasten kanssa, mutta silloin kiersimme käytännössä vain kaupungin keskimmäisen aukion ja vähän sen ympäristöä, sen mitä reilussa tunnissa ehdimme. Joten nyt kahdestaan meillä oli enemmän aikaa kierrellä ristiin rastiin. Osuimme Ingresin museolle, jota Eevakin oli suositellut, ja menimme tietysti sisään. Iloinen yllätys oli se, että pääsin opiskelijana ilmaiseksi, ja äiti puoleen hintaan (3,5 e) vilauttamalla opettaja-korttiaan. Ja mitä kaikkea me sillä hinnalla saimmekaan nähdä!! Ingresin museo on ensinnäkin vanha linna, siellä on 5 kerrosta. Katutasossa oli veistoksia, mm. yksi Auguste Rodinin muovaama pää, ja pimeässä takahuoneessa kaksi installaatiota, joista toisessa oli videopätkiä ihmisistä makaamassa alasti sängyillään selkä kameraan päin, kaikki samassa asennossa. Heitä kuvattiin muutaman minuutin ajan, ja jokainen käänsi hitaasti päänsä kohti kameraa, ja sitten takaisin. Jollain oli koira sängyllään, toisella hyppäsi kissa seuraksi.

Luulimme ensin, että näyttely loppui siihen, mutta päätimme kavuta portaita alas. Ihan alhaalta, -2-tasolta, löysimme gallialaisia esineitä, kidutuspenkin, ("banc de question") tykkejä, kivisiä pylväänpäitä ja paljon kaikenlaista vanhaa. Myös ympäristö oli hieno! Vanhat tulisijat ja suurensuuri halli olivat luontainen ympäristö Asterixin aikaisille esineille. Kerrosta ylempänä oli maalauksia ja piirroksia, varmaankin kiinalaisia posliiniastioita kaksi huoneellista, sekä perällä vielä mm. Delftin kaakelien kopioita. Seuraavaksi päätimme kiivetä ihan ylös, ja siellä meitä odotti Ingres et les modernes-näyttely!! Montaubanissa 1780 syntyny kuvataiteilija Jean-Auguste-Dominique Ingres on vaikuttanut moniin myöhempiin taiteilijoihin, ja hänen teoksiaan oli versioitu koko yläkerta täyteen. Oli teema ja sen variaatiot; maalauksia, valokuvia, Picassoa, rubikinkuutiota, palapelejä, videoita, veistoksia ja jonkinlainen kokoelma muovisia pikkulelujakin, ja ne kaikki esittivät jotain Ingresin teosta! Ne alakerran nakuvideot liittyivät kaikki tauluun Suuri Odaliski. Näyttely oli oikeasti hauska, naurahtelin ääneen useamman taideteoksen edessä! Muistoksi ostin Kylpijä-magneetin jääkaapin oveen. Minulla on jo kolmesta museosta taidemagneetteja!

Kylpijä, Ingres

Kylpijä, Stephane Lallemand

Monsieur Bertin,  Ingres, 1832

Monsieur Bertin, Gaël Davrinche, 2005

Näyttelystä saimme paljon energiaa, ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa keskustasta. Melkoisen kävelymatkan jälkeen osuimme paikkaan, josta sai kalaa, ja söimme siinä. Ruoka oli kuumaa, mutta melko hyvää. Ainakin se maistui paremmalta kuin miltä näytti. Vatsat kylläisinä haimme vielä kartat viereisestä office de tourismesta ja sen avulla löysimme tiemme juna-asemalle. Saimme odotella asemalla melkein tunnin ennen junan lähtöä, mutta minä ainakin olin taas ihan läkähtynyt. Eeva sanoi aamulla, että päivälle oli luvattu huonoa säätä, mutta minä käytin sateenvarjoa vain auringonpaahteen lieventämiseen. Junailimme ilman lippua 12 minuutin matkan kotiin, eikä kukaan tälläkään kertaa kysynyt mitään. Montaubanissa on asukkaita n. 53 000, ja sen juna-asemakin on aika iso, joten sieltä pääsisi vaikka Pariisiin! Saatan sittenkin junailla itseni sinne syyskuussa. Jos hyvin valitsee lippunsa, saattaa juna olla jopa halvempi. Ainakin se on ympäristöystävällisempi ja onhan junassa aina enemmän tunnelmaa kuin lentokenttien ruuhkissa ja turvatarkastuksissa. 

Ingres-kuvat täältä ja täältä.

Lomalla lomaillaan...

