Vapunaatto

Eräät sanovat, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta hei, eipä ole Shakespearekaan, eikä kukaan inise. (Johtuukohan se siitä, että olen parempi kirjoittaja?? Vaatimattomuus on hyve.)

Täällä on nyt vapunaatto, huomenna on vappu, ja Ainolla on koulusta vapaapäivä. Jihuu? Eilen oli rankin päivä tähän mennessä, kilahtelin pitkin päivää, koska heräsin Eltsun kanssa jo seitsemältä. Se olikin het uamusta pahalla päällä ja kitisi äitiä ja Ainoa ja nallea ja milloin mitäkin. Mutta selvisin kuin selvisinkin siitäkin päivästä, ja illalla olin jo huomattavasti paremmalla tuulella kun kävin nostamassa kuuden viikon palkkani ja katsoin jääkiekkoa ja join shampanjaa. Söin myös yhden simpukan, sillä on kohteliasta maistaa kaikkea. Ei se vieläkään kyllä ihan sopivaa minulle ollut, kolmannen erän lopussa piti jännittää saako Tsekki tasoitusmaalin ja ehdinkö vessaan ajoissa :D Sitäpaitsi tuntui aika barbaariselta ruikkia ensin happoa jonkun elävän olennon päälle vain varmistaakseen, että se on vielä elossa (jottei se vahingoita pilaantuneena minua), sitten leikata se veitsellä irti kuorestaan, ja syödä se sitten, pureskella kituvana ja niellä suurena herkkuna alas, huuhtoa shampanjalla. Karma kuittaa.

Tänään lapset nukkuivat kiltisti kahdeksaan asti, ja ehdin käydä aamulla jopa suihkussa. Iltapäivällä luin hieman taas miten typografia, layout ja DTI-ohjelmat liittyvät kääntäjän ammattiin, ja nukahdin reiluksi tunniksi.

Kuukauden, 30 päivän päästä olen jo Suomessa taas! Vähän hirvittää ne pääsykokeet jo. Luen tällä hetkellä Narnian tarinoita englanniksi, mutta minun ehkä pitäisi lukea paljon enemmän kuin pari sivua nukahtaakseni iltaisin, jotta siitä olisi oikeasti hyötyä kielen virkistämisen kannalta. Ja ruotsi, voi voi. Pitäisi kai katsoa pelkkää FST:tä sieltä nettiteeveestäni, eilen katsoin jo jakson Niklaksen keittiötä. Harmittaa kyllä, jos en pääse mihinkään sisään nyt. Ilman B-suunnitelmaa on inhottavaa olla, leijailla tyhjän päällä. Olisi jollain lailla kammottavaa olla täällä vuoden verran ilman tietoa tulevasta, ilman suunnitelmaa. Aina pitää olla jotain kerrottavaa tutuille tädeille ja entisille opettajille, jotta he voivat hyväksyen nyökytellä päitään.

Loppuun pari kuvaa aamuiselta torilta. Sää ei ollut mitä parhain, mutta siellä oli sympaattisia pappoja.

Rue de la Revolution

Mafia de Castelsarrasin

Muuten vaan hauska pappa

Sittenkin jääkiekkoa!!

Ihan pieni pikaposti tähän väliin, ilmoitan vain että pääsen sittenkin jännittämään huomista Suomi-Tsekki-peliä!! Janne-veliseni löysi tänään mulle TVkaista-sivuston, jonka kautta voin katsoa Suomen telkkaria! Maksullinen se tosin on, viikon kokeilujakso 5 euroa, kuukausi 20, ja eri mittaiset pätkät vähän vaihdellen. Ja yleensä ohjelmat voi katsoa vasta sen jälkeen kun ne on Suomessa näytetty tv:ssä, mutta onneksi jääkiekko näkyy suorana! :) Halukkaat voivat siis lahjoittaa jääkiekkorahaa suoraan tililleni.

Huomenna joudun heräämään jo seitsemäksi, tuntia tavallista aiemmin, mutta jos lapset ovat vielä nukkumassa niin ei munkaan tartte keikkua ihan pystyssä. Kunhan torkahtelen korvat höröllä, että kuulen kun ne herää. Joten nyt on siis hyvä lähteä nukkumaan vähän aikaisemmin.

Näin tänään västäräkin ja sain Milkalta lainaan sukkapuikot, huomenna lankakauppaan!!

Ihana lauantai

Otsikko voisi olla tarvittaessa myös jonkun huonon amerikkalaisen romanttisen komedian nimi. Pääosissa Drew Barrymore ja Adam Sandler. Juonessa on mukana myös koira tai muu pörröinen eläin, ehkä orava.

Sitten päivän muihin aiheisiin (kröhöm, selvitän kurkkuani ja tasaan paperit taputtamalla niitä pöytää vasten.)

Meillä oli eilen juhlat! Milka täytti n.26 vuotta, ainakin kakun kynttilöiden mukaan. Kakussa oli 4 kynttilää, numerot 1, 2, 6 ja 0 olivat edustettuina. Ilta oli todella onnistunut ja hauska, söimme hyvää ruokaa ja joimme hyvää viiniä ja shampanjaa. Otin paljon paljon kuvia, mutta en viitsi kaikkea laittaa tänne näkyville. (Niitä on salaisemmassa paikassa netissä näkyvillä, kysy jos haluat nähdä!) Vieraita oli kymmenisen kotiväen lisäksi, Milkan ja Chrisun ystäviä, ja tunnelma pysyi rentona ja avoimena koko illan. Mm. Jean-Paul, etuhampaaton mies, sekä Salouan sisko Muna (en ole aivan varma kirjoitusasusta) olivat juhlahumussa mukana.

 Chrisu istuu riippukeinussa ja pöydän yllä oliiveja kurkottaa lankomies David. Huomatkaa myös Chrisun rakastamat Pentikin viinilasit ja lautaset.

Tänään olenkin sitten vain nukkunut pitkään ja köllinyt tietokone sylissäni sängyssä, siitä otsikko ihana lauantai. Olen tutkinut Ranskan junaorganisaation SNCF:n nettisivuja ja olen todennut että täältä on mahdollista päästä junalla suoraan Toulouseen. Löysin kartalta sekä juna-aseman, että liikkeen, jossa niitä ihania riippukeinuistuimia ja tavallisia riippukeinuja saa. Mutta vaikka olenkin tienannut täällä jo melko mukavan summan, olisi toisaalta myös järkevää säästää niitä rahoja esimerkiksi kesälomaa varten. Täältä kun en voi hankkia ruokarahaa edes pulloja keräämällä.

