Marseille

Noniin, nyt on Marseille nähty. Ja taatusti koko kaupunki! Perjantai-iltana ajeltiin perille, ja ilokseni minulle kerrottiin että yöpaikkamme sijaitsee Le panierin korttelissa, siinä vanhimmassa, jonka halusinkin nähdä. Matka kesti noin 5 tuntia, ei paha. Olen tottunut istuskelemaan vähän pitempiäkin reissuja, mutta kieltämättä takapenkillä ei ollut mitenkään kauhean ergonomista, kun piti jakaa pieni tila Eltsun turvaistuimen ja Milkan kanssa. Mutta onneksi maisemat olivat hienot! Ja illan tummetessakin näkyi vielä maaston muodot, kun täysikuu killitti suurena taivaalla. Kuu ei ole koskaan näyttänyt niin isolta!

Sehän on aina vain semmoinen pieni läntti taivaalla. Carcassonnen keskiaikaiset linnoitukset näkyivät hienosti moottoritielle, niistä en saanut kuvaa, mutta jostain toisesta linnasta kylläkin. Carcassonne näytti kyllä niin hienolta ja historialliselta, että sielläkin on päästävä joskus käymään. Perillä Marseillessa meidät vastaanotti upea näkymä öisestä vanhasta satamasta. Laatikoihin pakatussa kämpässä vielä istuttiin ja syötiin vähän iltapalaa, ja lopulta painuttiin kuka minnekin nurkkaan nukkumaan. Minä sain nukkua parvella, ja vähän hirvitti putoanko sieltä alas, koska toisella puolella ei ollut minkäänlaista kaidetta!! Vain valkoista puuvillakangasta näkösuojana, eikä sekään ollut alareunastaan missään kiinni!

En pudonnut, vaan tulin aamulla alas tikkaita pitkin (tosin nekin tuntuivat aika turvattomilta, en yhtään ihmettele miksi esikoistaan odottavat halusivat muuttaa sieltä pois) ja pakenin kaupungille. Ensimmäisenä poikkesin... tietysti saippuakauppaan! Mutta en ostanut vielä mitään, koska päivä oli niin alussa ja halusin nähdä kaupungin tarjonnan. Sitäpaitsi ensin minun oli löydettävä tieni turistitoimistolle päästäkseni kartalle. Tiesin suunnilleen missä olin, ja kaikkialle näkyvä Notre Dame de la Gardeen halusin mennä, mutta ilman karttaa en silti viitsinyt lähteä yhtään mihinkään. Niinpä kysyin satamassa karttaa pitelevältä turistin näköiseltä pariskunnalta, saanko vilkaista heidän karttaansa, mutta sainkin itselleni ylimääräisen saksankielisen kartan! Ei hätää! Ja seuraavat ihmiset tarjosivat minulle Jeesuksen sanaa sydämeen, mutta sanoin ei kiitos en tarvitse ja ehkä vähän huijasinkin, mutta molemmille jäi hyvä mieli ja minulle lisäksi tieto, että bussi numero 60 vie suoraan kirkolle!

Kukkulalla Notre Dame de la Garde, etualalla le Vieux Port

Ensin halusin kuitenkin katsoa mitä löydän sataman lähikaduilta. Löysin kaikenlaista. Muodin museoonkin poikkesin, mutta se ei kyllä ollut kovin vaikuttava paikka. Siellä oli jonkun tyypin (en jaksa etsiä nimeä pääsylipusta) tekemää muotia. Lähinnä minulle tuli mieleen askartelu ja tuunaus ja meidän koulutyöt, sori vaan :D Noh, katsokaa itse. 