.. eikä esim. päivitetä blogia joka päivä, kun ei ole edes mitään  sanottavaa.

Muutamat viimepäivät olen ottanut ihan rennon lomailun kannalta. Serkkuni, hänen poikakaverinsa ja kaverinsa tulivat tänne perjantaina. He ovat ohikulkumatkalla, ja jatkavat huomenna kohti Barcelonaa ja sieltä vielä Pamplonaan jonkun tutun häihin, mutta ollaan me kaikkea ehditty tehdä! Ollaan käyty uimassa siellä Garonnen rannassa, Moissacin torilla, Emmauksissa ja supermarketeissa, kaikkialla mitä ollaan keksitty ja vähän muuallakin.. Ollaan syöty paljon ja hyvin, ja muut ovat muuttuneet kovin ruskeiksi viikon aikana, mutta minä vaan en, en vieläkään. Käsivarret ovat kyllä pisamista kirjavat, ja se näyttää oikeastaan aika likaiselta. (Yritin pestä!) Onnistuin polttamaan jalkani, kun selvitin niin keskittyneesti joesta löytyneen siiman solmuja, etten viitsinyt hieraista aurinkorasvaa kintuilleni.

Ja maailma se taas pienenee. Luulin, ettei minulla ole minkäänlaisia kytköksiä tänne Castelliin, mutta kun jututimme naapuriamme Eevaa, selvisi että Barcelonassa asuva pikkuserkkuni on hänen vanha luokkakaverinsa, ja he tuntevat toisensa siis melko hyvin! Ja Eeva tuntee siis muutenkin äitini serkun perheen sitä kautta. Ja kun Anna-serkku saapui uuden poikaystävänsä kanssa tänne, mietin jo juna-asemalla että miksi tuo naama on niin kovin tutun näköinen.. Nooh, sehän selvisi siinä vaiheessa kun ilmoitin kotipaikkakuntani.. Olemme tavanneet kesällä 2005 Ilosaarirockissa, kauan ennen kuin hän ja serkkuni tiesivät toisistaan yhtään mitään!! :D 

Oli ihanaa, kun talossa oli muitakin suomea puhuvia nuoria, pidimme hauskaa ja varmasti nautimme kaikki näistä päivistä. Mutta huomenna muut siis jatkavat matkaansa kohti Espanjaa, ja minä ja äiti lähdemme Toulouseen asti saatille. Aiomme viettää hauskan päivän kaupungissa, josta olen nähnyt vasta lentokentän ja joenrannan. Pitäisi tehdä vähän tutkimustyötä ja merkata karttaan niitä paikkoja, joissa haluan käydä.. Siellä olisi se riippumattokauppakin!! 

Ja juliste- ja postikorttimuseo.. Veikkaanpa, että löydän itselleni varmasti jotain kivaa sieltä! :) Junamme lähtee jo seitsemältä täältä Castellin asemalta, joten menemme varmaan aikaisin nukkumaan, jotta jaksamme aamulla herätä. Anna näköjään lataa nyt jo hieman akkuja, ja torkkuu sohvalla. Tänään onkin kyllä ollut taas inhottavan kuuma päivä, pyöräilimme uimaan, mutta oli pakko lähteä kotiin, kun missään ei ollut enää varjoa, ja vesikin joessa oli aika lämmintä.. 

Tutkin eilen tämän alueen ilmastoa, ja kylmempiä kelejä ei kannata ruveta vielä ihan ensi viikoksi odottelemaan. Syyskuussakin päivän ylin lämpötila on keskimäärin 24.9 astetta, ja lokakuussa 18.9... 

Äsken yritin ostaa junalippuja netin kautta huomista Toulousen retkeä varten, ja sanonpa että kyllä on hankalaa! Ensin pitää rekisteröityä jonnekin, ja sitten kun vihdoin löytää oikeat liput ja pääsee niitä maksamaan, niin vain pankkikortit kelpaa, eli ei mun Visa Electron. Ja sitten liput menee sähköpostiin, mutta sekään ei vielä kelpaa, vaan ne pitää saada vielä ulos jostain koneesta asemalla, eli on varmaan lähdettävä hyvissä ajoin sinne aamulla. Enkä edes tiedä onko tuolla meidän pikkuasemalla mitään lippukonetta. (Eipä taida olla, kun tarkistin..) Huuh. Ja kaikki on ranskaksi, missään ei sanaakaan mitään muita kieliä. No, joka tapauksessa näillä mennään, sanon että trop difficile pour moi, je suis un turiste saatana! Meiltä on viety rahat tililtä, ja tässä on siitä lappu joten mitä jos me nyt istuttais tässä Toulouseen asti? Sitäpaitsi, ne liput oli ihan törkeän kalliit. Jotain 60 km junalla, kaks ihmistä, toinen vieläpä nuorisoalennuksella ja 22 euroa! :|

Nyt pitää yrittää vielä saada tulostettua ne lippuset, tai muuten ollaan tehty kyllä aika paljon asioita ihan turhaan. Huomenna siis Toulouseen, jos luoja suo!