Suurin harminaihe tässä päivässä on kuitenkin MM-jääkiekko. Se on nyt alkanut, ja vaikka Suomessa majailevien ulkomaalaisten on mahdollista nähdä ottelut suorana netistä, ei ulkomailla oleskeleville suomalaisille ole tämä mahdollista. Mahdollista tämä ole ei. Ole ei mahdollista tämä. Suomi-Norja jää minulta siis tyystin näkemättä, eikä ole yhtään sama asia lukea "minuutti minuutilta"-kertomusta netistä, kuin nähdä ja kuulla terien suhahtelevan jään pinnassa ja kiekon kalahtelevan tolppaan, setä Anteron selostuksista puhumattakaan. En ole mikään fanaattinen kiekkohullu, katson vain MM-kisat. Mutta se on kuitenkin selkeä kevätperinne. Kevät on oikeasti alkanut silloin kun jääkiekkoa tulee kaikista medioista ja suomalaisten kansallinen itsetunto, usko, toivo ja rakkaus vuoteen 1995 nousevat taas korkeuksiin. Parin viikon jälkeen kansa tietysti vaipuu taas tuttuun melankoliseen tilaansa, kun auringonvalon piristävään vaikutukseen on totuttu ja me ollaan taas hävitty Ruotsille 4-5 peliajan viimeisella minuutilla. Mutta minulle jääkiekon MM-kisat ovat varmempi ja tärkeämpi kevään merkki kuin pääsiäinen kaikkine ruohoineen ja tipusineen.

Tässä vielä vähän juhlaväkeä.

Cabinet medical

Kävinpä äsken sitten lääkärissä! Ihan yksin, koska Milkan piti hakea Aino koulusta samaan aikaan, eikä päässyt tulkiksi mukaan, mutta sain mukaani kirjeen joka selitti mikä mua vaivaa. 

Odotushuone oli mukava keltaiseksi maalattu huone, jossa oli vanhoja tuoleja, (sellaisia mitä Van Gogh maalasi) ja nurkassa, varmaankin koristeena vanha puinen paripulpetti. Lehtiä pöydällä viihdykkeeksi. Lääkärini Herra Stephan oli oikea herrasmies, availi ovia ja lähtiessäni saattoi ihan ulos asti. Sain kolmenlaista lääkettä, antibiootteja poskionteloihin, sitten jotain juomajauhepusseja johonkin vaivaan... Ehkä se tuo hyvän mielen, maistuu ainakin kivasti appelsiinille. Ja sitten tavallista kipulääkettä kuumeeseen ja kipuun tarvittaessa. Oishan mulla ibumaxiakin ollut vielä yli 20 kpl mutta nyt ei ainakaan lopu kesken! :D Ja säilyyhän ne sit jos ei ne mee.

Löysin myös hirveesti ihania postikortteja torin laidalta, koska hyllyköt olivat auringonpaisteen ja vilkkaan toripäivän ansiosta ulkona näkyvillä. Ehdin jo pelästyä ettei täältä saa mistään kivoja kortteja, tai kortteja ylipäätään, koska en ollut koskaan nähnyt niitä! Edellisetkin jouduin hakemaan naapurikaupungista polkupyörällä, ja kaupan päälle sain kuumeen ja nuhan ja kärpäsen silmään.. Joten muistakaas arvostaa saamianne kortteja, niiden eteen nähdään valtavasti vaivaa! ;)

Mutta nyt taidan lähteä vähän lepäilemään riippumattoon aurinkoon takapihalle. Se on paras paikka lukea pääsykokeisiin, ei liian vakavahenkinen, ja jos silmäluomet alkavat painaa liikaa, ne on helppo napsauttaa kiinni.

+ 21

Jehuu! Kurjat ilmat päättyivät vihdoin!!!!! Toin juuri sisälle ison kasan auringossa kuivattua ja lämmitettyä pyykkiä, jotka ripustin vasta tänä aamuna kuivumaan, joten ne ovat varsin tuoreita! Mhhh! Ulkona on niin lämmin, ettei siellä voi mukavasti enää oleskella paksussa villatakissa, mutta sisällä taas on niin viileää että sitä vielä tarvitaan. Jos nyt, huhtikuussa on jo näin lämmintä, niin saa nähdä miten linnoitun sisälle heinä-elokuussa kun asteita on ehkä tuplasti. Mutta heinäkuussa olenkin 5 viikkoa lomalla kun perhe matkustaa Suomeen ja minä jään tänne pitämään taloa pystyssä, ja kestitsemään mahdollisia vierailijoita.

Aurinkoinen keli ei kuitenkaan vie kaikkia sadekelien murheita pois, sillä poskionteloni tuntuvat kovin kurjilta. Tai oikeastaan vain vasemmanpuolimmainen. Heräsin yöllä kun sitä särki, ja kipua siinä tuntuu edelleen jatkuvasti. Luulenpa että joudun kiikuttamaan itseni vielä lääkärille! Antibiooteilla tuota kai helpotetaan. Toivottavasti ei tarvitse tehdä sitä punkteerausta.. Sitä ei ole minulle koskaan tehty, mutta pelkkä sanakin kuulostaa kiroamiselta!

Huomenna tulee 4 viikkoa Ranskassa täyteen, ja on enää 5 viikkoa siihen kun pääsen kotiin. Ohhoh, sehän on melkein puoliväli siis.. Tästä alkujaksostani. Kiva tänne on kyllä vielä kesäksi palata, ja syksyllä alkaa sitten se kielikurssi niin pääsen vähän kehittämään omaakin kielitaitoa, enkä vain lasten.

Tänään oli myös mukavaa kun piirsin Ainolle kuvaa hänen toiveittensa mukaan, ja kun se oli valmis hän sanoi "Kiitos, Maija!", käskemättä ja hyvin painokkaasti. :D Se oli iloinen yllätys, sillä kiitosta täällä ei juurikaan kuule, paitsi ruokaa tarjotessa ein yhteydessä. Nyt se parkuu tuolla pihalla jotakin, mutta minun työaikani päättyi virallisestikin jo 6 minuuttia sitten (Chrisu päästi mut tänään vähän ajoissa vapaalle), joten se ei kuulu enää mulle. (Huh!!) Taidan kaivaa pääsykoekirjani taas esille ja opiskella hieman sanakirjojen oikeaa käyttöä.

P.S. Olen edelleen kiinnostunut siitä ranskan kielioppikirjasta, jos keneltäkään löytyy!!

Masterplan!

Ha haa! Tänään kävellessäni uusia reittejä pitkin Castellin katuja mietiskelin, mitä kaikkea tarvitsen Suomesta mukaan kun käyn siellä kesäkuussa. Sen jälkeen olen siis jouluun asti täällä nalkissa, joten alan varmasti kaivata joitain suomalaisia tuotteita, joita ei täältä saa. Yhtenä asiana mieleen tulivat kovat suomalaiset karkit, esim. Kaatissäkki ja Turkinpippurit! Mulla voi yks karamelli kestää 20 minuuttiakin suussa, joten selviäisin kovilla mässyillä paljon pidemmälle.. Tavallinen salmiakkihan loppui jo parin viikon jälkeen.

No, jospa teen ihan listan. Eli syötävää, jota haluan Suomesta mukaani:

- kovia (salmiakki)karkkeja

- kurkkupastilleja

- kaurahiutaleita (haluan turvata kuidunsaantini)

- varrasleipää

- Fazerin suklaata

- nuudeleita

- Finrexiniä

- nenäliinoja  (en ole löytänyt niitä vielä kaupasta!)

- (note to self: Heidille tuli Amerikoissa ikävä hammastahnaa!)

