Surkuhupaisa Pariisi

P***a reissu, mutta tulipa tehtyä! :D No ei vaan, reissu oli enimmäkseen onnistunut, vaikka vähän ikäviä sattumuksia tuli matkan varrella vastaan. Puran reissun nyt päivä kerrallaan läpi, ehkä se on niin helpointa.

Perjantai Kello 7 junaan, Montaubanissa vaihto, Pariisissa klo 13.39. Matkan varrella nukuin, söin eväitä ja näin hienoja maisemia. Valitettavasti ne hienoimmat näyt oli siellä alkupäässä, jolloin vielä nukutti paljon, mutta aina silmiä raottaessa näin tyrmääviä maisemia, sumuisia jokia ja linnoja. Kaverini Heta oli vastassa Gare d'Austerlitzillä, ja sieltä metroilimme La Défenselle, uudelle bisnesalueelle. Ei siitä kyllä ihan heti Pariisi mieleen tullutkaan, ennemmin joku New York ja kiireiset salkkuihmiset. Heitimme kamat kämpälle, Heta lähti kouluun iltapäiväksi ja minä ostoskeskukseen, sen kauemmas en sinä iltana päässytkään. Melkein jouduin houkutuksien valtaan ja unohdin oppini, ettei kaikkea tarvitse omistaa. Ostin sukkahousut puodista, josta sai kaikenlaisia sukkahousuja; sarjakuvakuvioituja, tiikerinraitaisia, leppäkerttuja ja mansikoita, ja ihan kaikissa väreissä! Illalla alkoi kuitenkin kaduttaa, ja kävin vaihtamassa ostamani kirjavat sukkahousut violetteihin yksivärisiin seuraavana päivänä, tuleepahan ainakin käytettyä.

Näkymä La Défenselle Grande Archen portailta. Pikkuriikkinen Riemukaari näkyy jossain tuolla!

Kahdeksalta emäntäni pääsi koulusta, ja palasimme kämpälle. Siellä tapasimme myös alueen kaksi muuta suomalaista vaihtaria, joista toinen näytti taas niin tutulta, että epäilin tällä kertaa heti jotain. Maailma se vain pienenee!! Jossain jatkoilla ollaan törmätty Savonlinnassa ja yhteisiä tuttuja löytyi heti kourallinen! Vietimme oikein hauskan ja perinteisen suomalaisen opiskelija-illan korttia pelaten ja virvokkeita nauttien.

Lauantai Aamulla lähdimme liikenteeseen, ensimmäinen pysäkki oli La Défensen ostoskeskus Les Quatre Temps, jonne palautin ne sukkahousut, ja muutenkin vähän vielä kierreltiin siellä. Sen jälkeen suuntasimme Montmartrelle, päämääränämme Salvador Dalín museo.Siinäpä vasta hauska viiksimies, näyttelykin oli hyvä, ja myyntisalissa oli vielä monta alkuperäisteosta vailla omistajaa. Minua kiinnosti pitkäkoipista sarvikuonoa esittävä pronssiveistos, mutta jouduin jättämään sen valitettavasti mukavan ja puheliaan myyntiherran hoivaan, koska lompakossani ei ollut ihan 400 000 euroa. Ostin kuitenkin magneetin kolmella eurolla jääkaapin oveen (vaikka se ei ollut ihan aito Dali).

Chat noir de Montmartre

Kuvataide-annoksen jälkeen uimme turistimeren läpi Sacre Coeur-kirkolle ja sen ohi alas, Amélie-elokuvan kuvauspaikkoja ihastellen. Ihmisiä oli keräänynyt lämpimänä päivänä paljon vihreälle rinteelle ottamaan kesän viime säteet talteen iholle. Hyi. Sitten meille taisi tulla nälkä, ja nappasimme täytetyt patongit jostain kojusta mukaan.