Pohjoisen tyttö

Olipa taas torstai ja toripäivä. Kun muut katselivat bikineitä ja hellemekkoja, me äidin kanssa pengoimme villapaitakasaa, ja teimme löytöjä! Minulle sininen, äidille vihreä. Ihanan kevyitä ja pehmeitä ja ohuita, täyttä kashmir-villa-polyesteri-elastaanisekoitetta!

Ja oli tänään vähän kylmempi päiväkin, ehkä noin kolme astetta tavallista "viileämpi." Äiti pesi ikkunoita, kun minä nukuin päänsärkypäiväunia, ja iltapäivällä katsoimme Amélien dvd:ltä. Ymmärsin jo aika paljon enemmän kuin viimeksi, sekä kieltä että paljon muutakin, pieniä yksityiskohtia. Torielämää, meloneja ja endiivejä. Ranskalaisista tunnelmista pääsin kuitenkin melko sujuvasti illan mittaan pohjoisempiin maisemiin, kun aloin taas uneksia villapaitakeleistä, pohjoisista maisemista ja Tromssasta ja Reykjavikistä! Viime yön surffailin nettiaalloilla, löysin 5000 opiskelija-asuntoa (no en ehkä ihan niin montaa, mutta kuitenkin, niitä siis on!) Oulusta ja se sai minut huojentumaan kovin.. :D Joo, saatan olla vähän ajoissa tämän kanssa, kun en ole vielä edes hakenut koko kouluun, mutta tykkään paljon suunnitella etukäteen.

Ikeasta aion sitten hankkia itselleni ihanan sinisen kirjahyllyn, ja siellä oli myös tosi kätevän näköisiä läppärisylejä! Sellaisia pusseja tai tyynyjä, joissa onkin sellainen pöytäpinta ja siihen saa läppärin näppärästi. Alapuolen pehmeä tyyny mukautuu sitten syliin eikä läppäri kuumota jalkoja. Juuri eilen olisin tarvinnut sellaisen kun datasin sängylläni ja hikoilin kuuma kone polvillani. Minulla ei ole minkäänlaista blogimoraalia, ihmisillä on nimet ja naamat ja mainostan ihan häpeilemättä tuotteita ja asioita, joista tykkään.

No, kuitenkin. Jossain elämäni varrella aion päästä vielä Islantiin, ja Norjasta sinne on varmaan halvinta lentää. (143 euroa Oslo-Reykjavik meno-paluu, tein vähän researchia!) Veljeni pääsee sinne jonkun koulureissun yhteydessä loppuvuodesta ja saatan ehkä siksi olla aika katkera. Kaikkihan nyt Ranskassa ovat käyneet, mutta ISLANTI!! Islanti. Sieltä tulee pelkkää hyvää, Björk ja Sigur Ros ja... öööh. No okei, kieltämättä kerran junassa tutustuin hauskaan tyyppiin, joka kertoi inhottavia juttuja Islannin kalapuikkotehtailta. (Tiedoksi vaan kyseiselle veljelle: Et saa joululahjaa jos en saa kivoja tuliaisia Islannista!!!! Et saa enää ikinä joululahjaa!! Äh, en keksi mitään hyvää keinoa millä voisin uhkailla.. Tulen heti kotiin ja teen elämästäsi vaikeaa ja syytän sinua taas kaikesta! HAH!!)

Joo. Kello lähestyy taas sellaisia lukemia, että on parasta sammuttaa kone ja kavuta sänkyyn. Näin kello yhden aikaan yöllä ulkona on vielä 22 astetta lämmintä. Kai se syksy joskus tulee..