Olenko ihan nössö jos vien mukanani matkalaukullisen ruokaa vieraaseen maahan? Kotona en juurikaan syö kaurapuuroa tai karkkia, miksi sitä tulee ulkomailla aina niin ikävä? Masterplanini, eli suuri suunnitelmani tällä hetkellä on se, että otan täältä lähtiessäni melko tyhjän Mustan Aukon (= 28-tuumainen matkalaukkuni) mukaani, jonka sisällä on myös rinkka. Mustiksen jätän jonkun helsinkiläisen ystävän luo säilöön siksi aikaa kun kiertelen pääsykokeissa ja muualla Suomessa, ja palaan takaisin, ostan laukun täyteen ruokaa, laitan rinkan sisään, ja lähden taas. Hyvä ja käytönnöllinen idea, eikö niin? Rinkka on ehdottomasti paras laukku matkustamiseen, 10 kiloa kulkee ihan helposti selässä, eikä tunnu ollenkaan liian painavalta, ja samalla jää kädet vapaiksi esim. ovia aukomaan. Sitäpaitsi se vetää yllättävän paljon materiaa itseensä tarvittaessa.

Hei, jos jollain ranskaa taitavalla täti- tai serkkukullalla on tarjolla ylimääräinen ranskan kielioppikirjanen, niin voisin mielelläni lainata semmoista! Semmoinen kompakti paketti, jossa olisi kaikki epäsäännölliset verbit ja niiden kaikki muodot ja kaikki muukin tarpeellinen palapelioppi. Heittäkääs kommenttia lootaan tai facebookiin tai jonnekin, jos löytyy.

Vielä nyt en stressaa ollenkaan vielä tuosta kielenkäytöstä, vaan pyrin jopa pitämään pääni aika tyhjänä pääsykokeisiin asti, ja alan tankkaamaan ruotsia heti kun kirjalähetykseni vain kolahtaa postiluukusta sisään. Kuulin, että postimiehet ja -naiset lakkoilevat tällä viikolla Suomessa, mutta se minun pakettini on ollut jo pari viikkoa matkalla, joten luulisi sen olevan jo ainakin Suomen rajojen ulkopuolella.. eikö niin?

Niin, ja ranskaa alan sitten kunnolla opiskelemaan vasta syksyllä, silloin täällä alkaa taas uusi kurssi, ja voin panostaa kielen oppimiseen enemmän.

Siinäpä päivän satunnaiset ajatukset. Jos jollekin tulee mieleen jotain muuta, mitä Suomesta saattaisin kaivata niin ehdottakaa toki! Olen ottanut tässä huomioon tuotteiden säilyvyyden ja kuljetuksen, homejuustoa tiedän jo kaipaavani, vaikka täältä monenlaista juoksutettua maitoa saakin. :)

Bad influence - Paha räkätauti

Tänään oli mun vapaapäivä, ja huomenna palataan takaisin normaaliin päivärytmiin. Yleensähän mulla on siis maanantaista perjantaihin töitä ja viikonloput vapaita, mutta tehtiin nyt tällainen poikkeusjärjestelmä tälle viikolle ja olin siis lauantainkin töissä, mutta viime maanantain sain vielä olla vapaalla. (Ja olihan sitten se tiistai sairaspäivänä.)

Lapsilla oli tänään oikea Känkkäränkkä-päivä, joten olin aika iloinen, että joku muu katsoi lasten perään! Se oli jotain tavallista pahempaa tänään, kätinää ja kitinää ja tappelua ja Aino oli kai keppostellut tyhmyyksissään aina jotain kun silmä vältti. Eltsu nukkui sikapitkät päiväunet, muttei ollut yhtään paremmalla tuulella herättyään, sekin raukka on varmaan tulossa kipeäksi. Tällä hetkellä melkein koko talo yskii ja rykii ja syö kuumelääkkeitä, Milka taitaa olla ainoa, jota tämä nuhakuume ei vielä enemmin  vaivaa.

Sain tänään kuitenkin luettua taas pääsykoekirjaani, Alussa oli Käännöstä. Olen jo puolessä välissä, jee jee. Ja vieläkin se tuntuu kiinnostavalta. No okei, ne muutamat sivut EU-tekstien kääntämisestä ja tarkoista säännöistä eivät olleen niin intoa nostattavia, koska muutenkaan en ole kiinnostunut semmoisista virallisista ja poliittisista asioista. Mutta sitten taas kun päästiin kaunokirjallisten tekstien kääntämistä pohtiviin artikkeleihin niin opin taas paljon uutta. Ja se on hyvä piirre, en ole vielä edes koulussa sisällä ja opin jo valtavasti!! Tai ainakin jotain. Mamkin kanssa tilanne oli aika päinvastainen, nyt yritän päästä koulusta vain eroon, enkä oikein vieläkään tiedä olenko oppinut juuri mitään. Huh hei. Koulumme mainoslause on "Sinne on päästävä!" ja keväällä kun koulun suuria mainoksia alkoi ilmestyä katukuvaan, mieleni teki käydä muuttamassa joku niistä muotoon "Sieltä on päästävä!" Tavoitteeni on tällä hetkellä melkein suoritettu, enää 2 tehtävää (joista molemmat olen jo puoliksi tehnyt) ja kesällä sitten se tentti. Ja sitten, sitten ehkä olen vihdoin irti.

Kaikkien kouluun jääneiden puolesta harmittaa myös, sillä hehän joutuvat yhä jatkamaan sitä samaa monimutkaista, hankalaa ja epäselvää (toisinaan epäpätevääkin?) koulutusta. Ja heille se on ehkä ainoa vaihtoehto, koska en tiedä voiko sitä teatteripuvustusta opiskella Suomessa missään muualla. Minulla ei koskaan ollut sellaista suurta hurmaa ja intohimoa sitä asiaa kohtaan, vaikka käsityöt minua kiinnostavatkin, ja teatterikin hieman, mutta uskon silti että leipäni on muualla. Mutta ei tuo vuoden puolikas Savonlinnassa hukkaan mennyt, sainpahan yhden hienon hameen tehtyä ja paljon uusia hyviä kavereita!! Mutta jos nyt kuitenkin pääsisin seuraavaksi johonkin muualle opiskelemaan jotain muuta, jotain sellaista joka kiinnostaisi vaikka ihan valmistumiseen asti. Ja tuo kääntäminen vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta ja paljon hyödyllisemmältä kuin vaatteiden suunnittelu nyt.

Huh, joopa joo. Lähdenpä tästä kokeilemaan onko nenähuuhteluveteni tarpeeksi viilentynyt. Se auttoi kyllä hetkeksi mutta nähtävästi yksi kerta ei vie tautia ja tulehdusta kerralla pois.

Elämä on epistä

Mua vähän keljuttaa nyt, kun Savonlinnan kaveriporukalla on tänään jonkinlaiset überbileet MEIJÄN eli mun ja kämppiksen kämpässä, jossa minä siis en enää virallisesti tietenkään asu. Facebookissa ainakin kovin moni on päivittänyt statuksensa juhlafiilingin, Singstarin ja Guitarheron mukaan.