Seuraavaksi ajelimme metrolla kohti vilkkaita kauppakatuja, ja Rue de Rivolin Bershka oli kyllä semmoinen sirkus että huh huh! Kaaos! Vaatteet ja kengät olivat ihan hujan hajan, heitelty pitkin hyllyjä ja lattioita miten sattuu, väkeä oli varmasti yli turvasuositusten, ja kaikki tungeksivat eteen ja taakse. Todella ahdistavaa. Kokeilin parit housut jalkaani, ja toiset olivat oikeastaan aika hyvät, mutta en halunnut ostaa niitä sellaisesta paikasta. Sitä paitsi etsin mustia housuja, ja ne olivat ruskeat.. Enpä tosiaan haluaisi olla siellä töissä, kaupan siivoaminen seuraavaksi aamuksi takaisin paraatikuntoon kesti varmasti melkoisen tovin. Rytkykauppojen jälkeen mieli alkoi tehdä jäätelöä, ja löysimmekin kivan paikan hetken kiertelyn jälkeen. Yaourt-framboise ja chocolat avec orange et cannelle, njam njam. Jätskitauon jälkeen taisimme lähteä joelle päin, ja siellä vihdoin näin Eiffelin tornin, joka oli pysytellyt visusti piilossa minulta kokonaisen vuorokauden! Auringon laskiessa se olikin aika upea näky. Pont Neufillä istuskeltiin vielä hetki ja todettiin, että ollaan aika väsyneitä. Metroilimme siis vielä ruokakaupan kautta kotiin. Jossain olisi ollut opiskelijaporukan tuparibileet, mutta väsymys voitti ja niin jäimme kotiin nukkumaan.

Sunnuntai Sunnuntaina kiertelinkin kaupunkia yksin koko päivän. Aloitin päiväni metromatkalla kohti Eiffeliä, tarkoituksenani valloittaa sen huippu vihdoin, mutta jostain syystä olin niin uupunut kaikkeen ja kaikesta, että pelkkä ajatus jonottamisesta lannisti minut.

Hengailin kuitenkin Trocaderolla jonkun aikaa ja katselin hääkuviaan ottavaa seuruetta, mini-eiffeleitä kilisteleviä matkamuistomyyjiä ja monenmaalaisia ihmisiä. Söin patongin, oli kauhea nälkä. Pariisissa on myös hyvin paljon sellaisia katupiirtäjiä, jotka tallentavat kynällä turistien kasvonpiirteitä paperille maksua vastaan, ja yksi tällainen sai minutkin puhuttua ympäri. Sain kuvan puoleen hintaan (vain 20 euroa), kun hän halusi piirtää minut ja erikoiset hiukseni. (Jotka olin avannut, koska ne olivat ihan märät vielä suihkun jäljiltä..) En nyt tiedä tuliko siitä nyt niin minun näköiseni, mutta oli ihan kiva jutella piirtäjän kanssa niitänäitä. Hän oli 23-vuotias poika Bangladeshista, ja opetti minulle pari sanaa bangladeshiakin mutta ne olen kyllä jo kerennyt unohtaa ihan kokonaan. Mitä kuuluu ja kiitos hyvää oli jotain okslahsäfäkhää ja kalshshdfsuu, tai sinne päin. Muotokuva laukussani lähdin sitten kohti Notre Damea, odotin innolla Shakespearen kirjakaupan näkemistä!

Oli kivaa olla "tutuilla kulmilla", lukiossa tehdyn retken aikana pyörimme aika paljon siellä Notre Damen luona, ja tiesin jo vähän mitä seuraavan kulman takaa paljastuu. Ostin toisen patongin, koska minulla oli vieläkin nälkä, ja kohtasin ainoat muut suomalaisturistit reissun aikana, pieni poika sanoi hyvin kovaan ääneen luultavasti isoisälleen, että ÄLÄ OHITTELE!! Hekin jonottivat kai ruokaa jostain toisesta kojusta.

Shakespearen kirjakauppa oli ihana. Edellisen kerran jälkeen se oli vähän "laajentunut", nurkkia oli siivottu ja järjestelty ja yläkertaan oli tehty tilaa lukusaleiksi. Joka paikassa seinät olivat lattiasta kattoon asti täynnä kirjoja, ihan kaikkialla. Nurkkia oli monta, ja jokaisen takana oli lisää kirjoja. Ostin runokirjan, josta Cats-musikaali on saanut alkunsa, ja pari sievää postikorttia. Shakespearen kaupassa on kyllä niin omanlainen tunnelmansa, ettei sitä voi oikein kuvailla. Se on niin kuin levähdyspaikka keskellä kaikkea sitä vilinää. Paikka on ihan tukossa ja täynnä niitä kirjoja, mutta silti se tuntuu rauhalliselta ja pysähtyneeltä. Ehkä koska kirjat on hiljaa.