Rasvainen tiistai

Tänään tapahtui mm. seuraavaa:

Posti ei tuonut  mitään, vaikka Helsingistä olisi pitänyt tulla hylkäyskirje. Netin mukaan en kuitenkaan päässyt lukemaan pohjoismaisiakaan kieliä, joten ovet ovat avoinna kohti uusia pettymyksiä! Oulu, täältä tullaan! Ja tämähän tarkoittaa myös sitten sitä, että lopetan pestini täällä Ranskassa juuri sopivasti ennen joulua (itseasiassa tasan 5 kuukauden päästä lennän taas), jotta voin rauhassa ja kunnolla keskittyä pääsykoelukemiseen. Tällä hetkellä odotan sitä aika innoissani. (En ehkä lukemista, mutta kotiin palaamista :P) Alkuhurma on jo laantunut, ja on helpompi nähdä mikä kaikki täällä on kurjaa, kun ei enää jaksa innostua siitä, mikä alkuun tuntui uudelta ja hienolta. Sitä paitsi olen jo aika kypsä näihin kuumiin keleihin, en ole koskaan ollut mikään hellekelien ystävä, ja täällä näitä Suomen kesälämpötiloja on jatkunut jo ainakin 3 kuukautta. Pohjois-Euroopan ilmastoon tottunut elimistöni alkaa jo vaatia kylmempää, nyt riittää!

Iltapäivällä ajeltiin mamman kanssa Emmaukseen. Emme löytäneet sieltä yhtään mitään, mikä on aika hyvä saavutus siihen tavaramäärään nähden. Sovittelimme muutamia villapaitoja, mutta jotenkin ei tehnyt mieli viedä niitä kotiin asti tällä kertaa. Ehkä ulkona vallinnut säätila (reilusti yli 30 eikä tuulenvirettä missään) vaikutti ostohaluihimme. Oli siellä kyllä yksi sellainen ruskea lasipurkki, joita vähän niin kuin keräilen. En kuitenkaan ostanut sitä, koska en muistanut minkä kokoisia minulla niitä jo on, mutta kotona huomasin, että keskikokoinen ruskea vielä puuttuu. Ruskeita minulla on vain pieni, ja tosi pieni. Nooh, jos se on siellä vielä ensi kerralla, niin ostan sen pois. Nuo purkit maksavat yleensä 60 senttiä kappale, ja ehkä sen takia minulle on niitä kertynyt jo kymmenen. Yhden tosin ostin Suomesta kirpparilta, sen kaikkein pikkuisimman ruskean, ja se maksoi 2.50 €. Se on aika selkeä hintatason erojen mittari Suomen ja Ranskan kirpparitavaralle.

Innoissani odottelen myös sitä, että saisin taas joskus oman (vuokra)keittiön, jonka hyllyt saan täyttää kauniilla ranskalaisilla lasipurkeillani. 8) Sitten on vain vielä keksittävä, mitä noihin kaikkiin purkkeihin säilön! Tällä hetkellä niissä on kolikoita, neuloja (joilla pistetään sormenpäähän reikä, että saadaan verensokeri mitattua) sekä kuitteja, junalippuja ja muita lappuja. Niin ja, onhan tässä vielä sekin haastava osuus, kuinka saadaan noin monta lasipurkkia ehjänä Suomeen! Ehkä laitan ne vain siihen samaan lastiin, joka vie kaikki mun huonekaluostoksetkin.. Krhöm.

Ruokakaupan kautta kotiin, syötiin lohta ja herkullisia oliiveja, jälkiruoaksi katsoin Frendien viimeiset jaksot, ja sitten ekstroja, gag reeli eli pieleen menneet kohtaukset naurattivat varmasti enemmän kuin sarja, vaikka on sekin älyttömän hyvä!! Ja miten paljon työtä ja organisointia yhden jakson purkittaminen vaatii! Olisi siistiä värkätä telkkaria tai oma elokuva, mutta mulla ei koskaan voisi pysyä niin monet langat käsissä yhtäaikaa. Paitsi jos otetaan juttu ihan kirjaimellisesti, ja kutoisin vaikkapa villapaitaa kirjoneuleella, niin se kyllä onnistuisi.