Onhan se kivaa että niillä jatkuu elämä vaikka oonkin lähteny pois, mutta ei niillä nyt liian hauskaa sais olla ilman mua!! Haluisin siis tietysti ite myös mukaan. Juhlin aika monta kertaa varastoon omia läksiäisiäni (ainakin kolme tai neljä kertaa) ja tankkasin kavereita itseeni ja näin niitä ehkä erityisen paljon ennen karkaamistani, mutta se aiheutti tietysti myös sen että totuin säännölliseen hengailuun ja hauskanpitoon. Nyt onkin yhtäkkiä ihan orpo olo, kun en voikaan tuosta noin vain piipahtaa kahvilla tai leffassa kenenkään kanssa... paitsi yksikseni. Tuntuu ihan kuin mua dissattais, eli mitenhän sen hyvin suomentaisin, syrjittäisiin? Niinku ne ois väliinpitämättömiä mua kohtaan, niin kuin joskus jotkut toiset oli. Mutta ymmärränhän minä sen että nyt vain on näin ja kesällä on juhlittava uudemman kerran, niin että minäkin pääsen mukaan. (Tiedoksi vaan muotoilun opiskelijatoverit; 8.kesäkuuta olen Savonlinnassa!!) 

Olin sitäpaitsi juuri saavuttanut sen tärkeän paikallistumisen rajapyykin, ettei papereita enää kysytty baarien ovella, koska minut jo muistettiin. Seuraava vaihe on tietysti se, ettei kysytä pääsymaksuakaan, mutta siihen tarvitaan vähän enemmän panostusta. Hhe.

Tässä on kuva, kun edellisen kerran lauloimme Singstaria. Rajasin sitä toista tyyppiä, kun ei se kuitenkaan tykkäis näyttää naamaansa näin julkisesti. Nuo pullot pöydällä on tietysti vaan noukittu mukaan kadulta! Meidän bravuuri kämppiksen kanssa (joka ei ole kuvassa, mutta jonka huone tässä näkyy) oli Circle of life leffasta Lion King! Sille vaadittiin ainakin 6 uusintaottoa, ellen ihan väärin muista.

Hmm, siitäpä muuten tulikin mieleeni yksi asia mikä täällä Ranskassa ärsyttää. Panttipullot. Niitä ei nimittäin ole! Monet varmasti tuntevat tapani kerätä jonkun unohtamia pulloja ja tölkkejä kadunpientareilta ja muualta, jotkut saattavat pitää sitä outona tai ärsyttävänä, mutta minulle ne ovat rahaa, silkkaa rahaa. En vain huomaa niitä kolikoita yleensä, ne ovat niin pieniä, ja siksi pullot ovatkin sopivampi keräilykohde minulle. Minulla on aika hyvä tutka pullonkeräykseen, ja se ei ihan heti mene pois päältä. Tämä pullonkeräysvimmani sai alkunsa Ilosaarirockista pari vuotta sitten, kun olimme siellä serkkuni kanssa, ja ehkä sunnuntaina meiltä loppuivat ruokarahat. Omatoimisina tyttöinä kävimme pyytämässä pari jätesäkkiä järjestysmiehiltä, ja keräsimme noin kymmenessä minuutissa leirintäalueelta reilun 15 euron edestä pulloja. Saimme ne kätevästi kuljetettua myös palautusautomaatille, kun lupasimme viedä jonkun lainaamat ostoskärryt takaisin kauppaan. Kärjistäen, panttipullot pelastivat minut siis nälkäkuolemalta.

Kauniit kevätsäät jatkuvat

Tänäänpä meillä satoi rakeita. Ihan juuri hetki sitten. Olin huuhtelemassa nenäonteloitani lämpimällä suolavedellä (sen pitäisi kuulemma auttaa estämään poskiontelontulehduksia, ja kokeilin) ja ihmettelin kun yhtäkkiä alkoi sataa niin voimakkaasti ja meluisasti.

Kävin tänään myös kaupassa, ihan yksin ja autolla! Sain mennä Milkan peugeotilla, koska Chrisu oli lähtenyt sillä punaisella aamulla töihin. Ei tarvinnu ryypyttää autoa ja jarrukin toimii herkemmin. Eltsu on nukkunut koko iltapäivän, jihuu, joten mulla onkin aikaa tässä köhiä ja niistää sitkeää limaa pois putkistostani.

Eilen illalla meillä oli taas illallisvieraita, tällä kertaa viiksekäs Jean-Marc ja hmmm nainen, jonka nimeä en enää muista. Cecile tai sinne päin. Söimme ranskalaista sipulikeittoa, (johon se ostamani leipä tuli) pitsaa ja salaattia. Herkullista. Ja punaista viiniä tietysti. En ole koskaan tykännyt viinistä vaikka erinäiset kultturellit sukulaiset sitä toisinaan minulle tarjoavat, mutta se joko vain on sitten Ranskassa parempaa, tai sitten makunystyräni ovat aikuistuneet kolmessa viikossa. Tänään tosiaan tulee kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun saavuin tänne. Nyt voin kertoa, että ikävöin suomalaista terveellistä ruokaa, olen alkanut syömään ruispuuroa aamuisin (Milkan äiti toi puurohiutaleita Suomesta), haluan kuituja! Nuudeleita on myös ikävä, ne ovat täällä vähän semmoinen erikoistuote, jota löytyy vain Oriental-hyllystä kaupasta, sieltä kiinalaisten riisilättyjen ja muitten outojen juttujen vierestä.

Ah, mutta nyt kuulen heräävän lapsen kitinää, työt kutsuvat vielä tunniksi. Au revoir!

Kohta jyrähtää

Täällä on nyt vähän kurjan vaihteleva keli. Pari tuntia sitten paistoi vielä aurinko niin lämpimästi, että olimme ilman takkeja ulkona, mutta äsken kun kipitin Boulangeriin hakemaan vähän pain du campagnea, huomasin että taivas on sininen vain taivaanrannoissa. Moissacin suunnassa ja vastakkaisella puolella on taivas kirkas ja sininen, mutta tässä meidän kohdallamme se on synkkä ja myrskyinen, niinkuin Ressun romaani. Pari tippaa jo hipaisi poskeani, mutta veikkaan että kohta jyrähtää kunnolla ja kevään ensimmäinen ukkonen on täällä! Pidän siitä hetkestä aina.>

Tänään me ollaan kuunneltu Ipanapa 2 -levyä. Siinä on muutama ihan kiva biisi! Ainakin Urho Kepponen, Tilulilulei ja Mörkö Mainio miellyttävät myös isomman kuuntelijan korvaa enemmän kuin se ihan-kamala-krokotiili-laulu, jota onneksi en ole kuullut ehkä kokonaiseen päivään. Täällä on jossain vielä se ensimmäinenkin Ipanapa, siltä en ole kuullut kuin pari laulua, mutta voisinpa tarkistaa senkin samantien. Hetikohta.