Hattuja

Aikani kierreltyäni kauppoja ja putiikkeja päätin suunnata sinne bussipysäkille ja basilikalle. Bussi kiikutti kapeita katuja pitkin minut ja monet muut aivan ylös asti, kirkon juurelle! Ja kylläpä sieltä aukesi mahtavat näkymät!! Koko kaupunki oli näkyvissä, ja koska sää oli kirkas, monet yksityiskohdatkin näkyivät ihan selvästi varmasti kymmenien kilometrien päästä! Toisella puolella oli meri ja Ifin vankilasaari ja se toinen, isompi saari. Olin juuri näpsäisemässä kuvaa siitä kirkosta vihdoin lähietäisyydeltä, joten voitte arvata miten minua v-ärsytti, kun kameran akku villkui tyhjänä!!! Latasin sen vasta edellisenä päivänä, jotta varmasti saisin paljon kuvia otettua, joten luulin tietysti että akku vetelee viimeisiään, kun noin äkkiä simahti. Meinasin jo kysyä muilta saman kameramerkin omistajilta akkua hetkeksi lainaan, mutta onneksi kokeilin ensin laittaa akun uudestaan paikoilleen. Ehkä siinä oli sitten vain joku kosketushäiriö, koska se toimi koko loppuajan hyvin.

Notre Dame de la Garde

Keskellä Châteu d'If ja vankila.

Notre Dame oli vaikuttava myös sisältä! Tuli vähän joulu mieleen.

Kirkolla ja huipulla vietin aikaa varmaan yli tunnin. Kirjoitin ja laitoin kortit postiin. Ne olin ostanut jo aiemmin, eikä niissä ollut mitään hengellistä, mutta ehkä postileimoissa on joku pyhä henkäys korttien maallisia viestejä tasapainoittamaan. Marseillessa tuuli paljon. Luulin ensin että se on aina näin tuulinen kaupunki, mutta myöhemmin minulle kerrottiin että se olikin ihan poikkeuksellista. Kaupunkilaiset eivät vain valita pitkän hellejakson jälkeen. Mummoilla ja lapsilla oli vaikeuksia pysyä pystyssä kovan puuskan yllättäessä, ja tukkani sai myös aikamoisen ryöpytyksen!! Niitä takkuja selviteltiinkin jokunen hetki!

Lopulta laskeuduin kuitenkin bussilla alas takaisin satamaan, ja kiertelin ja kaartelin taas pitkin katuja. Löysin torin, jossa myytiin monenlaisia paikallisia tuotteita, mm. sitä saippuaa. Ostin aika monta erilaista tuoksua, kun en osannut valita! Torin jälkeen huomasinkin sitten olevani leveällä kauppakadulla, ja näin tutut punaiset kirjaimet kutsumassa ruotsalaiseen vaatejättiin! Koko päivän olin onnistunut välttelemään ostamista mielessäni periaate, ettei kaikkea tarvitse ostaa ja omistaa, on hauska vain katsella mitä kaikkea maailmassa on. Mutta...! Yhtäkkiä huomasin tarvitsevani uusia sukkia (sellaisia varrettomia olen kaivannut oikeastaan koko kesän, joten ne on hyvä ostaa nyt syksyllä), hiusklipsejä (vain tietynlaiset on hyviä), uuden huivin (no se tuli kyllä välittömästi käyttöön), vihreää akryylimaalia (se oli sympatiaostos, taidetarvikeliike oli ollut pystyssä vuodesta 1830 asti ja sen "fermeture definitive" koittaa syyskuun lopussa, joten pakkohan minun oli jotenkin sitä kannattaa!), baskerin (Ranskan kansallispäähine!) ja uuden topin (se oli alennuksessa ja vain 4 euroa..) ..... No joo. Väsyneenä ei saisi päästää itseään kauppakadulle. Siellä oli myös monta ihanaa lastenvaateliikettä, mutta en tiennyt onko sukulaislapsilla millekään tarvetta, joten jätin kaiken kauppaan ja katselin vain. (Mutta jos eräät äidit ja isät tuntevat, että tädin kultanupuilta puuttuu ehdottomasti jotain, niin vihjaiskaa, Pariisi on vielä kokematta!!)