Shakespearen hiljaisuuden jälkeen kävelin, ja otin kuvia. Kävelin Notre Damelle, sieltä ristiin rastiin milloin minnekin, joen vasenta laitaa kohti Louvrea, kaikkien monien matkamuistoja ja postikortteja myyvien rantakojujen ohi, enkä yhdestäkään ostanut mitään. Magneetit oli aika söpöjä, mutta jotenkin olin jo kyllästynyt niihin kaikkiin kuviin jo, samoin postikortteihin. Kaikissa niissä on niitä samoja vanhoja absintti- ja saippuamainoksia, tai mustavalkoisia lapsia tai autoja tai hevosia tai polkupyöriä, taustalla Eiffel, riemukaari, Notre Dame tai tavallinen pariisilainen katunäkymä.

Jatkoin siis kävelemistä, ja kohta huomasin jonottavani sinne Louvren lasipyramidiin! Olin edelleen uupunut, enkä jaksanut perehtyä näyttelytarjontaan, mutta kävin toki vessassa ja ostin postikortteja, joissa yhdessäkään ei ollut mitään pariisilaista, eikä kovin ranskalaisia asioita muutenkaan. Siellä maan alla oli myös mm. Espritin liike ja Virgin megastore, kauppa jossa myydään musiikkia, elokuvia, kirjoja, toimistotarvikkeita ja kaikkea oheistavaraa. Virginistä lähti mukaan kaksi hyvää kirjoituskynää, ja niihin olen kyllä todella tyytyväinen! Sitten kiipesin takaisin maanpinnalle, istuin puistossa puun alla ja kirjoitin uudella kynälläni parit kortit ja katselin ja kuuntelin muita. Tuilerien puutarha oli täynnä auringosta nauttivia ihmisiä, siis ihan pullollaan! Kaupungin vihreät aurinkotuolit näyttivät aika mukavilta, ja ihmettelin miksei kukaan vie niitä kotiinsa.. Kai ne sitten ymmärtää sen yhteisen hyvän päälle, pariisilaiset.

Puistosta jatkoin yhä kävelyä, kohti Riemukaarta. Champs Élyséen varrella poikkesin Disney-kauppaankin sisälle asti, mutta sen verran kaikki se muovi ja keinokuitu hirvitti että käännyin äkkiä pois! Viimeiset postikortit ostin jostain kojusta, semmoisia kivoja naivistisia, mutta en enää muista sitä taiteilijaa.. Kortteja olisin voinut lähettää vaikka miljoona, mutta en jaksanut ostaa enää kortteja enkä merkkejä, mutta ainakin ajattelin monia osoitekirjaa selaillessani. :)

Kadun päässä, suuren liikenneympyrän vieressä mukava floridalaispariskunta tarjoutui vaihtamaan valokuvausapua, ja sain siis kerrankin itsestäni kuvan joka on otettu kauempaa kuin käsivarren mitan päästä, hip hei! Käväisin vielä Riemukaaren alla katsomassa tuntemattoman sotilaan ikuista liekkiä, mutta en jaksanut lähteä taaskaan kipuamaan mihinkään ylös. Sielläkin me käytiin viime kerralla... ehkä olisi tosiaan korkea aika kehittää jo ne valokuvat!

Riemukaarelta näkee La Défensen "uudelle riemukaarelle" le Grande Archelle, jonka lähellä Heta siis asustaa, ja sitä kohti tallustin. Jaksoin kävellä Porte Maillotin metroasemalle asti, mutta sen jälkeen luovutin ja annoin jalkojeni levätä neljä pysäkinväliä. Kotiin pääsin ja hengähdin hetken aikaa, pyyhin kengät pölystä ja hieroin väsyneitä jalkojani, mutta sitten taas mentiin! Lähdimme etsimään kahvipaikkaa Montparnassen alueelta, Erika-vaihtari mukanamme. Ja tässä sattui matkani ikävä kömmähdys: heitin metrolipun roskiin päästyäni porteista läpi, koska luulin sen olevan tarpeeton. Vaan toisinpa oli, kun etsimme ulospääsyä linjan toisessa päässä, olivat metropirkot vahdissa ja tarkastivat kaikkien liput! Turhapa siinä oli enää selitellä, että lippu on roskissa ja on mulla näitä leimaamattomia vaikka kuinka, valitin ja urputin, etten tiennyt ettei lippuja saa heittää roskiin kesken matkan, ja miksi missään ei kerrota, ei ole isoja tauluja eikä lipuissakaan lue, olen vain turisti enkä halua roskata luontoa ja plaaplaaplaa. Sinne meni 25 euroa, roskiin. Onneksi en ostanut mitään tuliaisia kellekään. Sekin vielä harmittaa että oli rahaa lompakossa riittävästi sakkoon, olisin voinut antaa vaikka väärän osoitteen jos oisin saanut kirjallisen maksukuitin tai jonkun.. Mutta myöhäistä se on nyt, vaikka silloin se kismitti melkoisesti ja pilasi melkein koko siihen asti onnistuneen päiväni! Kiertelyn ja kaartelun jälkeen löysimme vihdoin paikan, jossa hörppäsimme kaakaot, pummasimme tupakkaa naapuripöydän kivoilta pojilta ja höpöttelimme superflirtin tarjoilijan kanssa mukavia. Mutta yhtä varmasti kuin chocolat viennoise loppui kupin pohjalta, päättyi iltamme kaupungilla, ja taas oli aika metroilla kotiin. Ja tällä kertaa pistin lipun varmaan talteen taskuuni, mutta eipä sitä nyt enää kukaan halunnut tarkistaa.