Tänään nappasin vain yhden kuumelääkkeen lounaan aikoihin, kun Elias alkoi olla niin väsynyt että mullakin alkoi kuume nousta. Tai savua korvista, jotain kuumaa kuitenkin. Heitettiin Eltsu päikkäreille ja lähdettiin Ainon kanssa ostamaan postimerkkejä, ensimmäinen liuska onkin jo loppu! Nyt taidan kuitenkin vaipua melankoliseen mielentilaan ja tehdä koulutehtäviä sateen hakatessa ikkunalautojani. Kovasti haluaisin mennä kirmaamaan tuonne alkaneeseen sateeseen, mutta kaiken järkeni mitoissa se ei taitaisi olla kovinkaan fiksu ajatus.

Petipotilaana

Tiedättekö, on olemassa sellaisia matkakuume-elokuvia, joiden pääasiallinen tarkoitus on saada ihmiset matkustamaan ulkomaille, tai ainakin unelmoimaan siitä. Tämmöisiä ovat ainakin A good year, joka sijoittuu Ranskan Provencen maakuntaan, pääosissa Russel Crowe ja ihana Marion Cotillard. Pariisin romantiikan ja rakkauden hehkutuksen splatteripalkinnon vie tietysti Amélie, ja Barcelonaan elokuvan ystäviä houkuttelee Woody Allenin uusin pätkä Vicky Christina Barcelona, jonka katsoin juuri äsken. Se oli loppujen lopuksi aika tyhjänpäiväinen lehva. Mieluusti sen katsoi, mutta viimeiset 5 minuuttia pilasivat koko jutun. Ihan sama tympääntynyt olotila jäi valloille, samoin kuin odottaa johonkin kirjaan jännittävää ja erilaista loppuratkaisua, ja sitten lopussa onkin vain tyhjänpäiväistä lätinää, joka ei johda yhtään mihinkään. Plääh. Mutta ehkä se leffa oli vähän jotenkin halveeraus myös itseään kohtaan, tahallinen eli siten siis fiksu? Voisiko olla?

Hmm, no tämä elokuva-aiheinen aloitus kuitenkin liittyi siihen, kun jouluna lainasin kirjastosta juuri tuon A good year-leffan, ja tietysti äidille ääneen voihkailin, että voi kun pääsisin Ranskaan! Silloin olin tietysti suunnittelemassa reissuja myös Pietariin ja Malagaan helmikuussa, joten äiti lyttäsi, niinkuin äitien kuuluu, unelmani alas ja tokaisi jotain tyyliin "no jos nyt ensin pääset edes sinne Venäjälle.." Ja pari päivää sitten pyöräillessäni sitä kanaalin rantaa pitkin kotiin, tajusin yhtäkkiä että perskeles. Täällähän minä nyt olen. Kolmessa kuukaudessa leffan näkemisestä olen yhtäkkiä keskellä kaikkea sitä, viiniviljelyksiä ja laventelintuoksua ja vanhoja miehiä koirineen ja juustoja ja patonkeja ja kaikenvärisiä ikkunaluukkuja... Ja se oli jotenkin niin hupsua. Ja sitä ennen ehdin käydä vielä Espanjassa ja Venäjälläkin. Aikamoista rytinää on ollut tämä alkuvuosi kieltämättä.

Silti haluaisin aina muualle. Ihminen ei ole varmaan koskaan tyytyväinen. (Ainakaan jos on melkein 20-vee tai Christina Barcelonassa.) Alkuun kun tänne tulin, tai oikeastaan en ehkä vieläkään, ajatellut olevani Ranskassa. Tai ulkomailla. Olin vain jossain, ehkä keväässä kirsikankukkineen ja aurinkoineen. Ehkä puolentoista viikon oleskelun jälkeen aloin laskea kuinka paljon tulisin tienaamaan kesään mennessä, ja suunnittelin jo seuraavaa reissua. Alkuperäinen suunnitelmani oli lähteä interrailille Eurooppaan tänä kesänä, ennen kuin koko au pair-jutusta oli mitään tietoa. Laskiessani kuitenkin tajusin että vaikka lippurahat olisivat juuri ja juuri koossa, pitäisi jollain tavalla myös elää kesän yli, ja niinpä olen lykännyt sitä ajatusta tuonnemmaksi. Mutta Brittein saaret ja esi-isieni maa, Skotlanti, ovat minulta vielä kokematta, ja sinne haluaisin vielä jonain päivänä. Irlannin kuumetta kirvoittaa kuulemma Once-elokuva, olen halunnut katsoa sen, mutta vielä en ole saanut sitä käsiini, saati silmieni eteen.

Noh, varasuunnitelmani (aina pitää olla suunnitelmia, sillä muuten rupeavat oikeat asiat menemään pieleen) on kuitenkin seuraava: Kun palvelukseni täällä päätty, reilailen kotia. Koska asun vakituisesti Suomessa, saan reilata Ranskassakin! Oikeastaan on aika kallista ostaa yhdensuuntainen lento Suomesta tänne, mutta pitää vielä vähän suunnitella, tai sitten vain tuhlaan lastenhoidolla tienaamiani rahoja raiteille ja ilmaan.

Kuume nyt ei tunnu oikeastaan hellittävän, ehkä nappaan lisää droppia.

Äitille sähköpostia

Kirjoitin mutsille sähköpostia, ja siinä oli kaikki niin ytimekkäästi sanottu, etten jaksa muotoilla mitään uudestaan.

Moi! Olen kuumeessa. Taisin sittenkin vilustua pyöräretkellä. En oo mitannu mutta kyllä aika selvät tuntemukset on. Huomisen saan onneksi sairastaa rauhassa, joku Vin Chrisun töistä pääsee olemaan lasten kanssa. Ainolla on paha yskä mutta ei kuumetta. Pää on ihan täynnä räkää mutta Saloualta löytyy onneksi kaikenmaailman rohtoja, huomenna voin tehdä eukalyptuksen kanssa höyryhengitystä. Ja Saloua toi mulle myös läjän leffoja joita voin kattoa huomenna. Milka sanoi että enää ei pidä kuumepotilasta hautoa lämpimässä, vaan pitää olla sopivan mukavassa lämmössä ja tuuletetussa huoneessa. Sain Milkalta aamulla jo jotain nuhakuumelääkettä (jossa on ainakin parasetamolia 500mg), mutta ei se oikein auttanut ja otin sitten Ibumaxin iltasella. Se tuntuu tepsivän enemmän. Viime yö oli jo tosi tukkoinen ja räkäinen, heräsin monta kertaa. Saas nähdä miten tänä yönä, ainakin toinen puoli nenästä on vielä auki.  Terkkuja, Maija

Saloua toi mulle Woody Allenin Vicky Christina Barcelonan, sitten jonkun norjalaisen Kitchen Stories-pätkän, saanpa harjoitella norjaa ja ruotsia samalla, sitten oli joku intialainen Salaam Bombay! ja vielä Baraka. Jeevesin ja Woosterinkin tarinoita on vielä monta monta levyllistä jäljellä. Saloua kaivoi kaapista eukalyptuksen lisäksi jotain kummallisia teenpuruja, joiden ainesosat kuulostaa ihan loitsuilta.. Sizisyriumaromium, akrabadakra, simsalabim. Kuume tiessään jo ois! Onneksi Vin pääsee tulemaan huomenna, yhden lapsen kanssa uinuminen peiton alla vielä menettelee mutta Eltsulla ei ole keskiviikkona kerhoa joten molemmat ovat kotona koko päivän.... ei sitä yhtään kipeänä jaksa.