Tällä ostoshysteriakadulla ollessani huomasin, että aamulla mieleen painamani kirkontorni-maamerkki oli ihan vieressä. Olin siis takaisin siellä mistä olin aamulla lähtenyt liikkeelle! Poikkesin vielä uudestaan siihen samaan saippuakauppaan, ja kiipesin portaita ja jyrkkiä mäkiä ylös ylös ylös, aina Rue de Refugelle asti.

Tästä lähdin aamulla liikkeelle ja siihen iltapäivällä palasin.

Milka oli tyhjentyneessä asunnossa vahtimassa Eliaksen päiväunta, ja minä pääsin rättiväsyneenä Ikean purkutuomiota ja roskalaavaa odottavalle sohvalle hetkeksi istahtamaan ja syömään pitsaa ja jogurttia. Olin ihan väsynyt ja olisin vain halunnut painaa pääni tyynyyn ja uinahtaa, mutta pian Elias heräsi ja kohta kaikki muutkin tulivat takaisin uudelta asunnolta, ja sitten piti lähteä vielä ravintolaan syömään! Niinpä vaihdoin puhtaat uudet sukat jalkaan, laitoin huivin kaulaan, tuulen tuivertamat takkuiset hiukset klipseillä nutturalle ja piiloon baskerin alle ja otin kaiken ylimääräisen laukusta pois, ja niin sitä taas mentiin. Ensin pysähdyimme lasillisille johonkin katukahvilaan (sanotaanko niitä bistroiksi?) ja sain tietysti näköalapaikan: Notre Dame de la Garde ilta-auringon valossa ei näyttänyt yhtään huonolta, vaikka sitä oli katsellutkin melkein koko päivän. Tuulinen sää jatkui, joten emme jääneet sen armoille, vaan lähdimme etsimään suojaisampaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyi satamakadulta, saippuakaupan ja kiinalaisen ravintolan välistä. Halusin kalaa, koska oltiin sentään Välimeren rannalla, ja lohipasta, Pâtes au saumon, vaikutti parhaimmalta vaihtoehdolta. Se olikin oikein hyvää! Jälkkäritoive fondant chocolat oli päässyt loppumaan, joten vaihdoimme ne créme brûléiksi. Se on Chrisun lempijäkiruoka, joten pettymys hänen naamallaan oli selvästi nähtävissä, kun kreembryleen tunnusomainen raksahteleva karamellisoitu pinta ei raksahtanutkaan! Edellisen kerran kun tilasin tämän jälkiruoan, sokeripinta raksahteli mainiosti, mutta itse vanukas ei ollut kovin hyvää, joten nyt ollaan 1-1 tilanteessa; Marseillen kermavanukas oli herkkua. Elias flirttaili naapuripöydän tytölle koko illan, ja he vaihtoivat muutaman tanssiliikkeenkin illan edetessä viereisestä paikasta kantautuvan musiikin tahdissa. Ja koko ajan se sama kirkko oli näkyvissä, nyt iltavalaistuksessa.

Seuraavalle päivälle jäi tehtäväksi hoitaa muutto loppuun, ja lähteä ajoissa kotia kohti. Olisi huvittanut lähteä vielä käppäilemään Le panierille ottamaan lisää valokuvia, mutta enpä saanut kuitenkaan lähdetyksi. Ikean sohva meni kappaleiksi, jääkaappi syötiin lähes tyhjäksi ja puoli kolmen maissa pakkaannuimme autoon ja vilkutimme hyvästit Pauliinalle ja Andrés'lle. Nukuin taas varmaan puolet matkasta, ja Carcassonnen jälkeen luin Supernaiivia korvatulpat korvissa, kunnes olimme Castellin tietullilla ja melkein siis jo kotona. Aino ei ollut vielä kotiutunut synttäriretkeltään, mutta tuli pian Salouan kanssa. Heilläkin oli ollut kai mukava viikonloppu Toulousessa: Tao-pojan synttäripiknikillä oli ollut 15 lasta! Huh huh. Aino sai luvan jäädä kotiin huomenna, mutta muuten on taas ihan tavallinen päivä.