Maanantai Aamulla heräsin aikaisin, koska olin sopinut tapaamisen puoli kymmeneksi Montparnassen asemalle Vantun kanssa. Vanttu on tätini ystävä lapsuuden kesistä asti, ja hän tuntee paljon muitakin sukulaisiani, ja muistaa juttuja isäni lapsuudesta, joten oli todella hauskaa kuulla miltä se näytti jonkun ulkopuolisen näkökulmasta. Puhua pälpätimmekin aika paljon, samalla kun ajelimme pitkin poikin Pariisin katuja. Kaupunki näytti taas ihan erilaiselta, sillä Vanttu tuntee Pariisin suomalaisen puolen. Piipahdimme suomalaisia tuotteita myyvässä Kiva-kaupassa, ja kävimme Suomi-instituutin ovella kolkuttelemassa, mutta se on maanantaisin suljettu. Montmartrella söimme aamiaista ja kiertelimme selvästi väljemmillä kaduilla kuin viikonloppuna. Matkalla takaisin asemalle poikkesimme Luxembourgin puistossa. Tehokas aamupäivä päättyi junan odotteluun asemalla, ja kello 14.10 istuinkin jo melkein täpötäydessä junassa matkalla kohti Bordeauxta.

Minulla kävi kyllä hyvä tuuri paikkojen kanssa tällä reissulla. Tulomatkalla viereeni ei tullut ketään, ja nyt vieressäni istunut setä vaihtoi paikkaansa kaverinsa lähelle muutaman rivin eteenpäin, joten sain olla aivan rauhassa ja nukuin makeasti. Maisemat olivat taas upeita, mutta Bordeauxta lähestyessä aloin huolestua, koska juna näytti olevan myöhässä, ja vaihtoaikaa oli ennestäänkin vain muutama minuutti. Ranskassa oikea raide ilmoitetaan vasta vähän ennen junan lähtöä, joten konduktöörit junassa eivät tiedä niitä etukäteen. Arvelin, että junan on odotettava myöhässä olevaa TGV:tä, mutta eihän sitä koskaan tiedä kauanko ne asemalla venailee, joten aika lailla juoksujalkaa menin asemalaiturilla! Etenin niin vauhdilla, että yhtäkkiä huomasin istuvani maassa portaiden alapäässä. Kukaan ei tarjoutunut auttamaan minua ylös, mutta sain onneksi kammettua itseni painava rinkka selässä maasta, ja kipitin raiteelle 8. Kerkesin junaan ihan hyvin, odoteltiin vielä kymmenen minuuttia ennen kuin vasta lähdettiin. Nähtävästi satutin nivelsiteeni tai jotkut siinä kompuroidessani, koska aika mojova kipu alkoi tuntua junamatkan jatkuessa vasemman nilkan liepeillä. Soitin Milkalle ja pyysin kyytiä kotiin, ja siihen sopivasti loppuikin puhelimen akku, ja reissukin alkoi olla pikkuhiljaa ohi.

--------

Että semmoista! Jalka on edelleen vähän kipeä, mutta kyllä sillä kävellä pystyy. Olen vain varonut sitä koko päivän, joten nyt oikea jalkakin on kipeä, kun olen noussut omituisia lihaksia käyttäen tuolista ylös. Yläkerrassa tehdään sähköremonttia ja kaikki on vähän hujan hajan, huiskin haiskin. Viikonlopun aikana tänne on ilmestynyt myös uusi asukas, Kasss-jotain, Salouan kaveri joka opettaa joogaa. Mukava tyyppi, keskustelimme aamupalalla kaurapuurosta ja siitä että Suomi on kylmä. Kuulemma satoi eilen ensilumi? Hrrrr.. Täällä on yhä 29 astetta lämmintä ja naama punoittaa, taisin saada liikaa aurinkoa.