Huomenna illalla tulee myös käymään.... öhmm nimeltään ehkä Lucie, taisin jo unohtaa sen. Milka kertoi että se ystävystyi Veeran (Milkan parikymppisen siskon kanssa joka oli täällä Ainon syntymän aikoihin au pairina) ja Pauliinan (ex-ex-au pair) kanssa ja käy silloin tällöin tervehtimässä. Lucie asuu Skotlannissa, mutta oli pääsiäisen takia kotikonnuilla. Lucie on kuulemma aikamoinen räpätäti mutta kauhean mukava. Mutta nyt vedän viimeiset lääkkeet tälle illalle ja painun peiton alle Anja Kaurasen Sonja O:n kanssa.

Kipeetä ei saa kiusata

Hohhoi, ei tainnutkaan olla niin hyvä idea se eilinen pyöräretki. Urheilu on vaarallista, minä sanon! Illalla oli jo vähän kurkku kipeä, ja koko yön heräilin ja näin levottomia unia Finrexinistä ja Mynthoneista.. Pääni sisällä on valtavat määrät räkää! Ja nyt olenkin sitten kuumeessa. Ainokin on siis yskinyt koko ajan kun olen täällä ollut, ja eilen ja tänään hän on vaikuttanut ihan oikeasti kipeältä, yskä on äitynyt tosi pahaksi, tekee oikein pahaa kuunnella.

Heitin Eltsun kuitenkin kerhoon iltapäivällä, sille ei kelvannut tänään yhtään mikään. Ei mikään video, ei mikään ruoka. Aino on tänään enimmäkseen pötkötellyt sängyn pohjalla ja katsonut videoita. Minä menin iltapäivällä viereen katsomaan Peter Pania, onneksi olen nähnyt sen jo niin voin katsoa rauhassa silmät kiinni.

Saas nähdä miten huomenna jaksellaan kahden lapsen kanssa, jos on vielä näin voimaton olo! Aino kävi tänään lääkärissä, voisin piipahtaa kyselemään mitä ne siellä kertoi. Olen napsinut jotain nuhakuume-lääkkeitä pitkin päivää mutta ei ne tunnu auttavan yhtään. Luulin ottaneeni mukaan pari pussia sitä punaista Finrexiniä, josta uneksin, mutta taisin käyttää kaikki loppuu Malagan retkellä. :/ Saapi laittaa postissa tulemaan..?

Eläimellisiä kokemuksia

Nukuin tänään koko aamupäivän (mulla on vieläkin vapaapäivä, mutta huomenna taas jatkan lasten kanssa) ja päätin sitten iltapäivällä, että nyt on tehtävä jotain, etten vallan veltostu kokonaan. Hyppäsin siis pyörän selkään ja polkaisin itseni Moissaciin! Sinne on noin 7 km matka. Ajoin sinne maantien reunaa, koska sillä reitillä en voinut ainakaan eksyä, tie vie suoraan kaupunkiin. Koska nyt on pääsiäismaanantai, oli kaikki paikat melkeinpä kiinni, muutamia baareja ja kahviloita lukuunottamatta. Sain matkalla vapaamatkustajan silmääni, pienen kärpäsen, ja se kaihersi kovasti enkä saanut sitä pois ilman peiliä.

Moissacin kirkko oli kuitenkin avoinna, ja sen vierressä Turisti-info ja pari matkamuistomyymälää, sekä savitöitä myyvä hauska putiikki. Sinne ehkä piipahdan toisenkin kerran. Ostin taas pari korttia. Kotiin ajoin kanaalin rantaa pitkin, ja alkuun vähän jännitti että lähdinkö sittenkään oikeaan suuntaan, mutta päätin kuitenkin uskoa järkeeni ja muistiini ja sisäiseen kompassiini ja polkea niin pitkälle että vastaan tulee Castelsarrasin tai Atlantti. Vastaan tuli paljon kävelijöitä, hirvästi koiria, pieniä ja suuria, mutta kaikki karvaisia, sekä yksi juoksija. Muutama muu pyöräilijäkin oli keksinyt saman reitin kuin minä. Siinä polkiessani näin alhaalla tiellä kulkevan kissan, ja kokeilin ymmärtääkö se jos kissitän sitä. Ja kyllähän se päätään käänsi äänen suuntaan. Kss-kss-ääntä käytetään siis myös täällä kissojen kutsumiseen. Kukahan senkin on aikoinaan keksinyt?

Kanaali vei kuin veikin takaisin Castelliin ja kotona olin reilussa puolessa tunnissa.. Siis siitä kun vihdoin Moissacissa löysin takaisin joelle ja oikealle reitille. Mukava reissu, nyt on raukea olo kaikkialla muualla paitsi oikeassa silmässä ja takapuolessa. Kaipaan omaa jousitettua satulaani kotona.

Pitkä haaauuuukotus.

Vahoo.

Oon tehny tänään paljon hommia. Tai no, laitetaan yksikköön, paljon yhtä hommaa. Nimittäin sitä taideanalyysiä. Pari tehtävää oli jo palautettu meidän nettiportfolioon, ja kiitos vain Niina ja Paula, teidän teksteistä sain vähän vinkkejä siihen mitä niissä analyysioppaissa oikeasti neuvottiin. En jaksanut itse lukea niitä. :D Nyt tiedän hirveästi Kajaanin kirkosta, ja Miina Äkkijyrkän peltilehmät ovat melkein kuin omia lemmikkejäni. No, kukaan ei sentään ole rakkaampi kuin oma Hilppa-kissa.

Eilen me juhlittiin taas sitä pääsiäistä. Se ei lopu sitten koskaan. Ainolla on lomaa vielä ensi viikkokin! En siis pääse lapsista eroon edes päivisin, kerhoaikaan. Isovanhemmat lähtevät huomenaamulla kohti Suomea, (vain lentääkseen neljän päivän kuluttua takaisin Barcelonaan, jonne täältä pääsisi kätevästi junalla muutamassa tunnissa) ja saan siis taas lapset hoitooni. Valtavat suklaamäärät ovat saaneet ne hyperaktiivisiksi, ja loman takia nukkumaanmenoajatkin ovat hieman venyneet, niin että kaikkien hermot kiristyvät välillä. Tänään Aino pillahti itkuun, koska ei saanut leikkiä Eltsun kanssa semmoista leikkiä, jossa tungetaan tyyny toisen naamalle. Hmph. No kiellä nyt sitten samalla saksien kanssa juokseminen ja muovipussin laittaminen päähän!

Jos haluatte tietää, mitä Suomessa asuva ranskalainen ajattelee Suomesta ja suomalaisuudesta, suosittelen Philippe Guicheteaun kirjaa "Sunnuntaikirjeitä Suomesta" tai Courrier de Finlande. Se on näppärä kirja myös ranskan oppimisen kannalta, sillä vasemmalla sivulla on aina alkuperäiskielellä kirjoitettu kirje ranskaksi, ja viereisellä sivulla suomennettu versio. Philippe tekee ihanan teräviä huomioita suomalaisista, on kain joukossa muutama yleismaailmallinenkin ilmiö. Mutta se oli todella mainio kirja! Ja perustuu tositapahtumiin. Osaisinpa itse kirjoittaa niin hyvin täältä Ranskasta, mutta siihen tarvitaan useamman vuoden kokemus sekä kirjoittamisessa että ranskalaisten ihmisten ja tapojen tuntemisessa.