Illalla lähdin vielä lenkille, kun oli vielä valoisaa. Halusin kiertää tuolta maaseudun kautta, kaupungin ulkopuolelta, eikä siellä ole katuvaloja. Siinä tepsutellessani huomasin, että taivaanrannassa salamoi aika vilkkaasti, mutta jyrinää ei kuitenkaan kuulunut, joten ajattelin ukkosen olevan vielä kaukana. Eilen illalla se meni tästä ohi, eikä kunnolla edes alkanut, joten arvelin nytkin käyvän niin. Taivas kuitenkin tummeni jatkuvasti, ja välkehti yhä tiheämmin, ja pian alkoi se jyrinäkin. Olin jo kotiin johtavan suoran päässä, (valitettavasti se on ainakin kilometrin mittainen) kun taivas aukeni ja noin kolmessa sekunnissa kastuin läpimäräksi. Se oli aika hauskaa, yhtään ihmistä ei ollut missään, paitsi se yksi poika, joka juoksi juuri sisälle. Vettä oli kaikkialla, ja koko ajan tuli lisää. Tuntui ihan tyhmältä yrittää väistellä lätäköitä ja lammikoita, kun jalat oli jo ihan märät. Ja kun pääsin vihdoin kotiin, piti ensin pyyhkiä enimmät vedet pois, ennen kuin pääsin suihkuun. Mutta nyt olen kuitenkin jo enimmäkseen kuiva, ja voin kai kääriytyä peiton alle hyttysiä pakoon. Mulle tulee niistä IHAN kamalat paukamat ja niitä on joka aamu ilmestynyt lisää. Eikä allergialääke ja hydrokortisoonikaan auta, pöhh.

Lomarytmi

Lomarytmi on sellainen, että aamulla nukutaan siihen asti, kun posti kolahtaa luukusta alas. Se on välillä aika vaikeaa, nukkua jopa puoli kymmeneenkin asti. Tänään posti toi yhden synttäripaketin ja kirjeen. Mulla on nyt niin paljon salmiakkia varastossa, että saan varmasti jonkun yliannostuksen jos saan ne kaikki syötyä ennen joulua.. Hyh. Mutta! Lomarytmi jatkuu aamupäivätouhuilla. Niitä voivat olla esimerkiksi ankkojen syöttäminen kanaalilla (tänään), tai käynti naapurikaupungin torilla ja nähtävyyksissä (eilen). Sitten kello lähestyykin jo puoltapäivää, ja on pakko paeta sisään, ellei halua päästä hengestään. Tämän tyhjän ajan ennen ruokailua täyttää Frendit.  Minulla on tosin enää vain pari levyllistä katsomatta kymppikautta, mutta sen jälkeen voinkin katsoa vaikka Rimakauhua ja Rakkautta, joita minulla on mukana muutama jakso.

Iltapäivällä syödään, ja sen jälkeen katsotaan lisää telkkaria, kunnes sammutaan tv:n ääreen. Herätä kannattaa vielä yöksi, että saa taas aamulla nukuttua pitkään. Ja muutenkin, yöllä on viileämpää ja mukavampaa... istua koneella? Kunto-ohjelmassakin on vain kolme lenkkiä viikossa, ja ne täytyy yleensä suorittaa myös ilta-aikaan, koska päivällä on yksinkertaisesti vain liian kuuma. Nytkin, kun kello lähenee yhtätoista, ulkona on 26 astetta lämmintä. Mutta näin iltaisin se ei tunnu niin kamalalta, koska aurinko ei sentään paista ja kärvennä valkoista nahkaani.

Nyt vähän kuvia eiliseltä Moissacin kulttuuriretkeltä, ja tämän aamun ankkakokemukselta.

Moissacissa on  1400-luvulta peräisin oleva luostari, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, sillä se on yksi Santiage de Compostelan pyhiinvaellusreitin etapeista.

Luostarin kirkossa on mm. tämä Maria Magdaleenaa esittävä veistos, joka kieltämättä muistuttaa jotain toista sinisiin pukeutuvaa lettipäätä.

And who might that be?! Moissacin torilla  myydään perinteisiä ranskalaisia tuotteita, kuten intiaanien  unisieppareita ja eteläamerikkalaista panhuilumusiikkia.

Moissac on  paljon sievempi kaupunki, kuin meidän oma Castel. Eräässäkin talossa oli oma pieni torni!!  Viehättävää!

Tämä on pyhän Jaakobin tai Jacquesin tai jonkun kirkko, kun taas se luostari on pyhitetty Pietarille. Meidän kaupungissa on vain yksi haiseva kirkko, johon en ole viitsinyt mennä vielä edes sisälle, ja sitten se toinen kivimöhkäle.

Tässä kuvassa tapahtuu paljon! Tuo ankka juuri hyppäsi tuohon, ja äiti yrittää piilotella lyhtypylvään takana.

Huomenna (no, oikeastaan tänään) pitäisi tulla Helsingin yliopiston valintatulokset.. Tässä jo odottelen, jos joku automaattipäivitys näyttäisi ne jo yöaikaan, mutta joudun varmaan odottelemaan ihan aamuun asti, joten paras kai mennä nukkumaan. Lisää vieraita tänne saapuu perjantaina, jolloin serkkuni kavereineen piipahtaa kylään! Jeeeee ja jippii! Ranska kuittaa!