Manaajasimpukoita ja euforinen dagen eftermiddag

Kerronpas teille hauskan tarinan. Eilen oltiin täällä kotona viettämässä mukavaa lauantai-iltaa, paikalla olivat perheen ja minun lisäksi Milkan eilen tänne saapunut äiti Marja ja hänen miehensä Timo, sekä naapurista itsensä kylään kutsuneet Eeva ja Retu. Eeva on Castelsarrasinin toinen suomalaisvaimo, ja hänen kauttaan oikeastaan päädyin tänne. Eevan äiti työskentelee samassa museossa serkkuni kanssa. 

Ruokana meillä tarjottiin 8 kiloa simpukoita. Timo puhdisti huolellisesti simpukat aivan itse, sillä hän söi viime kerralla ilmeisesti pilaantuneen yksilön ja sairastui. Olen kerran pienenä jollain laivamatkalla maistanut simpukoita, ja silloin en niistä pitänyt, mutta kyllä ne eilen maistuivat. Vähän niin kuin kalaa ja hiekanmurusia. Söimme mahamme täyteen ja huuhtelimme hiekan viinillä ja konjakkihömpsyillä alas, jälkiruoaksi Suomen tuliaisia, suklaata ja salmiakkia. Jutustelimme ja ilta oli oikein mukava. Puhuimme jotain lasten nimistä ja sisaruksista, ja sain Eevan hämmentyneeksi, kun kerroin kuinka minulla on kolme veljeä muttei siskoja. – Mutta jokaisella veljelläni on yksi sisko!

Painuimme nukkumaan kukin vuorollaan, mutta... (Näin kaikki hyvät murhatarinat alkavat.) Kello oli viisi yöllä ja näin levottomia unia. Simpukat pyörivät vatsassani ja päätin päästää ne takaisin mereen lavuaarin kautta. Jos olette nähneet Manaaja-leffan, niin muistutin aika paljon sitä tyttöä siinä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli grillaamista Chrisun siskon Evelynin luona. Evelyn ja hänen miehensä David ovat vuokranneet vastikään oman pienen talon maaseudulta. Oli ensimmäinen todella kaunis ja aurinkoinen päivä täällä ollessani, ja söimme ulkona maakuopassa grillattuja makkaroita ja ryynimakkaroita erilaisten lisukkeiden kanssa. Nam nam. Join vettä. Pitkän ja täyttävän herkkupäivällisen ja huolellisen kahvittelun jälkeen aloimme väsyä eilisenkin painaessa taustalla. Chillailimme pihanurmella, leikitimme jokainen vuorollamme lapsia, hankimme kesän ensimmäiset pisamat ja katselimme sinistä taivasta. Ahh. Todellisen onnen tunsin kyllä sisällä talossa, siellä olohuoneessa katosta roikkui semmoinen riipputuoli. Vähän niin kuin riippukeinu mutta yhdelle hengelle juuri sopiva risti-istuntaan. David laittoi soimaan Madeleine Peyrouxia, en ole koskaan kuullutkaan hänestä, mutta lainasin levyn itselleni ja suosittelen sitä kaikille. Se on semmoista pehmeää jazzia, jos nyt yhtään osaan kuvailla sitä. Riippumatossa keinuminen tuntui kuin olisin leijunut ilmassa tai tanssinut hiljaa, ja painostani tiukentuneet kannatusnarut olivat samassa vireessä levyn bassojen kanssa. 

Kysyimme Marja-mummon kanssa Eveltä mistä niitä mattoja oikein saa, ne maksavat 30 euroa ja paikan nimi on Nature ja jotain, se on Toulousessa. Voittepa olla aika varmoja että semmoinen löytyy minulta tulevaisuudessa. Käykääs kuuntelemassa jostain Madeleine Peyroux – I’ll look around.