Niin, aloitin siitä pääsiäisestä.. Eilen täällä oli siis Evelyn ja David, sekä Jean-Paul, joka on Chrisun työkaveri ja naapuri, sekä Eliaksen kummisetä. Hän oli hauska mies, tai ainakin hauskannäköinen, etuhampaaton ja mustasilmäinen. Il est comme un garcon dans un livre des enfants. Tämä on se kirja. Söimme elefantin kakkaa ja jälkiruoaksi Charloten kakkaa. Elefantin kakka on luultavasti Chrisun antama lempinimi suomalaiselle jauhelihamurekkeelle, jonka sisässä on Koskenlaskija-juustoa, ja Charloten kakka on pöytäseurueemme antama nimi Chrisun tekemälle jälkiruoalle jonka piti olla eräänlainen mansikkainen hyytelökakku, mutta se ei ollut tarpeeksi kauan kylmässä vaan lässähti kasaan kun kulho kumottiin. 

Jean-Paul ja Charlotte Fraise

Kaikki oli nimestään huolimatta silti herkullista! Söimme myös ranskalaista perunamuusia, johon tulee suuren voikimpaleen ja maidon lisäksi myös kananmunaa. Ilta oli oikein mukava, ja kaikki menivät tyytyväisinä nukkumaan. Lapset saatiin houkuteltua petiin, sillä aamulla piti aikaisin nousta katsomaan onko kukko muninut suklaamunia pipoon sängyn alle. (Ihan kummallisia perinteitä! Jonkinlainen joulusukkaperinne kohtaa pieleenmenneet biologian opinnot?)

Tänään ollaankin sitten urakalla mussutettu sitä suklaata. Sitä on jo niin paljon että kukaan ei edes huomaa jos syön Kinderin tai kaksi. Kyllä meidän lapsuudessa oli hyvin tarkkaa, että minä ja veljeni saimme juuri saman verran suklaata, ei murustakaan vähemmän kuin toinen! Myös mehun tai limpparin kaataminen lasiin oli millintarkkaa: pinnan piti olla juuri samalla tasolla. Ehkä A ja E ovat vielä liian nuoria semmoiseen kateuteen, mutta kyllä elämä opettaa.

Saa nähdä sainko sittenkin halvemmat lentoliput.. Viimeksi kun ostettiin Milkan kanssa parinsadan euron lennot Helsingistä tänne ja takaisin, sieltä ilmoitettiin että nyt on tapahtunut tämmöinen pieni hinnannousu ja liput maksavatkin vain 150 euroa ilmoitettua enemmän. Nyt niitä samanhintaisia lippuja oli silti myynnissä vaikka kuinka paljon, joten varasimme vielä semmoiset, ja tänään ilmoitettiin että rahat on viety tililtä, mutta lipputietoja odotellaan silti yhä. Mutta eikö olisi aika järkeenkäypää että jos lipun hinta on veloitettu niin se ei enää nouse?

Sitä voitte kaikki jäädä pohtimaan, minä haen nyt jotain uutta luettavaa kirjahyllystä ja kampean itseni sänkyyn, jonka alle ei kukko muninut, eikä toivottavasti kukaan muukaan.

Jeeves & Wooster

Tänäkin lauantaina piipahdimme Emmauksessa. Nyt löysin kolmellakymmenellä sentillä Pikku Prinssi-aiheisen peltirasian ja vähän muutakin hyödyllistä krääsää. Viikon päästä on Emmauksen kevättapahtuma, ja Chrisu sanoi että paljon hyvää tavaraa on piilossa takahuoneissa odottamassa esille pääsyä. Taidanpa suunnistaa sinnekin. 

Kotihyllystä tein toisen mahtava löydön! Jeeves ja Wooster, 8 dvd-levyä!! Tässä on varmaan koko sarjan kaikki jaksot! Kotokunnan kirjastosta ei löytynyt kuin yksi levyllinen. Frendit sain jo katsottua, tai ne ensimmäisen tuotantokauden jaksot, mutta tuntuu typerältä hypätä ensimmäisesta yhdeksänteen kauteen suoraan. No ei se mitään, Jeeves hoitaa.

Kaikkia turkulaisia lukijoitani (onko niitä? Täten ilmoittautukaa!) voin ilahduttaa kertomalla että siellä kuulemma paistaa aurinko ja on ainakin 14 astetta lämmintä tietokoneeni mukaan, kun täällä sataa vettä ja on vain 10 astetta. Juupa juu. Paistaa se aurinko näemmä... Turkuunkin.

Evelyn ja David ovat kuulemma tänään tulossa Jean-jonkun kanssa tänne syömään, pääsiäisen kunniaksi kai. Lupasin auttaa Maria-mummia lihamurekkeen ja Charlotte-kakun tekemisessä. Perunamuusi on minun vastuullani. Vatsani on ollut taas hieman sekaisin, ehkä se johtuukin viikonpäivistä.. Hmm. No jaa. Nyt kuitenkin Bertie Wooster ja ihana Jeeves!

Moissac & Montauban

ajhfkjdh.

En keksinyt mitään sujuvaa aloitusta, nääs. Tänään me käytiin mummin ja ukin kanssa Montaubanissa. Moissac on otsikossa sen takia, koska me ajettiin sen läpi. Sinne on tästä ehkä 10-15 km, näytti ihan kivalta paikalta! Siellä on jo vähän vanhempaa arkkitehtuuria kuin täällä Castellissa, vaikka onhan täälläkin toisinaan ihan sievää. Moissacin läpi ja ohi jatkoimme Montaubaniin, jonne oli Moissacista vielä 30km. Se onkin jo vähän isompi kaupunki, reilut 50 000 asukasta. (Moissacissa on 12 000 ja täällä 11 000.) Ensin käytiin tsekkaamassa paikka jossa Chrisu ja Milka asuivat ennen lapsia ja tätä taloa, sitten kuljimme ison ja ihanan vihreän puiston läpi kaupunkiin. 

Ensimmäisenä etsimme ruokapaikkaa, ja päädyimme ihan kaupungin keskusaukiolla olevaan ravintolaan. Söin pitsan (en simpukoita), ja jälkiruoaksi ihanan suklaakakkupalasen, vaniljakastikkeella ja kermavaahdolla. Ai nam.

Ruoan jälkeen tallustelimme rauhallisesti pitkin poikin katuja, mutta kello oli juuri sen verran että lähes kaikki kaupat olivat vielä kiinni. Täällä kun melkein kaikki liikkeet, ehkä suurempia supermarketteja lukuunottamatta, sulkevat ovensa iltapäiväsiestan ajaksi. Mutta siinä kävellessämme takaisin kohti autoa jotkin ovet jo avautuivat ja pääsin kurkistelemaan pikku putiikkeihin. En ostanut kuin pari postikorttia, mutta tiedänpähän ainakin minne kantsii lähteä jos tulee ostamisen hinku, niinkuin eilen vähän oli päällä... Halusin kovasti saada jotain, mutta en keksinyt muuta kuin mennä Ikean nettisivuille. Se riitti sillä kertaa.

Ei me kauaa jaksettu siellä kaupungilla olla, lapsia alko jo väsyttää ja kipitettiin saman puiston läpi auton luo takaisin. Siellä puistossa oli juuri alkamassa joku lasten pääsiäisjuttu, päätelleen siitä että Pääsiäispupun työntekijät piilottivat satamäärin suklaamunia pensaisiin ja kukkapenkkeihin. Oikeasti, niitä oli jokapuolella. Ja sitten siellä oli se epäilyttävä Tipu Tilava.

Sadepäivän puuhia

Tänään sataa vettä. Olen siis kahlinnut itseni tietokoneeseen, yritän saada taidehistorian analysointitehtäviä tehtyä. Jos joku haluaa esimerkiksi.. tehdä ne puolestani, niin kysy rohkeasti tarkempia ohjeita! En osaa päättää, mitä haluaisin analysoida. Enkö voisi vaan katsella niitä kaikkia kuvia ja... se siitä? Voisin kertoa opettajalle että mistä tykkäsin. Plääähhh... Mutta kesällä haluan kuitenkin Ateneumiin, olen käynyt siellä kerran äidin kanssa kun olin ehkä 5-vuotias, ja silloinkin pehmeä penkki kiinnosti melkein enemmän kuin kaikki isot taulut, jalkoja väsytti.

Simpukat eivät tosiaan aiheuttaneet muille mitään oireita. Veikkaan että kyseessä on jonkinlainen sadistinen perinne, joka muistuttaa suomalaisten joulupuuroa manteleineen. Ehkä valtavaan simpukkakattilaan heitetään mukaan yksi pilaantunut yksilö, ja sitten katsotaan kuka sen saa, ja sitten kaikki muut naureskelevat partoihinsa. Päinvastoin kuin manteli, huono simpukka aiheuttaa huonoa onnea, ja oloa. Olen kuitenkin jo melkein toipunut siitä. Nuudeleita on vähän ikävä, yritän metsästää niitä aina kaupassa, mutta vielä ei ole tullut vastaan, paitsi torilla muutama paketti.

Ouh. Kurja päivä. Tekis mieli kutoa vaikka jotain, mutta jätin kuin jätinkin puikkoni kotiin. Ehkä vihdoin teippaan kuvia seinälleni, kun ei näistä kouluhommista taida tulla mitään tänään.

Fotofotooo!

Tässä vähän kuvausretkeni saalista.

Ensin meidän talo kadulta päin, koska monet ovat ilmaisseet halunsa nähdä sen myös ulkoapäin. Se on siis tuo jossa on siniset ikkunaluukut. Minun ikkunani ovat nuo kaksi oven oikealla puolella. Siinä on myös hopianharmaa Peugeot, jolla Milka yleensä ajelee. 

Ei pubia tähän kiitos!

Would you shake this hand? Se on ovenkolkutin. Aika kammottava, jos minulta kysytään. Näin tällaisia ainakin 3.

Jos ei simpukat maistu, voi hakea kepappia naamaan. Täällä on jo näin vihreää! Tämä on Jacques Cousteaun mukaan nimetty satama, ja tätä kanavaa pitkin pääsee sekä Atlantille että Välimerelle. Milkan veli on veneenrakentaja, ja hän on matkannut täältä Saksaan asti itsetehdyllä veneellä. Tiedättekö sen linnan, johon muumit muuttavat? No se onkin oikeasti täällä, ja (epäilemättä) rikas lääkäri asuu siellä.

Se siitä tällä erää. En tiedä vielä toivonko huomiselle sadetta vai aurinkoa. Jos olisi kaunis sää, niin kuin tänään, voisin mennä taas pihalle lukemaan, mikä olisi toki hyödyllistä. Mutta jos olisi kurjempi sää, voisin olla sisällä ja tehdä taidehissan tehtävää, se on saatava kuitenkin tällä viikolla valmiiksi. Jaa-ah, katsotaan mitä aamu meille antaa.

Kuuma iltapäivä

Lämmin keli jatkui siis eilisenkin jälkeen, ja saa jatkuakin, jos minulta kysytään. Aamupäivällä kävin kameran kanssa kiertelemässä katuja ristiin rastiin, käännyin joka risteyksessä parhaaksi katsomaani suuntaan ja napsin kuvia välillä. Parin tunnin rauhallisen kävelykierroksen jälkeen pysähdyin ostamaan kupin herkullista suklaajäätelöä (myyjä kertoi minulle hinnan kohteliaasti englanniksi vaikka puhuin vain ranskaa :<) ja kipitin kotiin, jossa pöydällä minua odottivat kirje ja paketti!! Paketin sisällä oli ostamani pääsykoekirja, joka onkin aika tiiliskivi; yli 400 sivua asiaa kääntämisestä ja tulkkaamisesta.

Kellahdin kuitenkin sen kanssa riippukeinuun takapihalle (yhdistin huvin ja hyödyn), jossa oli alkuun kyllä läkähdyttävän kuuma mutta pikkuhiljaa auringon laskiessa olo muuttui juuri sopivan viileäksi ja sain luettua jo melkein 90 sivua! Se oli nimittäin aika kiinnostavaa, ja mikä parasta: koska kirjan ovat kirjoittaneet kielen ammattilaiset, se on taatusti hyvää ja sujuvaa, helposti luettavaa tekstiä, eikä mitään kapulaa, mitä jouduin entisessä koulussani kestämään. Hppmh, siitäpä muistui mieleen, että nettiin on tullut ainakin 4 uutta koulutehtävää, joiden palautuspäivät ovat vielä ennen kesälomaani. Kaikki yhtä typeriä, vaikeaselkoisia ja turhia kuin edellisetkin tehtävät. Mutta minun on jokatapauksessa helpompi saada itseni kirjoittamaan vähän kakkaa kuin ompelemaan vielä turhempia rypytyksiä ja poimutuksia ja vetoketjuja ja laskoksia. Joudun siis vielä tekemään pari verkkokurssia loppuun, että saan tarpeeksi opintopisteitä, eikä mun tartte maksaa Kelalle mitään takaisin. Tällä hetkellä minkä tahansa maksaminen olisi kyllä haasteellista, koska pääsykoekirjan maksamisen jälkeen tililleni jäi käytettäväksi 1 euro ja 80 senttiä. Milkalla ei ole täällä nettipankkia, joten saan oman palkkani käteisenä.

Simpukat vaivaavat vieläkin vähän vatsaa, aina syömisen jälkeen tekee mieli mennä kippuraan. Diagnosoin itse itselleni (vaikka talossa on vieraileva lääkäri) että minulla on vatsassani suo. Höllyvä suo mahan sisällä johon uppoaa kaikenlaista ja muuttuu ehkä sitten lopulta turpeeksi. Mutta ei se tunnu mukavalta. Laitan ne kuvat erikseen omaan pätkäänsä.